Tammikuun neljäs päivä, armon vuonna 1917 ja oli torstai eli viikonloppu oli edessä. Olemme yhä samalla paikkakunnalla, mutta nyt tapaatte Simon, 12 vuotiaan nuorukaisen. Hän asui tilalla yhdessä isänsä Matin, äitinsä Liisan ja isoveljensä Juhon (17 v.) ja pikkusiskonsa Hilman (9 v.) kanssa. Tila oli suurehko ja vauras tila.
Liisa laittoi jo aamusta hapanleivän happanemaan ja Hilma teki kyllä työn, mutta äitinsä tiukassa ohjauksessa. Pankolle Liisa kyllä sen itse nosti, sillä eihän pikkulapsi olisi painavaa puutiinua ylettänyt sinne laittamaan.
Simo, Juho ja Matti hoisivat hevoset sekä ruokkivat ne ja ruokkivat myös lehmät. Liisa ja Hilma tulivat samoihin aikoihin lypsylle. Maito lypsettiin käsin sankoihin ja siitä tonkkaan, joka laitettiin näin talviaikaan hetkeksi hankeen jäähtymään. Myöhemmin Simo ja Juho kantoivat tonkat ruokakomeroon. Ruokakomero oli pohjoiselle kulmalle rakennettu komero tai pieni huone hyllyineen. Sen lattiaa ei oltu eristetty, joten se pysyi viileänä läpi vuoden. Talvella seinuksille kasattiin lunta, jottei ruuat jäätyisi.
Simo kantoi puita saunalle, jotta lauantaina pääsisi saunan lämmitykseen. Ennen kuin kiukalle saisi tulet, niin olisi pata täytettävä kaivosta kannettavalla vedellä, mutta koska sauna oli kylmillään, niin sen saattoi tehdä vasta samana aamuna, ettei ehtisi jäätymään ja halkaisi pataa. Monen talon sauna oli tuolloin vielä savusauna, mutta vauraimmilla oli jo muurattu pata, jonka sisus oli valettua rautaa sekä savupiipulla varustettu kiuas.
Myös sisälle kannettiin puita uunien ja hellan lämmittämiseksi. Puuhellan liitalla keitettiin ruoka ja leivinuunissa paistettin leivät, lihat, laatikot, ym. Simo mieli jo metsätöihin, mutta joulun aika oli pyhitettyä, joten sen aika koitti myöhemmin.
Teksti ei tule haudan takaa, vaikka nimi sinne viittaakin eikä se haudanvakavaa ole myöskään. Korkeintaan kaapin takaa tai sen sisältä, mutta ihka elävästä maailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti