Olin pudota penkiltä, kun luin tuon imatralaispastorin
saarnan. Onko luterilaisessa kirkossa ja siihen rinnastettavissa olevissa
yhteisöissä yhä tuollaisia ihmisiä, joiden maailmankuva on kauempana kuin pari
edellistä vuosisataa? Kuulostaa näet 1500-1700 lukujen saarnoilta. Yllättäen
hän käytti saarnassaan vanhan suomenkielen tyyliä osittain. En enää yhtään
kauhistele väen katoa kirkoista. Kuitenkin kun luin tuon pastorin sanat, niin
jälleen kerran on todettava, että älä lue vain yhtä jaetta, kuten aikaisemmin
kirjoitin tuossa Uskonto vastaan laki tekstissä. Jotenkin myös mietin, onko
sanojen syynä pastorin oma avioero.
Menen nyt suoraan tuohon saarnan ja sen kohtiin.
Abortti, johon
saarnamies puuttui rajusti. Raamattu puhuu ainoastaan siitä, että joku tuottaa
kuoleman lapselle kohdussa ja se on rangaistava. Näistäkin kaikki kohdat
löytyvät vanhan testamentin ajalta, jotka ovat kirjoitettu noin vuosina 1400 –
400 eaa. Onko lapsi tervetullut ja rakastettu, kun hänet on aikaan saatu
raiskaamalla? Onko tyttärelle toivottu lapsi, jonka isänsä on aikaan saattanut?
Pahimmassa tapauksessa isä vielä alkaa himoita lapsensa lasta. Katsoin, että
pastorin olisi syytä mennä saarnaamaan maailmalle, jossa tyttölapset
abortoidaan tai tapetaan, jotta saadaan poikalapsia. Nythän on tällaisen
seurauksena isoja alueita, joissa miehille ei enää riitä vaimoa.
Avioero, joka
hänen mielestään on suurta syntiä. Pitääkö elää suhteessa, jossa on henkistä ja
ruumiillista väkivaltaa? Entä jos mies pettää kokoajan ja saat kuulla kuinka
monta sisaruspuolta on perheen lapsilla? Rakkauteen tarvitaan kaksi, mutta jos
vain toinen on se joka rakastaa, välittää, huolehtii, palvelee, jne. Eväät
voivat myös kulua loppuun ja tunteettomassa liitossa kituminen ei ole kenenkään
paras. Nainen voi pettää, mutta pettämisessä tarvitsee usein katsoa peiliin eli
jäikö puoliso ilman huolenpitoa vai saiko pettämisestä yksinkertaisesti
tarpeekseen. Kuitenkin ko. pastori on itsekin eronnut. Ennen muinoin mies sai
erota vaimostaan, jos perikuntaa ei kuulunut.
Raha oli seuraava
asia. Välttämätön paha, sillä emme enää elä maa-, metsä- ja
keräily-yhteiskunnassa. Lisäksi asumme kylmässä pohjolassa, joten lämmin asumus
on elinehto. Ravintoa myös tarvitaan ja niitä ei nykypäivänä makseta
vaihtokaupoilla, oravannahoilla, tms. vaan puhtaalla rahalla. Pastorin sanoista
kuultaa, että köyhä pääsee taivaaseen. Tänä päivänä on suuri joukko ihmisiä,
jotka elävät köyhyydessä tai sen rajan tuntumassa. En todellakaan usko, että
Jumala on ensimmäisenä mielessä kun pitäisi suuhunpantavaa saada ja vuokrakin
maksettua.
Nyt kuultaa pastorin sanoissa oma katkeruus läpi, hänen
puhuessaan haureudesta. Herää pieni
uteliaisuus, kumpi petti, pastori vai pastorska. Parisuhteen karikoissa tulee
aina muistaa vanha sanonta: "Pata kattilaa soimaa, musta kylki
kummallakin". Raamatun sanan pohjalta mies on seksuaalinen, nainen ei ja
tämähän on vielä 1900- luvun alkupuolella johtanut siihen, että seksuaalisesti
aktiivinen nainen on tuomittu mielisairaalaan. Mielenkiintoiseksi tekee tämän
kohdan pastorin sanat: " Tätä tekee sekä seurakunnan työntekijät että
tavan kansa.". Oliko seurakunnan diakonissa anteliaampi kuin pastorska?
Nettipornoonkin
pastori puuttui. Siteeraan koko pätkän mediasta: "Nettiporno on nykyään
täysin riistäytynyt käsistä. Uskovatkin miehet katsovat sitä, saati sitten
tavan kansa. Sanoutukaa siitä irti. Jeesus sanoo: jos kätesi viettelee sinua,
hakkaa se irti ja heitä se pois. Parempi sinun on mennä käsipuolena taivaaseen
kuin kumpikin käsi tallella mennä helvettiin. Jos silmäsi viettelee sinua, niin
revi se irti päästäsi, ja heitä se pois luotasi. Parempi sinun on taivaaseen
mennä silmäpuolena kuin joutua helvettiin kumpikin silmä tallella. Jos minä
voisin päästä synnistä irti sillä, että repisin silmäni pois päästä, minä
tekisin sen. Jos minä pääsisin synnistä eroon sillä, että hakkaisin käteni
irti, minä hakkaisin sen. Niin paljon minä vihaan syntiä. Minä vihaan tätä
lihaa, joka minulla on. Joka tekee syntiä.". Jotenkin tuntuu nyt
pastorilla olevan oma lehmä ojassa ja tuskin tekisi moisia ja jos tekisi, niin
M1 kirjoitettaisiin välittömästi, sillä hän olisi vaarallinen itselleen.
Hovimäkisarjassa seppä sanoi oivallisesti: "Viina
miehet villitsee, kahvi akat.". Viina ja viini on vanha keksintö ja
jonkinlaista alkoholia on tehty jo kivikaudella. Muuttihan Jeesuskin veden
viiniksi. Vanha sanonta jo toteaa viinin
viisaiden juomaksi ja kautta aikain on ollut ja tulee olemaan niitä ihmisiä,
joilta mopo karkaa käsistä. Tämä juopottelu
aihe tuntuu myös samanlaiselta katkeruudelta kuin nuo aikaisemmat, sillä on jo
kauan tunnettua, että alkoholia ja tupakkaa vastustavat kiivaimmin ne, jotka
käytön ovat lopettaneet.
Vaimo olkoon miehelleen alamainen. Tässä pastori viittaa
Paavalin ensimmäiseen kirjeeseen korinttolaisille ja sen 14. lukuun, jakeisiin
34 ja 35. Niiden teksti kuuluu täten: " Olkoot vaimot vaiti teidänkin
seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot
alamaisia, niinkuin lakikin sanoo ja Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin,
niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua
seurakunnassa.". Sanat ovat juutalaisen farisealaisen sanat, joka kääntyi
kristinuskoon reilut 30 vuotta jKr. Paha mies, joka oli tehnyt paljon pahaa
kristityille. Kiivaimpia ovat ne, jotka ovat kääntyneet. Naisen asema on täällä pohjolassa kuitenkin kautta aikain ollut
erilainen kuin Afrikan mantereella, jossa Paavalikin syntyi. Ilman naisia emme
olisi selvinneet sodista, sillä ilman heidän työpanosta ei rintamalla olisi
ollut ruokaa, vaatteita ja ammuksia.
Perheen käsitteet
ovat pastorilla ihan jossain muulla vuosisadalla ja valtiossa. Hänen mukaansa
perheen riidat johtuvat puhtaasi siitä, että nainen ei ole hellan ja nyrkin
välissä. Koska nainen ei ole omalla paikallaan, niin se on johtanut myös
koulujen järjestyksen katoamiseen. Jokainen lapsi kautta aikain on kapinoinut
ja tulee kapinoimaan. Se kuuluu kehitykseen. Vain saduissa on tunnollinen,
aikuinen, ajatteleva lapsi. Osin lasten kurittomuus johtuu lasten oikeuksista,
jotka alunperin tarkoitettiin torjumaan raa'at väkivallanteot lapsille, mutta
nykyisin sen sanoma on muuttunut ja lapsille ovat sallittuja kaikki ja iso osa
vanhemmista ei enää uskalla laittaa suitsia rangaistuksen pelosta. Lisäksi
tulevat nämä höyryjyrä vanhemmat, jotka tasoittavat tietä lapsilleen kaikessa.
Asenteiden muutosta tarvitaan, ei naisen alistamista. Monessa perheessä on myös
naisesta tullut se joka korjaa kaiken ja tekee kaiken, sillä mies on kadottanut
itsensä.
Naispappeus ja
sen vastustus taitaa juontaa juurensa Paavalin kirjoitukseen, sillä nainen
pitäköön päänsä kiinni ja menneeseen aikaan. Muinoin oli papittaria ja jopa
naispuolisia jumalia. Kristinusko tuli Suomeen noin tuhat vuotta sitten, mutta
vanhoja tapoja noudatettiin monin paikoin vielä 1900-luvun alussa. Ihmettelen,
ettei pastori ottanut käsittelyn alle myös noituutta, sillä kristinuskon mukaan
nainen on paha jos luomiskertomuksesta alkaen. Naiset ovat olleet parantajia ja
luonnon antimin monta vaivaa hoitaneet.
Ja puuttuipa vielä pastori homoseksuaalisuuteen lyhyesti, sillä se näyttää saavan pastorin pahoinvoivaksi. Kuitenkin hän vertaa sitä naispappeuteen ja tuohon luomiskertomuksen käärmeeseenkin. Onko homoseksuaalisuuden syy pihtaavassa naissukukunnassa?
Herätys nyt. Raamattu on vanha ja sen kirjoitukset ovat tehty noin 1000 vuotta eKr. ja tuoreimmat 100 luvulla jKr. Tapahtumat ovat osittain historiankirjoituksia. Kaikki tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan, ei pohjolaan. Vanha panteistinen käsitys kehottaa meitä elämään
sopusoinnussa itsemme ja ympäristömme kanssa. Olisiko pastorin ollut hyvä myös muistaa tuo?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti