Aiheittain

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Huumehemmot liikenteesä ja muualla

Pitkään jatkunut trendi on ollut se, että ratista tavataan yhä useammin kuski, joka ajelee huumausaineiden tai sellaisiksi luokiteltujen aineiden vaikutuksen alaisena (alkavat jo ohittamaan alkoholikuskit). Tilastot meilta ja muualta kertovat karua kieltä. Yhdysvaltojen presidentti Trump luonnehti sikäläistä tilannetta kansalliseksi katastrofiksi ja viimeisin tieto on, että huumausaineen yliannostus on siellä yleisin kuolin syy alle viisikymmen vuotiailla ja määrällisesti ohittaa jo liikenteen aiheuttamat kuolemat.

Myös suhtautuminen huumeisiin on myönteistä ja sitä pidetään vaarattomana bilejuttuna. Tämä kävi hyvin esille Siltsun tapauksessa, jossa hän kertoi käyttäneensä hieman metamfetamiinia bilettääkseen. Metamfetamiini on tuhdimpaa kuin perinteinen amfetamiini ja näitä ei laimenneta millään tomusokerilla, joten yliannostuksen vaara on suuri. Kehtaa häiskä vielä valittaa tuomiostaan.

THL tutkitutti jätevesiä ja suurten kaupunkien jätevesistä paljastui käytön karu totuus eli prosentuaalisesti Helsingissä jätevesistä tehdyssä (2014-2016) tutkimuksessa  amfetamiinin käytön nousu oli 47 % (pohjat Tampereella  87 %), metamfetamiini 2154 % (Jyväskylä pisti vielä paremmaksi 4174 %), extaasi 90 % (Savonlinna johtaa eli nousua 1666 %) ja kokaiini 78 % (Tampere otti johdon myös tässä eli 544 %). Jätevesiin siirtyy kuitenkin vain hitunen, joten se ei kerro käytetyistä määristä mitään, mutta kuvastajana kertoo, että käyttö on lisääntynyt.

Yhdysvalloista on aina välillä nähty pysäyttäviä videoita, joissa vanhemmat ovat kesken ajomatkan pysähnyt piikittämään ja lojuvat autossa yliannoksen saaneina ja takapenkillä on pieni lapsi. Valitettavasti nämä pystyvät lisääntymään ja haitat siirtyvät myös syntyvään lapseen. Itse en ole nähnyt kuin alkoholistiäidin lapsen, mutta vastasyntyneen vieroitusoireiden katsominen oli sydäntä särkevää. Suomessa nykyisin myös syntyy huumevauvoja ja voin vain kuvitella heidän tuskansa. Käyttäjiä ei kuitenkaan voi pakottaa hoitoon raskauden ajaksi ja eihän noista taida monikaan hoksata raskautta, kunnes ollaan viime metreillä.

Etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös meillä, lääkärit menivät ansaan lääketehtaiden vakuuteluun, ettei uuden polven, kovat kipulääkkeet aiheuta haittavaikutuksia tai riippuvuutta. Ketuille meni ja pahasti. Yksi yliannostuksen kuninkasta on nykyisin fentanyyli, joka on noin sata kertaa vahvempi, kuin morfiini ja kymmeniä kertoja vahvempaa kuin heroiini. Aineen ongelma on myös se, että sitä käsitellessä, ainetta imeytyy ihon läpi (valmisteet tavallisimmin laastareita). Vieläkään ei ole tiedossa paljonko on ihmisellä turvallisen tai vaarallisen määrän raja ja tässä tullaan myös yksilökohtaisiin vaikutuksiin. Fentanyylin yliannostukseen on kuollut paljon (myös meillä) ja tunnetuin taitaa olla Prince Yhdysvalloista.

Kiitos EU:n vapaan liikkumisen, niin Helsingissä pyörivät Romanian rikolliset, joka kauppaavat Rivotrilia, joka on bensodiatsepiini johdannainen ja myös samalla nimikkeellä on kaupattu ainetta, josta kukaan ei tiedä mitään, mutta käyttäjä vaipuu uneen pariksi vuorokaudeksi. Sekalainen kokoelma myös muita lääkkeitä liikkuu markkinoilla ja siihen liittyy vielä ikävä ilmiö, että lähisukulaisen lääkkeitä käytetään itse tai sitten myydään, jotta saadaan omaa kemikaalia. Tähän ilmiöön on liittynyt sekä väkivaltaa että painostusta. Todellinen lääkkeen käyttäjä saattaa siis kärsiä paljon, kun annoskoko on jotain muuta, kuin lääkärin määräämä.

Valitettavasti on otettava entinen ammattikuntani esille. Hoitajaksi pääsee kouluttautumaan helposti, mutta valitettavan usein on uutisissa kerrottu, että hoitaja on pumminut potilaan lääkkeet. Sähköinen resepti on ollut positiivinen asia, sillä reseptiväärennökset ovat käyneet vähiin. Kuitenkin tämä näkyy päivystyksissä, jossa lääkkeiden väärinkäyttäjät terrosoivat koko päivystystä. Lääkärin kieltäydyttyä uusinnasta tai reseptin kirjoittamisesta, on tapahtunut lukemattomia päälle käymisiä.

Katkohoidot ovat sitten jo ihan oma lukunsa. Kamanistit tietävät lääkkeet ja niitä vingutaan koko ajan eli katkolainen kulkee hoitajan perässä ja kertoo, mitä troppia tarvitaan. Ei auta sanoa, että on saanut jo, sillä ilmoittavat vielä milligrammamäärät, jotka auttavat vaivaan ja vapinaan. Ikävä kyllä, että nämä "katkolaiset" vievät suurimman osan potilaspaikoista sairaaloissa, terveyskeskuksissa, jne. Ne ovat kuntoutuksessa, jotta jalat taas kantavat ja kunto kestää kemikaalikuorman sekä ravitsemustaso saadaan likipitäen normaaliksi. Apteekin, alkon tai myyjän kautta kotiin "katkon" jälkeen ja hetken kuluttua samat naamat on vuodepaikalla jälleen. Itsekin kuuluin niihin hoitajiin (valitettavasti), jotka nimen kuultuaan kysyi promillet ja hupikon tuloksen. Kun yksi heitti veivinsä, niin kaksi uutta oli jo kierroksessa.

Ovatko huumausaineet ruton kaltainen musta surma vai jakaako se kansakunnan kahden kerroksen väkeen?


7 kommenttia:

  1. Tiedän tapauksen, missä kaveri pääsi tänään katkolta ja huomenna oli lopullinen katko.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Minulle ei tuollainen enää ole yllätys, valitettavasti.

    VastaaPoista
  3. Opiaatit ovat kirous USA:ssa ja tulevat olemaan sitä täälläkin. Toisaalta ollessani heräämössä leikkauksen jälkeen v.2002 kinastelin Panacodia tarjonneen hoitsun kanssa. Se tarjosi kahta pilleriä, mutta pyysin saada kipulääkettä vasta kun tarvitsee. Kipua kestän kyllä. Hirveän sanaharkan jälkeen otin yhden, että hoitsu saa sielunrauhan. Lääkkeitä syömättömänä ihmisenä toleranssi opiaateille on heikko, eli päähän menee niin että jysähtää. Jatkoin "hoitokielteistä" linjaa lääkärin kanssa, joka viimein alistui pyyntööni Buranaan. Minun pää ei kestä opiaatteja, enkä niitä halua.

    Nykyisin linja lienee tiukempi, mikä on hyväksi. Tästä päästään ongelmaan kipukroonikkojen hoidon kanssa. Mikä on pienin paha siten, että kivun kanssa pystyy elämään? Tiedän alihoidettuja, pirun kipeitä ihmisiä, joille ei anneta riittävää kipulääkitystä. Tämä on niin veteen piirretty viiva.

    Kun olet taustaltasi hoitaja, niin kiinnostaisi sinun mielipide kannabiksen käytössä pitkäaikaisen kivun hoidossa. Onko porttikontrolliteoria totta vai tarua?

    VastaaPoista
  4. Mikä ajaa lisääntyvään aineiden käyttöön?
    Arvo Pohjan viitoittamalle tielle 72 neitseelliselle maanpäällisen paratiisin hillotolpalle on yhä harvemman gps-laitteessa koordinaatit.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Tita ja Veijo Hoikka!

    Tita: Ikävä kokemus tuollainen tyrkyttäminen. Itsekin olen joutunut taistelemaan jalkeille noususta heräämöstä tultuani. Linja on onneksi tiukentunut ja potilaan tahtoa kuunnellaan enemmän.

    Kroonisen kivun kanssa painiskelevia on paljon ja hoito on usein hunningolla. Ns. kipupumppua, joka annostelee kipulääkkeen tasaisesti on vaikea saada kotihoitoon. Kehittämistä olisi tällä saralla paljon.

    Lääkekannabis toimii joissakin sairauksissa ja koostumukseltaan erilaista kuin huumeeksi tehty. Kaikkiin kipuihin se ei välttämättä tehoa, mutta en sen käyttöä vastusta, jos kipu sillä saadaan hallintaan. Porttikontrolliteoria on totta, sillä esimerkiksi huonosti nukutun yön jälkeen kivut tuntuvat voimakkaamilta. Siitä ei kuitenkaan ole hoitomuodoksi eli ei poista kipua täysin.

    Veijo Hoikka: Voihan tuon noinkin sanoa.

    VastaaPoista
  6. Sorry. Huono ulosanti minulta, jälleen.
    Ei ollut sarkasmia.
    Ennaltaehkäisy kaiken aa ja oo. Se, mikä pääsee siivilästä läpi, on hoidettava niiden periaatteiden mukaan, joita ArvoPohjat puheissaan julistavat. Eli ei niin kuin sinulle työsi puolesta annetaan taakanjaoksi.
    Mielipiteeni perustuu ammattiini.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Ei tarvi anteeksi pyydellä, sain pointista kiinni, jota nyt täsmensit. AP:den julistukset olen jättänyt omaan arvoonsa, sillä niissä ei ole arvoa eikä pohjaa.

    VastaaPoista