Aiheittain

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Ensimmäinen luukku

Oli aikainen kaamos aamu ja pakkanen paukkui nurkissa. Tonttu Tohvelo nousi ylös lämpimän vällyn alta ja ryhtyi tekemään aamupuuroa ja keittämään kahvia. Niiden valmistumista odotellen hän teki vielä kaksi voileipää kahvin kanssa nautittavaksi. Kun puuro oli valmis, hän nautti sitä suurella voisilmällä ja hartaudella. Samalla hän luki Tonttulan sanomia, joissa pääpuheenaiheena oli ihmismaailman koronatilanne, joka Tonttu Tohveloa huolestutti. Paljon oli myös tietoa lahjavaraston lahjatilanteesta. Niitä oli syksyn aikana tehty paljon.

Tonttu Tohvelo pukeutui ja astui kirpeään pakkaseen. Yhdessä naapurinsa ja ystävänsä Tonttu Kotitontun kanssa he lähtivät puutyöverstaalle. Nopeasti tontut löysivät paikkansa. Tonttu Kutterinpuru ja Tonttu Jäkälä opettivat nuoria tonttuja puutyön saloihin. Suositut rullalaudat ja lumilaudat syntyivät hetkessä ja niitä oli kovasti toivottu lasten kirjeissä.

Nyt työpäivät eivät olleet kovin pitkiä, sillä lahjavaraston tilanne oli jo hyvällä mallilla, mutta ei silti turhaa työtä ollut, sillä lahjatoiveita oli paljon. Päivän päätteeksi tonttukaverukset kävelivät kotiin ja toivottivat mukavaa iltaa. Tonttu Tohvelo sytytti pihalleen kolme lyhtyä ja asensi ne tukevasti, sillä takavuosina huolimattomasti laitettu tuikku oli sytyttää koko kelopuun tuleen. Vieläkin siinä oli musta rantu.

Tonttu Tohvelo teki päivälliseksi verilettuja puolukkahillon kera. Iltaa hän vietti uuden kirjan parissa, jonka oli eilen ostanut. Se kertoi rautateiden historiasta ja oli hyvin mielenkiintoinen. Hän olisi mielellään ahminut koko kirjan, mutta koska oli aikainen herätys, niin hän pani kirjan sivuun ja meni lämpöisten vällyjen alle.

Huomenna on uusi päivä ja aukeaa toinen luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti