Aiheittain

perjantai 13. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019 Kolmastoista luukku

Tonttu Tohvelo meni aamiaisen jälkeen puutyöpajalle ja teki loppuun viimeisen pelilaudan. Tänään valmistuu puutyöpajan viimeiset lahjat ja suuri lahjavarasto on todella täynnä mitä erilaisempia lahjoja. Iltapäivällä hän poikkesi mekaniikkapajalla ja siellä oli kellon koneiston osat jo tehty. Tonttu Tohvelo hämmästeli työn nopeutta, mutta siinä puhuessa Tonttu Hopeaparta kertoi veljensä olevan kellomestari ja hän oli kellojen korjausta opetellut veljensä opissa.

Suutarin vestaassa jatkui huovuttaminen ja vasta myöhään illalla tallukkaiden osat oli lopulta huovutettu. Nyt ne rispustettiin kuivumaan erityiseen kuivatuskaappiin, josta lähti käynnistyessään hiljainen hurina. Tonttu Saappaanvarsi toivoi, että ne ehtisivät yön aikana kuivua, jotta ompelemaan pääsisi.

Miten työ tästä etenee? Se selviää kun aukeaa neljästoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti