Käytöstavat hukassa

Mediassa oli mielenkiintoinen kirjoitus, jossa myyjätär kertoi lasten avaavan myyntipakkauksia kosmetiikkaosastolla ja kokeilevansa niitä huvikseen ja sitten tuote laitetaan takaisin paikkaukseen ja hyllyyn. Rahaa heillä ei ole korvata tuotteen hintaa ja jos vanhempiin yhteyttä ottaa, niin seurauksena on haistattelua tai oman lapsen toiminnan vähättelyä sekä vaaditaan ymmärtämistä pienelle lapselle.

Käyttäytymissääntöjä ei enää ole opetettu pitkiin aikoihin ja sama näkyy nuorten aikuisten käytöksessä. Tunnettua on se, että mitä isot edellä sitä pienet perässä. Vastaavanlainen oireilu on näkynyt kouluelämässä jo pitkään eli opettajat ovat helisemässä. Kun sääntöjä ei ole ollut vanhemmille, niin kuinka he osaavat ne opettaa lapsilleen.

Muistan lapsuudestani tapauksen, jossa olimme äitini kanssa liikkeellä linja-autossa. Meitä kiinnosti nainen, jonka nenä oli iso ja aloimme siitä puhumaan suureen ääneen. Muistan vieläkin äidin äänensävyn, kun hän hiljaa sanoi: "Hiljaa nyt, asiasta puhutaan kotona.". Isä oli työstä myös kotiutunut ja ruokapöydässä asia otettiin esille, ilman huutamista. Asia käsiteltiin ihmisten erilaisuudella, joille kukaan ei mitään voi. Tällöin sisareni sanoi äidille, että miksi siskon kädet ovat pienemmät ja kauniimmat. Tähän äiti vastasi, että sinä olet saanut isänäidin kädet, jotka on luotu leipomiseen ja sisaresi kädet minulta ja äidiltäni, tekemään käsitöitä. Tämä pitää paikkansa, sillä sisareni osaa todella tehdä leipomuksia ja minä neulon tai virkkaan pitsiä. Olemme aivoiltamme ja ruumiltamme ainutkertaisia yksilöitä.

Vanhempien tulee opettaa lapsille säännöt. Jos niitä ei opeteta jo pienestä pitäen, niin kuvitteleeko joku, että kun lapselle kilahtaa täysi-ikäisyys, niin hänen aivoihinsa asennetaan tiedosto, joka koskee hänen koko loppuelämäänsä ja saman tien ne hallitsee. Älä unta näe.

Kasvatus alkaa jo vauvana ja ensimmäiset asiat ovat totuttelu ruokaan sekä sallittuihin ja ei sallittuihin toimintoihin. Pieni lapsi tarttuu kouraotteella hyvinkin lujaa on vain opetettava, että sellainen sattuu. Lapsi koettelee rajoja ja ihan varmasti keksii kaikki ne asiat, joista isi ja äite eivät erikseen ole osanneet kieltää. Osan toki voi katsoa sormien välistä, mutta valvonta on oltava. Saimme itse sen kokea kovasti, sillä lempipuumme kaadettiin. Tapasimme sinne kiipeillä ja isä päätti sen kaataa. Itku oli suuri, mutta isämme oli osaava ja näytti kaadon jälkeen sen, miksi puu oli kaadettava. Isi näytti puun tyvenen joka oli täysin laho ja kertoi, ettei se olisi kauan pystyssä kestänyt ja olisimme olleet suuressa vaarassa, jos oksa olisi periksi antanut, sillä alapuolella oli kiviaita. Ymmärsimme, kun asia selkeästi kerrottiin. Ikävä kotipuutamme oli silti suuri, mutta tosin keksimme uuden.

Tuossa mediassa esitetyssä kirjoitettiin lapsesta kaupassa, jossa he avaavat paketteja ja leikkivät leluosastolla. Siinä artikkelissa oli hieno kirjoitus, jossa lapset olivat varastaneet karkkeja (aikaa tosin oli ollut parikymmentä vuotta) ja lapset sanktioitiin asiallisesti eli viikkorahoista he maksoivat itse kauppiaalle varkauden. Kyllä lapselle tulee opettaa sallittu ja kielletty. nykyisin kun nuoria kuuntelee, niin lain pykälät eivät heitä kosketa. ikävintä on kuulla lapsen suusta: "Et sää voi mulle mitään tehdä mää oon alle viistoista.". Vahingonkorvausvelvollisuus on silti ja muistan hyvin tuon takavuosien tapauksen alaikäisten kettutyttöjen kauhun, kun ulosoton kautta lankesivat summat maksettaviksi. Summat voivat nousta hyvinkin suuriksi, kuten tuon Porvoon tuomiokirkon tuhopolttanut poika (tekohetkellä noin 18 v.) ja nyt vaadittu korvausvastuu on 4,2 miljoonan euroa.

Onko tänäpäivänä kaikki omaa tai omaan käyttöön, testattavaan kuuluvaa? Oliko puolisoni isä liian julma ja raaka, kun tyttärensä ryhtyi kaupassa kiukuttelemaan ja tavaroita ostoskoriin heittelemään. Hän otti tyttärensä syliin ja vai hänet autoon sanoen: "Seuraavalle kauppareissulle tulet vuoden kuluttua.". Näin myös tapahtui.

En myöskään ymmärrä rahan käsittelyä tänä päivänä. Tuossa kirjoituksessa kerrottiin lapsista rahaa ojentamassa. Nykyisin se on ryppyinen paperilappu, josta hologrammi on tunnistamaton ja turvalangat kuoriutuneet ulos. Pitääkö sittenkin paikkansa veljieni pojilleen toteama lause: "Teillä ei kestä ehjänä kuin varreton leka ja metrinen ratakiskon pätkä.".

Onko vanhemmuus hukassa oikeasti? Tätä olen jo pitkään katsonut liikennekäyttäytymisessä lasten kanssa, mutta itse en tuollaiseen myymälähuligaaniin ole törmännyt ja toivottavasti en törmääkään. Nyt on myös todettu lihavuuden syyksi lisäaineet. Onko sellaiset myös syynä käyttäytymiseen?

Haluatko lapsi tai aikuinen rypistää?