Onpa ollut villit päivät politiikan saralla. Erinäisiä lähteitä seuratessani olen havainnut, että erilaiset salaliittoteoriat ovat vahvoilla. Kuunetsit valtasivat PS:n, uuvikot ovat löytäneet koodin jostain Leonardo da Vincin piirroksesta, ilmestyskirjan petokin taisi vilahtaa kulisseissa ja niin edelleen.
Perikles on sanonut: "Demokratian tarkoitus on suojella valtiota yksilön mielivallalta ja yksilöä valtion mielivallalta." Tämä ei nyt oikein toteutunut viime päivinä. Olisiko mahdollisesti täyttynyt vallankaappauksen tunnusmerkistö?
Joka tapauksessa hallituksen luottoluokitus on mielestäni miinus Ö potenssiin 128. Voinko enää noudattaa tuollaisen hallituksen ja eduskunnan päättämiä lakeja tai tarvitseeko minun edes yrittää noudattaa. Luterilaisesta kirkosta pääsevät tyytymättömät eroamaan ihan netissä. Hallitukseen ja eduskuntaan tyytymättömille pitäisi varmaan perustaa mitätöi verokortti.fi.
Tokihan valtiostakin voi erota luopumalla Suomen kansalaisuudesta ja hankkimalla jonkin toisen valtion kansalaisuuden. Pelkkä ajatuskin on niin vastenmielinen, että mieluummin sitä keksisi jotain muuta ja tehokkaampaakin.
VastaaPoistaOlisi suotavaa voida vaatia poliitikot vastuuseen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään jo ennen seuraavia vaaleja. Tämä toteutuisi kätevästi äänestäjän oikeudella peruuttaa äänensä, jos sen saanut poliitikko alkaakin toimia lupaustensa vastaisesti tai ei edes yritä pitää niistä kiinni.
Tietoisuus eduskunnasta ja sitä kautta hallituksesta putoamisen mahdollisuudesta voisi hyvinkin saada poliitikot miettimään kahdestikin, mitä vaalikarjalle lupaavat, ja ennen kaikea pitämään lupaukset. Ettei karja pillastuisi sotkemaan heitä sorkkiinsa.
Tervehdys Qroquius Kad!
VastaaPoistaEi huono ajatus lainkaan. Toteutus vaan mietityttää. Jos ehdokkaani ei päässyt läpi, niin kenelle voin siinä tapauksessa antaa miinuspinnat ja peruuttaa ääneni.