Aiheittain

keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Miljoonalukaali pakolaisille

Aamun aviisissa oli yli aukeaman kokoinen uutinen matuista, jotka on sijoitettu asumaan hienostoalueelle miljoonalukaaliin. Lapsiasiamies Elina Pekkarinen kertoi, että siellä on tyttöjä ja pokia ja on myös ukrainan pakolaislapsia. Aamun aviisin mukaa matulapsia on talossa kuusi. Näin kuvan lapsista, joista kuusi poikaa oli selin laiturilla. Ihonväristä, profiilista ja parrasta päätellen olivat Vähä-Aasian tulokaitta. Ei ollut yhtään tyttöä eli taas on meille valehdeltu.

Aamun aviisissa kartanoa kuvaillaan tavalliseksi taloksi, jonka vuokra on halpa. Uskoo ken haluaa. Matuteollisuus on miljardibisnes. Lisäksi kerrottiin, että siellä on kahdeksan työntekijää ympäri vuorokauden. Kuvassa lapset näyttivät niin isoita, etteivät tarvitse paapomista kolmessa vuorossa. Osannevat keittää kahvinsa ja tehdä voileipänsä ihan itse.

Kyseisen kartanon työntekijät ovat saaneet solvauksia ja työnantaja Solum aikoi tarvittavat toimet. Mitä se sitten tarkoittaneekaan. Pitää olla kodinomainen pikku palleroille, ettei tule äitiä ikävä. Piikoja tarvitaan myös, että matut viihtyy ja ovat kuulemma koulussa. Median mukaan ovat 13 - 17 vuotiaita. Empä hevillä usko, että tuonikäiset tarvitsevat palveluksia kolmessa vuorossa.

Aamun aviisin mukaan ulkoiset puitteet ovat kieltämättä komeat, mutta sisältä tavanomainen ja sohvakin kuluneen näköinen. Toisaalta en yhtään ihmettele aamun aviisin  isoa teksikokonaisuutta, sillä muistelin, että se oli ammoin kokoomuksen äänenkannattaja. Eikö perhekodiksi olisi sopinut jokin vähemmän vaatimaton talo. Pitikö matut majoittaa kartanoon. Kyllä maakunnissa olisi ollut suuria omakotitaloja vuokrattavana noin tonnilla kuukausi.

Pirkanmaan hyvinvointialue (nykyisin pahoinvointialue) oli kilpailuttanut 28 paikkaa perhekodissa asuvia varten. Solum oli hinnaltaa halvin. Artikkelissa on mainittu, että kartanon kustannuts on kahdelle vuodelle yhteensä 1,4 miljoonaa. Kyllä siinä tulee melkoinen hinta per kuukausi. En edes uskalla laskea paljonko tekee matua kohti.

tiistai 9. syyskuuta 2025

Kelan rahaa vieraskielisille

 Luen juuri nettiuutisia ja perinteisesti luen ensin aamun aviisin ja sitten nettiuutiset useammalta sivulta. Seuraavana on säätiedotus yr:no sivulta. Sitten on vuorossa blogit. Tänään törmäsin ensimmäisenä luettavaan iltalehteen, jossa oli otsikon mukainen aihe, mutta maksumuurin takana. Myöhemmin sitä julkaistiin juttu, jossa kokoomuksen kansanedustajat vaativat sosiaalitukia kansalaisperäiseksi.

Lainaan nyt artikkelia suoraa: "IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muodostavat jo 29,5 prosenttia toimeentulotuen saajista, 25,7 prosenttia työmarkkinatuen saajista ja 20,3 prosenttia peruspäivärahan saajista ja että työmarkkinatuessa Espoossa ja Vantaalla osuus ylitti viime vuonna jo 50 prosenttia.".

Kuitenkin vieraskielisiä on Tere Sammallahden mukaan vain 11 % väestöstä. Tukia saa siis moni. Varsinkin työmarkkinatuen myöntäminen henkilölle, joka ei ikinä ole tehnyt työtä Suomessa on väärin. Pääkaupukiseutu on vieraskielisten valloittama ja ne voidaan luokitella jo menetetyiksi tapauksiksi.

 Suomi velkaantuu kovaa vauhtia ja yksi iso menoerä on maahanmuuttoteollisuus ja maahantulijoille maksetut etuudet.

lauantai 6. syyskuuta 2025

Vihapuhetta vai taloutta

Viikon alussa käytiin budjettiriihi, jonka ensimmäinen päivä meni rasismin, vihapuheen ja perussuomalaisen haukkumiseen. Varsinkin jälkimmäinen median toimesta. Vasta toisena päivänä päästiin itse asiaan eli ensivuoden budjettiin.

Kaikki sai alkunsa Teemu Keskisarjan puheista TV-ohjelmassa, jossa hän puhui totuuksia. Tosin media tarkasteli faktoja vihreiden edustajan kanssa ja suurin osa todettiin valheeksi. Tunnettuahan on median vasemmistolaisuus ja persuviha. Teemun toteama lausunto ala-arvoisista tulijoista pitää pakkansa. Jos on luku- ja kirjoitustaidoton omalla kielellään, niin miten voi oppia vierasta kieltä.

Somalinaiset sanoivat suoraan haastattelussa, että ovat mieluummin lasten kanssa kotona, kun Kelasta saa hyvät korvaukset. Työt eivät kiinnosta sen enempää afrikkalaisia kuin Lähi-Idän tulijoitakaan. Maahan tulijoista poikkeuksen muodostaa ukrainalaiset, joilla on useimmilla koulutus ja mikä eroaa edellisistä, niin paperit ovat tallessa. He myöskin opettelevat kielen ja työllistyvät helposti. 

Budjetti saatiin siis ennätysnopeasti kasaan. Alkoholin ja tupakin sekä nikotiinipussien verotusta taas kiristetään. Kultturiväki on kärmeissään niiden rahavirtojen leikkauksista. Tosin rahoituksella  on rahoitettu elokuvia, jotka eivät ole keränneen yleisöä kuin muutaman satasen.

Rasismista pitäisi sanktioida, kuten epäsopivista puheista. Missään ei kuitenkaan sanottu mitkä sanktiot olisi. Jäin sellaiseen käsitykseen, että keskusteluja on luvassa. Myöskin punavihervasemmisto on ottanut Milan Jafarin karkoituksesta nokkiinsa. Mielestäni saa mennä perustaman jengiä, tappamaan ja raiskamaan sinne mistä on tullutkin.

lauantai 16. elokuuta 2025

Suositeltavaa lukemistoa päivitetty

Piti oikein miettiä, että miten tein suositeltavat sivut liki viisitoista vuotta sitten, kun nyt tuli päivittämisen tarve, sillä Yrjöperskeles katosi. Hän avasi uuden blogin ja pistin uuden osoitteen nyt listalle. Lisäsin uutena myös Ihmisiä telineillä, sillä hänellä on mielenkiintoisia havaintoja maailman menosta.

keskiviikko 13. elokuuta 2025

Mikkelin harha

Mikkelin kaupunki irtisanoo rivitalon asukkaiden vuokrasopimukset, sillä kaupunki on vuokrannut rivitaloyhtiönsä Luona Oy:lle, joka tekee maahanmuuttopalveluita. Rivitalossa on puolet asunnoista tyhjänä, mutta puolet irtisanotaan. Perusteluna sanotaan vastaanottokeskuksen perustamista, että see tuo viisitoista työpaikkaa, asukkaat ostavat paikallisesta kaupasta ja saavat paljon valtion rahaa.

Sisäministeri Mari Rantanen oikaisi heti Mikkelin harhaa valvion rahoista, että ne on veronmaksajien rahoja. Rantanen myö kritisoi pakollaispolitiikkaa ja hänen mielestään nolla pakolaista on hyvä. Myös asukkaat kritisoivat päätöstä. Heidän mukaan ensin pitäisi ajatella suomalaisia.

Mielestäni Mikkelin päätös häätää kuntalaiset pakolaisten tieltä on kohtuuton. Onneksi sisäministeri ja valtionvarainministeri Riikka Purra paheksuvat ja haluavat leikata kunnille maksettavaa kotiutusrahaa.

Lainataan hiukan mediaa: " Valtion rahoja tulee alueelle merkittävä määrä. Toki ymmärrämme, että onhan se suru kun joutuu vaihtamaan kotiaan. Ei sitä käy kieltäminen, sanoo kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä Ylelle". Mielestäni veronmaksajien rahoja käytetään jo liikaa maahanmuuttoteolliseen toimintaa ja se pitää lakkauttaa.

torstai 7. elokuuta 2025

Alustavia säästöjä

 Nyt on valtionvarinministeri suunnitellut uusia säästöjä Ja ne vaikuttavat ihanilta. Esimerkiksi järjestöitä leikataan ja pakolaiskiintiötä alennetaan. Mielestäni arabien ja somalien kerhojen rahoitusta saa rankalla kädellä karsia. Tosin on herrännyt huoli, että sote-järjestöiltä leikataan. Moni on saanut vertaistukea järjestöistä.

Vaikka itse sairastin syövän, niin en kaivannut tukea. Vanha ammattini hoitajana sai realiteetit kohdalleen. Hoitohenkilöstö oli hyvää ja otti minut omana itsenäni huomioon.

Maahanmuuttoteollisuus nielee miljadeja euroa vuodessa. Tätä on syytä pienentää ja raskalla kädellä. Riikka Purran esityksen mukaaan, myös pakolaisten tuloa on rajoitettava ja se on tervetullut uudistus. Nykyisin on maasamme likipitäen 700 000 maahnmuuttajaa. Suurin osa on luku- ja kirjoitustaidottomia. Poissa olollaan loistaa mediaan hehkuttamat raketti-insinöörit ja aivokirurgit.

Sote-sektrilta ei nää pidä leikata. Sen sijaaan valtiovarainministeri ehdottaa yritystukien ja kehittämis- ja innovaatio rahoituksesta tinkimistä. Ainakin jälkimmäisessä on paljon tinkimisen varaa. Ei ole rahoituslaitoksilta järkeä tutkia ulosteetta kultturissa, suomenkielen hevosten nimistöjä, sukupuolitutkimusta. Pitäisi rahoituksen keskittyä koviin tieteisiin.

Saapi nähdä, miten budjettineuvottelut etenevät.

sunnuntai 3. elokuuta 2025

Älä aja päälle 2025

Viikon puolivälissä alkavat koulut ja lapsia ja nuoria on liikenteessä paljon. Minulla on aitiopaikka seurata, sillä ala-ase sijaitsee kotoani sadan metrin päässä ja yläasteellekkan ei ole kuin viisisataa metriä. Kun köpöttelen pikkukaupalle, niin osalla autoilijoista on suojatiesäännöt hukassa. Tästä syystä neuvon lapsia ja nuoria tarkastelemaan, että auto oikeasti pysähtyy suojatien eteen.

Toisaalta olen huolestunut lasten ja nuorten liikennekäyttäytymisestä. Sähköpotkulaudoilla ajetaan kovaa ja ohitetaan hihaa hipoen. Onneksi nyt saatiin laki aikaiseksi, ettei skuuteilla ajele alakoululaiset, mutta siitä huolimatta näkee kaksi tai kolme saman sähköpotkulaudan päällä. Ne on vaarallisia kapistuksia ja kuolonkolareitakin on sattunut, kun on ajettu miten sattuu.

Myös monilla on sähköavusteinen pyörä ja ne kulkevat nopeasti ja hiljaisesti. Nekin ovat aika vaarallisia kapistuksia. Varsinkin yhdistetyillä jalakulku- ja pyöräilyväylillä. Sitten yläkoululaisten mönkijät, joilla kuljetaan se kuusikymppiä mittarissa vaikka kokoojakadulla on neljänkympin rajoitus. Kokoojakadulla on nopeusnäytötö ja siitä huomaa hyvin nopeuden.

Sitten on vielä lapsia ja nuoria, joilla kännykkä on liimaantunut käteen kiinni. Koulumatkan ajaksi suosittelen lämpöisesti kännykän laittoa reppuun ja kuulokkeet pois korvilta. Täten säilyy reagointi kyky liikenteeseen ja saa siitä turvallisen. Iltojen pimetessä on myös syytä muistaa pistää heijastin heilumaan. Se on halpa henkivakuutus.

Turvallista koulu- ja työmatkaa kaikille.