Suomi 100 vuotta osa VII

Tänään vietämme Johan Ludvig Runebergin päivää, jota kirjallisuutemme merkkihenkilöä on juhlittu koko itsenäisyytemme ajan, sillä Runebergiä pidettiin aikanaan niin suurena miehenä, että hänen 50 vuotisjuhlansa kunniaksi sitä aloitettiin viettämään. Runeberg oli myös opettaja, toimittaja, pappi ja runoilija. Hänen kynästään on peräisin Vänrikki Stoolin tarinat ja Saarijärven Paavo.

Hän sanoitti useita virsiä, jotka löytyvät yhä virsikirjan sivuilta. Myös Suomen kansallislaulu on hänen kynästään. Tuo runo on aluenperin kirjoitettu ruotsiksi vuonna 1846 ja sen sävelsi Frederik Pacius. Tunnetuksi se tuli vuoden 1848 Floranpäivän juhlassa ja siitä alkoi sen kulku. 1800 luvun alkupuolella alkoi vakikuttaa joukko suomalaisia (fennomaaneja), jotka puolustivat suomalaisuutta.

Vaikka Runegerbin äidinkieli oli Ruotsi, niin hän oli innokas suomalaisuuden kuvaaja ja kuvittaja kirjallisessa merkityksessä. Lyseon opettajan hän opetti klassista kirjallisuutta ja yliopistoaikanaan klassisia kieliä yhdessä uusien kielien kanssa.

Laulujen tehokkaita levittäjiä olivat kansakoulut ja kuorot. Yritin epätoivoisesti selata albumeita, mutta oli turvauduttava nettiin, josta löytyi liki samanlainen 1900-luvun alun kansakoulu, jossa itse aloitin ensimmäisen vuoteni ja tuolloin vielä oli lauantaikin koulupäivä. Koulussa oli kaksi luokkaa, sillä Simon nuoruudessa käytiin kansakoulua maalla vain kaksi vuotta.

Nykyoppilas tuskin suostuisi astumaan tuohon kouluun, sillä luokat olivat puulämmitteisiä. Koulun päädyssä oli talonmiehen asunto, joka aikaisin aamulla lämmitti uunit. Pulpetit olivat paripulpetteja ja jokaisen oppilaan oli tuotava vakstuuki mukanaan pulpetin suojaksi ruokailun ajan. Pulpetin kansi oli vino, mutta se suoristui, kun alta nostettiin linkku ylös. Pulpetissa oli myös pyöreä ala mustepulolle ja kouru kynille. Ruoka noudettiin luokkien välisestä keittiöstä, josta jokainen sai oman annoksen ja siirryttiin pulpettiin syömään. Vessa oli vanhanaikainen ulkohuussi, jossa oppilaiden puolella viisi reikää tytöille ja toiset viisi pohjille ja näiden kahden välissä opettajien kaksi reikäinen istuin.

Luokka huoneeseen luonnollisesti kuului polkuharmooni, jolla opettaja soitti laulutunneilla. Biisilistalla ei sitten ollut sen paremmin Adelea kuin Robiniakaan, vaan tiukasti opiskelimme Maamme laulun (nykymuoto on Paavo Cajanderin käsialaa), maakuntalaulut sekä virret. Joulun alla toki lauloimme joululauluja, mutta kyllä pääosassa nuo hartaimmat, joista jokunen myös Runebergin kynästä. Useimmat kylläkin aikalaisensa Tobeliuksen käsialaa.

Postimerkkeihin Runeberg ei juuri ole päätynyt. Itse niitä olen keräillyt aikanaan aktiivisesti ja kokoelmistani löytyy tuo sininen merkki vuodelta 1948, jolloin sen julkaisijana oli Suomen Punaisen Ristin toiminnan tukemiseen ja postimaksu oli 12 markkaa ja lisänä oli 3 markkaa toimintaa tukemaan. Samassa sarjassa oli myös tuon Maamme laulun säveltäjä Pacius, jonka merkin väri on punainen. Sen postimaksu oli 7 markkaa ja kaksi markkaa meni toiminnan tukemiseen. Kaksituhatta luvulla lienee pari merkkiä ilmestynyt.

