Aiheittain

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kaaria, ympyröitä, kuplia ja kalastusta sameissa vesissä

On ollut hirvittävän hauskaa komediaa tuo eduskuntamme ja ministerimme toiminta. Berneri selkoili ensin Finavian varausten kanssa ja koska sen käsittely oli perin ympäri pyöreää, niin hän ryhtyi kehittelemään kaarta, sillä eihän pelkkä ympyrä mihinkään johda. Syntyi liikennekaari, joka vedettiin näppärästi takaisin, kun maantieveroilla ei voi kattaa ratojen uusintaa.

Viraston mukaan väylien korjaamiseen tarvitaan 2,4 miljardia euroa ja siitä maantiestön osuus on 1,2 miljardia. Väylät ilmeisesti tarkoittavat rata- ja vesiväyliä. Näistä tosin tuo rata taitaa olla se heikoin lenkki. Kuitenkin edustajamme ja ministerit ovat kilvan vähätelleet tiestön ongelmia ja todenneet, että muutamia heikkokuntoisia pätkiä on, mutta niiden korjaus on jo budjetoitu. Tosin vanhat rahtikuskit ovat jo vuosia todenneet, ettei enää tarvitse lähteä Venäjälle, päästäkseen ajamaan huonokuntoisilla teillä, riittää kun pysyy kotimaassa.

Uusi Yhdysvaltojen presidentti on saanut kuplat värisemään ja suuri on epätietoisuus nyt. Ilmeisesti pelätään, että meillä ja muualla tapahtuu samanlainen katastrofi, joka sotii demokratiaa vastaan. Jotenkin tuli mieleen muinainen tyyppi, joka lausui, että demokratian tarkoituksena on suojella valtiota yksilön mielivallalta ja yksilöä valtion mielivallalta. Valtio ei vuosiin ole noudattanut tuota, vaan järjestelmällisesti kupannut kansalaisiaan.

Siihenhän tuo liikennekaarikin perustui eli kupataan autoilu henkitoreisiin. Oli sen toteutustapa mikä tahansa, niin se tulee koskemaan tavalla tai toisella tavarankuljetuksia ja siten näkyy kuluttajahinnoissa. Autokauppiaat säikähtivät autoveron poistoa ja surivat menetettyjä rahoja. Siitäkös älämölö syntyi. Itseäni heidän suru ei kosketa, sillä autoni ovat olleet aina viime vuosituhannen tuotantoa. Niiden ongelma on vuosittainen katsastus ja virkavittuilijan mieltymys ajoneuvomerkkiin ja sen seurauksena korjauskehoitus tai hylky. Niiden hyvä puoli taas on se, että voi korjata itse eikä tarvitse mennä ylihinnoiteltuun korjaamoon odottelemaan, että joku laittaa tietokoneen kiinni ja kertoo, ettei vikaa ole, nollaa koodit ja kirjoittaa suolaisen laskun.

Opiskelijoiden kuppaus on hyvin tehokasta, että monella on jo todellisia taloudellisia vaikeuksia ja sitä ryhtyi kritisoimaan Valtiotieteiden tohtori, Aalto-yliopiston johtamiskoulun Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila todeten, että uudempi koulukunta haluaa maksattaa varhaiskeski-ikään jatkuvat identiteettiprojektinsa muilla. Hän kertoo, ettei örveltänyt haalareissa vaan teki töitä konttorissa. Jokin häiskän olemuksessa kertoo, että kuuluu niihin konttorirottiin, jotka eivät kaipaa sosiaalista elämää ja hänen kommenttinsa: "haahuillut etsimässä itseään jossain keskiaasialaisessa pajukossa" kertoo lähes kokonaan sen lopun. Itsellä on mukavia muistoja koulu- ja opiskeluajoista, joten ei tule tylsää vanhainkodin kiikkustuolissa.

Surkuhupaisalta kuulosti, kun keskusta lähti tukemaan Berneriä, että hänellä on koko puolueen tuki takana ja mitään ei ole sooloillut. Konsulteille liikennekaaressa syydettiin 331 000 euroa ja sopivasti siten, ettei kilpailuttaa tarvitse, joten luonnollisesti kavereille tai puoluetovereille tämä projekti, kuten nyt tuo Teslan kalastelu Suomeen.

Toisaalta alkaa tämä teatteri riittää, sillä sen ohjelmisto kuluttaa kukkaroani kohtuuttomasti. Tämän valtioteatterin 200 näyttelijää nettosivat 2014 21,7 miljoonaa euroa. Tätä teatteria pitää seurata päivittäin, halusi tai ei. Mieluummin kävisin komediateatterissa katsomassa komediaa kolmella kympillä, kuin elättäisin tuota Arkadian mäen teatteria vuodesta toiseen.

Seuraavaa näytöstä odotellen.

2 kommenttia:

  1. Berner kun häärää siinä Teslaprojektissa, niin voi sanoa reilusti heippa sillekin jutulle. On tää mimmi jo kyntensä näyttänyt.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Olen samaa mieltä ja kynnet ovat petollisen koreat manikyristin jäljiltä.

    VastaaPoista