Hieman aiheesta jo kirjoitinkin "uuden vuoden kirjoituksessani", mutta jatkan sitä hieman, sillä hieman hämmästyin, kun toissa päivän aamun aviisi käsitteli seksuaalirikosten osiota. Toki erilaisia rikoksia tekevät myös tavalliset pottunokat, mutta suhteutettuna määrään on heitä vähemmän.
Varkauksissa ja murroissa ovat yleisesti edustettuna entisen itäblokin ihmemaat. Erityisen usein mainitaan Romania ja Bulgaria sekä Viro. Romanian ja Bulgarian romaanit ovat olleet erityisen ahkeria viime vuosina, niin yritysten, kotien, mökkien sekä kuorma-autojen tyhjentäjinä. Omakotien murroissa ulkomaalaisten osuus lienee 90 % kieppeillä ja tyypillisesti ne ovat näitä hit and run versioita eli yksi tai kaksi keikkaa ja maasta ulos.
Nettirikollisuus tulee pääsääntöisesti ulkomailta. Toki suomalaisetkin sen osaavat ja tuo huijariyritys Direktahan meni konkurssiin, Luojan kiitos. Kirjoitukseni; Hätäpäivystäjän ei tarvitse osata englantia, on varsinainen magneetti ns. nigerialaiskirjeille, joissa tarjotaan lainaa. Luottokortti- ja pankkitunnushuijauksia on pilvin pimein ja kun niitä on ollut jo koko 2000-luvun ja poliisi niistä toistuvasti varoitellut, niin ynä mennään halpaan.
Huumausaineiden tuotitoiminta on pitkälti ulkomaalaisten hallussa. Tätä harrastavat virolaiset, marokolaiset, algerialaiset sekä venäläiset. Rikoksista kiinni jääneillä on poikkeuksetta sekalainen kokoelma selityksiä, mutta itse nauroin makeasti kun Abdifitah Abdi selitti ostaneensa hennaa perheensä naisten pyynnöstä. Olisi kasviopin kertaaminen paikallaan.
Talousrikoksia harrastavat myös ja usein siihen liittyy myös ihmiskauppaa eli lukemattomissa ravitsemusliikkeissä on paljastunut, että kirjanpito ruiskaistaan lonkalta kokoon ja luvattoman usein työntekijä tekee pitkää päivää ja ilman korvausta. Onhan näitäkin tapauksia ollut, jossa työntekijältä on viety passi ja puhelin.
Sitten aamun aviisin juttuun eli seksuaalirikokset. Täten suora lainaus: "Vuonna 2015 ilmoitetuista seksuaalirikoksissa, joissa epäilty oli tiedossa, 1843 rikoksessa epäilty oli suomalainen (epäselväksi kyllä jäi, että onko supisuomalainen vain etninen tausta muualta, mutta suomen kansalainen; toimituksen huomautus) ja 419:ssä ulkomaalainen. Väestöjen kokoon suhteutettuna seksuaalirikoksista epäiltynä oli noin 0,03 % suomaisista ja lähes 0,2 % ulkomaalaista."
Tilastollisesti on siten todistettu, että suomalaisen kohtaaminen johtaa harvemmin seksuaalirikokseen kuin kohtaaminen ulkomaalaisen kanssa. Luonnollisesti tästä suvaitsevan vihervasemmiston edustajat vetävät herneitä nenään niin, ettei maajussille jää keväällä mitään kylvettävää.
Tutkijat välttelevät tehokkaasti aiheen käsittelyä. Oikeuspsykologi Helinä Häkkänen-Nyholm arvelee syyksi sen, että muualta tullut ei välttämättä ymmärrä, että suomalaisen naisen sanoma Ei tarkoittaa oikeasti EI. Ei siinä ymmärtämisestä ole kyse, vaan yksin kertaisesti siitä, että ulkomaalainen ei hyväksy EI sanaa, sillä kun kotimaassaan nainen on ollut alistettu orjuuden tasolle jo muutaman vuosituhannen ajan, niin tuskin sitä kovin äkkiä muutetaan.
Ja sitten ympäri pyöreät selitykset, jotka loihi erikoistutkija Matti Lehti, jonka mukaan ikä, tulotaso, tms. ei selitä tilastoja. Hoh hoijaa. Loput siitä voit lukasta tästä: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/272679-il-raiskaustilastot-karuja-ulkomaalaistaustaiset-yliedustettuina-tekijoina-ja
Kemiallista kastraatiota on seksuaalirikollisille tarjolla, mutta sen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Eiköhän Abdigadir Osman Husseinin kohdalla olisi pitänyt jo olla pakollinen. Kolmen tunnin vartioimaton loma ja kävi käsiksi neljä vuotiaaseen lapseen.
Odotan suurella mielenkiinnolla vuoden 2017 tilastoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti