Aiheittain

torstai 23. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 2021 Kahdeskymmeneskolmas luukku

Tonttu Tohvelo oli syönyt aamupuuron ja lukenut Tonttulan Sanomat. Korvatunturilla kaikki rupeaa olemaan valmista huomista varten. Aamiaisen jälkeen hän haki varastovajasta kuusen ja pisti sen jalkaansa ja kantoi olohuoneeseensa. Hän koristeli kuusen vanhoin lasipalloin ja karkein. Kynttilät syttyisivät vasta aattona. Hän teki samanlaisen palveluksen myös Tonttu Kotitontulle, jotta kaikki olisi valmista, kun hän saapuu lahjojen jaosta.

Suuressa kaupungissa oli vanha osastonhoitaja soitellut pitkin poikin ja saanut useita hoitajia, siivoojia ja keittiötyöläisiä kiinni ja he olivat lupautuneet siltä istumalta töihin. Suuren kaupungin johtaja oli valtuuston kanssa kokoustanut ja tehneet budjetin hoitokodille. Päätös oli yhtä-ääninen eikä kukaan vastustanut. Suuren kaupungin johtaja lähti sitten käymään hoitokodilla. Vanhukset istuivat päiväsalissa katsomassa uudesta televisiosta uutislähetystä. He olivat päässet suhkuun ja saaneet puhtaat vaatteet päälleen. Samaan aikaa oli keittiöhenkilökunta, joka oli tullut paikalle pian puhelun saatuaa, ryhtyneet valmistamaan lounasta ja valmistelemaan aaton ateriaa. 

Tuleeko joulu hoitokotiin? Se  selviää, kun aukenee kahdeskymmensneljäs luukku.

1 kommentti: