Aiheittain

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Brexit sen sai aikaan

Mediassa käydään nyt kuumaa keskustelua Britannian perjantaisen äänestyksen tuloksesta ja mediaa seuratessa olen monet naurut saanut erilaisista itkupotkuraivareista. Niitä on media pullollaan sekä erilaisten spesialistien lausuntoja tulevasta eli maalaavat piruja seinille oikein urakalla.

Aloittakaamme itse Euroopan Unionista, joka synnytettiin 1.11.1993 Maastricht:ssä Hollannisssa. Se on jäsenvaltioiden muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Unioniin liittymisen edellytykset on se, että on Euroopan maa ja täyttävät jäsenvaltiolle asetetut demokraattiset ja taloudelliset kriteerit. Saipa jopa rauha Nobel palkinnon neljä vuotta sitten. Alkuun siihen liittyivät Läntisen Euroopan maat, mutta tällä vuosituhannella on siihen liitetty Itä-Blokin maita runsaasti.

Moni tavallinen tallaaja ei ole ymmärtänyt EU:n suurta hallintoa ja byrokratiaa. On vaaleilla valittu EU parlamentti, Eurooppa-neuvosto, valtioiden- ja parlamenttien päällystölle, jäsenmaiden hallituksia edustava neuvosto ja se tavallistakin typerämpiä lakeja ja direktiivijejä tehtaileva Euroopan komissio. Porukkaa siellä on noin neljäkymmentä tuhatta ja rahaa se tarvitsee toimiakseen yli sata miljardia joka vuosi ja siitä iso osa kustannetaan meidän verovaroista.

Talous- ja rahaliitto toivat meille euron. Tosin sen arvo on alentunut paljon ja tuskin kriteerit täyttyivät, kun Kreikka hyväksyttiin jäsenmaaksi, sillä maan antamat valheelliset tiedot takasivat euro kriisin. Kreikkaan uhratut varat ovat menneet Kankkulan loputtomaan kaivoon ja se olisi pitänyt heti erottaa, sillä pääsyn takasivat väärennetyt tiedot taloudesta.

Vapaa liikkuvuus EU maasta toiseen oli paljon matkaaville siunaus, sillä ei tarvinnut passeja eikä viisumeja. Yleisellä tasolla vapaasta liikkumisesta tuli kuitenkin valtava haitta, kun unioniin liitettiin köyhät Itä-Blokin maat. Sieltä tuli läntiseen Eurooppaan paljon työikäisiä, paremman elintason toivossa ja näiden kielitato kohdemaassa jäi heikolle tasolle ja tämä muodosti monta ongelmaa. Lisäksi saapuivat sankoin joukoin Bulgarian ja Romanian romani kerjäilemään ja luvattoman usein toiminta täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Liikkuvana kansana he perustavat leirejä ja niiden jäljiltä sotku on hirvittävää. EU on kyllä kehoittanut näitä jäsenmaitaan hoitamaan romanien ongelman, mutta se on kaikunut kuuroille korville.

Turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat oli tarkoitus hoitaa yhteneväisesti, mutta tämä ei ikinä toteutunut. Sen vaikutus on nyt nähtävillä, kun Eurooppaan on tullut pilvin pimein Afrikan mantereelta ja Orientin alueelta "pakolaisia". Osa hakijoista on turvapaikan tarpeessa, mutta suurin osa etsii parempaa elintasoa. Tämä ja edellinen kappale sisältävät yhden siemenen Brexit ilmiöön.

Kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjuntaa varten perustettiin Europol. Vaan eipä eri maiden viranomaiset paljon terrorismin torjunnassa auttaneet ja tästä hyvänä merkkinä on EU:n päämaja valtion eli Belgian toimet. Terroristeja oli kyllä tutkittu, mutta kun ei niitä kovin vakavasti otettu ja tieto ei myöskään kulkenut, niin sattumuksia tuli.

Brexit voitti niukasti ja nyt Britannissa halutaan uusi äänestys, kun pääministeri Cameron ilmoitti, että EU ero on edessä ja hän myös haluaa erota. Kälykin otti äänestystuloksesta nokkiinsa ja haluaa vaihtaa puoluetta. Vaatimuksia nopeasta erosta on esitetty monin puolin ja toiset haluavat rauhassa paneutua asiaan. Nopeaa eroprosessia kaipaavat vanhoilliset, jotka pelkäävät kansallispuolueiden voittoa ensi vuoden vaaleissa, useissa maissa. Pääministeri Cameron on ilmoittanut, ettei lähde viemään neuvotteluja ja ne siirretään syksyyn. Mutta kuka johtaa eripuraista valtiota?

Skotlanti ja Pohjois-Irlanti äänestivät eroa vastaan ja nyt ilmassa on vahvasti äänestys itsenäisyydestä. Mediassa on haukuttu Brexitä äänestäneet, jotka ovat tyhmiä, kouluttamattomia, maalaisia, vanhoja ja suvaitsemattomia. Osin tämän ymmärrän, sillä monet toimittelijat ovat nuoria ja eräissä kirjoituksissa on esitetty, että jos kuusitoista vuotiaat olisivat olleet äänestysoikeutettuja, niin tulos olisi ollut toinen. Varmasti, sillä he eivät ole nähneet muun laista Euroopaa kuin EU:n aikakausi.

Eräs haastateltu totesi hienosti: "Lontoo on kupla, jossa ei ymmärretä, että muut osat Britannista ovat myös äänivaltaisia.". Meilläkin, täällä kotoisessa Suomessa, on samanlainen kupla, joka jää kerärinkula III sisäpuolelle.

Uhkakuvia ja mielensä pahoittajia:

Suuri oli pelko fanien keskuudessa, että suosittu Game of Thrones ei enää jatkuisi, sillä rahoitus tulee EU:ltä. Huhu oli aiheeton, sillä alkuvuosien jälkeen se ei ole saanut EU rahoitusta. Sama koski BBC:n ohjelmia, mutta sekin huoli oli aiheeton, sillä studiot ovat neuvotelleet esitysoikeuksista jo paljon ennen EU:ta ja ihan itse.

Britannian valtionvarainministeri George Osborne vakuutti talouden kestävän. Hän korosti sitä, että Britannia oli valmistautunut odottamattomaan äänestystulokseen.
Meidän kokoomuslainen pitkän linja poliitikko Pertti Salolainen sanoi suoraan, että kansa äänesti väärin. No myönnetään, että Pertin mielestä kansa on aina äänestänyt väärin tavalla tai toisella. Euroopan komission puhennjohtaja Jean Claude Junker puolestaan veti repullisen herneitä nenään ja julisti brexit promoottori Nigel Faragelle: "Tämä on viimeinen kerta, kun olet täällä käsiäsi taputtelemassa." ja loppukaneettina, että mitäs sinä täällä teet. Jean reppana ei oikein taida tajuta, että EU on oikeasti tullut tiensä päätökseen ja peiliin katsominen olisi paikallaan. EU on tuonut enemmän hajaannusta kuin yhtenäisyyttä.

Presidenttimme Niinistö totesi rauhallisesti, että tämä on vakava viesti, että EU ei ollutkaan ikuinen. Ikuiseksi kuviteltiin Kalmarin unioni, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa ja jäsenmaiden omiin tavotteisiin. EU:ssa ollaan vuoron perään puheenjohtaja ja kukin puheenjohtajamaa ajaa tuolloin itselleen edullisia lakeja, sun muuta.

SNP:n edustaja Alyn Smith puolestaan pyysi EU:tä suojelemaan Skotlantia, jotka eivät pettäneet EU:ta. Hän sai melkoiset aplodit. Skotlanti oli itsenäinen valtio vuoten 1707 asti ja on hyvin kansallistunoitoinen. Lisäksi sillä on omia öljyvaroja, joiden tuoton he varmasti haluaisivat itselleen.

Sitten Venäjä epäili, että Suomi aikoo erota myös, joten moisia harhoja on aktiivisesti ryhdytty oikaisemaan. Mielenkiitoiseksi asian tekee se, että Nigel Farage, Marine Le Pen (joka myös on vaatinut Ranskaan kansaäänestystä EU jäsenyydestä) ovat julkisesti olleet eri nieltä EU:n Venäjä pakotteista.

Ja sitten kotoisessa Suomessamme on aloite kansanäänestyksessä kerännyt jo kaksikymmentä tuhatta kannattajaa. Pääministeri Sipilä ilmoitti, että nykyinen hallitus ei tule tuomaan EU-eroa päätettäväksi. Sipilä kuitenkin unohtaa, että käsittelyyn on asia otettava, jos kansalaisaloite kerää kannatusta viidenkymmenen tuhannen verran puolessa vuodessa.

Luonnolisesti rasistikortti heilahti jälleen. "Kaikki eron puolesta äänestäneet eivät ole rasisteja, mutta kaikki rasistit äänestivät eroa.". Eräs suomalainen nainen kertoi tyttärensä ja hänen kaverinsa kulkeneen kadulla ja keskustelleet suomesi. He saivat haukut päälleen. Brexit tulos kyllä aiheuti sen, että paikallista kieltä puhuvat saavat osakseen lokaa. Osittain tämän ymmärrän, sillä maailmassa on eri arvioiden mukaan 6000 - 9000 erilaista kieltä ja murteet kaupanpäälle ja kukaan ei taida hallita kaikkia. Jos asutaan jossain maassa, niin mielestäni tulisi käyttää maan kieltä. Koti on sitten toinen juttu. Työni vuoksi taukopaikat ovat huoltamoita ja itseäni ärsyttää suunnattomasti basarimainen älämölö. En kaikkia sanoja tunnista, mutta sen minkä tunnistan, niin kielinä ovat mm. intia, arabia, persia, kiina, jne. Siksi jälleen kysymys. Miksi kohdemaassa asuttaessa ei käytetä kohdemaan kieltä työpaikoilla, kaupoissa, liikkeissä, jne..

Tulevaisuus on nyt avoin ja nähtäväksi jää lopullinen tulos. EU:n toivoisin parantavan tapansa, mutta luonnollisesti se ei sitä tee. Toistaako historia itseään jälleen kerran ja tulee EU:n nousu ja tuho. Nähtäväksi jää, kunnes tunteet hieman rauhoittuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti