Aiheittain

lauantai 12. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020 Kahdestoista luukku

 Tonttu Tohvelo söi ohraryynipuuroa, josta niin tykkäsi puolukkakiisselin kanssa. Samalla hän luki Tonttulan Sanomia ja totesi joulun ajan tullee. Nyt oli lehdessä ohjeita Korvatunturille saapumisesta ja Tonttu Tohvelo oli tänä jouluna lahjojen jako vuorossa. Nyt oli vuorossa kaukainen Amerikka, sen tiedon oli jo saanut kirjeenä ja Korvatunturilla piti olla ajoissa, sillä matka oli pitkä ja lahjat laitetaan kuusen alle tai takan reunuksella odottaviin sukkiin. Siellä päin maailmaa on tapana aukaista paketit vasta joulupäivän aamuna.

Tänä aamuna suunnistettin koululle, jossa oli pipari, torttu ja pasteija talkoot. Koululaisisetkin osallistuvat talkoisiin, joten normaalia koulupäivää ei ole. Rehtori Agricola muistutti taas työturvallisuudesta, sillä kuumat pellit muodostivat uhan palovammoille. Joonas Jäkälä ja Kalle Kaarna olivat valinneet pasteijalinjan, sillä se oli mukavaa hurvittelua taikinapyörällä eikä niin tarkkaa kuin torttupuolella. Päivän aikana syntyi tuhansia pipareita, pasteijoita ja torttuja. Hieman saivat esimaistiaisia, sillä Tonttu Manteli oli muiden toimiensa ohella keittänyt glögiä.

Mitä luki Miina Sariaisen saamassa kirjeessä? Se selviää, kun aukenee kolmastoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti