... Tuli puheenjohtaja perussuomalaisille uusi. Olen enemmän kuin iloinen, että puheenjohtajaksi valittiin Jussi Halla-aho. Toivotan hänelle onnea ja menestystä rapakuntoon ajetun puolueen nostamiseksi suosta.
Tosin jo muutaman päivän on ennustettu kaiken maailman vitsauksia sammakosta heihäsirkkoihin, hampaiden kirstyksestä heinänuhaan ja hallituksen taantumista ja kaatumista, joista tietysti jälkimmäinen olisi toivottavaa, sillä nykyinen on se mikä se on eli huonoin mahdollinen ja mitään saamaton.
Odotan suurella innolla itkupotkuraivareiden määrää.
Onhan toki asian tiimoilta ehtinyt jo yksi jos toinenkin (mm. Ilta-Sanomien Hanna Vesala) esittää aavistuksen verran puutteellisesti verhotun kiukuttelunsa.
VastaaPoistaMeille pahantahtoisile netsisteille suotakoon vanhan kunnon Ludwig vanin "Oodi ilolle" näin alkupaloiksi, jonka jälkeen asetamme soittimeemme (joka voi toki olla YouTbe) kelpo Straussin "Also sprach Zarathustra" ja väännämme volyymit kaakkoon!
Oodi ilolle?
VastaaPoistaEikös se ole EU:n nimikkokappale?
No juu, savaitsevat ovat sankoin joukoin tuoneet julki suvaitsemattomuutensa.
VastaaPoistaKuorossa huudetaan, että me ei suvaita teitä enää, kun valisitte Jussi Halla--ahon puheenjohtajaksenne. Ei sitten millään ilveellä, ollaan me niin suvaitsevaisia että..
t. Huru-ukko
Tervehdys Qrouius Kad, Anonyymi sekä Huru-ukko!
VastaaPoistaQroquis Kad; Beethofeminin 9. sinfonia on valitettavasti on valjastettu tasa-arvon ja suvaitsevausuuden alle: Sanat siihen on tehnyt Friedrich Schiller, muistaakseni ja sen sanat korostavat tasa-arvoa.
Anonyymi: Kyllä se on se biisi.
Huru-ukko; Kuorolaulua ja kovaa ja korkealta.
Itse tarjoan yhden musiikin ja se on tämä
https://www.youtube.com/watch?v=FHFf7NIwOHQ