Aiheittain

maanantai 6. elokuuta 2018

Makraoskooppisia havaintoja IV

Viimepäivinä on ollut puhettaja pulinaa runsaasti, joten aloitetaan puhumisella. Viime päivinä on aamun aviisin yleisönosastossa paljon kirjoituksia näyttelijöiden muminasta ja tähän kirjoitteluun vastasi henkilö, jonka arvelen olevan kovin nuori, sillä hän kehoitti opettelemaan nykykielen, jotten näytelmän, elokuvan, jne. kielestä saa selvää. Päättelin, että kyseessä on nuori, sillä kieli kyllä muuttuu, mutta sillä ei ole mitään tekemistä muminan kanssa. Sen sijaan on paljonkin tekemistä artikulaatiolla, joka tarkoittaa sanojen lausumista. Hyvä arkulaatio on selkeää ja sanat lausutaan huolellisesti, jotta koko sanasta saa hyvin selvää. Artikulaation mestareita taitavat olla ne, jotka ovat tekemisissä huonokuuloisten parissa, sillä siellä joutuu sanan lausumaan huolellisesti, niin äänellä, kuin huulilla. Puhua voi mitä sylki suuhun tuo tai käsikirjoituksessa lukee, mutta selkeä lausunta antaa sille ilmeen, ei mumina.

                                                                      °°°
 Puheen pulinasta ei ole ollut puutetta, sillä vihreät aloittivat vaalityönsä kahdella performanssilla. Toinen häiritsi lentoliikennettä pakolaispolitiikan nimissä ja toinen hullutteli homoclubilla vähemmistöjen nimissä. Tuossa viikonloppuna muistelin mennyttä aikaa ja vihreiden alkutaivalta ja sitä, kuinka se oli ympäristöpuolue. Nyt on alkuperästä liu'uttu kovin kauas ja tuleekin mieleen eräs ympäristöministeri, joka teollisuusvierailulla totesi Ph-arvosta, että nollaan pitäisi pyrkiä. Täten luonnonsuojelu on vihreissä piireissä pyritty pitämään nollissa.

                                                                        °°°
 Tästä päästäänkin sitten luontevasti kovasti puhuttaneeseen kärvennyskupoliin, josta toiset sanovat luonnolliseksi vaihteluksi ja toiset ilmastonmuutokseksi. Toiset ovat nauttineet ja toiset kärvistelleet kuumudessa ja huonostihan pohjoisen asukki on varustettu tälläisiin keleihin. Mitattuja tietoja on  pidemmältä ajalta, mutta paikalliset erot ovat suuria. Muistan lapsuudesta kesän, joka oli hyvin sateinen, mutta Hangossa paistoi ja vanhempien työkaverit ihmettelivät rusketusta. Muistan myös mummoni puhuneen pitkästä hellesäästä ja tämä oli joskus 30-luvulla. Mummo kertoi, että samalla poudalla kerättiin viimeiset heinät ja pääosin viljat. Täten on todettava, että ei suuria muutoksia ole ollut.
                                                                      °°°

 Sitten voidaankin puhua lisää säästä eli viljelijöiden ahdingosta, sillä viime vuonna oli liian märkää ja nyt liian kuivaa, siten kaksi huonoa satovuotta peräkkäin. Tämä kuivuus näkyi myös omalla kasvimaalla, sillä kaikki iti heikosti ja marjat jäivät pieniksi ja määrällisesti vähäisiksi. Omenapuiden lehdetkin alkavat käpertyä. Perunasadosta taitaa tulla yhtä surkea kuin viimekesänä, jolloin vetisyyden vuoksi ne oli kuokittava ennen ruton iskua, joten pieneksi jäivät. Koekuokinta toi nytkin vain siemenperunaksi sopivaa, joten toivottavasti kesä jatkuu vielä syyskuulle, jotta jonkinlainen sato saadaan.

                                                                      °°°

Luonnossa on muovia liiankin kanssa, joten hyvä uutinen oli kierrätyksen tehostuminen Suomessa. Kaikenlaisen kierrätyksen perusongelma on se, että ne sijaitsevat suurien kauppakeskusten yhteydessä ja jos omaa autoa ei ole, on kierrättäminen mahdotonta. Kuvittele vieväsi viikon paperin, pahvin, muovin, metallin ja lasin keräykseen linja-autolla.

3 kommenttia:

  1. Varmaankin "artikulaatio", eikä "arkulaatio"?

    VastaaPoista
  2. Eikö teillä ole sekajäteroskista?? Siinä nuo hoituvat kaikki kerralla.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Qroquius Kad ja Huru-ukko!

    Qroquius Kad: Harmillinen typotus, joka korjattu.

    Huru-ukko: On kyllä, mutta kun lapsena jo oppi lajittelemaan, niin vanhan rakin on vaikea oppia uusia.

    VastaaPoista