Voimme puhtaalla omalla tunnolla kajauttaa Maamme laulun. Tiesitkö muuten, että alkuperäinen teksti on yhdentoista säkeen mittainen, mutta laulettuna siitä käytetään ensimmäinen ja viimeinen.

Tässä kohtaa suuri kiitos Suomalaisuuden Liitolle, jonka sivuilla on tuo koko teksti nähtävänä ja sen voit katsoa tästä:

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=320

Suomi 100 vuotta osa VI

Pysykäämme hetki vielä vuodessa 1920 ja on elokuun neljästoista päivä. Seuraavat kolme kymmentä päivää jännittävät suomalaiset radiovastaanotinten ääressä ja jos itsellä ei ollut radiovastaanotinta, niin lähdettiin naapuriin ja viemisinä tietysti hieman kahvia ja pullaa tai muuta elintarviketta, sillä eihän naapurilta sovinnut odottaa ilmaista tarjoilua vaikka kuinka vauras talo olisi, sillä maksoihan isäntä radioluvan, joten pääsivät seuraamaan ohjelmaa. Ryhdyttiin näet seuraamaan seitsemänsiä nykyaikaisia olympia kisoja.

Kisat järjestettiin Belgiassa, Antwerpenissä ja siellä olivat suomalaiset ensi kerran itsenäisenä maana, siniristilipun alla. 2626 urheilijaa kiersivät maittain kentän ja ylpeinä katsoivat nyt ensikerran esillä olevaa lippua, olympialippua. Kuningas Albert I avasi kisat, olympia tuli sytytettiin, vesipalloilija  Victor Boin lausui juhlallisesti olympiavalan ja se myös oli ensimmäinen kerta, kun urheilijat vakuuttavat kilpailevansa reilusti ja rehdisti. Ensikertaa taivalle vapautettiin kyyhkysiä rauhan merkiksi, sillä olihan ensimmäinen maailmansota vielä tuoreessa muistissa. Radioselostajat kertoivat yksityiskohtaisesti avajaisjuhlan tapahtumista ja kuuntelijat tunsivat tapahtumat yhtä tarkasti, kuin itse olisivat olleet seuraamassa avajaisia kentän katsomossa.

Suomen joukkue koostui 66:sta urheilijasta ja erityisesti jännitettiin Paavo Nurmen juoksun sujuvuutta ja kuinka painijamme ja ammunnan mestarit suoriutuisivat vaativasta kisasta. Kisayleisö saapui täsmällisesti radiovastaanotinten viereen ja kun selostus alkoi, niin saliin kuin pirttiin laskeutui hiljaisuus. Ensimmäisinä kisapäivinä oli luistelun vuoro, joka järjestettiin hallissa. Selostaja kertoi Ludovika ja Walter Jakobssonin suorituksesta elävästi. Tämä helsinkiläinen aviopari suoritti juuri pariluistelun esitystään ja sai sen päätyttyä valtaisat aplodit. Radioselostaja ryhtyi lukemaan tuomarien antamia pisteitä ja kun viimeinen piste oli luettu selvisi, että itsenäinen Suomi on saanut ensimmäisen kultamitalin olympialaisissa. Selostaja kertoi myös mitalien jaosta ja siitä kuinka Ludovika ja Valter nousivat korkeimmalle korokkeelle ja ottivat juhlallisesti vastaan kultaisen mitalin. Ensimmäisen kerran soi juhlallinen Maamme laulu voittajan kunniaksi. Keskustelu saleissa ja pirteissä virisi, sillä eihän kukaan ollut kuvittelutkaan, että Suomi voisi voittaa tällaisessa harvinaisessa lajissa. Salin tai pirtin emäntä ilmoitti, että nyt on juhlakahvin aika.

Seitsemäntenätoista päivänä tiivistyi jännitys radiovastaanotinten äärellä, Paavo Nurmi oli lähtöviivalla. Oli viiden tuhannen metrin juoksu alkamassa ja kuului selvästi lähtölaukaus. Kansa seurasi selostusta henkeään pidätellen. Syvä pettymys oli kun Ranskan Guillemot veti viime metreillä ohitse. Hopeaan oli tyytyminen. Pirtin nurkasta sanoi vanha vaari painokkaasti: "Ei hopia ole häpiä."

Kansa kokoontui jälleen radiovastaanotinten ääreen, mutta tunnelma ei ollut yhtä korkealla, kuin edellisen juoksun kohdalla. Kymmenen tuhatta metriä on puolet pidempi matka ja arvelu oli, että jos edes pronssia. Paavo pinkoi tasaisen tappavaan tahtiin ja selostaja kertoi kaikki juoksun vaiheet. Selostaja selosti, kuin viimeistä päivää ja pian oli saleissa ja pirteissä selvää, että Paavo oli juossu olympiakultaa. Monta oli riemun kiljahdusta, sillä Paavo teki, minkä kotikisoissa näytti.

22.8 oli vuorossa maraton ja kisakaupungissa oli synkeä sää, mutta siihen on suomalainen tottunut. Hannes Kolehmainen verryttelee lähtöviivan tuntumassa lihaksiaan, jotta koleus ei luihin ja ytimiin tunkeutuisi. Juoksijat komennetaan viivalle ja lähtölaukaus kajahtaa. Selostaja selostaa 42,75 kilometrin kisaa huolellisesti. Alku ei hyvää lupaa, mutta kun Hannes ylittää maaliviivan ajassa 2.32.35.8 on Suomi voittanut uuden kultamitalin täpärästi, sillä veljeskansan urheilija Lossmann hävisi vain 12 sekunttia.

Monen monta kisaa käytiin ja yhtä uskollisesti kansalaiset saapuivat radiolähettimien ääreen. Viimein koitti syyskuun kahdestoista päivä, jolloin juhlittiin olympialaisen päätöstä. Simo istui radiovastaanottimen ääressä, yhdessä veljensä Juhon, siskonsa Hilman ja äitinsä Liisan kera. Simo ja Juho kuuntelivat tarkasti selostusta ja tekivät uudelleen merkitöjä paperiin. Kyllä, 15 kultamitalia ja hopeisia kymmenen sekä yhdeksän pronssia. Ei huonosti pieneltä maalta. Selostaja vielä kertoi, että Suomi on mitalitilastossa neljäs. Liisa ja Hilma keittivät juhlakahvit ja tarjosivat pullaa ja kaakkua, juhlan kunniaksi.

Kaaria, ympyröitä, kuplia ja kalastusta sameissa vesissä

On ollut hirvittävän hauskaa komediaa tuo eduskuntamme ja ministerimme toiminta. Berneri selkoili ensin Finavian varausten kanssa ja koska sen käsittely oli perin ympäri pyöreää, niin hän ryhtyi kehittelemään kaarta, sillä eihän pelkkä ympyrä mihinkään johda. Syntyi liikennekaari, joka vedettiin näppärästi takaisin, kun maantieveroilla ei voi kattaa ratojen uusintaa.

Viraston mukaan väylien korjaamiseen tarvitaan 2,4 miljardia euroa ja siitä maantiestön osuus on 1,2 miljardia. Väylät ilmeisesti tarkoittavat rata- ja vesiväyliä. Näistä tosin tuo rata taitaa olla se heikoin lenkki. Kuitenkin edustajamme ja ministerit ovat kilvan vähätelleet tiestön ongelmia ja todenneet, että muutamia heikkokuntoisia pätkiä on, mutta niiden korjaus on jo budjetoitu. Tosin vanhat rahtikuskit ovat jo vuosia todenneet, ettei enää tarvitse lähteä Venäjälle, päästäkseen ajamaan huonokuntoisilla teillä, riittää kun pysyy kotimaassa.

Uusi Yhdysvaltojen presidentti on saanut kuplat värisemään ja suuri on epätietoisuus nyt. Ilmeisesti pelätään, että meillä ja muualla tapahtuu samanlainen katastrofi, joka sotii demokratiaa vastaan. Jotenkin tuli mieleen muinainen tyyppi, joka lausui, että demokratian tarkoituksena on suojella valtiota yksilön mielivallalta ja yksilöä valtion mielivallalta. Valtio ei vuosiin ole noudattanut tuota, vaan järjestelmällisesti kupannut kansalaisiaan.

Siihenhän tuo liikennekaarikin perustui eli kupataan autoilu henkitoreisiin. Oli sen toteutustapa mikä tahansa, niin se tulee koskemaan tavalla tai toisella tavarankuljetuksia ja siten näkyy kuluttajahinnoissa. Autokauppiaat säikähtivät autoveron poistoa ja surivat menetettyjä rahoja. Siitäkös älämölö syntyi. Itseäni heidän suru ei kosketa, sillä autoni ovat olleet aina viime vuosituhannen tuotantoa. Niiden ongelma on vuosittainen katsastus ja virkavittuilijan mieltymys ajoneuvomerkkiin ja sen seurauksena korjauskehoitus tai hylky. Niiden hyvä puoli taas on se, että voi korjata itse eikä tarvitse mennä ylihinnoiteltuun korjaamoon odottelemaan, että joku laittaa tietokoneen kiinni ja kertoo, ettei vikaa ole, nollaa koodit ja kirjoittaa suolaisen laskun.

Opiskelijoiden kuppaus on hyvin tehokasta, että monella on jo todellisia taloudellisia vaikeuksia ja sitä ryhtyi kritisoimaan Valtiotieteiden tohtori, Aalto-yliopiston johtamiskoulun Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila todeten, että uudempi koulukunta haluaa maksattaa varhaiskeski-ikään jatkuvat identiteettiprojektinsa muilla. Hän kertoo, ettei örveltänyt haalareissa vaan teki töitä konttorissa. Jokin häiskän olemuksessa kertoo, että kuuluu niihin konttorirottiin, jotka eivät kaipaa sosiaalista elämää ja hänen kommenttinsa: "haahuillut etsimässä itseään jossain keskiaasialaisessa pajukossa" kertoo lähes kokonaan sen lopun. Itsellä on mukavia muistoja koulu- ja opiskeluajoista, joten ei tule tylsää vanhainkodin kiikkustuolissa.

Surkuhupaisalta kuulosti, kun keskusta lähti tukemaan Berneriä, että hänellä on koko puolueen tuki takana ja mitään ei ole sooloillut. Konsulteille liikennekaaressa syydettiin 331 000 euroa ja sopivasti siten, ettei kilpailuttaa tarvitse, joten luonnollisesti kavereille tai puoluetovereille tämä projekti, kuten nyt tuo Teslan kalastelu Suomeen.

Toisaalta alkaa tämä teatteri riittää, sillä sen ohjelmisto kuluttaa kukkaroani kohtuuttomasti. Tämän valtioteatterin 200 näyttelijää nettosivat 2014 21,7 miljoonaa euroa. Tätä teatteria pitää seurata päivittäin, halusi tai ei. Mieluummin kävisin komediateatterissa katsomassa komediaa kolmella kympillä, kuin elättäisin tuota Arkadian mäen teatteria vuodesta toiseen.

Seuraavaa näytöstä odotellen.

Kauhistuksen kanahäkki

Eilen astui virkaansa Yhdysvaltojen presidentti Trump ja sen seurauksena erilaiset medialähteet ovat täynnä itkupotkuraivareita. Twitterissä päättäjämme (ei populistit) ovat purkaneet tuntojaan, siitä kuinka väärä tyyppi tuli valituksi presidentiksi ja havainnoivat sen kuinka nyt tulee Somorraa ja Gomorraa ynnä araknofobinen tarantella sekä pandeeminen heinänuha.

Vedettään täten yhteenveto herneiden imppaamisesta:
1. Esko Aho; "Amerikkalaiset ovat jakautuneet jyrkästi kahtia ja se voi näkyä ikävästi Trumpin kaudella." Voi Eskoseni se maa on jakautunut jo kauan ja voisit viimein käydä optikolla, jotta näkisit kuinka Suomen kansa on jo kahden kerroksen väkeä. Koulutus, työ, ansio, eläke, ym. jakaa kansakuntamme kahtia tehokkaammin kuin giljotiini.

2. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne; "Trumpin virkaanastujaispuheen perusteella Yhdysvallat käpertyy. Nyt tarvitaan eurooppalaista yhteistyötä." Kuules Antti, maailma on mennyt jo liian kauan takki auki kaikkeen, mutta kotoisia asioita ei meillä saada hoitoon. Olisi meidän syytä vetää palttoo nyt leukaa myöten kiinni ja voisitte alkuunsa selvittää missä on meillä 4000 pakolaisstatuksen omaavaa, jotka ovat kadonneet viranomaisten tutkasta ja siinä olisi riittävästi eurooppalaista yhteistyötä.

3. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö: "Trumpin uhoa ja vastakkainasettelua kumpuava puhe sai vain Obaman näyttämään suuremmalta. Meidän oltava ääni toivon ja ihmisyyden puolesta." Uhota siitä, että haluaa tehdä maalleen parasta ja sekö on väärin? Vastakkainasettelu lienee se kohta, jossa Trump halusi antaa valllan kansalle eikä eliitille. Meillähän koko homma on pieni piiri pyörii ja päätökset tehdään omalle ja kaverin kukkarolle sopivaksi. Toivoas meillä oli joskus 1988 viimeksi ja sen jälkeen se on loistanut poissaolollaan ja ihmisyys tarkoittanee lähinnä matuja vaikka omaa terveydenhuoltoja ja vanhustenhuoltoa ei ole saanut inhimillistettyä.

4. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson; "Trumpin ilmastopolitiikka johtaa myöhemmin vielä äkillisempään ja vaikeampaan rakennemuutokseen duunareille ja teollisuuspaikkakunnille." En usko, että radikaalia muutosta tulee, katsoisin, että "rikastuttajamaiden" toiminta olisi ensin saatava kuriin, sillä monessa maassa poltetaan jätteet avoimilla kaatopaikoilla ja niistä pengotaan arvokkaammat esille ja myyntiin. Itse haluaisin vaikeuttaa Bulgarian ja Romanian "vieratyöläisten" olosuhteita.

5. RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Hendriksson; "Idag vänder världen blad då Trump tillträder som president.Ingen vet vad som väntar. Sällan har man känt en sådan oro." Ja sitten täysin vapaa käänös (kansalaiskoulun oppimäärään ei kuulunut Ruotsin kieli ja sitä olen vasta vanhemalla iällä, joten tuo kirjallinen on hieman heikolla [toimituksen huomautus, saa paremmin kääntää]) eli Maailman lehdistö kertoi Trumpin astuneen presidentin virkaan. Emme tiedä, mitä on odotettavissa. Harvoin tällainen mies tuo muuta kuin epävarmuutta. Anna-Majalla taitanee olla kristallipallo tai sitten joku pelko, jonka Trump laukaisi. Tiedämme hyvin psykologiasta tutun tunteiden siirron.

6. Pääministeri Juha Sipilä arvioi ainoastaan blogissaan, että puheet ovat puheita ja teot tulevat näkyviin vasta myöhemmin. Valitettavasti tiedämme tämän hyvin Sipilän omista toimista pääministerinä. Usko oli alkuun suurta ja nyt vain noin neljäkymmentä prosenttia väestöstä luottaa omaan pääministeriimme, että se siitä.

7. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini; " Trumpin puhe oli taattua tavaraa:" Toivon, että amerikkalaiset eivät pety yhtä paljon Trumpiin kuin me olemme pettyneet Soiniin. Äänestäjille on helppo luvat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta usein totuus on kuin vanhan kansan sanonta: "Laina on otettaessa kuin veli, mutta maksun koittaessa velipuoli".

Trumpia on pidetty populistisena ja sen määritelmän pohjana on latinan sana populus (kansa) eli tarkoittaa kansansuosioon usein kansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa. Itselle populisti on perus kansanedeustaja, joka sanoo tuhat sanaa, mutta ei tarkoita sillä mitään.

Merle Haggard (6.4.1937-6.4.2016), amerikkalainen kantrimuusikko teki vuonna 2005 laulun, jonka nimi oli America first. Se otti kantaa siitä, että Yhdysvallat toimii ihan muualla kuin kotimaassaan. "Our highways an' bridges are fallin' apart", kerrotaan ja se pätee myös meillä. Siksi: https://www.youtube.com/watch?v=UodJB1tRNVE

Ja jos sitten joku haluaa lukea kirjoitukseni Valiokuntia, jolloin olin vielä toivoa täynnä ja uskoin, että epäkohdat olisivat ollut korjattavissa. Kirjoitus sisältää myös tuon biisin suomennuksen. http://kryptax.blogspot.fi/2011/04/valiokuntia.html

Hieman liian myöhään

Lueskelin eilen tuota sisäministeri Risikon lausumaa, jossa todetaan, että laittomasti maassa olevat ovat turvallisuusuhka. Luin sen taas uudelleen ja yritin tulkita vielä rivien välit ja viilata pilkutkin, mutta kyllä ministeri viimein myönsi totuuden, mutta valitettavasti herääminen tapahtui parisen kymmentä vuotta myöhässä.

Onhan noita pakolaisia tullut aiemminkin eli ns. venepakolaiset ja Persian "vallankumouksen" jälkimainingissa tullet, pääosin kristityt. Nämä 1970-luvun pakolaiset ymmärsivät hyvin, että tänne sopeutuminen helpottaa elämään ja he oppivat kielen ja tavat nopeasti. Aasialainen keittiö tuli pikkuhiljaa tutuksi suomalaisille, mutta nämä pakolaiset eivät julkisesti käyttäneet kotimaansa kieltä tai tapoja. Se on sitten eri asia, mitä kukin kotonaan puuhastelee.

Somalien invaasio tapahtui 1990 luvun alussa, jolloin maamme paini laman, pankkikriisin ja tulehtuneen it-kuplan puhkeamisen syvissä syövereissä. Somaleita saapui viidessä vuodessa liki kaksitoista tuhatta (nykyisin tuo määrä tulee täyteen jo vuodessa; toimituksen huomautus) ja heistä 90 % oli luku- ja kirjoitustaidottomia.

Sisäministeri Risikko kortoo (suora lainaus): "Kun keskustelen poliisien kanssa, siellä tulee se elämän toinen puoli, mitä laittomasti maassa olo tarkoittaa esimerkiksi rikollisuuden kannalta. Laittomasti maassa oleminen on turvallisuusuhka.” Sisäministerien olisi ollut syytä keskustella kenttäpoliisin kanssas jo kauan sitten, sillä somaleista suurin osa asutettiin Helsinkiin ja sen tulin itse hyvin huomanneeksi vuosituhannen vaihteessa rautatieaseman Elite ravintolassa, jossa istuimme pöytään odottamaan ystäviämme. Saimme perseet juuri ja juuri penkkiin, kun paikalle pyrähti hyvin huolestuneen näköinen tarjoilija, joka kehoitti meitä valitsemaan toisen pöydän. Pyysimme perustelua ja hän lähes kuiskaten sanoi: "Tuo on somalien kantapöytä ja jos siinä istuu joku muu ja varsinkin nainen niin ne poistavat pöydästä kovin ottein."

Somalien kotouttamien ei onnistunut alkuunkaan, vaan alkoi jengiytyminen. Omassa porukassa on turvallista, sillä ei ole pelkoa väärin ymmärretyksi tulemisesta, kun käytössä on oma kieli. Hauskaksi tekee heidän kohdalla paluu takaisin ja minulle maistui nauru hyvin, kun merirosvo puhuu hyvää suomea. Kankkulan kaivoon meni nekin sopeuttamisrahat.

Arabikevättä käytettiin kuvauksena alueiden kansojen noustessa barrikaadeille vaatimaan demokratiaa. Kun tarkastelemme tuota kevättä, niin kukkia eikä hedelmiä se kevät tuottanut. Lähinnä tulee mieleen Ilmestyskirja, Pandoran lippaan aukaisu ja Edda-taruston maailman loppu. Toisin sanoen vain loputon sota, läjäpäin ruumiita ja laumoittain pakolaisia, jotka pyrkivät rikkaiden arabimaiden sijaan Eurooppaan.

Meille tuo invaasio tuli toissa syksynä ja yllättäen suurin osa on "poikalapsia". Kovia kokeneet raukat olivat saaneet pitää kännykkänsä ja rahansa, mutta paperit olivat mystisesti kadonneet salakuljettajien järjestämillä matkoilla. Myös albaanit ja afganistanilaiset huomasivat, että pohjolassa otetaan avosylin vastaan. Hieman myöhemmin koko Europpa havahtui, että liika on liikaa ja ryhtyivät toppuuttelemaan tulijatulvaa.

Tämän invaasion lieveilmiöitä alkoi tapahtua sekalainen kokoelma yksittäistapauksia, joista Pariisin ja Nizzan tapahtumat aiheuttivat suurimmat uhriluvut. Belgian poliitikot ja poliisi heräsivät liian myöhään, kun huomasivat, että pääkaupunki Brysselissä on Molenbeekin asuma-alueella keskittymä, jossa yksittäisten tapausten tekijöitä sikisi melkoisesti.

Nyt on sitten hakemusten hylky ja palauttaminen edessä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen Maahanmuuttovirastolta saanut voi valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos valituslupa heltiää. Hylsyjä tulee tuhannen kuukausi tahdilla ja arvaten, että suurin osa valittaa. He jäävät notkumaan tänne ja perustuslaki takaa heille edelleen avoimen taikaseinän. Tosin sisäministeri Risikko lausuu yllättävän hyvän toteamuksen: "”Hätämajoitus ei voi olla pitkäaikaista, ja se on vain akuuttiin vaiheessa. Ei tämä voi lähteä siitä, että valtio maksaa kunnille maailman sivu, ei tietenkään.”

No, voitte arvata, että ns. "ruohonjuuritason auttajat"  älähtivät pahan kerran ja Helsingin sosiaalikriisipäivystyksen päällikkö Olli Salin puuskahti viime viikolla, että Risikon ja muidenkin ministereiden olisi syytä katsoa peiliin, mikä on heidän inhimillisyytensä taso. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että Olli-Oilien olisi syytä puhdistaan pahennuksen pärskeiden tahrima peilinsä ja katsoa peiliin vasta sitten.

Arvattavaksi jää, kuinka moni hylsyn saanut katoaa maan alle? Kevyt kenttäarvaukseni on useampi tuhat ja täten olemme hyvällä matkalla samalla tiellä kuin Malmö, Tukholma ja Göteborg.

Suomi 100 vuotta osa V

Elämme vuotta 1920 ja on kesä kauneimmillaan. Hilma on aloittanut rippikoulun, sillä kesällä oli lämmintä ja rippikoululaiset eivät joutuneet palelemaan kylmissä saleissa. Rippikoulussa opeteltiin raamatun ja katekismuksen tuntemusta. Monille se oli vaikeaa, sillä tuohon aikaan vain pojat kävivät kansakoulua, mutta tavallisesti tytöt vain kiertokoulua.

Hilmalla oli myös ongelma lukemisen kanssa, sillä ääneenluku ei onnistunut ja siitä rippikoulupappi riemastui ja sanoi: "Ulkoluku on hyvä, mutta sisäluku on heikko ja heikkona pysyy."

Eräänä päivänä rippikoulusta palatessa oli Hilma kuumeinen ja pahoinvoiva. Hilma saatettiin vuoteeseen ja hänelle yritettiin antaa vettä juotavaksi, jonka hän oksensi saman tien. Maria ja Aina huolestuivat, sillä heillä oli ollut lievä tauti aiemmin. Maria pelkäsi pahinta ja kutsui kummit lapsosen luokse. He virsiä veisaten ja raamatun tarinoita lukien, yrittivät saada Hilmaa takaisin.

Heikki isä haki ruumislaudat esille, sillä hän ei uskonut tyttärensä selviävän. Monessa perheessä olivat kuolleet kaikki tuohon kauheaan Espanjan tautiin. Maria keksi ujuttaa hampaiden välistä kylmää puolukkamehua ja se ei tullut ylös. Sitä hän sitkeästi jatkoi kolmen viikon ajan.

Hyvän hoidon ansiosta Hilma heräsi kolmen viikon kuluttua. Hän pystyi syömään kylmää puuroa ja mehukeittoa. Varovasti hänet nostettiin istumaan vuoteen reunalle, jossa hän pystyi istumaan tovin. Heikki isä mietti ruumislautojen varastointia, sillä hän ei uskonut ihmeeseen.

Hilma toipui, mutta sai kuulla myös surullisen uutisen, sillä hänen rippikoulukaveri oli menehtynyt tuohon kuumetautiin. Arkkua kantoivat tytöt, jotka olivat samaa rippikoululuokkaa. Kuusi tyttöä, valkoisissa vaatteissa, kantoivat valkoisen arkun maan uumeniin ja jättivät jäähyväiset ystävälleen.