Bernerin boksi

Liikenneministeri Anne Berner on survonut läpi kehittämäänsä liikennekaaren ja asia käy yhä mielenkiintoisemmaksi. Taksi on vapautettu, joten pikku hiljaa meillä on Takseja ja takseja. Bussilla pääsee halvalla, sillä sekin on kilpailutettu hienosti. Raideliikenne tökkii ja pahan kerran, mutta sehän on luonut tämän legendaarisen lausunnon eli VR pysyy aikataulussaan kerran vuodessa, kun vaihdetaan kesäajasta talviaikaan, joten heillä on tunti aikaa selvitä viivästyksistä. Finnair tuottaa tappiota ja sitäkin Berner yritti selittää kytköstensä avulla ja aikataulussa sekään ei pysy.

Sitten autoilun verotus, joka meillä lienee Euroopan kovinta. 1990 luvun alussa tuli väliaikainen autovero, jonka tunnusmerkkinä komeili ostettu tarra etuikkunassa. Kun herrat keksivät jotain verotettavaa, niin väliaikainen ei päde. Tästä tuli sitten käytäntö, joka tuskin pois jää. Molempien peruste oli tiestön kunnossapito, mutta minne lienee nekin verot menneet, sillä tiestö on kuin muinaisessa Neuvostoliitossa. Rahtarit toteavatkin, että ei enää tartte Neuvostoliittoon lähteä, riittää kun pysyy kotimaassa, jos haluaa ajaa huonokuntoisilla teillä.

Yksilön autoilua halutaan vähäpäästöiseksi ja nyt on suunnaton buumi sähköautoihin. Itseäni ihmetyttää suunnattomasti se, että sähkölämmitteinen talo on pahasta (kuten myöskin öljy-, puu- ja muu vastaava lämmitysmuoto; toimituksen huomautus), mutta sähköauto pelastaa maailman.

Berneri sitten keksi, että looralla seurataan ajoneuvon liikettä ja liikkeen mukaan tulee maksu. Ehkä olen hieman skeptinen, mutta jotenkin tuli vahvasti mieleen George Orwellin Vuonna 1984. Minä siis ajan ostoskeskukselle ja menne tulle kulutan tietä vajaan kolmen kilometrin verran. Ottaako valvonta huomioon myös sen, että ajan kotipihallani nelisenkymmentä metriä. Erottaako paikannus yksityistien tai pihatien, joka saattaa olla pidempi kuin minulla.

Määräytyköö maksu tien mukaan? Oma kotikatuni kuuluu Ö-luokkaan, joka aurataan, kun satutaan muistamaan ja routakuopat ovat aina samassa kohdassa. Se on hiekkatie, joka saatetaan karhuta, kun kitisemme suuremmista kuopista. Mielestäni tästä ei voi veloittaa samaa kuin asfalttitiestä tai öljysoratiestä ja kumpikaan ei voi olla samassa kategoriassa.

Kuiskauksien vuoksi, voinen kirjoitta, että liikennekaaren mukanaan tuoma tiestön valvonta sataa ministerien kavereiden omistamien yhtiöiden laariin. Jos tuo toteutuu, niin minun pitää hankkia joku loora ja maksaa siitä euroja X ja sen päälle tulevat sitten maksu tienkäytöstä ja summia ei ole kerrottu, joten sekin arvattavaksi jäänee.

Suomi 100 vuotta osa IV

Kansalaissotaa käytiin 1918 alkuvuodesta. Tämä kertomus jää pakosta lyhyeksi, sillä tuntemani ihmiset eivät siihen osallistuneet, sillä he asuivat pienellä paikkakunnalla ja kansalaissodan punainen puoli oli pääsääntöisesti suurten kaupunkien tehdastyöläisiä. Siksi kansalaisota ei juuri maaseudulla näkynyt vaikka sitä myös torpparikapinaksi nimitettiin. Torppareita taisteluun osallistui kuitenkin hyvin vähän.

Sota jätti kansaan syvät arvet ja siitä ei puhuttu. Joskus joku saattoi osoittaa toista ja kuiskata hiljaa; "Tuo on lahtari". Itse törmäsin ensimmäisen kerran kansalaissotaan, kun sisarusteni luokkatoverin isä ryhtyi remontoimaan vanhaa pihasaunaa, sillä alalaudat olivat lahot. Hän päätti purkaa seinät kokonaan, jotta kunto selviäisi täysin. Kun lauteet oli purettu, alkoi seinän purkutyö, joka tyssäsi nopeasti. Seinän puruihin oli kätketty runsaasti ammuksia. Paikalle soitettiin ensin poliisi ja sitten tulivatkin jo puolustusvoimien edustajat, jotka varoen siirsivät räjähteet pois. Muistan tuon perheen isän mananneen, että ei ikinä olisi tuota saunaa lämmittänyt, jos tuon olisi tiennyt. Olihan ammuksia aivan kiukaan vieressä.

Samalla kadulla, missä itsekin asun, asuu entisen lasareettimme keittäjä. Eräänä kauniina kesäpäivänä hän kulki äitinsä kanssa kotikadullamme. Hänen äitinsä katsoi minua kauhistuneena ja osoitti sormella ja sanoi jotakin, jota en kuullut. Keittäjä kertoi minulle jälkeen päin äitinsä sanat ja hieman minua kauhistutti, mutta selitti erään löydön.

Keittäjän äidin ensimmäiset sanat olivat; "Hän on ostanut murhaajan talon." Täten sain tietää, että taloni edesmennyt isäntä Kalle oli ollut punaisten puolella, joka oli mennyt tuon keittäjän äidin kotiin, joka oli silloin pieni lapsi. Kalle oli mennyt muutaman kaverinsa kanssa tuohon taloon ja vaatinut saada talon aseet. Talon isäntä oli istunut hellan edessä ja lisäten siihen puita sekä kertoen, että talossa ei ole aseita ja muutoinkin toppuutellut nuorta miestä. Keittäjän isoäiti oli kaapannut lapset syliinsä ja paennut ikkunasta navetan lantalaan. Matkalla he kuulivat laukauksen. Talon isäntää oli ammuttu niskaan ja menehtynyt siihen paikkaan. Nuoret poistuivat paikalta, kun aseita ei löytynyt. Aseella osoittaja oli Kalle.

Olin itse tavannut myös Kallen, kun hän kävi siskoaan lasareetissamme katsomassa ja voin vakuuttaa, että käsitys Kallen herttaisesta olemuksesta karisi ja pahan kerran. Kalle oli osallistunut myös ainakin talvisotaan ja se selittää löytöni. Puuliiterissäni oli alun perin maalattia ja ulkopuolella betoniporras, jonka vieressä kasvoi iso pensas piparjuurta, mutta myös mahtavaksi paisunut nokkonen. Ryhdyin kitkemään tuota nokkospuskaa ja kappas vaan, sieltä putkahti terve patruuna. Kun sitä tarkemmin tutkin, niin kannasta löytyi stanssaus; 7,65 MM ja S. -40. Hieman mietin, mitä siellä portaan alla oikein on, jos enemmän ryhtyisi kaivamaan.

Suomi 100 vuotta osa III

Jotta ehdin käydä sata vuotta Suomea läpi, niin on hieman loikittava vuodesta toiseen ja myös paikasta toiseen.

Oli maanantai ilta, kymmenes helmikuuta armon vuonna 1919. Bertel istui työhuoneessaan, vastaanoton päätyttyä. Bertel oli valittu vuoden 1917 joulukuussa kunnanlääkäriksi melko suureen kuntaan. Työn hän pystyi vastaanottamaan vasta huhtikuun lopulla viime vuonna, kun kansalaissota oli loppunut.

Hän oli jo viime kuun puolella ryhtynyt laatimaan kunnanlääkärin vuosikertomusta ja viime viikonlopun aikana kirjoittanut sen puhtaaksi. Nyt hän tarkasteli tekstiä, etsin kirjoitus virhettä tai kaikkein pahinta, asia virhettä.

"Kunnanlääkärin toimialueen muodosti 212,5 neliö kilometrin suuruinen kunta. Suuri järvi eteläpuolella ja siitä lähtevä vuolas virta koskineen. Näinden välittömään läheisyyten oli syntynyt asutuskeskukset. Virran varrella oli useampi tehdas. Laaja pohjoisosa pitäjää muodostaa osin karun kankaisen, osin hyisen hallaisen, asumattoman korpimaan. Lähellä toisen kunnan rajaa löytyy asutuskeskus. Pohjaveden saanti juomavedeksi ei tuota suurempia hankaluuksia vaan näkee kaivoja kaikkialla asumuksien yhteydessä ja hyviä luonnonlähteitäkin löytyy ja onkin siksi säästynyt suuremmilta lavantautikuloilta." On hyvä esitellä kuntaa ensin, sillä aiemmin ei täällä kunnanlääkäriä ole ollut, joten seuraajalle jää kattavat tiedot, tuumi Bertel.

"Teitä kunnassa on paikallisliikennettä varten verrattain vähän. Pääliikennetie kulkevat pääasutusta myöten pitkin kummankin puolisia järvi- ja jokirantamaita. Suuriakin asutusryhmiä ihan lähellä keskuksia on usein huonojen teitten takana, puhumattakaan pienimmistä metsäkulmista, joihin usein on miltei pääsemättömissä. Itse maantiet ovat syksyin keväin kauhistuttavassa kunnossa, yhtenä korttelin paksuisena savivellinä. Yleisliikenne sen sijaan on hyvää ja kunnan läpi kulkee rautatie, jolla on peräti viisi pysäkkiä kunnan alueella." Bertel hymähti ja muisti, kuin viime syksynä oli hevoskärryt juuttuneet mutaan notkelmassa ja hän oli joutunut kävelemään pitkin piennarta sairastunutta katsomaan.

Bertel mutisi itsekseen ja tarkasti vielä papiston kirjauksen, kyllä: "Kunnassa on lähes 14,000 asukasta (Papiston uudenvuoden ilmoituksen mukaan oli asukasluku vuodenvaihteessa 11,843; syntyneitä oli yhteensä 233 ja kuolleita 475, joista miehiä 347 128 naista vastaan, ero johtuu sotatilanteesta)  muodostaa yli  1,600 ruokakuntaa, joista teollisuus on noin 460:llä pääelinkeinona ja 360:llä maanviljelys, talonsavujen ollessa siinä 150 ja torpansavujen noin 100, muitten savujen lähennellessä 850:tä. Paikkakunnan pysyvä maataviljelevä väestö. Suuri tehdas- ja etukaupunkiväestö on hyvin kirjavaa, kaikilta maanääriltä kotoisin sekä paljon muuttelevaista." Oliko savujen määrä oikea, kysyi Bertel puoli ääneen, kyllä luvut vastasivat kunnan luetteloimia savuja.

"Kunnassa on sivistyksen nostattajana 11 kansakoulua, useimmat niistä 2 useamman opettajan kouluja. Opettajia on 25 ja oppilaita oli vuonna 1917 kansakouluissa yhteensä keskimäärin 1,088. Sitä paitsi on jo muutamia kiinteitä pientenlastenkoulujakin omine vakituisine koulurakennuksineen. Tehtaalla on lukusali ja kirjasto työväkeään varten sekä lastentarha heidän lapsilleen. Lisäksi on kunnassa, paitsi pari yleistä jo aikaisempaa lastenkotia, tänä vuonna ollut toiminnassa 2 sotaorpolaa omakuntalaisia varten. Syksystä on kunnassa tämän lisäksi työskennellyt kansanopistokin." Hyvin ovat kunnan isät työnsä hoitaneet, sillä oppi on ihmisen taimelle tärkeää, iloitsi kunnanlääkäri, sillä olihan län koulut itsekin käynyt ja nyt lääketieteen lisenssiaatti.

Bertel manasi lukiessaan kirjoittamaansa, sillä miten on mahdollista, ettei kulkutautien torjumiseen suhtauduttu vakavasti, vaikka ne tappoivat, ei vain lapsia ja vanhuksia, vaan raavasta työikäistä. "Kunnallislautakunta toimii samalla terveyshoitolautakuntana ja on kunta kylläkin virallisesti ollut jaettuna 12 eri terveyshoitokatsantopiiriin, joihin lautakunta on valinnut 23 katsantomiestä, mutta nämä usein eivät itsekään ole tienneet kuka katsastajana piirissä toimii. Näin ollen ei varmaankaan ole tullut kysymykseenkään minkäänlaisia tontti- tai asuntotarkastuksia ja rakennusjärjestelmän valvomisia saatikka sitten kulkutautien tehokasta vastustamista." Sivistynyt mies meinasi kirota.

"Sillä asuntokurjuus kaikissa näissä tehdaskeskuksissa on osaksi hyvin silmiinpistävä paikoitellen hyvin taajoine asuntoryteikköineen ilman minkäänlaista järjestelyä ja sitten useinkin saman hataran katon alla vuokralaisena 4 lapsirikasta perhettä kussakin nurkkakamarissa yhteisen keskeisen keittiö-eteisen ympärillä." Onneksi tuo suurin tehdas oli alkanut myöntää halpakorkoista lainaa, joilla työntekijät pystyivat rakentamaan asemakaavoitetulle alueelle talonsa ja virkamiehet tarkastivat kaivon ja huussin sijainnin, sillä lavantautia esiintyi niillä kurjilla aluella, joissa kaivo oli alempana kuin huussi, mietti Bertel ja kiitti mielessään suuren tehtaan patruunaa kaukonäköisyydestään, joka ymmärsi, että terve työntekijä on tuottava työntekijä.

"Poikkeuksellinen aika elintarvepulineen on varmasti vaikuttanut yleiseen terveydentilanteeseen hyvinkin haitallisesti näin suuriin tehdasteollisuusyhteikuntiin, joissa suurin osa väestöstä on jäänyt pienen ja ajallisesti usein hyvinkin epätasaisesti jaettujen korttiannosten varaan. Nälkäödemit ja skorbutiset funaffectiot ovatkin olleet hyvin tavalliset lääkärinprakriikassani. Niukan ja epätasaisen annostelun seurauksena onkin ollut, että kaikki kuin suinkin ovat siihen kyenneet ovat syrjästä päin koittaneet henkipitimikseen hankka, mitä suuhunsaatavaa vaan mistäkin on läytynyt. Näitä kärkkyviä ruuankejääjiä on usein laumoittain tavannut, missä päin vaan on sairasmatkoilla sattunut liikkumaan." Ja sitten ihmetellään, miksi kulkutaudit leviävät näin rajusti, Bertel harmitteli ja tuoreessa muistissa olivat nuo kolme isorokkotapausta, joista onneksi selvittiin säikähdyksellä, sillä kätilö-rokottajat ovat hyvin mallikkaasti rokonpanoa edistäneet.

Bertel jatkoi lukemistaan ja nyökytteli hyväksyvästi. Koska aika oli ollut poikkeuksellinen ja veli noussut veljeään vastaan, hän päätti vuosikertomuksen: "Suurin osa kunnasta säilyi sodan jaloissa verrattain kokemattomana lukuunottamatta ryöstöjä ja pakkoluovutuksia, joita tapahtui vähän kaikkialla. Ainoastaan viereisen kaupungin lähimmät ympäristöt kärsivät kaupungin pommituksesta ja valtauksesta ja aineellinen vahinko näissä tiheissä tehdasseuduissa olikin sitä tuntuvampi. Sotavaurio koko kunnassa lasketaan Smk. 2.113.990:96."

Tyytyväisenä vuosiraporttiinsa, otti Bertel kynän käteensä ja kostutti kärjen mustepullossa ja pyyhkäisi ylimääräisen musteen sen reunaan. Kirjoitti päiväyksen ja allekirjoitti vuosikertomuksen. Painoi imupaperilla musteen kuivaksi ja sujautti sen suureen kirjekuoreen. Nyt se oli valmis luovutettavaksi kunnan isännille ja havaitsivat varmaan, että hyvin olen työni tehnyt. Bertel haukotteli, sammutti öljylampun ja kaivautui peitteiden alle, sillä huomenna olisi uusi pratiikkapäivä.

Ulkomaalaisten tekemät rikollisuudet

Hieman aiheesta jo kirjoitinkin "uuden vuoden kirjoituksessani", mutta jatkan sitä hieman, sillä hieman hämmästyin, kun toissa päivän aamun aviisi käsitteli seksuaalirikosten osiota. Toki erilaisia rikoksia tekevät myös tavalliset pottunokat, mutta suhteutettuna määrään on heitä vähemmän.

Varkauksissa ja murroissa ovat yleisesti edustettuna entisen itäblokin ihmemaat. Erityisen usein mainitaan Romania ja Bulgaria sekä Viro. Romanian ja Bulgarian romaanit ovat olleet erityisen ahkeria viime vuosina, niin yritysten, kotien, mökkien sekä kuorma-autojen tyhjentäjinä. Omakotien murroissa ulkomaalaisten osuus lienee 90 % kieppeillä ja tyypillisesti ne ovat näitä hit and run versioita eli yksi tai kaksi keikkaa ja maasta ulos.

Nettirikollisuus tulee pääsääntöisesti ulkomailta. Toki suomalaisetkin sen osaavat ja tuo huijariyritys Direktahan meni konkurssiin, Luojan kiitos. Kirjoitukseni; Hätäpäivystäjän ei tarvitse osata englantia, on varsinainen magneetti ns. nigerialaiskirjeille, joissa tarjotaan lainaa. Luottokortti- ja pankkitunnushuijauksia on pilvin pimein ja kun niitä on ollut jo koko 2000-luvun ja poliisi niistä toistuvasti varoitellut, niin ynä mennään halpaan.

Huumausaineiden tuotitoiminta on pitkälti ulkomaalaisten hallussa. Tätä harrastavat virolaiset, marokolaiset, algerialaiset sekä venäläiset. Rikoksista kiinni jääneillä on poikkeuksetta sekalainen kokoelma selityksiä, mutta itse nauroin makeasti kun Abdifitah Abdi selitti ostaneensa hennaa perheensä naisten pyynnöstä. Olisi kasviopin kertaaminen paikallaan.

Talousrikoksia harrastavat myös ja usein siihen liittyy myös ihmiskauppaa eli lukemattomissa ravitsemusliikkeissä on paljastunut, että kirjanpito ruiskaistaan lonkalta kokoon ja luvattoman usein työntekijä tekee pitkää päivää ja ilman korvausta. Onhan näitäkin tapauksia ollut, jossa työntekijältä on viety passi ja puhelin.

Sitten aamun aviisin juttuun eli seksuaalirikokset. Täten suora lainaus: "Vuonna 2015 ilmoitetuista seksuaalirikoksissa, joissa epäilty oli tiedossa, 1843 rikoksessa epäilty oli suomalainen (epäselväksi kyllä jäi, että onko supisuomalainen vain etninen tausta muualta, mutta suomen kansalainen; toimituksen huomautus) ja 419:ssä ulkomaalainen. Väestöjen kokoon suhteutettuna seksuaalirikoksista epäiltynä oli noin 0,03 % suomaisista ja lähes 0,2 % ulkomaalaista."

Tilastollisesti on siten todistettu, että suomalaisen kohtaaminen johtaa harvemmin seksuaalirikokseen kuin kohtaaminen ulkomaalaisen kanssa. Luonnollisesti tästä suvaitsevan vihervasemmiston edustajat vetävät herneitä nenään niin, ettei maajussille jää keväällä mitään kylvettävää.

Tutkijat välttelevät tehokkaasti aiheen käsittelyä. Oikeuspsykologi Helinä Häkkänen-Nyholm arvelee syyksi sen, että muualta tullut ei välttämättä ymmärrä, että suomalaisen naisen sanoma Ei tarkoittaa oikeasti EI. Ei siinä ymmärtämisestä ole kyse, vaan yksin kertaisesti siitä, että ulkomaalainen ei hyväksy EI sanaa, sillä kun kotimaassaan nainen on ollut alistettu orjuuden tasolle jo muutaman vuosituhannen ajan, niin tuskin sitä kovin äkkiä muutetaan.

Ja sitten ympäri pyöreät selitykset, jotka loihi erikoistutkija Matti Lehti, jonka mukaan ikä, tulotaso, tms. ei selitä tilastoja. Hoh hoijaa. Loput siitä voit lukasta tästä: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/272679-il-raiskaustilastot-karuja-ulkomaalaistaustaiset-yliedustettuina-tekijoina-ja

Kemiallista kastraatiota on seksuaalirikollisille tarjolla, mutta sen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Eiköhän Abdigadir Osman Husseinin kohdalla olisi pitänyt jo olla pakollinen. Kolmen tunnin vartioimaton loma ja kävi käsiksi neljä vuotiaaseen lapseen.

Odotan suurella mielenkiinnolla vuoden 2017 tilastoja.

Leikkaukset ovat alkaneet I

Vuoden vaihtuessa astui voimaan lukuisia säästötoimia (lue leikkauksia) ja ne valitettavasti koskevat heikommassa asemassa olevia. Luin kauhulla "Henrietan" tarinaa, siitä, miten diabeteslääkkeiden korvauksen muutos koskee häntä ja voin vakuuttaa, että hän ei ole yksin.

Lääkkeiden Kela-korvauksiin tuli muutos ja kertaostoraja aleni monella lääkkeellä. Viimevuotinen omavastuukatto säilyi, mutta sehän ei kosketa kaikkia reseptilääkkeitä lainkaan ja joillakin se kerryttää omavastuuta vain muutaman hilun.

Vuoden alusta poistuivat myös paperireseptit ja muuttuivat sähköisiksi. Paperinen voidaan yhä kirjoittaa, jos järjestelmä ei toimi ja kuten pitkin edellistä vuotta olemme kuulleet, että palvelu on tiltannut. Itse olen jo pitkään, lääkkeitä noutaessani, pitänyt taskussa vanhaa lääkepakkausta, sillä se on pelastanut minut muutaman kerran eli olin pystynyt osoittamaan, että minulla on tällainen lääke reseptillä määrätty ja nyt lopussa, joten uusi olisi saava ja vanhan lääkepakkauksen avulla sain uuden pakkauksen.

Diabetesliitto vastusti suunkautta otettavien diabeteslääkkeiden korvauksen alentamista. Liito pelkäsi jo tuolloin, että lääkkeitä jätetään ottamatta tai annos puolitetaan, jotta se riittäisi pidempään. On ihan sama, minkä sairauden hoitoon kätettyä lääkettä aletaan pihtaamaan kustannuksien vuoksi, niin seuraukset ovat sen mukaiset. Verenpainelääkityksessä käytetään usein kahta valmistetta ja yleensä kahdesti päivässä. Kun toista ottaa toisena päivänä ja toista seuraavana, niin yhteisvaikutusta ei enää ole ja paineet saattavat pompsahtaa ihan uusille lukemille. Diabeteslääkkeiden väliinotto johtaa tasapainottomaan sokeritasoon, joten liitännäissairaukset lisääntyvät, kuten verepainelääkkeidenkin osalta.

"Henrietan" tapaus muistuttaa myös siitä, että oikeaa lääkettä joudutaan etsimään. Monesti reseptillä saatava valmiste on pakattu sadan kappaleen pakettiin ja sen pienempiä annoksia ei ole. Muistan hyvin oman ammoisan kierrokseni ja se maksoi valtaisasti mummon markkoja eli minulle kokeiltiin kaikki mahdolliset ja viimein lääkäri totesi, että tämä on viimeinen mahdollinen. No, se toimi ja valitettavasti kustannut on toista euroa päivä.

Paljonko kasvavat terveydenhuollon kustannukset, kun kansalaiset joutuvat pihtaamaan lääkityksestä tai peräti lopettamaan lääkityksen sen kalleuden vuoksi? Montako työvuotta menetettän siksi, että työikäinen, matalapalkkainen pihtaa lääkityksestä? Se nähtäväksi jäänee.

Suomi 100 vuotta osa II

Tammikuun neljäs päivä, armon vuonna 1917 ja oli torstai eli viikonloppu oli edessä. Olemme yhä samalla paikkakunnalla, mutta nyt tapaatte Simon, 12 vuotiaan nuorukaisen. Hän asui tilalla yhdessä isänsä Matin, äitinsä Liisan ja isoveljensä Juhon (17 v.) ja pikkusiskonsa Hilman (9 v.) kanssa. Tila oli suurehko ja vauras tila.

Liisa laittoi jo aamusta hapanleivän happanemaan ja Hilma teki kyllä työn, mutta äitinsä tiukassa ohjauksessa. Pankolle Liisa kyllä sen itse nosti, sillä eihän pikkulapsi olisi painavaa puutiinua ylettänyt sinne laittamaan.

Simo, Juho ja Matti hoisivat hevoset sekä ruokkivat ne ja ruokkivat myös lehmät. Liisa ja Hilma tulivat samoihin aikoihin lypsylle. Maito lypsettiin käsin sankoihin ja siitä tonkkaan, joka laitettiin näin talviaikaan hetkeksi hankeen jäähtymään. Myöhemmin Simo ja Juho kantoivat tonkat ruokakomeroon. Ruokakomero oli pohjoiselle kulmalle rakennettu komero tai pieni huone hyllyineen. Sen lattiaa ei oltu eristetty, joten se pysyi viileänä läpi vuoden. Talvella seinuksille kasattiin lunta, jottei ruuat jäätyisi.

Simo kantoi puita saunalle, jotta lauantaina pääsisi saunan lämmitykseen. Ennen kuin kiukalle saisi tulet, niin olisi pata täytettävä kaivosta kannettavalla vedellä, mutta koska sauna oli kylmillään, niin sen saattoi tehdä vasta samana aamuna, ettei ehtisi jäätymään ja halkaisi pataa. Monen talon sauna oli tuolloin vielä savusauna, mutta vauraimmilla oli jo muurattu pata, jonka sisus oli valettua rautaa sekä savupiipulla varustettu kiuas.

Myös sisälle kannettiin puita uunien ja hellan lämmittämiseksi. Puuhellan liitalla keitettiin ruoka ja leivinuunissa paistettin leivät, lihat, laatikot, ym. Simo mieli jo metsätöihin, mutta joulun aika oli pyhitettyä, joten sen aika koitti myöhemmin.

Suomi 100 vuotta osa I

On tiistai aamu ja uuden vuoden juhlallisuudet takana. Ajat olivat kovat ja Venäjän saarto toimet vaikeuttivat arkea, etenkin kaupungeissa. Pulaa oli monesta ja eritoten suurissa kaupungeissa. Moni mietti maan kohtaloa tuona armon vuonna 1917, joka juuri oli alkanut.

Tämän tarinan yksi päähenkilö on Hilma, yksitoista vuotias tytöntyllerö, jolla oli kaksi suurta palmikkoa pään molemmin puolin, notkea askel ja monta taitoa osaava. Pari vuotta vanhemman sisarensa Ainan kanssa suorittivat maatilan tehtäviä yhdessä Heikki isän kanssa.

Takana olivat synkät vuodet. Vajaa kymmenen vuotta aiemmin syntynyt Matti veli oli elänyt vain muutaman tunnin, mutta poloinen ehditty sentään hätä kastaa ja tulisi saamaan paikan siunatusta kirkkomaasta. Kahdeksan vuotta aiemmin oli syntynyt Helena sisar. Samana vuonna Hilman maailma romahti, sillä äiti Loviisa sairastui loppukesästä. Heikki vei lopulta vaimonsa lääkäriin, joka tutki Loviisan. Heikki kysyi lääkäriltä: "Tointuuko vaimoni vai hankinko imettäjän?". Lääkäri vastasi: "Hanki imettäjä.". Hilman äiti menehtyi elokuussa vaikean sairauden murtamana (aikalaisia haastateltuamme ja kirkonkirjan tietoon nojaten, me vanhat hoitajat päädyimme, että kuolinsyynä oli umpisuolen tulehdus ja puhkeaminen sekä sitä seurannut verenmyrkytys (antibiootteja ei tuohon aikaan ollut). Myös sisar Helena menehtyi pari vuotta myöhemmin.

Heikki oli myös katsonut, että tytöt tarvitsevat äidin ja oli avioitunut itseään yksitoista vuotta nuoremman Marian kanssa kolme vuotta aiemmin. Marialla oli ollut heila ja niin kuin siihen aikaan todettiin: "Kun on miehen kanssa sillä lailla niin lapsihan siitä tulee.". Marian heila peljästyi, kun Maria kertoi tulevasta pienokaisesta ja vastuunkantajaksi siitä ei ollut, vaan vaivihkaan katosi ja jälkipolvi kertoo heilan luikkineen häntä koipien välissä Ameriikkaan. Perheeseen tuli sitten poika Marian mukana ja Hilma ja Aina saivat "veljen" Villiamin.

Hilma, Aino ja Maria suorittivat yhdessä kodin toimia. Heikki oli tuonut illalla puut ja Maria laittoi valkean hellaan niistä aamun valjetessa. Aamiaisen jälkeen tupa siistittiin ja sitten oli vuorossa lehmien lypsy ja ruokkiminen. Seurasi erilaiset puhdetyöt ja Maria opetti Hilmaa ja Ainaa virkkaamaan, kutomaan kangasta sekä ohjasi ruuan laitossa ja Villiamin hoidossa sekä muissa tilan toimissa.

Koska vielä ei ollut nuutin nuppu, niin eloa vietettiin hiljaisesti, ettei joulurauhan rikkomukseen syyllistyttäisi, joka saattaisi tuoda taloon surua ja murhetta.