Aiheittain

tiistai 1. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020 Ensimmäinen luukku

Tonttu  Tohvelo oli herännyt aikaisin, sillä tänään on laatikkotalkoot. Hän söi tyytyväisenä aamupuuroaan ja luki Tonttulan sanomia. Tonttulan Soihtu ja valo eli tutummin TSV taas muistutti jouluvalojen turvallisesta asentamisesta, sillä joka vuosi jouduttiin tulipaloja sammuttelemaan huolimattomuuden vuoksi.

Tonttu Tohvelo oli siirtynyt kahvin ja voileivän pariin ja silmäili nyt uutisia ulkomaailmasta. Ne eivät kovin lohdullisilta näyttäneet. On sotaa ja köyhyyttä. Huolestuneena hän luki uutista kouluväkivallasta ja mietti, että mikä nykylapsia oikein vaivaa. Syötyään aamiaisen hän tiskasi astiat.

 Koululle saavuttua, siellä oli jo iloinen hulina.  Rehtori Agricola muistutti työturvallisuudesta, sillä veitset oli juuri teroitettu Tonttu Sirkkelin toimesta. Myös kuumat laatikot olivat vaarallisia. Juuso Jäkälä ja Kalle Kaarna pyörittivät sosemyllyjä. Heistä se oli hauskaa puuhaa, kun katseli miten keitetyt lantut ja porkkanat hävisi ja muuttui soseeksi. Laatikoita syntyi monenlaisia, oli perunaa, lanttu ja porkkanaa. Emäntä Tonttu Mantelin johdolla kaikki sujui hyvin.

Mitä tapahtuu seuraavaksi. Se selviää, kun aukenee toinen luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti