Aiheittain

torstai 24. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020 Kahdeskymmenes neljäs luukku

 Tonttu Tolvelo oikoi koipiaan, sillä lento oli kestänyt pitkään. Oli aattoilta ja täällä Ameriikassa, kun on tapana jättää lahjat kuusen alle tai taakareunukseen laitettuihin sukkiin. Ensimmäisessä talossa oli koira hereillä, mutta rapsutus teki siitä lauhkean. Näin tonttupari saattoi jättää rauhassa lahjat kuusen alle. Koira nuuhki paketeita ja yksi oli kiinnostava, liekö sisältänyt jotain herkkuja koiralle itselleen. Tonttu Tohvelo kurkkasi nimikorttiin ja kyllä siinä oli Rekun nimi.

Poikaporukka oli läksynsä oppinut, nyt ei oltu kotimassa vaan aivan toisenlaisessa valtiossa, jossa kaikki olivat tasa-arvoisia. Ei ollut yksi uskonto vaan monta ja kukaan ei kiusannut toista sen vuoksi. Tärkein opetus tuli kotoa ja siihen kiusaamiseen vanhemmat suhtautuivat vakavasti. Kuinkahan oppi päässä pysyy.

Vielä viimeinen luukku ja sitten tämä joulu on lusittu

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille.

2 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa ja rauhallista joulun jatkoa teille. Jatketaan ensi vuonna samoilla linjoilla.

    VastaaPoista
  2. Terveydys Yrjöperskeles!

    Rauhaisaa joulun aikaa myös sinulle ja koko poppolle.

    VastaaPoista