Aiheittain

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Prologi joulukalenteriin 2016

Muistattehan parilta edelliseltä vuodelta Tonttulan kylän ja sen tonttukaverukset Tonttu Tohvelon ja hänen ystävänsä Tonttu Kotitontun sekä joukon muita kylän henkilöitä. Huomenna aukeaa jälleen kalenterin ensimmäinen luukku ja saamme jälleen palata tonttujen touhuihin.
Vuosi on jälleen Tonttulassa vierähtänyt, joten kerron hieman tapahtumia parin vuoden varrelta, joten pääset tarinaan mukaan vaikka toissa ja viime vuonna et kalenterin luukkuja avannutkaan.

Nuoret, koulunsa päättäneet nuoret, opiskelevat eri mestareiden opissa, kunnes oma ala löytyy. Näin kävi myös tonttukaveruksille, jotka ovat muutaman vuoden tutustuneet eri ammatteihin ja vuoden aikana molemmat täydensivät puusepän oppiaan Tonttu Kutterinpurun ohjauksessa. Kaverusten sydämen oli kuitenkin vienyt vanha höyryveturi vaunuineen ja puusepän taitoja todella tarvittiin, sillä Norjasta lahjaksi saatu ravintolavaunu oli huonossa kunnossa, seistyään säiden armoillavuosikausia.

Millisentti Mitta oli opiskellut rouva Ratakiskon ohjauksessa junaemännän taitoja ja osallistui myös innokkaasti työpisteensä valmistumiseen ja antoi monta hyvää vinkkiä, jotta se palvelisi asiakkaita parhaimmin. Verhoilujen valmistuksessa oli Millisentillä korvaamaton apu Tekla Tekstiilistä, joka koulun päättäjäisten jälkeen oli innolla ryhtynyt kutomaan verhoilukankaita ja koulun tekstiiliopettaja Tonttu Tekstiili oli myös innoissaan mukana, sillä paljaistui, että vanhat verhoilut voidaan kutoa palojen pohjalta uudelleen. Tämäkö riemastutti opettajaa suuresti.

Pikkutontut Juuso Jäkälä ja Kalle Kaarna innostuivat kesän aikana kalastuksesta ja sienestyksestä. Heitä opetti Tonttu Lohipyrstö ja Rehtori Agricola. Kalastuksesta innostui myös Tuuli Tunturipuro ja saikin kesän aikana monta isoa vonkaletta.

Joonas Porosuksi jatkoi puusepän oppejaan ja Anni Suopayrtti päätti, että parkettikosmetologia on hänen alaansa ja siirtyi Tonttukoulun siistijäksi, toki sillä varauksella, että junan vaunut tarvitsevat puhdistusta perusteellisesti. Sydän sykki myös sinne.

Janne Jauhopeukalo opetteli viljelystä ja viljan käsittelyä sekä leivän leipomista. Hän onnistui itse leipomaan vanhan ajan ruisleipää ja ilman apua. Lämpimäiset syötiin kesäkauden päättäjäisissä ja sen päälle laitettiin Tuuli Tunturipuron pyytämää ja loimutettua lohta sekä yhteisestä ryytimaasta poimittua ruohosipulia ja tilliä.

Yhteistuumin tehdyt viljelykset kasvoivat omaan tahtiinsa, joten Tonttulan väellä oli kesälomaa ja pohjolassa ei aurinko laske lainkaan. Oli vierailujen ja vastavierailujen aikaa. Tonttu Saappaanvarsi vieraili nyt veljensä luona Karhusaaressa. Säätutkijoilla ei ollut harmainta hajua tontusta tai hänen vieraistaan.

Syksy koitti ja se merkitsi sadonkorjuuta, marjojen ja sienten keruuta, säilömistä ja monta, monta puuhaa talven varalle. Koulun parkettikosmetologinen osasto Tonttu Suopayrtin ja Anni Suopayrtin johdolla siivosi kesän jäljiltä Tonttulan koulun tilan ja oppilaat aloittivat perustietojen ja -taitojen opiskelun. Rehtori Agricola toivotti jälleen uudet ja vanhat oppilaat tervetulleeksi uudelle lukuvuodelle.

Huomenna aukeaa ensimmäinen luukku ja näemme mitä ystävämme touhuavat, tänä vuonna.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kierrätyksen vaikeus

Kävin muutama päivä sitten uudella ekopisteellä ja totesin sen perin juurin hankalaksi. Vaikka me kaksi emme ymmärrä vihreitä, niin siitä huolimatta kierrätämme pääsääntöisesti lähes kaiken. Tämä on meille ihan puhtaasti taloudellinen näkökulma, sillä viikottainen roskiksen tyhjennys maksaa vuodessa huomattavasti enemmän kuin kerran kuukaudessa tapahtuva ja silloinkin astia on lähes aina pahan päiväisesti vajaa.

Ennen keräyslaatikot olivat suuria harmaita astioita, joihin oli helppo kaataa paperit ja lasit sekä pahveille oli rullakko. Onneksi tuossa lähellä on vielä sellaiset paperille ja lasille, sillä meillä lasit kerätään vanhaan roskaämpäriin ja lehdet muovilaatikkoon, jonne myös päätyvät vanhat kauppanuutat, ym. pienpaperi.

Myöhemmin kauppakeskukselle tuli Molokin säiliöt. Aukko oli paperille kapea, joten laatikosta sai useamman annoksen lapata ja luvattoman usein pienpaperit putoilivat kuormasta. Lasipiste oli myös pienellä, pyöreällä aukolla varustettu ja iso säilykepurkki (siis lasinen) ei aukosta mahtunut ja muutoinkin ne joutui yksi kerrallaan sinne pudottamaan. Metallille ja pahville suuaukot olivat hyvät eli pystyi kaatamaan. Metalli kun kerätään myös vanhaan puolikuun malliseen roskasankoon ja pahvit omaan laatikkoonsa.

Nyt tuo uusi ekopiste olikin sitten haastava. Ne uudet säiliöt olivat puristeprässejä eli korkeita. Nyt jouduin pahvit yksitellen nostamaan kapeasta aukosta sisään ja se sijaitsi korkealla. Molokissa aukko oli navan korkeudella ja tuota uutta aukkoa katsoessa joutui katseen nostamaan ylös. Mitenkähän vanhus, sairas tai vammainen enää kierrättää.

Myös metallit piti pieninä annoksina tunkea ja tämäkin luvattoman korkealla. Paperikin ahdas, joten sinne en voi viedä pussia, johon olen silpunnut paperia, joissa on tietoa, jota ei ihan sinällään voi paperinkeräykseen laittaa.

Miksi kierrätyksestä on tehty näin hankalaa? Itse olisin asettanut puristimen eteen kulkusillan tai muun korokkeen. Suuaukot ovat kapeat, joten pyöreät rullat eivät sinne sovi ja nyt en puhu wc-paperirullista.

Johtuuko tämä sitten siitä, että ihmiset pitävät niitä ilmaisina kaatopaikkoina, entisten metsäautoteiden varsien sijaan. Muutamissa yleisönosastokirjoituksissa on manattu ekopisteille jätetyistä huonekaluista, auton renkaista, kodinkoneista ja ongelmajätteistä. Varsinaiset kaatopaikat ovat hävinneet ja vaikka kodinkoneet ja ongelmajätteet sinne saa nykyisin viedä ilmaiseksi, niin matka on usein kohtuuton. Monesti myös naapurustojen yhteistyö on edesmennyttä ja nykyisin tervehtiminenkin on historian ristin paikka.

Ekopisteen pystyttäjiltä toivoisin nyt hieman helpotusta kierrätykseen. Laitteiden käyttöohjeet olisi hyvä sijoittaa siten, että ne pystyy lukemaan. Nytkin tuon pahvinkeräysmyllyn ohjeet olivat suuaukon yläpuolella ja jos aukko on sillä korkeudella, että kädet on pahvia lappoessa liki suorana, niin eipä tuota ohjetta pysty enää lukemaan. Kaikki kun eivät oli pituudeltaan pari metrisiä. Vaatekeräys on, mutta lumppu puuttuu. Miksi?

Tosin meillä lakana- ja froteekankaat päätyvät siivous- ja autonkorjausliinoiksi, mutta muut lumput olisi hyvä saada kiertoon kanssa.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Verovarojen väärinkäyttöä

Nyt on mediassa ollut runsaasti esillä valtio-omisteisen Terrafame kaivoksen asiat. Aiemmin Talvivaaran nimellä toiminut ja konkurssin sittemmin tehnyt. Tällöinhän valtio sen osti. Vuoron perään on kaivosta ajettu ylös tai alas ja ympäristökatastrofit toistuvia.

Kun kyseessä on valtiojohtoinen, niin luonnollisesti siihen käytetään verovaroja. Viimeisimmän tiedon mukaan tähän Kankkulan kaivoon ollaan kaatamassa 100 miljoonaa lisää ja se riittää ensi vuoden syyskesään, jonka jälkeen tarvitaan lisää verorahoja. Velkaa toiminnasta lienee useita satoja miljoonia ja nytkin ylösajo tuo tappiota 10 miljoonaa/kuukausi.

Allasvesiä on sekä vuotanut että johdatettu vesistöihin ja kunnostus tulee todennäköisesti valtiolle eli meidän veronmaksajien taakaksi. Siivoustakaus toiminnan loppuessa on 107 miljoonaa. Talvivaaran altaiden vuoto saastutti kolme lähijärveä suolaten niiden pohjan. Ely-keskuksella ei ole kuitenkaan kiirettä kunnostukseen, sillä heidän mielestä välittömiä riskejä ei ole. Tosin arvelen paikallisten olevan aavistuksen verran eri mieltä.

Pääministeri Sipilä päätti toimia kaivoksen mannekiininä ja olikin asustetta myöten. Sitten paljastui, että Sipilän serkut ja enot pyörittivät metallifirmaa, joka oli juuri saanut suurtilauksen kaivokselle. Samalla tuli julki, että Sipilälläkin on tai on ollut näppinsä yhtiössä ja siitä Olli Rehnin mukaan Sipilä ei ole ollut tietoinen, joten asia tuntui tulevan puskista kuin Jäätteenmäen faksit. Näin ollen alkaa vaikuttaa siltä, että poliitikot vetävät verorahoja tavalla tai toisella omiin taskuihinsa.

Juha Sipilä vielä hehkutti mannekiininäytöksessä: "Sotkamossa on vuodessa tehty ihme." Jos ihme on se, että verovaroja palaa miljoonia, niin minusta se on jo sen sortin ihme, että sitä pitää jo ihmetellä. Erinäisistä kommenteista totuuden mukaisen lausui Ville Niinistö, joka totesi osuvasti: "Kaikki lepää tyhjien lupausten varassa, se maksaa veronmaksajille todella paljon. Jossain menee se raja, kuinka paljon ihmisiä voi vedättää."

Verovaroja upotetaan moneen järjettömään ja tämän kaivostoiminnan kohdalla meitä on uunotettu urakalla, sillä on annettu kuva siitä, että toiminta ollaan päättämässä ja sitten yhtäkkiä se nousee tuhkasta (onhan postiosoite jo lupaava 88120 Tuhkakylä), vaatien rutkasti kahisevaa. Kumma juttu.

Mitalin parempi puoli on tuhannen työpaikkaa ja pohjoisessa niitä on vähänlaisesti muutenkin, mutta mietityttää kovin, miksi tuotantoyhtiön työntekijät ovat samalla viivalla kuin kuntatyöntekijät eli palkka maksetaan verovaroista. Pidän tilannetta perin erikoisena.

Alan toivoa, että olisi mahdollista maksaa verot itse ja itse valitsemille tileille. Minun pennoset menisivät sairaanhoidon ja sosiaalitoimen tilille, lastensuojelun- ja koulun tilille, vanhuspalvelujen tilille, poliisitoimen tilille (heitä on nykyisin liian vähän kentällä) ja kirjaston tilille. Missään tapauksessa en halua maksaa pennosistani erittäin valtionyhtiön tappiollista yritystoimintaa, pakolaisia, hallitusta tai eduskuntaa eli niitä instansseja jotka ovat tavalliselle kansalaiselle haitallisia.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Kiusaajan vai kiusatun siirto

Perussuomalaisten edustaja Tiina Elovaara on tehnyt aloitteen siitä, että kiusaaja pakotettaisiin koulun vaihtoon. Nythän tilanne on toisin päin eli kiusattu vaihtaa kouluaan. Kumpi on parempi?

Kiusausta on montaa lajia, mutta ne kaikki haavoittavat monin tavoin. On myös tavallista, että kiusauksen kohdetta vainotaan koulussa, kotimatkalla, harrasteissa ja kotiin tultuakaan se ei lopu ja siitä pitää someviestit huolen. Kun kiusattu siirtyy toiseen kouluun, niin kuvitellaan runneltu ihminen aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä ei nykyisen somemaailman vuoksi enää ole itsestään selvää. Lisäksi siirretyn oppilaan oma kaveripiiri häviää ja uudessa paikassa ei välttämättä ole helppoa tutustua uusiin oppilaisiin.

Tosin en tiedä, onko maailma muuttunut niin paljon, että perusläpän heitto on kiusaamista. Minulle heitettiin kommentti: "Kato ruosteletti". Tämä johtui siitä, että hiukseni tietyssä valossa näytti aivan kuparin punaisena. En pitänyt sitä pahana, sillä pidin itse siitä ja monesti olin saanut kehuja hienosta väristä. No, nyt ne punaiset suortuvat ovat jo vitivalkoisia. 

Lainataan Elovaaran pelkoja: "Kouluampujat ovat monesti pahasti koulukiusattuja. Pahin pelkoni on, että Suomessa ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jälleen kouluampuminen, jonka taustalla on koulukiusaaminen". Nyönnetään, tempausten tekijät ovat kiusattuja, mutta epäilen, että kiusaajasta voi tulla uusi tekijäryhmä, joka kantaa kaunaa entistä kouluaan kohtaan, joka erotti kiusaajan omasta ystäväpiiristä ja romutti kiusaajan itsetuntoa koulun myöntäessä kiusaajan "rikollisluonteisen" käyttäytymisen.

Kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja tätä moni nuori ei tule huomioineeksi. Alaikäinen ei toki saa putkaa, linnaa tai vankeutta, mutta korvausvelvollinen hän on. Myös kiusaajan yllyttäjä ja/tai avunantaja ovat vastuussa teoistaa ja syytetermistö tuntee tilan avunannosta rikokseen. Tönimisen tai tuuppaamisen tms. seurauksena kaatuneelle voi syntyä vaikea, pysyvä päänalueen vamma ja vakuutan, että sen hintalappu on melkoinen ja päälle tulevat myös viivästyskorot.

Opettajien ammattijärjestö OAJ taasen suhtautuu perin nuivasti Elovaaran esitykseen ja mutisee: "Kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun on jo nyt mahdollista, mutta keinoa ei ole käytetty, koska se on hallinnollisesti raskas". Tämä vaatisi hieman perustelua eli mikä tekee kiusaajan siirtämisestä raskasta ja kiusatun siirto taas on ilmeisesti läpihuutojuttu. Olisi vaan kiva tietää.

Sitten he esittävät oman esityksen eli suora lainaus: "Peruskoulun rehtorit saisivat oikeuden erottaa oppilaan määräajaksi. Sinä aikana oppilas saisi opetusta toisessa koulussa". Nyt hieman pomppasi. He ovat tyypillinen esimerkki ihmisistä, jotka eivät tunne oman alansa lainsäädäntöä, kuten harva tielläliikkujakaan tietään. Täten suosittelen lämpöisesti tutustumaan Perusopetuslain 36§ ja 36a§. Herää kysymys, että miksi tätä ei ole käytetty?

Koulu ei ole ainoa paikka, missä kiusataan. Työpaikkakiusaamisessa esitetään usein esimiehen vastuuta puuttua asiaan, mutta luvattoman usein kiusaaja on se esimies. Minun entisessä työpaikassa oli uusi päällikkö juuri tällainen. Tyypillinen tilanne oli se, että jos toivoit tiettyä iltaa vapaaksi harrastusten vuoksi, niin tasan varmasti olit iltavuorossa ja puolison kanssa ei yhteisiä lomapäiviä ollut. Työterveyshuolto tiesi, mutta konkreettiset toimet puuttuivat. Taannoin uutisoitiin TAYS:n lastenpsykiatrisen toimipisteen kiusaamisesta ja siellä oli ilmeisesti esimies käynyt fyysisesti alaiseen käsiksi ja jatkaa työssään. Myös työpaikoilla pitää olla lyömätön linja, mutta kunnallisella puolella sen raja taitaa mennä lapiossa, sillä kotikuntani teknisen puolen esimies sai passituksen muualle, kun lopulta löi alaistaan lapiolla.

Minun nuoruudessa pahimmat kollot siirrettiin apukouluun mielisairaanhoitajien valvontaan ja myöhemmin tarkkikselle. Mottaaminen oli sallittua ja siihen ei puututtu, ellei se mennyt täysin överiksi. Nykynuoren oikeudet lienevät toista luokkaa, kun asiaa käsitellään vähän joka tuutissa.

Tuota, mieleeni tuli eräs ajatus. Kiusaaja pitäisi saada psykiatrin pakeille. Kiusaajalla kun on selkeästi vääristynyt käsitys ihmissuhteiden hoitamisesta, niin eikö se ole psykiatrisen terapian edellytys.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Ameriikan jytky

Wellvaltojen presidentin vaalit olivat erittäin hauskaa seurattavaa, etenkin kun lueskeli mielensäpahoittajien kirjoituksia. Naurulle ei meinannut tulla loppua, kun Pertti Salolainen loihi jälleen kerran lausuman eli kansa äänesti väärin. Tämä lienee kolmas vai neljäs kerta, kun Pertsa toistaa mantraansa.

Jo itse kampanjaa oli hauska seurata, sillä lokaa lensi enemmän kuin jätehuoltolaitoksella kymmenessä vuodessa. Hilary yritti esiintyä ladyna, mutta vanhat sähköpostit eivät jättäneet rauhaan ja kun häviö tuli, niin FBI:n pomo oli syyllinen, koska pilasi hänen kampanjansa tulokset. Donald sai niskaansa myös menneisyyden käpälöinnit ja muut kotkotukset. Siitä huolimatta voitti vaalit.

No, eivät Yhdysvalloissa kaikki ollut tyytyväisiä tulokseen ja monin paikoin on ollut mielenosoituksia. Pääsääntöisesti niitä on ollut isoissa kaupungeissa ja tulee erehdyttävästi mieleen Brexit äänestys, jossa huomattiin, että kaupungeissa ajatellaan toisin kuin maaseudulla ja niilläkin maalaistolloilla, piruilla on äänioikeus. Meillähän molemmista vaaleista harmistuneet tuntuvat pääsääntöisesti elävän kehärinkula kolmosen sisäpuolella ja muu Suomi onkin sitten jo pöndeä.

Donald puhui kampanjassaan työpaikkojen luomisesta suuressa mittakaavassa ja terveydenhuollon uusimista. Monella teollisuuden alalta on kadonnut työpaikkoja suuressa määrin ja vapaa liikennöinti Yhdysvaltain alueella sallittiin Meksikon rahtareille. Tämä on herättänyt paljon närää ja vienyt työpaikkoja. Terveydenhuolto on Yhdysvalloissa pääsääntöisesti vakuutuspohjaista ja jos töitä ei ole, niin ei ole vakuutustakaan eli tyhjän päälle on moni jäänyt.

Maahanmuuttoasiat olivat esillä melko suuressa mittakaavassa kampanjan aikana ja uhkasipa vaatia Meksikon rajalle muurin, jonka Meksiko maksaisi. Muutoinkin maahan pääsyä pitäisi tiukentaa. Maassa on myös ristiriitaa lähes kaikkien tulijoiden kesken, tosin irlantilaiset ovat loistaneet uutisista poissa olollaan.

Pahoin pelkään, ettei Trump pysty lunastamaan lupauksiaan ja käy samoin kuin meidän Persuille eli perseelleen meni ja lahjakkaasti. Persut pääsivät havittelemaansa paikkaan eli hallituspuolueeksi ja sitten alkoi toimia Joo-Joo porukka, joka vaimensi ne joilla oli jotain asiaa ja hyväksyivät muiden esitykset. Kentällä olemme pettyneitä ja päivittäin kuulemme leikkauksista palkkataulukon alapäässä ansaitsevilta. Mitä vähemmän ansaitset, sitä enemmän maksat prosenttuaalisesti veroja. Niin kuin vannoivat puuttuvansa pääomaverotukseen ja tulos on yhtä laiha kuin ennenkin.

Toivon, että Donald Trump pystyy säilyttämään selkärankansa ja takin oikein päin.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Elämän poluilta löytyneitä XIII

Alkajaisiksi harmittaa hieman hiljaisuuteni tällä kanavalla, mutta sen syynä oli raskaat tietotekniset ongelmat, jotka ovat nyt poistuneet ja "uusi" kone hurisee hiljaa hyllyllä. Mutta nyt asiaan.

Siivotessa kaappeja tuli esiin wanhaa tavaraa ja otan tämän aiheen käsittelyyn, koska nyt on ollut paljon polemiikkia siitä: Mitä kuvataan, missä kuvataan ja niiden julkaisu. Tänä päivänä kuvan ottaminen on super helppoa ja nopeasti sen saa syötettyä internetin erilaisiin versioihin. Lehdet myös pyytävät verkkosivuillaan kuvan lähettämistä tapahtuma paikoilta, esimerkiksi kolarit ja tulipalot.

Ennen oli toisin. Kameraan piti negatiivit tehdä itse joko paperille tai lasille ja sitten piti omata pimeä huone, jossa kehittää kuva. Valokuvaamoissa lasinegatiivit olivat yleisesti käytössä vielä 1960-luvulla. Tämä selvisi, kun vanhempani juhlivat 40 vuotista yhteistä taivaltaan ja sen kunniaksi tein albumin noista vuosista. Soitin valokuvaamoon ja tiedustelin olisiko negatiivit vielä tallella. Sain kuulla, että ne ovat lasinegatiiveja ja niitä oltiin poistamassa, sillä ne veivät paljon tilaa. Sain kuitenkin kuvasarjan teetettyä.
Tämä on isäni kamera, mutta en ole varma siitä, että onko tämä jo filmiä käyttävä kamera, sillä tuntemukseni alalta ovat heikot. Kuvat olivat mustavalkoisia.

Salamavalotkaan eivät olleet ihan helppoja, sillä vanhimmissa kameroissa oli erillinen teline, johon kaadettiin jauhetta, joka sytytettiin, mutta myöhemmin tulivat lamppusalamavalot eli kennoon liitettiin kertakäyttöinen lamppu. Kenno oli yhteydessä kameraan ja kuvan laitteen sai kiinnitettyä kameran päällä olleeseen pidikkeeseen.

Ajat muuttuivat ja alkoi tulla värifilmejä. Polaroid valmisti kameroita, jotka kehittivät kuvan suoraan itsekehittyvälle paperille, joka tulostui melko nopeasti. Kuvaa piti heilutella hetken, että se kuivuisi. Nykyisin kuvat tuntee siitä, että niiden väritys on enemmän punasävyinen kuin perinteisten filmikameroiden väri ja siinä on raitaisuutta. Näistä kuvista ei saanut kopioita, sillä negatiivia ei ollut.
Eläviä kuvia oltiin aiemmin käyty katsomassa elokuvateattereissa, mutta myöhemmin tuli kotikäyttöön kaitafilmikamerat. Ne vaativat erillisen projektorin ja valkokankaan toistoa varten. Ääntä jos filmiin haluttiin, niin käytettiin kelanauhuria tai C-kasettia. Alkuun C-kasetin toisto oli heikkoa, joten usein käytettiin kelanauhuria. Isi osti kameran kesällä 1970 ja siihen onnistuttiin tallentamaan isän äiti, ennen hänen äkillistä kuolemaa. Kuvaraita on tyypillinen mummolle eli hän kerää lapsenlapset käsivarsien suojaan, kuin kana emo. Isi käytti kaitafilmikameraa myös suuronnettomuus harjoituksissa. Aika järkyttävää materiaalia oli täyden linja-auton suistuminen tieltä ja matkustajalentokoneen putoaminen metsään. Lilli Markkanen oli sen ajan huippu maskeeraja ja oli opettanut ensiapuopettajille, kuinka vammamaskit saadaan naamioitua oikean näköisiksi. Näistä löytyy yhä myös erilliset ääninauhat. Isi luopui kaitafilmauksesta, sillä kohonnut hopean hinta teki siitä turhan kalliin harrastuksen.

Aika kulki eteenpäin ja mustavalkoiset kuvat jäivät valokuvaamojen erikoisuuksiksi. Kamerat kehittyivät ja tuli markkinoille jopa kertakäyttökameroita, joita myytiin messujen ja festareiden porteilla ja infopisteissä. Tällaisessa kamerassa oli normaali filmi, mutta uutta siihen ei voinut ladata. Tuli myös ns. pokettikameroita, jotka olivat litteitä, mutta niihin sai vaihdettua uuden rullan. Toki näissäkin piti rullasta kelata filmi takaisin, ennen kuin sen voi sieltä poistaa. Tämän ajan kameroissa oli kiinteät salamavalot ja joissakin jopa Zoom toiminto.

Filmi ja ääni samassa paketissa oli uutta edistystä eli markkinoille tulivat videonauhurit. Kameroita oli eritasoisia ja osa vaati erillisen videolaitteen ja osa toimi myös itse toistimena. Laite oli iso ja akun kanssa painoa liki viisi kiloa eli kuuluu sarjaan raahattavat. Ulkona suoritetut kuvaukset oli hienoa katseltavaa, mutta mikrofonin tekniikka vielä lapsen kengissä, joten ulkokuvausten äänen laatu heikko, sillä mikki otti kaiken ympäristön äänet mukaan eli tuulisella kelillä ei puheesta saanut kovin hyvin selvää.
 
Kamerat kehittyivät ja kevenivät sekä hinta halpeni. Perinteisiä filmikameroita olivat yhä. Moni on ollut samassa tilanteessa kuin minä eli kuvia jäänyt laittamatta albumiin ja kirjaamatta kuvan tietoja. Päätin kerran, että nyt homma hoidetaan ja tulikin iso ongelma eli samanlainen tilaisuus (itselläni esimerkkinä kotiseutupäivät ja joka naisella kansallispuku) ja sitten miettimään, mikä vuosi ja paikkakunta (vaihtuu vuosittain, sillä olen siirtokarjalaisen jälkeläinen). Uudet kamerat tekivät helpotuksen tässä ongelmassa, sillä päivämäärätieto tallentui kuvan alareunaan eli ei tarvinnut enää arpoa. Toinen helpotus oli se, että kun rullan viimeisen kuvan oli ottanut, niin filmi kelautui rullalle automaattisesti. Nyt ei tullut sitä vaaraa, että ei ollut kelannut riittävästi ja osa rullan kuvista ylivalottui käyttökelvottomiksi, vaikka valokuvaamot pystyivät osan kuvista vielä pelastamaan. Myöhemmin sai perinteisen filmikameran kuvat valita, joko paperisina tai CD:lle poltettuna. Kun vielä omasi hyvän tulostimen, niin saatoit itse tulostaa valokuvapaperille kuvan. Tämä tietysti mahdollisti kuvan liittämisen sähköpostin liitteeksi.

Sitten siirryttin digiaikaan ja minäkin sellaisen hankin 2002. Nyt saattoi jo kamerasta katsoa, että onko hyvä kuva ja jos ei, niin pois. Perinteisellä filmikameralla otetut kuvat, jotka olivat epäonnistuneet sai poistettua repimällä tai polttamalla ja jos kuvassa joku oli hyvää, niin niitä ei näytetty toisille. Hinta on tullut alas peruskameroissa paljon. Ostamani digikamera oli yli 400 euroa ja tänä päivänä paremman kuvalaadun omaavan kameran saa alle satasella. Ladattavista akuista on myös pääsääntöisesti luovuttu ja korvattu paristoilla toimiviksi. Neljäntoista vuoden aktiivisella käytöllä akku kamerassani latautuu vain puoliksi eli edessä olisi uuden akun etsintä. Digikameralla pystyi myös tekemään nauhoitettua kuvaa.

Nyt on kaikki helppoa. Sinulla on yksi laite, jolla ottaa kuvia, videoita ja samalla saat ne ladattua nettiin. On tullut myös robottikameroita, jotka kuvaavat ilmasta. Julkaisu on sitten se toinen juttu.
Vaikka nyt tällainen harmiton sapuskakuva.