Aiheittain

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Elämän poluilta löytyneitä VIII

Keskiviikkona tuli julki, että Suomen tunnetuimpiin ex-rikollisiin kuulunut Matti "Volvo" Markkanen on kuollut. Vaikka olimme lapsia, niin emme olleet välttyneet kuulemasta Volvo-Markkasesta. Tosin tuohon aikaan sai lukea lapsille ihan rauhassa Grimmin veljesten satuja, ilman pelkoa lastensuojeluviranomaisen visiitistä.

Oli jo syksy pitkällä ja joulua odotimme kuin kuuta nousevaa. Äitemuorini oli psykiatrian erikoissairaanhoitaja ja osastonhoitaja.  Jokin ammattiin liittyvän asian vuoksi hän ja kollegansa tekivät vierailun vankilaan. Mihin ja missä, sitä en muista.

Lopulta kauan kaivattu joulu saapui ja äitemuori asetti uuden koristeen pöydälle. Se oli vaneerista leikattu tonttuhahmo, jolla oli kynttiläteline kädessään. Kysyimme luonnollisesti, että mistä tuo on tullut, niin äiti kertoi, että oli silloin syksyllä ollut tutustumiskäynnillä vankilassa ja tämän tontun ovat vangit tehneet.
Joka joulu tämä tonttu kaivettiin esille pyynnöstämme ja arvannette sen, että nimi oli Volvo-Markkanen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti