Sä laitoit minut nettiin II

Aamun aviisissa oli mielenkiintoinen uutisointi kiusaamisesta, joka tapahtuu pääsääntöisesti netin välityksellä. Työtoverin parisuhteen kariutumisen vuoksi, hän oli joutunut syyttä suotta uhriksi. Ex-puolison toimia oli puitu oikeutta myöten, mutta laihoin tuloksin. Uutisoinnissa otettiin myös esille se, että netistä asioiden poisto on melkolailla mahdotonta. Netistä on tullut siivoamaton kaatopaikka.

Olen useissa teksteissä käsitellyt näitä asioita, mutta palataan sinne uudelleen. Netti on nykyisin peruselämään kuuluva elementti, vauvasta vaariin ja tarjonta on loputonta. Sen ongelma on se, että sieltä puuttuu puhdistuslaitos. Yksityinen ihminen voi pyytää poistamaan vanhentuneet linkit, mutta yritysmaailmassa tämä ei ole mahdollista. Itse turvaudun perinteiseen puhelinluetteloon yritysten osalta, sillä sen tiedot päivitetään ennen julkaisua. Netistä löytyy edelleen kotikaupunkimme maistraatti osoitteella X-tori 1, verotoimisto X-valtatie 25, kuten myös monet muut, jotka ovat poistuneet jo vuosia sitten. Vanhat puhelinnumerot ovat siellä myös. Erehdyin pari vuotta sitten etsimään lasiliikettä kotikaupungistani ja soitin numeroon. Kun olin kertonut asiani, niin vastaaja kertoi, että liiketoiminta on loppunut kolme vuotta sitten. Kuka ja mikä instanssi on linkin takana, on jo vaikeampaa. Sellaisen selvittäminen vaatii aikaa ja jopa rahaa. Välttämättä sitä ei edes löydy.

Parisuhteen kariutuminen johtaa luvattoman usein perin likaiseen peliin. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, sanotaan. Ennen pahat puheet eivät saaneet tuulta siipiensä alle, sillä henkilöt ja tapahtumat olivat naamatuttuja. Kuten eräs henkilö totesi: "Se on puhunut tällaisia sinusta muille, mutta minä en niitä usko, sillä tunnen sinut hyvin ja olen sen muille puhujille sanonut, että ei tuollainen sovi sinun luontoosi.". Nyt on toisin, sillä netissä voit esittää eri kanavilla mitä tahansa ja kasvottomana.

Nimellä vai nimimerkillä? Se on ihan sama, sillä kummassakin tapauksessa katsomme suoraan haulikon piippuun, joka on ladattu ihan jollakin muulla kuin suolapanoksilla. Nimimerkin suojissa on helppo laukoa asioita, joita ei ehkä kehtaisi muutoin julki tuoda. Ujon ihmisen on helppo jutella anonyymisti, mutta kun nenä on täynnä herneitä, niin nimimerkillä voi kirjoittaa paskaa tuutin täydeltä ja selvittäminen on vaikeaa. Omalla nimellä esiintyminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kuten aiemmin kirjoitin niin minulla on nimikaimoja paljon ja henkkarit yhden kanssa samat, mutta viimeinen merkki eri, joskin näppäimistön viereiset ja siksi verottajalle jouduin todistamaan, että en ole voinut tuolla työskennellä ja tuloja hankkia. Ehkä muistatte Anders Breivik:n ja hänen tekosensa. Tuolloin ryhdyttiin vaatimaan, että netissä pitää esiintyä omalla nimellä. Kuitenkin uutisoitiin niistä poloisista, joilla oli sama nimi. Miten erottua toisesta samankaltaisesta nimestä? Siinäpä kysymys.

Netin aikakaudella on tullut ilmiöksi myös indentiteettivarkaus eli käytetään jonkun muun tietoja. Puolisooni tutustuin ammoin netin keskustelupalstalla, jota hän oli ollut luomassa. Jo silloin esiintyi feikkinikkejä, jotka yrittivät esiintyä toisena henkilönä. Silloin suojaus netissä oli toista luokkaa ja sivuston verkkovelhot sulkivat tyypin IP-osoitteen, kun varoitukset eivät tehonneet ja netin käyttö loppui siihen. Tänä päivänä moinen on rikos, mutta laissa sitä ei vieläkään ole. Laki luuhaa jäljessä muutaman vuosikymmenen. Poliisin lähteiden mukaan tyypillisesti varas tavoittelee taloudellista hyötyä (nigerialaiskirjeet, pankkitunnusten kalastelu, jne.), mutta nyt on luotu profiileja toisen tunnuksilla vain siksi, että on otettu nokkiin ja tyypillisimmin parisuhteen loppuessa.

Sosiaalisia medioita on runsaasti ja sieltä löytyy kaunista ja rumaa. Monen ihmistaimen some-elämä alkaa jo vauvamasun ultraäänikuvasta. Itse jäin miettimään erästä kuvaa, jossa isin käsivarrella oli pienokainen ja pienokaisen suolenpurkautuminen tallentui. Haluaako hän nähdä tällaisen kuvan itsestään? Itsekuvat eli selfiet ovat tätä päivää. Tulitko kysyneesi luvan julkaisuun, jos siinä on joku muu? Itse otin kerran selfien, mutta luojan kiitos, kännyfoni on niin vanha, ettei se tunnista kuvaa kuin kapulassa itsessä. Täten en sitä voi liittää mihinkään, vaikka kuva on paras vuosiin minusta. Tosin haluaisinko sitä edes julkaista, sillä otin kuvan sairaalassa, tunti sitten heräämöstä osastolle siirrettynä ja silmistä näkyy, että troppaus on ollut melkolailla vahvaa.

Netin tiedot voivat tuottaa iloa tai surua. Nettiä pitää myös osata lukea ja tietotulvasta etsiä oikea tieto. Itselle tapahtui molemmat parivuotta sitten. Päivän postit hakiessani, oli laatikossa kirje, jonka ulkomuoto oli kutsu- tai onnittelukortin muotoinen. Nimi ja osoitetiedot olivat oikeat, mutta lähettäjä täysin tuntematon. Avasin kuoren ja sieltä paljastui onnittelukortti, ihana, vaaleanpunainen kortti, jossa toivotettiin onnea vastasyntyneen tyttövauvan johdosta. Ööööö... Tuota... Tämän kortin postitin lähettäjälle takaisin, saatekirjeellä varustettuna, ole hyvä ja etsi oikean vastaanottajan osoitetiedot, sillä tämä ei ole ajankohtaista meillä. Nyt tapahtumalle voin jo nauraa, mutta silloin se iski suoraan palleaan. Pikkujalkojen askellusta ei tässä kodissa ole ollut sen jälkeen kun sisarusten lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Tosin olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa, kun lähettäjä aukaisi lähettämäni kirjeen.

Parisuhteen loppuminen on monelle vaikeaa ja jos ihmettelet otsikkoa, niin kuuntele Jenni Vartiaisen saman niminen biisi. Se kuvastaa hyvin nykymenoa. Someen voit laittaa tekstiä, kuvia tai videota oman tuntosi mukaan, mutta onko se aina oikein.

Tuossa taannoin (etupenkiltä kuultuna) keskustelin kansalaisen kanssa ja pohdimme ravintolakulttuurin muutosta. Keskustelun pohjalta havaitsimme, että some on tappanut sosiaalisuuden. Omassa, turvallisessa pesäkolossa voi viestittää, mutta kasvokkain se on vaikeaa (mitä jos mokaan). Moni puhumisen sijaan näpyttelee monitoimilaitettaan. 

Voihan Viski

Nyt on Arkadianmäen pellesirkus ryhtynyt ankaralla kädellä suitsimaan alkoholin mainontaa ja sitä kautta vähentämään alkoholin kulutusta. No, viron ralli jatkuu ja netti on täynnä mainoksia ja vertailuja juomista.

Koffin hevoset eivät täten saa olla Koffin hevosia. Messujärjestäjä ei saa käyttää messujen nimessä ja logossa viski-sanaa, sillä se katsotaan väkevän alkoholin mainostamiseksi. Katujen varsilta pitää poistaa mainokset. Hieman hämmästyttää kuitenkin se, että ns. pikaruokaa saa vapaasti mainostaa ja kuitenkin se on hyvin epäterveellistä, sillä se sisältää runsaasti suolaa ja rasvaa sekä vitivalkoista viljaa ja näiden terveysvaikutukset jo tiedetään. Meniköhän jo saivarteluksi.

Ihmiskunta on tehnyt ja nauttinut alkoholipitoisia juomia kautta aikojen. Aina on ollut myös niitä, joilla käyttö lähtee lapasesta ja ruoka-aineympyrä sisältää 90 % nestemäisiä ruoka-aineita. Alkoholi on kuulunut erityisesti juhlaan, mutta mietoa alkoholia on ollut tarjolla päivittäin. Liekö osasyynä se, että hieman käytetty juoma säilyi paremmin.

Mainontaa on netissä paljon ja tuottajien sivuilla esitellään tuotteet yksityiskohtaisesti. Täten moinen mainoskielto on yksi tyhjän kanssa. Yksi syy mainonnan kieltämiseen on lapsien varjelu. Voi kyllä ne netistä löytää ja jokainen tulee sen kokeilun tekemään.

Alkoholikeskustelu repesi joskus 90-luvulla, jolloin tulivat näkyviin irtolaislain lakkauttaminen ja mielisairaanhoitolain muutokset. Rantojen miehet ja naiset jättivät veneenalustan ja tulivat toreille ja puistoihin. Tämä näkyi usein järjestyshäiriöinä, puistojen penkit olivat petipaikkoja, jne. Poliisi poisti pahimmat öykkärit, mutta hekin palasivat takaisin kun putkan ovet aukenivat ja promillet hieman alenivat ja ei kun uusi kierros.

Ikävän käänteen tämä keskustelu sai siinä vaiheessa, kun jokainen hieman oudosti liikkuva, toimiva oli kännissä tai krapulassa. Itse muistan vieläkin elävästi tuon illan ensiavussa, kaksi vuosikymmentä sitten. Huojuva, sopertava kansalainen tuli hakemaan apua. Nuori hoitaja lähti hakemaan alkometriä, sillä kansalaisen henki haisi. Itse haistoin hajun, joka kertoi isosta ongelmasta ja saman haistoi kokenut lääkäri. Kansalaiselle, poloiselle oli kehittynyt hyperglykemia ja ketoasidoosi. Asetoonin hajua ei alkometri mittaa. Toinen ikävä tapaus sattui pari vuotta sitten. Bussista tuli kaksi kansalaista ja kävely oli hieman huteraa. Nuori kuljettajakollega onnitteli pirullisesti minua, että saan heidät kyytiin. Itse vanhana hoitajana näin, että kävelyn huojuvuuden syynä on aivojen välittäjäaineen vaikea aleneminen. Tämä on oikeasti surullista.

Itse alkoholilaki on jo rasistinen, sillä minä en voi työpäivän päätteeksi mennä tuopilliselle. Olen yötyöläinen ja vaikka kukkarossa olisi suuresti seteleitä, niin yksikään anniskelupaikka ei tarjoile. En voi työvuoron päätyttyä myöskään ostaa yhtä ööliä. Koska olen aina viikonloppuisin töissä (ollut jo kymmenen vuotta), niin luonnollisesti vapaani on arkipäivisin. Tilastotieteellisesti, tyypillisimmin päätän työvuoroputken maanantaina eli se on minun perjantai.  Auta armias, jos ostan sauna öölit silloin, niin jo kassajonosta löytyy kansalainen, joka toteaa, että jo heti maanantaina aloitetaan ryyppääminen.

90-luvun alun laman aikana moni teki kotiviiniä, mutta nyt se on hiipunut harrastelijoiden toimeksi. Tämä harraste on pois tilastoista. Laki salli myöhemmin ns. tilaviinit, joista osa löytyy Alkon valikoimista. Viron ralli on taannut sen, että tuotevalikoima on Suomessa kutistunut. Verot menevät nyt muualle.

Nyt on pikkuhiljaa joulunaika lähestymässä ja kohtapuoliin tulevat kauppoihin namikalenterit. Haluan ehdottomasti mainostaa omaa joulukalenteriani.

Suuret setelit

Valtion talous on puhuttanut viimeaikoina paljon. Nyt alkaa koko homma levitä käsiin totaalisesti, sillä Suomen taloudellinen tila on jo katastrofaalinen. Hallitus ja media ovat kuukausia kaunistelleet tilannetta puhuen taantumasta (todellisuudessa totaali lama) ja taloudellinen tilanne on heikko. Oikeutetusti Suomen luottoluokitus putosi ja se olisi pitänyt pudottaa jo aiemmin, sillä todellisuudessa luottoluokitus on tänäpäivänä luokkaa -Ö³.

Ei yhtä aamun aviisia ole ilmestynyt pitkiin aikoihin ilman uutista YT-neuvotteluista. Onneksi valtion suojatyöpaikkoja tämä koskee myös. Virastoissa on vuosikymmeniä pyörinyt muodollisesti päteviä jakkupukukalkkunoita, joista ei ole kenellekään hyötyä, vaan ainoastaan haittaa ja harmaita hiuksia. Työttömien määrä jatkaa kasvuaan, sillä nyt ei lomauteta vaan irtisanotaan.

Lähes joka päivä on aamun aviisissa myös kutsu konkurssipesän velkojille tulla kuulemaan pesän tilanne. Tämä on maamme tuottavan osan eli PK-sektorin arkea. Tänä päivänä on vain kaksi paikkaa, joissa on erinomainen työllisyystilanne eli käräjäoikeudet (ulosmittaukset, konkurssipäätökset, jne) sekä realisointi keskukset, jotka pilkkahinnalla myyvät yhtiön maallisen mammonan.

Luottoluokittajan määritelmän mukaan Suomessa ei ole tuottavaa työtä ja sen on tavallinen duunari todennut jo kauan sitten, sillä monet työt ovat paenneet Suomesta kauas maailmalle. Senkin on duunari tiennyt, että pelkät palvelualat eivät tuota kuin tappiota. Vuosittainen verokertymä saadaan kasaan vain erilaisia veroja korottamalla ja niitä meillä kyllä riittää.

Arkadianmäen pellesirkus ei saa päätöksiä aikaan. He kykenevät vain soutamaan ja huopaamaan, joten valtion laiva ei liiku suuntaan eikä toiseen. Pääministeri kerää kaikki kaverit ympärilleen, jotta Kiva Kimppa Kerho saadaan kasaan. Jotta päätökset pysyisivät järjettöminä, niin kehitysministeri Sirpa Paatero kertoi, että humanitääristä apua on Syyriaan, ym. kahinoiviin maihin kaivettava vaikka mistä. Eikö todellakaan riitä, että eteläisistä maista on otettu meille verovaroin elätettäviä runsain mitoin.

Valtion velka jatkaa kasvuaan ja loppua ei näy. Nykyisin lienee jokaisen suomalaisen valtionvelkataakka luokkaa 20 000 euroa. Jokainen syntyvä vauva saa valtiolta lahjaksi valtionvelkataakan. Hieno lahja, eikö totta.

Ostovoima alenee jatkuvasti, sillä tavallisella duunarilla ei ole töitä ja sitä kautta rahaa. Tavallinen duunari on tiennyt jo kauan, että sossun taikaseinä on heiltä suljettu. Sieltä elatusta saa vain pakolainen, joita riittää ja rappioalkoholisti sekä narkkari. Kun on katsonut kauppojen hyllyjä ja kuunnellut myyjien puheita, niin monet tuotteet jäävät tänään kauppojen hyllyihin ja toistotavaroihin. Taitaa tulla eteen se, että pihoille ilmestyy ryytimaa, jotta jotain särvintä perheen ruokapöytään saa.

Jotenkin ei tullut yllätyksenä se, että luottotiedottomien määrä on huimassa kasvussa. Velkajärjestely on olemassa, mutta se monesti laaditaan niin tiukaksi, että pienikin notkahdus taloudessa sortaa sen. Erityisesti pankkisektori on nopeasti ajamassa velkajärjestelyn kumoon, jotta omansa pois saisi. Neuvotteluvaraa ei juuri ole.

Hallituksen lastentarha on innolla mukana torjumassa harmaata taloutta, jota he itse ovat olleet luomassa jatkuvin veronnostoin. Nyt pitäisi ehdottomasti pudottaa verotasoa kautta linjan, jotta ostovoimaa saadaan. Itse en ole enää pitkiin aikoihin halunnut antaa, vähenevistä tuloistani, latin latia kaiken maailman hömpötyksiin, mutta minut on pakotettu rahoittamaan niitä.  Kohdallani on kiinteistövero nelinkertaistunut, mutta tiestö on kyntöpeltoa, vesi on rautapitoista, katulampuista useat pimeänä pitkään, jne.

Palvelut katoavat yhä kauemmas, sillä säästetään. Nykyisin on jo palveluja, joista maksetaan, mutta palvelua ei enää ole, sillä työntekijämäärä on supistettu minimiin. Esimerkiksi kotiapu vain kurkistaa ovesta, aikaa muuhun ei ole.

Tavallinen duunari alkaa pikkuhiljaa puristamaan kättään nyrkkiin ja ei varmaan mene kauaa kun se heilahtaa. Puheet ovat toreilla ja turuilla, lievästi ilmaistuna, harmistuneita. Alkaa näyttä siltä, että on kai matkustettava Tukholmaan tai Osloon kerjäämään, jota helpottaa varmasti kielen osaaminen, vaikka alkeellisesti ja luultavasti ruotsalainen ja norjalainen duunari ymmärtää suomalaisen duunarin ahdingon helpommin kuin romanialaisen romanin ahdingon.

Tietysti voitaisiin julistaa sota Norjalle ja antautua välittömästi.

Ja ne suuret setelit....

Elämän poluilta löytyneitä II

Kun ikää on tullut, niin kaapien ja laatikoiden siivous ja tyhjennys alkaa olla ajankohtainen harraste, sillä sitä on ryhtynyt miettimään kaiken roinan säilyttämistä. Tämänkertaisen löydön aiheutti se, että kirjahyllystä otin valokuva-albumia, joka toi mukanaan vierellään olleen kansion. Nuoruudessani kirjoittelin lauluntekstejä ja käänsin biisejä suomeksi. Kansiosta löytyi myös yksi muu kirjoitus. Siihen en ole kirjannut aikaa, mutta arvioin sen vuodelta 1992 olevaksi. Tällöin suomalaisia koetteli pankkikriisi ja säästöjen kohteena olivat myös lasareetit. Se korutonta kertomaa on.

On aamuvuoro ja raportti alkamassa ja katson ympärilleni, puolityhjää kansliaa. Missä muut ovat, onhan kello jo seitsemän. Ne on sairastuneet, kovassa kuumeessa kerrottiin.

No koettakaa pärjätä, sijaisia ei ottaa saa, nehän on poissa vain kolme päivää. Niinpä niin, töihin vaan, ei auta muu. Hei, onko kukaan nähnyt kylvettäjää?

Ai niin, se soitti, lapsi kovin kipeä. Sekin vielä, mitähän tästä taas tulee. Teille potilaat aamiaisen syötän, tarjoilen. Sitten vähän pesuja, sellaiset kevyet.

Pääsenkö tänään suihkuun, yritetään. On jo lounasaika ja vierastunti alkaa. Voisitteko odottaa hetken päiväsalissa kun pesut on hieman kesken, huikkaa pojalle.

Tuliko vatsasi täyteen, kysyn mummulta. Muutoin hyvä, mutta ruoka oli kylmää, vastas hän. Voi anteiks anna, se jäähtyyn kerkes, kun niin monelle on syötettävä.

Vaipat vaihdan, wc:ssä käytän, kylkeä käännän ja kellot soi, mä koetan rientää. Vanhus itkee eilen sodassa kuollutta poikaa. Voi kun voisi viereensä istahtaa ja jotenkin lohduttaa.

Taas kello soi ja riennän eteenpäin, tyhjennän sorsan ja naapurille vaipan vaihdan. Pappa huikkaa; jo pakan sekoitin, pelattaisiko muutama erä vaikka pokeria.

Pahoittelen vastaan, etten voi tänään. Näen kasvot vanhan miehen pettyneen. Eiks ees yhtä erää? Mitä vastata voi, päätäni hiljaa puistan, valitan.

Päiväkahvin tarjoilen, toiset tulikuumana, toiset jääkylmänä kahvinsa saa. Harmissani painan eteenpäin päivääni ja toivon hartaasti sen pian loppuvan.

Koskemattomat eväät otan kaapista. Vuoro päättyi, nyt kotiin syömään. Ja kotona, kahvikupin ääressä mihin hukkui ihminen, se vainko on pelkkä setelinippu.

Kun löysin tämän tekstin, niin muistin tuon aamun. Seitsemästä työntekijästä läsnä oli kaksi. Suoritin myös osan laitosapulaisen työstä eli roskisten tyhjennys, wc:den siistiminen ja likapyykki- ja roskavaunun viennin.

Tänä päivänä ei pelata potilaan kanssa, ei lueta lehteä tai keskustella. On liian kiire. Kotisairaanhoito on usein vain kurkistus ovelta. Tosin tämä on pieni pohjustus seuraavaan.

Oikea eläkeikä

Vanhuuseläkettä on sorvattu pitkään. Yleinen eläkeikä on 65 vuotta. Tätä on haluttu hilata ylemmäksi, mutta vastustus on käynyt kiivaana. Vastakkain on ollut kevyt ja raskas työ. Kova polemiikki nousi myös paavi parasta, joka katsoi ettei lähes 90-vuotias enää jaksa hoitaa velvollisuuksiaan. Säälittävä näky oli myös presidentti Kekkosen viimeiset viralliset esiintymiset.

Nyt on saatu jonkinlainen sopimus aikaiseksi siitä, että fyysisesti ja henkisesti raskasta työtä tekevät pääsisivät helpommin eläkkeelle. Miten laki sitten muotoillaan, jää arvoitukseksi.

Fyysisesti raskas työ on helppo määritellä ja tähän kohderyhmään on ensimmäisenä aina sijoitettu poliisit, palomiehet, sotilaat, vangin- ja rajavartijat. Yllättäen miesvaltaiset alat. Tästä on unohdettu kutsumusammatti eli hoitaja. Monet muutkin ammatit aiheuttavat fyysistä rasitusta, kuten rakennustyöläiset, autonkorjaajat, jne. Tosin näiden ammattiryhmien edustajat jäävät sairauseläkkeelle ja usein alle 60-vuotiaana, kun kroppa on sanonut työsopimuksen irti.

Henkisesti raskas työ on jo vaikeampi määritellä. Tähän ryhmään liitetään helposti sosiaalityöntekijät ja erityisopettajat. Ryhmään kuuluu kuitenkin paljon laajempi ammattikuntarypäs. Tänä päivänä on tarhan täti jo helisemässä kullan nuppujen edesottamuksista. Ei tarvitse mennä töihin vankilaan tai mielisairaalaan vaan riittää kun olet alakoulun opettaja, hoitaja terveyskeskuksessa, myyjä kaupassa, jne. Solvaukset, haistattelu ja uhkaukset ovat arkipäivää. Moni heistäkin jää sairauseläkkeelle psyykkisten sairauksien johdosta.

Usein kuuluu puhuttavan vanhasta ammatillisista eläkeiästä, joka oli käytössä kuntasektorilla ja joissakin valtion ammateissa. Tavallisemmin se oli 58 vuotta ja edellytti vuorotyötä. Lentäjillä tuo oli alempi. Ne kuitenkin poistuivat jo vuonna 1989. Mediassa on esiintynyt tässä pieni virhe. Lainaan nyt suoraan lauseen aamun aviisista: "Poliisi voi jäädä 58-vuotiaana eläkkeelle, jos hän on valinnut iän eläkkeeseen.". Tämä ei koskenut nuoria työntekijöitä, jollainen olin itsekin tuohon aikaan (vaikka työvuosia olikin takana jo kahdeksan). Sain itse tuon lapun, jossa voin valita iänmukaisen eläkkeen, mutta valinnasta ei meille nuorille ollut mitään iloa, sillä kuponki kertoi, että meidän ammatillinen eläkeikä oli 64,3 vuotta. Vanhemmat työntekijät sen valitsivat, koska päätös oli heille edullinen. Seitsemän kuukauden etuus ei ollut optio, sillä jokainen tiesi, että fysiikka tulee vastaan paljon ennen.

Kun eläkeiästä on ollut etu- ja takapenkkiläisen kanssa puhetta, niin yhdeksi kysymykseksi on noussut työntekijän kyky suoriutua työstä. Ammattiautoilijoilta poistui ikään liittyvä ammattiluvan päättyminen. Eräs totesi: "Tilatessani taksin, voin tarpeen mukaan valita sopivan kaluston, mutta voinko jatkossa valita nuoren kuljettajan, ikälopun sijaan.". Vanheneminen muuttaa ihmisen toimintoja. Ensimmäisen ikääntymisen merkin kokee jokainen noin nelikymppisenä eli ns. ikänäkö. Kädet eivät riitä enää viemään lehteä riittävän kauas, jotta lukea näkisi. Fyysiset muutokset iän myötä tulevat yhtä varmasti kuin verokortti tammikuussa postilaatikkoon. Miten nopeasti ja missä muodossa ne tulevat on hyvin yksilöllistä. Toimintakykyä voidaan mitata, mutta nuorelle voi olla vanha työntekijä kauhun paikka (muistaako tuo enää mitään) ja vanhalle nuori on merkinnyt osaamattomuutta ja kokemattomuutta.

Ammattikunnalleni tulivat nyt nuo direktiivikoulutukset ja niiden myötä ammattiajolupa pitää uusia viiden vuoden välein. Tarvitsemme sen hakemiseen lääkärintodistuksen ja jos mittariin on kertynyt 45 vuotta, niin tarvitsemme lisäksi toimintakykytodistuksen. Moni kollega ihmetteli sitä, että lääkäri pyysi piirtämään kellotaulun ja siihen annetun kellon ajan viisareiden paikkoineen. Yksi kysyi minulta, että miksi tällainen ja voitko kertoa kun vanha hoitaja olet. Kerroin, että kellotaulu paljastaa alkavan Alzheimerin taudin. Hän hämmästyi ja kysyi, että jo 46-vuotiaalle tuollainen. Kyllä vastasin hänelle. Työurallani hoitajana olen nähnyt 42-vuotiaan Alzheimerin tautia sairastavan, joka ei enää kyennyt kommunikoimaan lainkaan. Sairaus ei katso ikää ja toimintakyky voi alentua myös henkisen rasituksen seurauksena.

Odotan suurella mielenkiinnolla tuota lakia ja miten sen sorvataan, jotta se toimisi viisaasti.

Heijastin heilumaan ja valot vekottimiin

Illat ovat taas syksyn myötä pimenneet ja aamuisin on usein sankka sumu. Lämmin syksy on myös taannut sen, että lehdistö puissa on vielä tiivis. Täten katuvalot jäävät lehdistön varjoon ja niiden kohdalla on ihan yksi ja sama, palaako lamppu vai ei. Hengestään tai terveydestään ei monikaan tielläliikkuja välitä tuon taivaallista. Vain näkyvä näkyy.

Edelleen heijastin on halpa henkivakuutus, mutta hyvin harvoin se pimeässä välähtää. Monen vaatetus on tumma ja sen havaitseminen mustaa asvalttia vasten on mahdoton. On kumma, kun pelkästään kuorma-auton peräkärryn perään ja sivuille on saatu liimattua kymmeniä metrejä heijastinnauhaa, mutta edes yhtä senttiä ei löydy jalankulkijan yltä. Kuvan tekemisen rajoitteena on vain mielikuvitus.

Polkupyöräilijöillä ei liikennesäännöt ole hallussa, mutta ei myöskään säädökset heijastimista ja valoista. Kuten aiemmin kirjoitin, niin tolpalla istuessani, oli pyöräparkissa kolmisenkymmentä pyörää, joista yksi täytti lain kirjaimen. Mustaa nuolta ei näe ennen kuin se osuu. Ei se ole rakettitiedettä eikä tarvita yhtälöitä vaihtaa rikkoutunut heijastin. Lamppu vaikka otsalle (tosin ei sallittu), mutta parempi sekin kuin ei mitään. Siniset vilkkuvalot on syytä jättää hälytysajoneuvoille ja vilkkuvalot eivät ole sallittuja ja haittaavat näkyvyyttäsi ja sinun omaa näkemistäsi.

Voit tarkastaan pyöräsi laillisuuden osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021250 19§ ja 20§.

Pyöriä myös parkkeerataan, miten sattuu. Luvattoman usein pyöräparkeissa on rikkinäisiä tai muuten vaan unohtuneita pyöriä, jotka vievät tilaa aktiivisesti pyöriä käyttäviltä. Olisiko jonkun aika siivota pyöräparkit? Itselleni on tullut mieleen laputtaa polkupyörä ja lapussa lukee, että pyöräsi on laiton.

Autoilijat ovat yhtä huolimattomia valojensa suhteen. Luvattoman usein on lamppuja pimeänä. Pahimmillaan niitä on useita. Lamppujen testaus on syytä tehdä usein. Markettien ikkunat ovat hyvä peili, jos kotona ei ole ketään, joka ilmoittaisi tarkastellessa, että kaikki palaa. Nykyisissä autoissa on usein automaattivalot ja eteläeurooppalainen päiväajovalo. Monen perä on pimeä, sillä auton ominaisuuksia ei tunneta. Sumussa ei tule niin pimeää, että ajovalot syttyvät ja eteläeurooppalainen päiväajovalo pitää perän edelleen pimeänä, oli sitten yö, sade, sumu, pyry, tms. keli, jolloin lain mukaan valaistusta pitäisi olla edessä ja takana. Sumuvalot (etenkin takana) on hyvä käyttää kun olosuhteet ovat edellä kuvatun kaltaiset. Liian usein ne palavat myös yöttömän yön aikana. Etusumuvalot ovat haitta märällä asvaltilla, josta ne heijastuvat terävästi vastaantulevan silmiin (en ole ainoa, joka tuota manaa). Osalla autoilijoista on näkökyky heikko, sillä pitkät palavat myös katuvaloalueella, kortti pois ja kävelemään.

Työkoneissa pitäisi majakan palaa vain silloin kun työtehtävä edellyttää poikkeavaa liikkumista tieliikenteessä. Hitaan ajoneuvon kolmio riittää kertomaan, että työkone ei liiku nopeasti. Onko tämä kuitenkin samanlaista välinpitämättömyyttä kuin autoilijoilla, joilla vilkku vilkuttaa suuntaan tai toiseen muutaman kilometrin?

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, niin pieni Daavid ei ikinä voita suurta Goljattia tieliikenteessä ja ruumishuoneella ei enää voi todeta: "Ähäkutti, olin oikeassa". Tosin siellä ei tarvitse hävetä omaa tyhmyyttään. Ryhtiä nyt liikenteeseen, ihan jokainen.

Naapureiden yhteiset ongelmat

Olen pitkään miettinyt yhteiskuntamme tilannetta. Erilaisissa keskusteluissa, niin eduskunnassa kuin kansalaistenkin, on ollut puhetta työttömyydestä, työllistymisestä, palveluista, jne. Kovaa keskustelua on herättänyt myös sosiaali- ja terveysministeri Rädyn rahanahneus vaikka sen laillisesti tekikin.

Tulin tuossa pari yötä sitten puhuneeni parin asiakkaan kanssa, jotka asuu/asunut Ruotsissa. Keskustelussa paljastui, että meillä on ihan samat ongelmat, tosin yhdellä erotuksella.

Rahanahneus on päättäjien perusominaisuus. Toinen totesi, että vierailu on pikainen, sillä täytyy pian lähteä tienaamaan, jotta pääsee verotuloja tienaamaan päättäjille, joille mikään ei riitä. Keskusteluissa tuli myös esille se, että päättäjien tietämys todellisuudesta on lähinnä harhaoppinen. Sosiaali- ja terveysministeri Rädyn mukaan alle 2100 euron tuloja saavia on Suomessa vain vähän. Todellisuudessa heitä on lähemmäs satatuhatta työntekijää. Monelle palkkatulo on vieläkin pienempi eli hieman yli tuhannen euroa kuukaudessa.

Työttömien suuri määrä on tänäpäivänä todellisuutta. YT-neuvotteluja irtisanomisineen on ollut otsikoissa lähes päivittäin. Työllistyminen on todella vaikeaa. Nykyisin vaaditaan repullinen täsmätodistuksia ja aiemmat opintosuoritukset sekä työkokemus eivät riitä edes assan vessan siivoamiseen.

Sekä Suomessa että Ruotsissa on työllistymisen esteeksi tulleet virolaiset, puolalaiset, ym. samankaltaisen valtioiden kansalaiset. Tähän on johtanut se, että pysyviä työpaikkoja ei enää ole ja työntekijät ovat täten tänäpäivänä keikkatyöntekijöitä, joita välittävät rekrytointifirmat. Monella työpaikalla ei enää kotoista kieltä kuule tai kuten yleisönosastossa eräs kirjoittaja totesi, että virkamiehet voisivat jalkautua työpaikoille tarkistamaan, mutta tulkin kanssa.

Meillä Suomessa on vielä toistaiseksi ollut ongelmia vähän maahanmuuttajien vuoksi verrattuna Ruotsiin. Sopeutumattomat, kielitaidottomat maahanmuuttajat ovat jengiytyneet ja rikostilastot kertovat karua kieltään. Tästä kirjoitin helmikuussa otsikolla Rövernes vise eller Tyv vise. Maahanmuuttajat eivät kielitaidottomina, sopeutumattomina ja vähäisellä koulutuksella työllisty, vaan jäävät yhteiskunnan taakaksi. Elatusvelvollisuudesta on tullut niin meillä, kuin naapurissakin melkoinen taakka.

Tuo yksi erotus on koulu. Ruotsissa ei voi jäädä luokalleen, kuten Suomessa. Tästä syystä Ruotsissa on suuri joukko oppivelvollisuutensa päättäneitä, jotka eivät osaa lukea ja kirjoitustaitokin jää muutamaan sanaan. Suurin osa heistä on maahanmuuttajia. Tämä osin näkyy jo meillä Suomessakin. Meillä voi luokan kerrata, mutta säälivitosilla oppivelvollisuutensa päättäneitä on.

Kuten laulussa sanotaan: "Tätä venettämme vuotavaa on aika käydä korjaamaan.". Mutta miten?