Aiheittain

perjantai 6. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019 Kuudes luukku

Aamiaisen syötyään Tonttu Tohvelo pukeutui juhlapukuun ja asteli koululle, sillä pikana tuotu kirje kiehtoi mieltä. Koululla oli jo paljon väkeä. Ahkiolan kuljetus toi vieraita jotka olivat tulleet lentokoneilla tai junilla. Ihmiset eivät pieniä tonttuja huomaa. Tonttu Tohvelo yhytti Tonttu Kotitontun ja kysyi onko tietoa kirjeestä. Rehtori Agricola oli kuulemma pyytänyt eilen Tonttu Saappaanvarren puheilleen. Ongelmana olivat pukin tallukkaat, joista hiiri oli syönyt kantapään ja ne olivat viimeiset tallukkaat.

Tonttu Saappaanvarsi oli saanut Ahkiolasta kyydin Norjaan hakemaan villoja, sillä viimeiset villat oli mennyt päätösluokkien tallukkaiden tekoon ja varastossa ei ollut ainoatakaan pukille sopivaa jalkinetta. Tonttu Kotitonttu kertoi vielä, että Tonttu Saappaanvarren oli mentävä Tromsaan asti villoja hakemaan. Väki siirtyi pikkuhiljaa keskusaukiolle, jossa pian alkaisi juhla.

Tasan kello neljätoista alkoi tilaisuus lipun nostolla. Päätösluokkalaiset toimivat kuin kellon koneisto tuumasi Tonttu Hopeaparta. Lipun noston jälkeen siirryttiin koulun juhlasaliin, missä oli katettu loistava ateria, joka tänä vuonna oli kalapainotteinen. Aterian jälkeen puheita piti sekä rehtori Agricola että Elf Stroom Hollannista. Pöydät siirrettiin sivuun, jotta tanssille olisi myöhemmin illasta tilaa. Sivupöydälle koottiin naposteltavia ja salin täytti valtava puheensorina. Osa vieraista kävin kunnantalon saunassa, joka tiedettiin hyväksi löylyhuoneeksi.

Saako Tonttu Saappaanvarsi villoja. Se selviää, kun aukenee seitsemäs luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti