Aiheittain

maanantai 7. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020 Seisemäs luukku

Tonttu Tohvelo heräsi vasta puolilta päivin, sillä juhlat olivat jatkuneet yömyöhään. Aamupuuroaan syödessään luki Tonttulan Sanomia, jossa oli laajat kirjoitukset juhlista. A-P Kirjasin oli pistänyt lehden toimittajana kaiken likoon.

Etusivulla oli kuva Tomte Kyrktornista ja Tontturouva Matilda Juuriston tonttupolkkakuva ja lehti kertoi, että kummankin vanhan tontun jalka nousi kepeästi. Puheiden sisällöt kerrottiin tarkoin ja niitä lukiessa meni tovi aikaa. Myös näytelmä oli osoittautunut hauskaksi ja nauratti Tonttu Tohveloa vieläkin. Näytelmän oli kirjoittanut Tonttu Hopeaparta, joka kertoi Koldenhus:n tulipalosta ja kommelluksista yrittää sammuttaa palo ja viedä turvaan aarteita.

Kymmeneltä illalla alkoi tanssit, joissa oli niin vanhoja kuin uudempia tansseja. Napostelupöytä tyhjeni monta kertaa ja Tonttu Manteli sai sen montakertaa täyttää ja tuoda glögiä monta sammiollista. Kun julat päättyivät yhdeltä tonttupolskan tahtiin, niin kukin vetäytyi yöpuulle. Vierille oli valittu koteja, joissa voisi yöpyä.

Aamiaisen syötyään, Tonttu Tohvelo lähti veturihallille, jossa Millisentti mitta, Aukustiina ja Anniina Manteli jo valmistelivat päivällisen tarjontaa ja Valtteri Vaara ja Simeon Sinivuori olivat jo virittäneet tulet veturin pesään. Ahkiolan Kuljetuksesta Waltteri Vauhtisuksi toi uuden kuorman puita, jotka riittäisivät koko matkalle. Ensin mentäisiin Turun satamaan, jotta laivoille ehtisivät hyvissä ajoin ja lentokentältä koneet lähtivät yötä myöten.

Mitä tapahttu huomenna? Se selviää, kun aukenee kahdeksas luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti