Aiheittain

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Virvon varvon

Huomenna on palmusunnuntai ja lapsoset vitsoineen liikkeellä. Tapa tulee raamatun kertomuksesta, jossa suuri osa kansasta levitti vaatteensa tielle ja toiset karsiva oksia puista ja hajoittivat tielle (palanen raamatun pääsiäistarinaa Matt 21 luku, 8 jae). Perinne on tullut meille idästä, jossa ortodoksit ja karjalaiset tekivät virpovitsoja ja lukivat loruja onneksi ja menestykseksi. Yleiseksi juhlaksi se on muotoutunut koko maassa siirtokarjalaisten mukana.

Trulliperinne taas on kotoisin Länsi-Suomesta, jossa mokomat ilkiöt veivät karjaonnen menessään. Näiden torjuntaan kuului pääsiäiskokko. Uskottiin, että pitkäperjantain ja lankalauantain välisenä yönä jumalan suojelus on ohuimmillaan ja siksi noidat saivat vapaasti rellestää. Navettojen turvaksi vietiin virsikirja ja jopa elohopeaa.

Nyt virvontaperinteessä on yhdistynyt pahuus ja siunaus. Vaatetus on noitamaista, mutta yllättäen virpomisen lorut ovat säilyneet pääosin karjalan murteisina.

Itse olen siirtokarjalaisen puolikas ja erilaisista tavoista olen kuullut mummoni (jos eläisi olisi 111 v.) ja äiteni (liki kahdeksankymppinen). Heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan koristeltiin vitsat kauniisti. Saadut makeispaperit säästettiin tätä tarkoitusta varten ja ne oli kirjan väliin laitettu suoristumaan. Matonkuteiden leikkuusta tai vaatteiden teosta jääneet kangaskappaleet myös talletettiin. Matonkudetta jätettiin hieman talteen vitsojen oksien kietomiseen tai voipaperista (jos sitä ei ollut, niin pakkauspaperista) leikattiin hapsureunainen kääre oksille. Pajunkissat jätettiin kääreen ulkopuolelle.

Mummoni asuinalueella puhuttiin virpolauantaista eli virvottiin palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina. Kosti eli palkka saatiin vasta pääsiäislauantaina eli viikon päästä sopi hakea. Ne olivat usein ruokatarvikkeita ja tyypillisesti nisu-ukko, jolla oli rusinasta silmät, suu ja napit rinnalla. Itsekin tuollaisen sain mummoltani. Äite-muorin sisar antoi erilaisen esineen. Yhtenä vuonna saimme sisarusten kanssa lasikanan, jonka sisällä oli makeisia. Saimme myös puisen opiskelijan ovivalon, jonka koloihin voi asettaa valitun tilanteen, esimerkiksi "lukemassa". Muistoina nuo ovat edelleen ja niitä on paljon erilaisia.

Kun olin lapsi, niin markkinoilla oli kreppipaperia, josta äite opetti tekemään erilaisia kukkia. Ruusuja, tulppaaneita, narsisseja, jne. Näitä näpertelimme lastenhuoneen pöydän ääressä. Koko perheen voimin haimme pajun oksia (mahdollisimman monihaaraisia), joihin kiinnitimme tehdyt kukkaset. Varsi kiedottiin vihreällä kreppipaperilla tai hapsuisella voipaperikaitaleella, jotka peittivät kukkien sidontalangat ja niiden avulla sai kukkiin lehdet. Kaitaleita ei sidottu vitsan loppuun, vaan ne käärittiin hieman takaisin ja ensimmäisen haaran kohdalla tehtiin rusetti.

Virvonnan kohteena olivat vanhemmat, isovanhemmat, kummit, sedät ja tädit, enot ja vain lähimmät naapurit. Siis meidän kolmikon aikana. Kylillä kiertäminen ei ollut sopivaa. Virvottaessa pukeuduttiin pyhävaatteisiin.

Perinteet muuttuvat ja on hienoa, että tuo vanha karjalainen tapa on säilynyt. Minä yritän ymmärtää näitä trulleiksi, noidiksi, jne. pukeutuneita, sillä onhan se lapsista hauskaa. Tosin en ymmärrä lainkaan kiertelevää teiniä, jolla on yksinäinen, hento koivunoksa ja siinä pari höyhnetä rumasti teipattuna. Liekö kerjäämässä röökirahaa. Takavuosina yksi kirjoittikin yleisönosastossa, että tällaiselle virpojalle löi kouraan suoraan vajaan röökiaskin.

Lorut, joita virpoessa käytetään ovat onnea tuottavia, joissakin vanhoissa loruissa on myös palkan maksua koskevia loruja. Meillä oli käytössä seuraava: "Virvon varvon, vitsat käyvät, tulevaks vuueks, tuoreeks, terveeks.". Loru ei edellyttänyt palkkaa, vaan virvottavalle toivotettiin kaikkea hyvää. Naimattomalle oli oma lorunsa eli "Mie se virvon viisahast, taputtelen taitavast, rikkahaks, rakkahaks, ison talon emännäks/isännäks.". Valitettavan moni vaan lausuu: "Virvon varvon, vitsa sulle, PALKKA MULLE.". Kuulostaa minusta kerjuulta (vanhojen lorujen uhkauksilta eli jos et luppaa munnaa, nii haukka kanases viäp) ja monelta olen kuullut, että annettua palkkaa on alettu kritisoida jo saamisvaiheessa.

Joka tapauksessa on hienoa, että yksi vanha perinne säilyy. Toivon kuitenkin, että vanhemmat opettavat lapsilleen, että kaikki eivät halua tulla virvotuksi, siksi onkin hyvä kysyä lupa. Takavuosina oli lapsia, jotka aloittivat lorunsa ja jos heille kertoi, että en toivo virpomista, niin suuttuivat ja vaativat PALKKAA, kun ovat tulleet.

Toinen etikettisääntö on se, että annettu palkka otetaan kiitollisuudella vastaan, oli se sitten miten pieni tahansa. Ei ole oikein vaatia rahaa ja jos saa viisi senttisen, niin ei pidä kritisoida, sillä monella ei ole varaa enempään. Makeisten kokoa ei myöskään pidä kritisoida, sillä jos käy useita virpojia, niin välttämättä ihmisellä ei ole varaa suurikokoisiin pääsiäismuniin jokaiselle virpojalle.

Kolmas sääntö on se, että panosta vitsoihin, sillä se saa paremman vastaanoton, kuin tuo koivun rankanaan, ilmaistointiteipillä kiinnitetyt kaksi höyhnetä.

Neljä sääntö on se, että älä aloita aamu varhaisella. 

Mitä tapahtuu virpovitsalle myöhemmin?t Yleisesti vitsat jäivät navettaan (karjan suojaksi), kun oli eläimet virvottu ja helatorstaina ne poltettiin. No, mummoni vei ne pääsiäisen päätteksi huusin koristeeksi ja monta vuosikertaa siellä olikin, ennenkuin huussivanhus sortui vanhuuttaan ja hautasi monen vuoden vitsat.





Oikaisin hieman eli minä en pystynyt hakemaan pajunoksia, joten varsi on sireeniä. Takavuosilta oli jäänyt vain vihreää ja punaista kreppiparia. Tulppaanin sisus on vain muistilehtiön keltaista paperia hapsutettuna. Narsissit ovat siivousliinaa. Tosin äijävainaa (kertomuksessa esiintyvän mummon aviomies) sanoi: "Kun keinot loppuu, niin otetaan konstit avuksi.".



9 kommenttia:

  1. Kummaa miten mielen sokkeloihin asiat häviävätkään.... Kaikki mitä yo kirjoituksessa kirjoitit palaili hiljalleen mieleeni, kreppipaperit sekä joulukarkeista säästetyt päällyspaperit, ihanaa.

    Meidän kylällä ei ollut muita siirtolaisia kuin isäni ja lähistöllä asuva kummitätini. Me siis kävimme hänellä virpomassa ja virvoimme kotiväen. Naapurin lapsille kun yritin asiaa selittää, sain vain silmien pyörittelyä. Eikä tapa ollut tuttu myöskään kyläkoulun opettajalle, mutta kun innosta puhkuen sitä selitin, niin hän etsi tietoa ja niinpä koulussa tehtiin pääsiäisenä virpomisvitsoja kotiin vietäväksi. Mitäpä mahtoivat tuumia kyläläiset, meille ei tieto kantautunut. Seuraavana vuonna lapset jopa niitä pyysivät askarteltavaksi ja kotiin viemisiksi, eli niistä tuli tavallaan pääsiäiskoristeita.

    Omat lapset ovat virponeet, anoppi piti erityisesti tästä tavasta, hänestä se oli hieno uutuus. Täytyy myöntää, että kiireisimpinä vuosina eivät ne meidänkään vitsat mitään taideteoksia olleet, liimalla ja teipillä oli väliin kokoon kasattu, kun en ehtinyt lapsia avittamaan, eräänkin kerran leikeltiin porukalla kahvipusseista kiiltäviä nauhoja, joita sidottiin pajunkissaoksiin. Kyllä ne silti kelpasivat päätepaikassa, koska ajatus oli tärkein, eikä sillä palkalla ollut väliä, sillä useimmiten tosiaan suklaiset kiitokset sai vasta pääsiäisenä.

    Nyt itse ollessani virvottavana, esittelevät lapsenlapset kyllä tarkkaan, kuka on minkäkin vitsan kellekin erityisesti tehnyt ja mitä koristeet "tarkoittavat". En itse muista, että koristeilla olisi ollut toivotusviestiä, mutta pidän tästä ajatuksesta, että koriste viestii, ajatuksia kuluneesta vuodesta ja toivotuksia uudelle vuodelle - "terveemmät jalat mummille" -toivotus sai tipan nousemaan silmään.

    Mietti
    Arja-täti

    VastaaPoista
  2. Tulee mieleen lauluin sanat: Mitä siitä kertoisin, mitä kysyjille vastaisin, ei niin kuin laulussa vaan tuosta virpomisesta. Itse en siitä ollut juuri kuullutkaan ennen kuin elämä kuljetti karjaisten elinpiiriin. Heillä se oli vanha ortodoksinen perinne, kuten pääsiäisyön messukin, joissa minäkin pakana olen käynyt useammassakin kirkossa. Ja käynyt myös virpomassa silloisen nuoremman tyttäreni tulevana isänä:) Ihmettelen tätä nyt noussutta kohua, jossa ns. suvaitsevaisto on vetänyt monta hernepellollista nenäänsä jonkun harkitsemattomista sanoista, vaikkakin ne tosia ovatkin. Kauaksi on menty siitä mitä se virpominen oli sen syntyaikaan, unohdettu sen merkitys tykkänään. En osaa oikein sanoiksi merkitä sitä kuinka pahalta moinen älämölö tuntuu, varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun muistetaan tarina josta se kertoo.
    Haltialan tilalla esitetään joka vuosi kuvaelma tästä tapahtumasta ja se on nimenomaan tilan tallissa. Läsnä on myös oikeita lampaita:)
    Tämmöisiä horisee Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Arja-täti ja Huru-ukko!

    Arja-täti: Kuvaamallasi tavalla tuo perinne siirtyi pikku hiljaa eteenpäin. Kansakoulun opettaja pyysi aikanaan kirjoittamaan aineen pääsiäisen vietosta kotona. Hän hämmästeli virpomista ja selvitin sitten luokalle tämän perinteen. Seuraavana vuonna koko luokka halusi tehdä vitsat kotiin vietäviksi. En itsekään muista, että koristeilla olisi ollut viesti, mutta äijä tykkäsi kovasti narsisseista ja sinivuokoista, joten hänen vitsan koristeet tehtiin niistä, kun taas mummo tykkäsi ruusuista, niin hänen vitsassaan oli eri värisiä ruusuja.

    Huru-ukko: Näinhän erilaiset perinteet ovat siirtyneet. Ihmettelen myös itse tuota kohua. Monen perinnetavan synty on unohdettu ja siitä tullut markkinatavaraa, valitettavasti. Moniin juhlaperinteisiimme sekoittuvat sekä kristin aika ja entinen aika. Laskiainen on paaston aloitus ensimmäisen mukaan ja jälkimmäisen mukaan pimeän loppumisen juhla. Hieno on varmaan tuo esitys, lampaineen.

    VastaaPoista
  4. Juu on se mukava tapahtuma se seimikuvaelma Haltialassa. Lapsiperheiden suuressa suosiossa. Esiintyjät eivät ole ammattilaisia, en muista mistä nämä harrastajanäyttelijät ovat, mutta hyvin osansa vetävät. Kyllä siellä tuppaa tippa tulemaan linssiin tämmöisellä rumalla vanhalla karvanaamallakin.
    Siitä ortodoksien pääsiäismessusta, siihen kuuluu olennaisesti ristisaatto, kirkko kierretään ristin jäljessä ja jokaisella osallisella on palava tuohus (kynttilä) kädessään.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Huru-ukko!

      Olisipa hienoa olla läsnä tuota näytelmää katsomassa.

      Ortodoksia menoja en juuri tunne, sillä äiten puolen suku on luterilaisia. Ortodoksiseen jumalanpalvelukseen olen muutaman kerran osallistunut karjalaisten ekumeenisen kirkonmenojen osalta, joissa ensimmäisenä palvelus suoritetaan tuomiokirkossa, josta kuljetaan ortodoksikirkolle, jossa suoritetaan toinen palvelus. Olivat hienoja tapahtumia, sillä väki koostui evakoista ja heidän jälkeläisistään. Toisin sanoen vauvasta vaariin.

      Poista
    2. Tere,
      Pakanan osassa minäkin olen näissä kirkollisissa ollut, jotenkin vain ei natsaa nämä kirkkojen jutut, ehkä lähinnä sydäntä tuo ortodoksisuus.
      Siellä Haltialassa on yhdessä pääosassa vastasyntyneet karitsat, nytkin niitä pääsee katsomaan huomisesta lähtien.
      Huru-ukko

      Poista
    3. Tervehdys Huru-ukko!

      Itse olen lähinnä panteisti, mutta arvostan sakramenttejä. Ehkä se juontuu vanhoista perinteistä.

      Pikkuisen lampaan voisin kyllä tilalleni ottaa, tai parin, nurmikko tulisi tten niitetyksi. =)

      Poista
    4. Tere. Se on tuo muisti sellainen kuin tämmöisen nimimerkin omaavalla kuuluukin olla, pätkivä ja hatara. Se Haltialan tilan näytelmä esitetään siinä joulun alla, esityspaikka kuitenkin sama, eli talli. En vain muistanut, että pääsiäisenä tilalla esiintyvät pääosissa karitsat, nytkin näkyi uutisten mukaan liki sadan metrin jonot.
      Huru-ukko

      Poista
  5. Tervehdys Huru-ukko!

    Sama vika eli ei täälläkään aina säteile.

    Ajattelinkin, että tarkoitit näytelmällä joulun aikaa, sillä pääsiäisnäytelmiä on vähemmän.

    VastaaPoista