Aiheittain

perjantai 17. elokuuta 2018

Se kotoutumisesta

Kyllä nuo Ruotsin viranomaiset osaavat yllättää, sillä päivän uutisia lukiessani törmäsin varsinaiseen hölmöläisyyteen eli Ruotsin oikeuden päätökseen määrätä 40 000 kruunun (3820,98 € tämän päivän kurssilla) korvaukseen työsyrjinnästä. Nyt syynä ei ollut sukupuoli tai ihonväri eikä edes huono kielitaito, vaan haluttomuus kätellä.

Ei tarvitse edes arvata uskontokuntaa, sillä kyseessä oli muslimineito Farah Alhajeh, 24 v. Hän haki työtä kääntäjänä ruotsalaisesta yrityksestä, mutta yritys ei palkannut häntä, sillä hän kieltäytyi kättelemästä, sillä joillakin muslimeilla menee omat tavat pahasti yli sen mitkä ovat kohdemaan tavat.

Kättely on eurooppalainen tapa jo antiikin ajoista lähtien ja tapa levisi myöhemmin pohjoiseen. Tällä tavalla osoitettiin aseettomuutta ja ystävällismielistä kohtaamista. Farahin mielestä olisi käden laittaminen sydämelle riittävä tervehdys, mutta käsi sydämmellä on Euroopassa puhuttu paskaa jo antiikin ajoista, joten siihen enää kukaan eurooppalainen usko. Tämän saisi Farahkin tajuta, mutta ilmeisesti ei mahdu jakeluun.

Lainataan hieman: "Tuomiossa otettiin huomioon Alhajehin oikeus harjoittaa uskontoaan vapaasti ja säilyttää ruumiillinen koskemattomuutensa." Uskonnon vapaus on ollut Euroopassa jo kauan, muutamia pikku poikkeuksia lukuunottamatta, joten huivinsa olisi saanut varmasti pitää. Haluaisin tietää, että miksi hänen uskonveljensä eivät sitten kunnioita alkuperäisasukkaiden koskemattomuutta, joka menee muutamaa astetta pidemmälle kuin kättely.

Ja vielä hieman lainausta: "Maassani [Ruotsissa] naisia ja miehiä ei kohdella eri tavalla. Kunnioitan sitä. Sen takia en ota fyysistä kontaktia miehiin enkä naisiin. Voin elää uskontoni sääntöjen mukaan ja samaan aikaan kunnioittaa sen maan tapoja, jossa elän." Tämän lauseen jälkeen voin puhtaalla omallatunnolla sanoa, että Farahista ei koskaan tule ruotsalaista vaikka minkälaisella pannulla paistaisi. Hän pysyy lähtömaansa tasolla koko loppuelämänsä eikä kotoudu Ruotsiin millään muotoa.

Ainakaan tyttönen ei kunnioita ruotsalaisia tapoja vaan haluaa edistää vain oman kulttuurinsa tapoja. Nämä tavathan on jo nähty viime päivinä.

4 kommenttia:

  1. Netissä liikkuu kovasti uutisia raiskauksista, joita myös muslimit tekevät. Eikös siinä lajissa tarrata naista oikein miehekkäästi käsistä kiinni? Kättelyn muoto sekin lienee ainakin laajemmalta kulttuurikantilta katsottuna.

    VastaaPoista
  2. "
    Nämä tavathan on jo nähty viime päivinä.
    "
    Juuh. Ruattissa Gothenburgin seutuvilla kulttuurisia tapoja on tässä viime päivinä esitelty.

    Suomessa taas on tänään 18.08.-18 on erään kulttuurin tapakulttuuriin kuuluvan tapahtuman vuosipäivä.

    VastaaPoista
  3. Näin Ruotsissa. Samaan aikaan Sveitsissä:
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005795181.html

    Aiemmin samassa vuoristomaassa:
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001162554.html

    Miten meillä? Asian tiimoilta väännettiin 1980-luvulla vitsiä:

    "Englannissa kaikki on sallittua, vaikka kaikki onkin kiellettyä.
    Ranskassa kaikki on kiellettyä, vaikka kaikki onkin sallittua.
    Kiinassa kaikki on kiellettyä.
    Ruotsissa kaikki on sallittua.
    Suomessa on nimitetty parlamentaarinen tutkimuskomitea ottamaan selvää, miten asia on järjestetty Ruotsissa ja miten se voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti saada omaksuttua suomalaiseen yhteiskuntaan."

    Se oli silloin se, eikä olisi ihan joka asiassa ollut silloinkaan tarpeen. Paremminkin, tai pahemminkin näyttäisi, että Suomeen on apinoitu Ruotsista kaikki se, mikä siellä on tehty mahdollisimman pieleen ja jätetty omaksumatta kaikki se, mikä siellä tehdään viimeisen päälle hyvin.

    Nykytilanteessa Suomen olisi aika monessa asiassa syytä seurata tarkoin, miten Kiina on asian järjestänyt, ja ottaa siitä mallia.
    Ruotsiakin toki on syytä käyttää havaintoesimerkkinä - varoittavana sellaisena!

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Vaijo Hoikka, KKi ja Qroquius Kad!

    Veijo Hoikka: Näin on.

    KKi: Kovin ovat viimepäivinä kulttuuriaan esittäneet.

    Qroquius Kad: Seuraamme liikaa Ruotsin malleja ja se on suuri virhe, mutta eihän tuo broilerikoneisto sitä myönnä.

    VastaaPoista