Aiheittain

tiistai 23. toukokuuta 2017

Vuorossa Manchester



Manchesterissa oli eilisiltana konsertti, jossa barbaari listi pommilla 22 (tämän hetkisten tietojen mukaan) ja liki kuusikymmentä loukkaantui. He olivat lapsia ja nuoria, joiden oli tarkoitus nauttia konsertista. Kun kysymys on nuorisolle suunnatusta tilaisuudesta, niin lasten ja nuorten traumatisoituminen on varmaa, sillä he eivät pysty tällaista käsittelemään.

Siitähän ei enää kenelläkään ole epäselvyyttä, mistä nämä barbaarit ovat kotoisin. Tosin poikkeus vahvistaa säännön eli nyt seuraa poliitikoiden ja muiden ymmärtäväisten esittämä väistämätön eli Pelolle ei saa antaa valtaa. Kuitenkin he ovat antaneet pedolle vapaat kädet, humanismin nimissä.

Krypta ottaa osaa ja kunnioittaa menehtyneitä lapsia ja nuoria. Toivon voimia manchesterilaisille, sillä musiikin mekkaa on kohdannut tragedia, joka koskettaa laajalti.

 Kuvahaun tulos haulle britannian lippu















Myös blogirintamalla saatii suruviesti, sillä Arvoisa Rähmispossu on pois. Hän kertoi pohjoismaiset kuulumiset, niin kuin ne ovat ja joita virallinen media tuppasi yleensä kaunistelemaan monin keinoin. Muistoa kunnioittaen.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kolmannen luokan kansalaiset

Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat luonnollisesti valtaeliitti ja muuten vaan suuria tuloja saavat. Toisessa luokassa ovat muut työtätekevät ja kolmas luokka on luonnollisesti työttömät, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet YT-kirveen alle. Hallituksemme on esittänyt lukuisia toimia työttömyyden kääntämiseksi laskuun ja näissä esityksissä on jo huumoria kerrakseen. Tässä kirjoituksessa en tule käsittelemään maahantunkeutujia, sillä ne eivät työllisty.

On hyvin harvinaista avata aamun aviisi, jonka sivuilla ei ole yhtään YT-neuvottelusta kertovaa uutista. Tavallisesti niitä on useita ja määrät vaihtelevat kymmenistä satoihin. Nämä tavalliset duunarit eivät saa kultaisia kädenpuristuksia vaan edessä on ilmottautuminen TE-toimistoon. Siellä ei kiirettä pidetä, vaan ihminen voi joutua odottamaan viikkoja sitä kuuluisaa työvoimapoliittista lausuntoa, joka on taika-avain työttömyyskorvaukseen, jonka saantiaikaa lyhennettiin ja on kaiketi minimillään 300 päivää.

Kolmessa sadassa päivässä pitäisi löytää uusi työ. Luonnollisesti tämä osoittautuu erittäin haasteelliseksi, jos mittarissa viisikymppiä lähenee ja jokseenkin toivotonta, jos moinen ikäpyykki on ohitettu. Täysin epätoivoista niille, joilla sattuu selkä remppaamaan tai on jokin muu vamma tai sairaus, joka rajoittaa työnhakua, sillä monissa ammateissa on nykyisin terveysehto. Tänäpäivänä kun ei enää riitä todistus, jossa keuhkokuvassa ei ole tuberkuloosin merkkejä.

Kun ammattiliiton työttömyyskorvausaika tulee täyteen, niin henkilö putoaa TE-toimiston ja Kelan syliin. Kelan maksama työttömyyspäivärahalla ei tule toimeen ja jos ei huomaa muuttaa veroprosenttia, niin se on automaattisesti kaksikymmentä viisi pinnaa. Jokatapuksessa käteen jää hieman reilut viisisataa. Tässä kohtaa on jo vitsit vähissä. Tämä on aika mielenkiintoinen kuvio eli verorahoista maksetaan työttömyyskorvaus, jonka käsittelee verorahoilla palkattu työntekijä ja siitä peritään verot, joilla maksetaan työttömyyskorvaus ja käsittelijän palkka.

Seuraavaksi saat TE-toimistolta kirjeitä. On kutsua haastatteluun, sun muuta. Eräs yleisönosaston kirjoittaja sai kirjeen, jossa oli sovittu keskusteluaika. Se olisi kahden viikon päästä. Kirjeen jatko olikin sitten uhkailua erilaisista toimista, jos ei tuohon osallistu. Kirjoittaja poloinen jännitti kaksi pitkää viikkoa tapahtumaa. Hän meni määräpäivänä ja sovittuun kellon aikaan. Siellä virkailija totesi, ettei tällaista aikaa ole sovittu ja kirjeitä lähetetään niin tiuhaan tahtiin, ettei niitä pystytä atk-järjestelmään syöttämään. Kaksi piinaviikkoa ja tällainen tulos.

Kuntouttava työtoiminta, johon työttömän on velvollisuus osallistua, on jo todella nöyryyttävää, sillä monet ovat kertoneet toiminnasta, joka sopisi lähinnä päiväkodin leppäkertturyhmälle. Miltä sinusta tuntuisi leikkiä laululeikkeja tai liimailla makarooneja taululle. Entäpä, jos sina pyydetään halaamaan vierustoveria, joka on sinulle täysin outo ja mahdollisesti olet vielä ujo. Valitettavasti tämä on myös tiedossa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksessa sekä kunnilla, jotka niitä järjestää, mutta kukapa oikeasti olisi kiinnostunut kolmannen luokan kansalaisista.

Monet ammatit vaativat nykyisin erilaisia direktiivikortteja, on työtyrvallisuutta, tulityötä, trukkia, hygieeniapassia, taloudellista ajoa, jne. Ainoa näistä sekalaisista korteista on pysyvä tuo hygieenipassi, kaikki muut joudut uusimaan viiden vuoden välein euroa X kappaleelta. Ilmeisesti vanhan hygienialääkärin luennon lopputoteamus on yhä pätevä. Kahdeksan tunnin luennon lopuksi lekuri kertoi, että oikeastaan tämän kaiken pystyisi sanomaan kolmella lauseella: "Älä syö paskaa. Älä tarjoa kenellekään paskaa. Älä syötä kenellekään paskaa." No, joka tapauksessa harvalla työttömällä on varaa näitä hankkia ja näitä ei saa työttömyyskoulutuksena. Aiemmin oli taksinkuljettajan ammatti työvoimakoulutuksena, mutta siitä luovuttiin, kun havaittiin, että koulutus kyllä käytiin, mutta töihin ei menty.

Yleensä YT-leikkuri iskee vanhimpaan päähän. Osa heistä on onnekkaita ja pääsevat eläkeputkeen. Jos ajattelen omaa ikäluokkaani, niin suurin osa aloitti työnteon kuusitoista vuotiaana eli duunia on tehty nelisenkymmentä vuotta. Eräs upea lausunto, jonka kuulin kaupan hyllyjen välistä, kuului: "Ne sano, että mulla on pitkä työhistoria useista ammateista ja voin niitä hakea, mutta kun niitä ei enää ole." Kun tuota lausetta ajattelin, niin putkahti päähäni oma työhistoria. Jes, olen ollut arkistonhoitaja ja konekirjoittaja sairaalassa. No, tietotekniikka vei nuo työt historian hämäriin. Olen ollut puhelinkeskuksen hoitaja, mutta kännykkä aikana tarpeeton duuni. Vastaanottoavustajia vielä on, mutta katoavaa kansanperinnettä. Enää emme kirjoita käsin uusittavia reseptejä ja pyydä arkistonhoitajalta sairauskertomuksia, jotka lähetti sitten toimittaa oikealle vastaanotolle, josta lääkärin uusittua reseptin, vie kyseisen pisteen vastaanottoavustaja sen sanelukasetin kanssa konekirjoitukseen, jossa konekirjoittaja kirjaa teksin, että uusittu on ja konekirjoittaja palauttaa sairauskertomuksen arkistoon ja reseptin vastaanottoon, josta sen asiakas saa noutaa kolmen päivän sisällä. Nyt uusimme reseptit Omakanta ohjelman kautta, mutta kappas vaan, nyt on ilmoitus, että uusinta voi viedä kahdeksan vuorokautta. Tietotekniikka siten helpottaa, nopeuttaa ja parantaa palvelua. Ja paskan marjat sanon minä.

Nyt monet, jotka ovat työelämässä ovat helisemässä uusien vaatimusten kanssa. Olet tehnyt duunia pari, kolmekymmentä vuotta ja työnantaja painostaa uudellen koulutukseen, sillä koulutuksesi on armottoman vanhan aikaista. Työtön työnhakija on tässä kohtaa avaruudellisessa kusessa.

Koska en voi laittaa peliin kuin itseni (saattaa sisältää informatiivistä myös muualta, mutta yhtä kaikki eli omakohtainen stoori). Jäin pois hoitajan töistä nivelrikon takia. Pystyn tekemään hoitajan töitä, jos se ei sisällä fyysistä rasitusta, näin arvioi työterveyslääkäri. Jokainen voi arvata, että sellaista hoitajan työtä ei ole. No, minulle suositeltiin pysäköinninvalvojan hommia. Jep, nivelrikko, joka ei siedä lainkaan kylmää ja tietää kävelyä, no way. Kouluavustajaakin minusta haluttiin. Selvitin ja minun avustettavaksi olisi tullut vaikeavammainen lapsukainen eli se siitä fyysisesta rasittamattomuudesta. Selvitin sitten koulutusmahdollisuuksia. Vanha apuhoitajan koulutus takasi opinnot ammattikorkeassa lähihoitajan linjalla. Yli kahdenkymmenen vuoden kokemus ei painanut, vaan olisin joutunut pänttäämään lapsukaisen kanssa Hissin kimpun salat, Lagerhanssin saarekkeiden salat, jne. eli koko paletin.

Ammattikorkeaan olisin päässyt muille linjoille, mutta se tyssäsi yhteen yksinkertaiseen todistukseen eli päästötodistukseni oli kansa- ja kansalaiskoulun oppimäärän mukainen. Sen selvitin, että tällä todistuksella en pääse aikuislukioon, jonka todistus olisi ollut pääsy ammattikorkeaan. Minun olisi pitänyt suorittaa peruskoulun oppimäärä ennen sitä. No, meitä petkutettiin, sillä oppikirjat olivat samat kuin peruskoululaisilla. Kansa- ja kansalaiskoulun oppimäärään ei kuulunut Ruotsin kieli, joten sen olisin joutunut opettelemaan aakkosista. Monet oppiaineet ovat muuttaneet muotoaan, joten osan olisin voinut tenttimällä suorittaa ja osa olisi oikeasti opiskeltava, halusi tai ei.

Aikuislukio olisi ehkä kestänyt kolmisen vuotta. Sitten ammattikorkeaan, jossa toiset kolme tai neljä vuotta. Olisin ollut liki eläkeiässä ennekuin kuin saisin minkään todistuksen ja kuka sitten enää palkkaa. Eräs vanha osastonhoitaja lohdutti opiskelijoita, jotka pohtivat työllisyyttä. Hän loihi lausuman: "Älkää olko huolissanne, sillä vanhukset ja hullut eivät lopu koskaan."

Sitten on ammattialat, joissa on työvoimapulaa. Valitettavasti puhelinkusetuksessa on jatkuva tarve työntekijöille ja minun moraalilla ja etiikalla ei sinne ole asiaa ja etenkin kun ottaa huomion palkkaukseen, joka on proviisioluontoinen, niin olisin samalla linjalla kauppojen 0-sopimusten kanssa eli ei penniäkään.

Hienoisena kurisioteettinä tulee tämä Jari Lindströmin avustajan Leena Riekkolan uusi pesti, sillä salkkuja jaettiin uudelleen, joten Leena poloinen jäi ilman tointa. Lindströmin toinen avustaja päätti lähteä takaisin virkaansa käräjäoikeuteen, mutta Leena paralla ei ollut virkaa missään, johon palata, niin tietysti kaveri auttoi ja pääsi kolmaneksi avustajaksi. Ei ihme, että budjetti kusee ja pahan kerran. Tosin se on ollut miinuksella jo vuosia, joten se siitä.

Työttömäksi jääneelle lienee vain kolme vaihtoehtoa eli samat kuin konkurssin tehneelle yrittäjälle eli mielisairaala tai hauta tai lottovoittoon rinnastettava työpaikka. Yhdeksankymmenluvun alun lama antoi painosuhteen 2, 2, 1.


torstai 4. toukokuuta 2017

Posti osaa kaiken...

... paitsi postin jakelun. Erilaisissa media lähteissä on ollut kirjoituksia kadonneista lähetyksistä, pitkään matkalla olleista lähetyksistä ja muuten vaan hukassa olevia lähetyksiä. Eräs oli Anun paketti, joka päätyi Lietoon peräti 18 kertaa ja määränpää oli Helsinki. Kuukaudessa ei siis ehtinyt paketti perille ja selityksiä Postilla riittää. Tähän episodin oli jälleen käytetty paketti, jossa oli vanha viivakoodi. Oho.

Seilaavia lähetyksiä sitten kansalaiset kertoivat runsain mitoin. Kadonneitakin oli runsaasti ja näiden jäljittäminen onkin sitten haastavampaa, ellei satu tuota Helsingin tapausta, jossa postit olivat siistissä nipussa roskakorissa. Vauriopaketteja on ollut vaikka särkyvän esineen tarrat on liimattu laatikko täyteen. Näin kävi itsellenikin, sillä lähettämässäni laatikossa oli huolellisesti pakattua lasia. Ainoa vaan, että trukin piikki oli liki lävistänyt laatikon.

Itse olen huomannut uuden ilmiön postin jakelussa eli posti päätyy väärään laatikkoon. Meillä on ahkera ja laiska aamun aviisin jakelija, joten ensimmäiseksi katson pihalaatikon. Eilen oli aamun aviisi pihalaatikossa, joten jakaja oli ahkera jakaja. Tänään katsoin ensin pihalaatikon ja totesin ahkeran jakajan olleen taas työssään. Ainoa huono puoli oli se, että aamun aviisin alla oli kaksi kirjekuorta ja se on takuulla varmaa, että laiska Kusti ei sitä ole sinne toimittanut, vaan joku muu. Itse toimin hiljattain postinkantajana ja vein postin saapumisilmoituksen viereiselle kadulle, jonka talon numero oli sama. Taaemmin vein ikävän kirjeen toiselle kadulle ja numero sama. Tästä voimme todeta kaikessa rauhassa, että kirjesalaisuutta ei enää ole.

Tosin tätä menoa en ihmettele, sillä tuon paremman puoliskoni matkassa olen päässyt tutustumaan Helsingin postikeskukseen ja retki oli ikimuistettava. Ensin perävaunuun lastattiin rullakoita ja se meni vielä nätisti. Seuraavana tulikin lavalle asetettuja lähetyksiä. Ensimmäisessä lavassa oli erikoiskahvisäkkejä ja seuraavassa lavassa neljä laatikkoa, jotka olivat lavaa isompia, mutta hyvin kapeita (vain noin pari tuumaa). Kapeassa sivussa oli merkintä "Tämä puoli ylöspäin" eli selkeä tarra ja lisäksi laatikoissa oli useita merkkejä särkyvästä tavarasta. Kuitenkin ne oli pinottu levin puoli ylöspäin. No, trukkikuski ajoi lavan vauhdilla kyytiin. Viereisessä laiturissa lastattiin toista perävaunua ja vauhdilla. Eräästä, hyvin täydestä rullakosta putosi kirjeitä lattialle ja trukkikuski ajoi rauhassa niiden ylitse. Kenellekään ei käynyt mielessä pomia ne, joten kirjeet jauhautuivat pyörien alle.

Seuraavassa postikeskuksessa oli meillä hilpeää ja päätimme, että postin kuljetettavaksi emme anna sohvatyynyä särkyvämpää. Voitte arvata laatikoiden kunnon. Kaikkien neljän laatikon nurkat olivat taipuneet alas, joten tuskin asikas sai ehjää tavaraa. Alin kahvisäkki oli rikki, sillä trukin piikki oli puhkaissut säkin. Kun kuormatila oli tyhjennetty, niin siivosin kahvipapuja sieltä. Tosin ovat vielä paahtamatta, mutta luulen, että niistä makoisaa kahvia tulee.

Tämä vääriin laatikoihin jakaminen saa minut suuttumaan, sillä postisalaisuus on vakavasti ja tahallisesti vaarannettu. Haluatko, että naapurisi tuo postilaatikkoosi kirjeen perintätoimistolta tai voudilta?

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Rikos ilman rangaistusta

Varas selviää ilman rangaistusta useasti. Seurauksena on sakko, jota ei kukaan maksa ja kun maksamattoman sakon siirto vankeuteen on loppunut, niin varkaat pääsevät kuin koira veräjästä. Isoisäni totesi aikoinaan, että pankki ja verottajaa voi kusettaa, mutta muita ei. Nykyisin on vallalla se, että muilta voit varastaa niin paljon kuin sielu sietää ja jos kusetat verottajaa ja pankkia, niin sanktiot ovat mahtavia.

Liitän tähän linkin Norjasta, jossa kuningas Harald vitonen on niin suvakki kuin olla voi, mutta totuus Norjastakin on jo toinen. Linkki tässä (ohjelma on pitkä, mutta kannattaa katsoa) http://areena.yle.fi/1-3756890?autoplay=true

Ikävä kyllä on meillä sama meno ja odotan, sitä aikaa, kun suomalainen nyrkki kohoaa. Shengen sopimuksen mukaan liikkuvuus on vapaata ja sitten vielä tämä EU, joka takaa jäsenilleen vapaan liikkuvuuden. Ikävä kyllä, että EU hyväksyi jäsenikseen Itä-Blokin ihmeet, joten heidän kerjäläiset ovat perustaneet rikollisosastoja jo kaikkiin maihin.

Sitten vielä nämä maahantunkeutujat, jotka ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Juurihan uutisoitiin islamilaisen yhdyskunnan saaneen tukia valtiolta ja kuitekin ne koko ajan käyttivät omaa lainsäädäntöään. Samanlainen tapaus on tuolta Kaarle Kustaan maastakin ja ei hyvin mene.

Surullista oli luettavaa, että aiemmin rattijuopon tappaneen lapsen isä yritti saada kovennettuja rankaisuja tekijöille. Tämä jäi pöydälle, vaikka sen keräys täytti käsiteltävän määrän nimiä. Nyt on taas uusi keräys tuon Sastamalan tapauksen vuoksi. Koska eduskuntamme ei ole halunnut käsitellä asiaa, niin on pääteltävissä, että siellä on niin monta maistissa ajanutta, että oman turvallisuuden vuoksi ei moista uskallettu tehdä. Toivon nyt, että puolustusvoimat jäädyttävät majurin pestin rattijuopumuksen vuoksi, mutta todennäköisesti se silutellaan, kuten kaikkien maahantunkeutujien rikokset.

Rikos ja rangaistus ei oikein toimi. Veropetoksesta saat ehdottoman, mutta raiskauksesta ehdollisen ja sekin yleensä hovissa lievee. Rattijuopumuksesta saat ehdollisen, vaikka olisit siinä sivullisen surmannut. Kun vielä olet ensikertalainen niin hieman yhdyskuntapalvelua ja kaikki on OK. Murhasta saat elinkautisen, mutta ensikertalaisena istut vain hieman. Tuhopolttokaan ei riitä ja saatat saada vai pari vuotta ja hyvässä lykyssä ehdollisena. Valitettavasti lakimme ei ole nykytasolla, sillä lasten silpojia riittää ja muita hyväksi käyttäjiä.

Odotan aikaa, jolloin meillä nousevat nyrkkiin puristetut kädet taskusta tosi toimiin, sillä poliisi ei ole vuosiin ehtinyt muihin kuin kurkun leikkaus toimiin ja taloudellista vahinkoa aiheuttavat rikokset jäävät tutkimatta. Olisi aika tehdä jotain?

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Suomi 100 vuotta osa XI

Vietämme vappua, joka mielletään opiskelijoiden ja työläisten juhlaksi. Ennen vanhaan tätä vietettiin kesän koittamiseksi ja toukotöiden aloittamiseksi. Huomenna ovat puhujalavoilla useat poliittiset päättäjät, jotka ovat jo kauan aikaa sitten unohtaneet työläiset eli tavallinen farssi ympäripyöreitä sanoja. Täten en aihetta enempää käsittele.

Edellisessä jaksossa käsiteltiin sotaa, joten on luontaista jatkaa räjähteillä. Maamme suurin rauhanajan onnettomuus tapahtui Lapualla 41 vuotta, seitsemäntoista päivää ja noin viisi tuntia sitten.
Aamu oli alkanut tavanomaisesti ja Eila mennyt työpaikalleen patruunatehtaalle kello seitsemäksi. Hän oli pakkaaja. Tehdas oli vanha ja salit avaria ja korkeita. Suurista ikkunoista pääsi valoa saleihin.
Eila aloitti työt yhdessä toverinsa kanssa ja keskustelivat viikonlopun tansseista, joissa ystävykset olivat poikaystäviensa kanssa pyörähdelleet. Naisten nauru kiiri salissa ja monet tiesivät, että pian saatettaisiin häitä viettää, ehkäpä tuplaten.

Töitä oli tehty vajaa kolme varttia, kun kuului korvia huumaava räjähdys. Eila ja ystävänsä lensivät eri suuntiin sen voimasta ja Eila tunsi tiilien putoilevan päälleen ja hirvittävän kivun. Silmissä musteni, mutta hän kuuli huutoa ja itkua. Hän oli liian lamaantunut edes itkeäkseen. Hämärään mieleen nousi sanat: "Tämä paikka vielä kerran räjähtää, on sen verran paljon ruutipölyä paikoissa."

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Eila kaivettiin romun seasta esiin. Vammat sidottiin ja nopeasti paareille ja sairaalaan. Eila yritti kysyä ystävättärestään, mutta pölyn vuoksi oli puhe vain heikkoa kähinää. Lääkäri tutki vammat ja hänet kiidätettiin leikkaussaliin, jossa nukutus takasi näyttömän unen. Eila pidettiin lääkittynä.

Seuraavana päivänä hän heräili, mutta oli tokkurainen. Yhden asian hän kuitenkin tajusi. Vasenta kättä ei ollut ja olkapäässä oli paksu sidos. Tällöin vierähti kyyneleet. Kierrolle tullut lääkäri totesi: "Olisi voinut käydä pahemminkin."

Seuraavina päivinä paljastui Eilalle koko kauhea totuus. Neljäkymmentä työntekijää oli kuollut ja heidän joukossaan hänen ystävätärensä. Ei enää tulisi iloisia viikonlopputansseja. Loukkaantuneta oli kuusikymmentä ja monet pahemmin kuin Eila.

Tätinsä avustamana pääsi Eila osallistumaan hautajaisiin ja sanomaan jäähyväiset ystävälleen, sen verran oli tohtori myöntänyt poissaoloa sairaalasta. Surullisena katsoi mummoonsa nojaavaa sisarusta. Hän tajusi, että kokoonpanon nuoripari oli kuollut ja nuo kaksi lasta jääneet täysorvoiksi. Hän ei jaksanut kuunnella virallisia surunvalitteluja, sillä mieli oli nyt liian turta. Tätinsä saattamana vei hän seppeleen ystävänsä arkun viereen. Tädilleen hän kuiskasi hiljaa: "Lähdetään takaisin sairaalaan, sillä kipu yltyy kovin tässä tuulessa."

Ei tullut Eilalle häitä. Hän oli tavannut poikaystäväänsä vasta muutaman viikon ja nuorukaiselle oli järkytys nähdä tyttöystävänsä yksikätisenä ja päätti suhteen. Tästä ei Eila koskaan toipunut ja muisteli työpaikkaansa suurella katkeruudella, joka oli luvannut niin paljon, mutta vienyt kuitenkin kaiken, mitä toivoa saattoi.

                                                            ****************

Saagasta huolimatta toivotan kaikille lukijoille hauskaa vappua, vaikka ulkona avautuva näkymä sopisi paremmin ihan toisenlaiseen aattoon.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Suomi 100 vuotta osa X

Tänään tuli kuluneet 75 vuotta Lapin sodan päättymisestä ja vietämme Veteraanipäivää, joten siirrymme synkkiin vuosiin. Kuudessa vuodessa maassamme käytiin kolme eri sotaa ja samaan aikaan Europassa oli menossa toinen maailmansota.

Kertomuksia rintamalta on vähän, sillä sodin kotiutui vaiteliaita miehiä. Osa palasi kotiin mielenterveys järkkyneenä. Kirjeitä rintamalta kotiin kirjoitettiin, mutta sensuurin vuoksi siinä ei saanut olla mitään sotaan liittyvää. Lomilla kävijät olivat vaitonaisia tapahtumista. Vanhemmiten miehet hieman keskustelivat, mutta vain keskenään.

Simo taisteli  sekä talvisodassa että jatkosodassa. Veljensä Juho oli jo sen verran vanha, että kelpasi huotojoukkoihin talvisodassa. Tilalta jouduttiin luovuttamaan myös hevonen armeijan käyttöön. Simo kertoi lapsen lapsilleen hieman tuosta ajasta, mutta ne olivat tiedoiltaan niukkoja. Simo naureskeli sitä, että kaverit tulivat mieluummin hänen kamferipullolle, kuin kavereiden pullolle, sillä Simo kertoi aina pyytävänsä kamferispriitä eikä kamferin tippoja. Ohjeellisena hän kertoi, että mitä tahansa ulkona joudut voitelemaan, niin käytä aseöljyä, sillä se on yhtä hienojakoista kuin ompelukone öljy, mutta kestää pakkasta 52 ° C asti, mutta hyhmetty astetta kylmempänä. Tätä voitaisiin pitää kokemuksen syvänä rintaäänenä, sillä tunnetusti sotatalvet olivat erittäin kylmiä.

Kun linjaan ei ruokaa tullut, niin Simo joukkuetovereineen päätti heittää panoksen järveen, jotta saisivat kalaa ja kun perunoita hieman oli, niin kalaisan keiton saivat. Simo lupasi toimia vahtivuoron tornissa kaverilleen, jotta tämä ehtisi kenttäpostiin kirjeen kirjoittamaan. Kaveri nousi sitten Simon jälkeen torniin ja vain puolituntia myöhemmin sai torni osuman ja kirje jäi kaverin viimeiseksi. Simo sai myös korpin natsat urheudestaan. Hän toimi tykistössä ja eräänä päivänä tulitus oli ankaraa. Tykki, jolla Simo toimi suuntaajana, sai kranaatinsirpaleita osakseen ja suuntimakoneisto meni epäkuntoon. Simo päätti, että muutama ammus kyllä vielä lähtee ja viimeiset ammukset suunnattin vasaran iskuin. Livohkaan oli lopulta lähdettävä, sillä vastapuolen ammus osui tykin kaulukseen ja halkaisi piipun. Tämä tykki löytyy Suomenlinnasta ja sen tunnistaa helposti, sillä vasemmalla on kauluksessa ammuksen jättämä jälki.

Sotilasta jäi kotiin palaamatta kaatuneina yli 95 000. Suurin osa saatiin tuotua kotipitäjän kirkkomaahan, mutta moni katosi täysin. Näin kävi Helmille, joka ei koskaan saanut haudata puolisoaan. Aikalaiset kertoivat, että Helmin mies toimi ruokakuljettajana rintamalle. Eräänä kauniina kesäpäivänä, osui hänen reitilleen kanaattitulitus. Miehestä, hevosesta ja kärryistä ei jäänyt jäljelle mitään. Tunnistus tapahtui tunnuslaatan ja tonkan kilpinumeron mukaan. Monessa perheessä oli tuttua, että pastori kävi useamman kerran kertomassa, että läheinen on kaatunut.

Kun miehet olivat rintamalla, niin naiset ja lapset hoisivat tilan sekä toimivat teollisuudessa. Monen tilan tuotto jäi heikoksi, sillä parhaat hevoset olivat puolustusvoimien käytössä ja tiloilla oli hevoset, joko liian vanhoja tai liian nuori työhön. Ruuasta ja vaatteista piti säästellä ja pulaa oli ylipäätään kaikesta. Tästä juontui myöhemmin riitaa, joissa kaupunkilaiset arvostelivat maalaisia, joilla oli yllin kyllin kaikkea ja maalaiset kaupunkilaisia, jotka hyväksikäyttivät maatilojen tuotteita, tekemättä itse mitään sen eteen. Kortilla olivat kaikki elintarvikkeet, mutta musta pörssi kukoisti ja sukulaisille lähetettiin sitä sun tätä ja vaihdossa saatiin kankaita.

Jatkosotaan tuli komennus kiireellä, joten Simokin lähti omissa siviilivaatteissa. Varuskunnassa ne pakattiin arkkuihin. Kun sota oli loppu ja varusteet piti luovuttaman, niin arkkujen aukaisu paljasti kauheuden. Sotilaiden siviilivaatteet olivat paksun homeen peitossa. Ei auttanut muuta kuin palata kotiin sotilaspuvussa ja vaihtaa vaatteet kotona ja toimittaa sotilaspuku lähimpään esikuntaan. Vaatteista saatu korvaus riitti Simolla vain päällystakin ostoon.

Siirtoväkeä piti sotien jälkeen asuttaa yli neljästaa tuhatta. Alku oli vaikeaa ja riitaisaa. Rosvoiksi heitä haukuttiin, kun omasta tilasta piti lohkaista ala tuntemattomille. Kielikin oli outo ja tavat perin juurin erikoiset. Luterilaiset kävivät ortodoksien kimppuun, siirtoväelle tarjottiin myös asumiskevottomia taloja, kuten eräs aikalainen kertoi, että pirtin ja kamarin välistä pystyi antamaan käsipäivää tulijalle ja vesi jäätyi ämpärissä uunin vieressä. Moni heistä myös valitti, kuinka kaikki jäi ja tästä eräs ilkeä isäntä kysyi yhdeltä rouvalta, että mistä sinulta jäi Karjalaan. Rouva antoi topakan vastauksen: "Miult ei jääny mittää, mie toin mettäst jäniksetki." Aikailaiset kertoivat, että rouva oli patjapussista tehnyt repun siten, että toiseen kulmaan oli sidottu lapsen pallo ja toiseen leikkijänis. Täten hän sai siitä tukevan repun, johon sulloa vaatteet. Eräs rouva oli sijoitettu ruotsinkieliselle alueelle ja hevoselle piti saada liekaköysi. Hän yritti saada myyjätärtä ymmärtämään, mutta joko hän ei halunnut puhua Suomea tai sitten ei osannut, joten köysi meinasi jäädä saamatta. Rouva meinasi lähteä pois kaupasta, kun huomasi varaston oven pielessä köysikiepin. Hän mittasi siitä tarvitsemansa määrän ja käsin näytti myyjättärelle, että katkaise tuosta. No köysi sitten saatiin ja myyjätär kirjoitti summan paperilapulle ja rouva maksoi.

Vihamielisyydet päättyivät pian, sillä rauhanteon jälkeen selvisi suuret sotakorvaukset. Yhteistuumin lähdettiin puurtamaan, jotta maksut saataisiin suoritettua. Tämä koettiin uutena itsenäsyytenä ja sitä seurasi voimakas teollistuminen.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Pettynyt pastoritar

Oli todella hilpeää luettavaa pastoritar Marjaana Toiviaisen nassukirjapäivitystä otsikolla Mitä on rasismi Suomessa. Ensinnäkin otsikko oli kirjoitettu isoin kirjaimin, joka nettietiketissä tulkitaan huutamiseksi. Täten voitaneen todeta, että Marjaana on vetänyt pussillisen herneitä nenään. Lisäksi hän ilmoittaa muuttavansa Tansaniaan, joka hänelle taitaa paremmin sopia, kuin kylmä pohjolamme, jossa ihmiset taitavat lämmetä hetkeksi juhannuskokon äärellä. Toki sillä edellytyksellä, että kaatosateessa sen saa syttymään.

Marjaana tyttönen on ollut kovasti maahantunkeutujien puolella ja näissä toimissa ryhtynyt viranomaisia kohtaan kapinoimaan, kuten kunnollisen anarkistin tuleekin tehdä. Taisipa organisoida Helsingin torille mekastusteltan, jotta jokainen nyt tajuaisi, kuinka hän yrittää auttaa erivärisiä ystäviään. Ainoa vaan on se, että nämä eriväriset ystävät kustantavat valtiolle (lue: veronmaksajille) yli miljardin tänäkin vuonna. Varsinkin kun tiedämme, että näistä erivärisistä ystävistä ei juuri tule veronmaksajia, niin kustannukset ovat vuosi vuodelta suurempia. Tätä Marjaana ei pysty ymmärtämään, sillä hänen mantrassa on vain eriväristen ystävien kokemat kauhut, joista suurin osa on satua ja tarinaa.

Sitten suora lainaus: "En voi asua tässä maassa enää. Muutan pois ensi kuussa. Tässä maassa ei enää voi elää. Terveiset hallitukselle: voititte." Eihän tähän voi muuta todeta, kuin sen, että jos ei viihdy, niin ei täällä pakolla tarvitse olla. Sinivalkoiset siivet kyllä kiikuttaa parempiin paikkoihin. Tosin Tansaniaa ei oikein parempana voi pitää, mutta makunsa kullakin. Ja onhan Tansaniassa kristitylle papille duunia (jos naisen siihen duuniin hyväksyvät), sillä 30 % väestöstä on kristittyjä. Työsarkaa on, sillä yli kolmekymmentä prosenttia uskoo paikallisiin jumaliin.

Lisää lainaten: "Yksi Toiviaisen ystävistä muistuttaa, että ihmisoikeudet mukaan lukien vähemmistöjen oikeudet ja sanavapaus ovat Tansaniassa "valitettavasti tällä hetkellä vähän niin ja näin"." ja Marjaana vastaa: "Tiedän. Mutta Tansanialta en ole odottanut tällä vuosikymmenellä vielä homojen oikeuksia tai ihmisoikeuksia. Suomelta odotin". Vastaus sai minussa aikaan perisuomalaisen eläimen eli leppäkertun pahimman vihollisen. On siis erikseen homojen oikeudet ja ihmisoikeudet, joten homo ei ole ihminen, paitsi latinassa.

Kun on katsellut Marjaanan aktiviteettiä maahantunkeutujien eteen, niin hetkeksi tuli mieleen, että jos hän olisi tuon tarmonsa suunnannut maamme vanhusten, lapsien ja köyhien eteen, niin saavutukset olisivat olleet mahtavat. Tosin tässä kohtaa mieleeni hiipi Epäilyksen Piru (joka päivystää, armollisen blogistin, Yrjöperskeleen sivuilla) ja tällä kertaa sain hyvin hellän huomautuksen, että hän ei olisi voinut tehdä sitä, sillä eriväriset ystävät ovat heikoimmassa asemassa, sillä heillä ei ole kotia, ei maata, ei ystäviä ja ruokakin on kehnoa heidän herkälle vatsalleen ja virikkeitä ei tarjota. Täten Marjaana ei olisi voinut suunnata voima varojaan muuhun toimintaan.

No, joka tapauksessa onnea ja menestystä, vaikka en hänenlaistaan jää kaipaamaan.