Aiheittain

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020 Toinen luukku

 Tonttu Tohvelo oli herännyt myöhään, sillä talkoissa eilen oli mennyt pitkään, vaikka hauska tilaisuus sinällään oli. Syödessään aamupuuroa hän luki Tonttulan sanomia.  Siinä oli paljon asiaa itsenäisyyspäivän juhlasta ja sen ohjelmista. Saas nähdä. paljonko on vieraita tänä vuonna, kun on tämä koronakin vielä, tuumi Tonttu Tohvelo.

"Onneksi sitä tautia ei tonttukylissä ole ollut": sanoi Tonttu Tohvelo ääneen. Syötyään ja tiskattuaan hän pukeutui ja lähti kohti veturihallia. Samaa oli tekemässä naapurinsa ja ystävänsä Tonttu Kotitonttu. Tänään on tarkoitus esilämmittää veturia, jotta se ylihuomenna olisi valmis lähtemään liikkelle, vieraita  noutamaan. Matkalla veturihallille he juttelivat tulevista juhlista ja maailman tapahtumista.

Päästyään hallille toverukset huomasivat, että vaunuissa oli jo täysi tohina päällä. Millisentti Mitta ja Anni Suopayrtti siivosivat hyttejä. Peitot ja lakanat olivat jo tuulettumassa. Tonttu Suopayrtti yhdessä poikansa Samun kanssa siivosivat matkustustiloja ja keittiössä hyörivät kaksoset Anniina ja Aukustiina Manteli, jotka olivat keittiön jo siivonneet ja nyt asettelivat ruokia paikoilleen. Ahkiolan Kuljetus toi lisää polttopuita veturia varten. "Tuomme huomenna vielä yhden kurman, niin pitäisi matkan ajan riittämän": sanoi Waltteri Vauhtisuksi.

Mitä tapahtuu huomenna? Se selviää, kun aukenee kolmas luukku.

2 kommenttia:

  1. Höyrykoneella on monia etuja verrattuna polttomoottoriin, kuten esim.täysi vääntömomentti kaikilla kierrosluvuilla.
    Varjopuolia sitten riittääkin, eikä niistä pienin ole pitkä käynnistysaika.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Qroquius Kad!

    Hyötyjä ja haittoja on monta, mutta pojat ovatkin opetuksen saaneet vanhalta mestari tontulta. Tonttu Höyry Ratakisko on tehnyt vuosikymmeniä niiden parissa, joten hänellä on ollut niksit kerttavana, kuinka pärjätä veturin kanssa.

    VastaaPoista