Kouluväkivaltaa

 Nyt on ollut puhetta paljon kouluväkivallasta, joka on mielestäni oikea termi. Koulukiusaaminen on liian vähättelevä termi, sillä aikuistenkin maailmassa puhutaan fyysisestä ja psyykkisestä väkivallasta.

Vantaalla on tapahtunut kaksi pahoinpitelyä, jotka ovat johtaneet uhrin tajuttomuuteen ja toisessa tapauksessa oppilasuhri oli lähetetty sekavana kotiin, josta hänet toimitettiin sairaalaan ja sairaala kutsui sitten poliisin. Tässä tapauksessa opettajan pitäisi saada syytteet heitteillejätöstä.

Molemmat koulut ovat etnisesti rikastettuja ja mitä ilmeisemmin tässä on kyse samasta ilmiöstä kuin Ruotsin kouluissa. Etninen porukka tappelee keskenään ja on yhteisrintamassa pottunokkia kohtaan. Tätä media ei suinkaan ole esiin tuonyt, mutta koulupuolen pomo kaupungilta kertoi, että monikielisiä ohjaajia palkataan lisää, joten tämä kertoo tilanteesta aika selkeäsanaisesti.

Meillä on Kiva-kouluhanke, mutta se ei ole onnistunut kitkemään väkivaltaa.Tutkimustulokset kertovat myös karua kieltään, sillä (viitaten edelliseen kappaleeseen) maahanmuuttajista toistakymmentä prosenttia kertoo henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Kun vastaavat luvut ovat kantasuomalaisten kohdalla, pojat 4 % ja tytöt 1 %. Silti jokainen tapaus on liikaa.

Toisessa tapauksessa tekijät olivat alaikäisisä, joten syyttäjälle asti tapaus ei mene. Lastensuojeluviranomaiset ovat aktiivisesti mukana ja liian vähäisin resuissilla. Nopeita ratkaisuja ei ole ja usein tarvitaan tulkkausapuakin, sillä maahanmuuttajalasten kielitaito on vähän sitä sun tätä. Lastensuojelu on muutoinkin ylikuormitettua ja lasten ongelman niin suuria, ettei niitä ratkota pelkän lastensuojelun toimesta. Psykologista apua on vaikea saada, sillä senkaan resurssit eivät ole kunnossa.

Opettajilla ei ole mahdollisuuksia puuttua asioihin ja jos kyse on maahanmuuttajalapsista, niin herkästi heilahtaa rasistikortti, jos tekemisiin puututaan. Osa opettajista on varmasti myös kyynistynyt tapausten edetessä ja kun niitä on riittävästi, niin halu puuttua asioihin on heikentynyt. Etenkin, kun työkalut puuttuvat. Lapset pitävät jälki-istuntoa naurettavana ja koulusta erottaminen on tehty perin vaikeaksi.

Koulumaailmassa pitäisi palata vanhaan, jolloin meillä oli erityis- ja tarkkailuluokat käytössä. Yksi erityisoppilas syö opettajan resurssit ja muu luokka saa pärjätä omaan tahtiinsa. Koulunkäyntiavustajiakin on vähennetty ja tämä näkyy luokissa häiriökäyttäytymisenä. Tarkkailuluokka toimisi myös sanktiona, kun tulisi erotetuksi kaveriporukasta.

Nykyisin kouluväkivallassa on merkittävässä osassa somemaailma, johon tapahtuneet saadaan tallennettua ja tallenteita sitten levitellään erilaisilla alustoilla. Tämä nöyryyttää uhria entisestään, sillä väkivallantekijöitä ei pääse eroon edes koulumaailman ulkopuolella. On helpompi kuvata, kuin puuttua väkivaltaan.

Toivonkin nyt medialta, että lakattaisiin puhumasta koulukiusaamisesta vaan ryhdyttäisiin puhumaan kouluväkivallasta. Ihan sama onko se henkistä- tai fyysistä väkivaltaa.

Kullanmuru onkin riiviö

Jälleen kerran oli kirjoitus, jossa lapsi alkaa kiusata yhtä tai useampaa kanssatoveriaan. Tämä ilmiö ei ole vain kouluissa harrastettavaa, vaan sitä on jo päiväkodeissa ja esikouluissa. Työpaikoillakin tämä on ongelma. Mutta ongelmaa vähätellään ja siihen puututaan luvattoman huonosti. Päiväkodit ja koulut herkästi kieltävät tapahtumat tai kertovat kuinka asiaan on puututtu, mutta totuus on jotain muuta.

Kiusaaminen on sanallista, elein esitettävää tai suoraa fyysistä väkivaltaa ja se on suunniteltua toimintaa toisen alistamiseksi. Valitettavasti nykyisin ei kiusaajan tarvitse olla fyysisessä yhteydessä vaan toiminta tapahtuu verkon ylitse. Tällöin kiusaaja voi jäädä anonyymiksi ja kasvottomaksi olennoksi.

On olemassa hienoja ideoita, kuten kiva koulu hanke, jne. Mutta nämä hankkeet eivät johda juuri mihinkään ja yleinen seuraus on se, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Tämä ei mielestäni ole oikein, sillä se tuntuu lisärankaisulta kiusatulle, joka joutuu jättämään taakseen tutut opettajat ja mahdollisen ystävänsäkin.

Hiljan julkaistiin käräjäoikeuden käsittelyssä oleva kiusaaminen, jossa oppilas veti toisen oppilaan housut nilkkoihin ja paljasti sukukalleudet. Tämä täytti kunnianloukkauksen tunnusmerkit ja syyttäjä vaatii sakkorangaistusta. Tekijän mielestä se oli vain pilaa ja myönsi myöhemmin tajunneen teon vakavuuden ja myönsi tehneesä väärin, mutta ei kokenut syyllistyneensä asiassa rikokseen. Kiusaaminen voi täyttää rikoslain tunnumerkit ja sanktiot ovat sen mukaiset.

Tosin tämä koskee vain 15 vuotta täyttäneitä ja koska tällainen toiminta tuntuu olevan hyvin systemaattista alemmilla ikäluokilla, niin katsoisin, että vastuurajaa olisi laskettava pikaisesti. Jos lapsi pystyy kirkkain silmin sanomaan, ettei hänelle voi tehdä mitään, kun on alle 15. Tällä lauseella lapsi kertoo tietävänsä tasan tarkkaan toimintansa lainvastaisuuden.

Riiviölapsen käyttäytymistä selitetään usein impulsiivisella käytöksellä, ADHD, vilkkaudella, jne. Mielestäni selitykset eivät poista ongelmaa, joten kiusaaja jatkaa toimintaansa, kun kukaan ei puutu. Lainataan yksi hyvin ympäripyöreä lausunto: "Luonnollisesti lapsille on neuvottu, että kaikki kiusaaminen on kielletty ja lapsia on ohjeistettu kertomaan heti aikuiselle, mikäli joku lapsi kokee tulleensa kiusatuksi tai näkee jonkun sellaista tekevän. Samassa yhteydessä lapsille on myös opetettu turvataitoja, sanoittamaan toiselle lapselle, ettei muun muassa tahdo toisen lapsen häntä lähestyvän ja tarvittaessa suojaamaan itseään laittamalla kädet eteensä ja sanomaan: seis, älä tule tänne."

Lainaus kuulostaa mielestäni samanlaiselta ohjellta kuin raiskaajalle pitää sanoa riittävän selvästi ja monta kertaa ei, jotta raiskaaja tietää tekonsa olevan väärin ja tuomittava. No, tämä oli vain käsitykseni tuon lausuman johdosta. Tosiasiassa konkreettisia tuomia on vähän. Enää ei mene läpi, jos menee ja mottaa moista kullanmurua nenuun, sillä silloin se on pahoinpitely. Voi, että ennen oli asiat toisin ja silloin sai toimia.

Lasten psyykkisiin häiriöihin tulee apua liian myöhään ja osalla on vanhemmat, jotka eivät näe kullanmurussaan mitään muuta kuin täydellisen enkelin. Kun lapsella ei ole rajoja ja rakkauskin puuttuu, niin hukan teillä ollaan. Sääntöjen opettelu alkaa kotoa ja se on vanhempien hommaa, jota ei voida enää koulussa opettaa. Koulun tehtävä on tarjota oppiaineita eikä olla mikään järjestysmies, psykologi tai erotuomari.

Lopuksi vielä ikävä uutinen, sillä Paraisten kunnasta on sosiaalityöntekijät sanoutuneet irti, johtajaa lukuunottamatta, joka on pian jäämässä eläkkeelle. Työ on liian kuormittavaa, tieto ei kulje, väkeä liian vähän ja asiakastapaamisiin liian vähän aikaa. Elämme hyvin synkkiä aikoja.

Kiusaajan vai kiusatun siirto

Perussuomalaisten edustaja Tiina Elovaara on tehnyt aloitteen siitä, että kiusaaja pakotettaisiin koulun vaihtoon. Nythän tilanne on toisin päin eli kiusattu vaihtaa kouluaan. Kumpi on parempi?

Kiusausta on montaa lajia, mutta ne kaikki haavoittavat monin tavoin. On myös tavallista, että kiusauksen kohdetta vainotaan koulussa, kotimatkalla, harrasteissa ja kotiin tultuakaan se ei lopu ja siitä pitää someviestit huolen. Kun kiusattu siirtyy toiseen kouluun, niin kuvitellaan runneltu ihminen aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä ei nykyisen somemaailman vuoksi enää ole itsestään selvää. Lisäksi siirretyn oppilaan oma kaveripiiri häviää ja uudessa paikassa ei välttämättä ole helppoa tutustua uusiin oppilaisiin.

Tosin en tiedä, onko maailma muuttunut niin paljon, että perusläpän heitto on kiusaamista. Minulle heitettiin kommentti: "Kato ruosteletti". Tämä johtui siitä, että hiukseni tietyssä valossa näytti aivan kuparin punaisena. En pitänyt sitä pahana, sillä pidin itse siitä ja monesti olin saanut kehuja hienosta väristä. No, nyt ne punaiset suortuvat ovat jo vitivalkoisia. 

Lainataan Elovaaran pelkoja: "Kouluampujat ovat monesti pahasti koulukiusattuja. Pahin pelkoni on, että Suomessa ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jälleen kouluampuminen, jonka taustalla on koulukiusaaminen". Nyönnetään, tempausten tekijät ovat kiusattuja, mutta epäilen, että kiusaajasta voi tulla uusi tekijäryhmä, joka kantaa kaunaa entistä kouluaan kohtaan, joka erotti kiusaajan omasta ystäväpiiristä ja romutti kiusaajan itsetuntoa koulun myöntäessä kiusaajan "rikollisluonteisen" käyttäytymisen.

Kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja tätä moni nuori ei tule huomioineeksi. Alaikäinen ei toki saa putkaa, linnaa tai vankeutta, mutta korvausvelvollinen hän on. Myös kiusaajan yllyttäjä ja/tai avunantaja ovat vastuussa teoistaa ja syytetermistö tuntee tilan avunannosta rikokseen. Tönimisen tai tuuppaamisen tms. seurauksena kaatuneelle voi syntyä vaikea, pysyvä päänalueen vamma ja vakuutan, että sen hintalappu on melkoinen ja päälle tulevat myös viivästyskorot.

Opettajien ammattijärjestö OAJ taasen suhtautuu perin nuivasti Elovaaran esitykseen ja mutisee: "Kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun on jo nyt mahdollista, mutta keinoa ei ole käytetty, koska se on hallinnollisesti raskas". Tämä vaatisi hieman perustelua eli mikä tekee kiusaajan siirtämisestä raskasta ja kiusatun siirto taas on ilmeisesti läpihuutojuttu. Olisi vaan kiva tietää.

Sitten he esittävät oman esityksen eli suora lainaus: "Peruskoulun rehtorit saisivat oikeuden erottaa oppilaan määräajaksi. Sinä aikana oppilas saisi opetusta toisessa koulussa". Nyt hieman pomppasi. He ovat tyypillinen esimerkki ihmisistä, jotka eivät tunne oman alansa lainsäädäntöä, kuten harva tielläliikkujakaan tietään. Täten suosittelen lämpöisesti tutustumaan Perusopetuslain 36§ ja 36a§. Herää kysymys, että miksi tätä ei ole käytetty?

Koulu ei ole ainoa paikka, missä kiusataan. Työpaikkakiusaamisessa esitetään usein esimiehen vastuuta puuttua asiaan, mutta luvattoman usein kiusaaja on se esimies. Minun entisessä työpaikassa oli uusi päällikkö juuri tällainen. Tyypillinen tilanne oli se, että jos toivoit tiettyä iltaa vapaaksi harrastusten vuoksi, niin tasan varmasti olit iltavuorossa ja puolison kanssa ei yhteisiä lomapäiviä ollut. Työterveyshuolto tiesi, mutta konkreettiset toimet puuttuivat. Taannoin uutisoitiin TAYS:n lastenpsykiatrisen toimipisteen kiusaamisesta ja siellä oli ilmeisesti esimies käynyt fyysisesti alaiseen käsiksi ja jatkaa työssään. Myös työpaikoilla pitää olla lyömätön linja, mutta kunnallisella puolella sen raja taitaa mennä lapiossa, sillä kotikuntani teknisen puolen esimies sai passituksen muualle, kun lopulta löi alaistaan lapiolla.

Minun nuoruudessa pahimmat kollot siirrettiin apukouluun mielisairaanhoitajien valvontaan ja myöhemmin tarkkikselle. Mottaaminen oli sallittua ja siihen ei puututtu, ellei se mennyt täysin överiksi. Nykynuoren oikeudet lienevät toista luokkaa, kun asiaa käsitellään vähän joka tuutissa.

Tuota, mieleeni tuli eräs ajatus. Kiusaaja pitäisi saada psykiatrin pakeille. Kiusaajalla kun on selkeästi vääristynyt käsitys ihmissuhteiden hoitamisesta, niin eikö se ole psykiatrisen terapian edellytys.

Koulukiusaaminen

Nyt on ollut mediassa runsaasti uutisointia koulukiusaamisesta ja ei oikeastaan liene yllätys, että rasismikortti on bumerangin lailla ilmaan heitetty. Se mikä minut sai tarttumaan jälleen kynään oli poliisin kertomus. Alakouluikäisiltä oli pois otettu nyrkkirauta ja suuri veitsi. Ajat ovat muuttuneet, mutta.............

Poliisi kuvasi asiaa hienosti ja sanoi suorasanaisesti, että on tehtävä ero koulukiusaamisen ja rikoksen välillä. Äitemuori aikanaan sanoi, että tiiliskiveä pienempi on rakkautta. Isi oli sitä mieltä, että toistuvat harpinpiikkaukset selässä ovat tahallista toimintaa ja isi sitten lopulta päätti koulukiusaamisen, sillä hän ilmoitti suoraan vanhempainillassa, ettei ota vastuuta iskeekö lapseni puukolla vai kirveellä, jos lapseni toistuvaa pahoinpitelyä jatkuu. Tuen häntä kaikin voimin, sanoi isi.

No minun kouluaikana suurin osa kiusoista ratkaistiin nyrkein, mutta nykyisin se on jo pahoinpitelyä. Se nykykouluissa minua mietityttää, niin on tämä vahva aseistautuminen. Puukko, pyssy, jne.

Asiasta teki minulle myös mielenkiintoisen se, että pari pentua virpomaan mennessä heittää taloon itsetekoisen pommin. Hei haloo, oikeasti missä nyt mennään?

Kiusaamista on ollut aina ja varmaan tulee olemaan, sillä ihmiset ovat tiedoiltaitaa, taidoiltaan, ulkonäöltään, käyttäytymiseltään, arvoiltaan, jne. erilaisia. Muistan lapsuudestani bussimatkan, jossa sisareni ryhtyi arvostelemaan kanssamatkustajan nenää. Tähän äitemuori kivahti nopeasti ja ilmoitti, että nyt suu poikki ja asiasta keskustellaan kotona. Systeri sai hieman huutia, että jokainen ihminen on erinäköinen ja sitä ei sovi arvostella. Tähän systeri sitten itkien kysyi, että miksi siskolla on tuollaiset kädet ja minulla lyhyet sormet. Saimme siis pienen palautuksen biologiaan.

Meillä kaikilla on saman kokoiset aivot, mutta ne toimivat hieman eri tavoin. Yksi on lahjakas aineessa X ja toinen aiheessa Z. Sitten kun X:n ja Z:n arvot ovat erilaiset, niin soppa on valmis. Yhtä pidetään tyhmänä, kun ei reppana osaa lukea ääneen, mutta pystyy kertomaan lukemansa sisällön täysin omin sanoin ja tasan varmasti siitä hän saa kuulla. Yksi lukee, laulaa, kirjoittaa ja harrastaa maalamista, mutta se matematiikka.

Minua kiusattiin myös punastumisesta ja sain usein kuulla, että minkäs värinen se paloauto on. Takavuoksina meillä oli kansalaiskoulun kolmannen eli viimeisen luokan luokkatapaaminen. Yllättäen kaikki muistivat punaisen naamani, mutta vaikuttavat ja vahvat sanat rehtorille, saamastamme epäkohtelusta. Juu ja kiusattiin minua letistäni, oli rautakypärä. No baari-ikäisenä siitä tuli menestys, sillä värjäämällä ei vastaavaa kuparin väriä saanut. Moni kysyikin letin aitoutta ja lupaa nykäistä letistä, ettei peruukki ollut. Aitoa kaikki punnerrus.

Lapsille on estottomuutensa vuoksi sanoa sitä mitä sylki suuhun tuo. Heillä ei ole kokemusta elämästä ja sen hienosäädöistä. Lapsi myös toistaa vanhemman sanat. Tästä esimerkkinä yksi pikkuinen, joka meni mummolaan muuton ajaksi, asuntoon johon oli hetki sitten muutetu. No, lapsukainen sitten haettiin isovanhempien luota ja vanhemmat katselivat järkyttyneenä, kun lapsukaisensa oli piirrellyt väriliiduilla uusiin tapetteihin. Isovanhempi totesi, että ei sillä väliä, lapsille sattuu ja tapahtuu. Perhe meni sitten uuteen asuntoon ja silloin paljaistui isovanhemman todelliset sanat. Lapsukainen sanoi: "Kuka, saatanan perkele on kirjoittanut meidän uuteen hellaan.".

Mielestäni nyt on menty liian pitkälle, jos alakoululaisilta löydetään nyrkkirautoja, puukkoja ja pommeja. Kouluampumisia ja muita tekoja on ollut paljon. Opettajilta on sidottu kädet vahvasti seläntaakse käsiraudoin. Yksi mielenkiintoinen seikka paljastui, kun amerikkalainen opettaja unohti kännynsä näkyville ja oppilas sosialisoi puhelimen ja vuosi valokuvat julki. Ope luonnollisesti sai potkut ja oppilas pääsi pälkähästä kuin koira verajästä. Sosiaalinen media välittää hauskoja lemmikki-juttuja, musiikkia, tunnusmusiikkeja, liikuntaa, jippoja, kokkauksia, temppuja, jne. Pitäisi mielestäni saada aikaiseksi some säännöt. Em. puhelimen sosialisointi oli ensinnäkin varkaus ja toiseksi posti- ja telesalaisuuden rikkominen. Koskeeko lapsukaisia eri lainsäädäntö?

Kuten alkuun kirjoitin, niin peliin on nyt heitetty rasistikortti eli Valtteri. Hän on saanut mutaa niskaansa. Hän on muulta tullut ja ulkoinen olemus kertoo, että hän ei ole kantasuomalainen.  Hänen äitisä jakaa infoa mediassa rasistisesta käyttäytymisetä. Jakaako Salla omaa vihaansa eteenpäin, hieman siltä näyttäää.

Kiusaan, kiusaan vai opinko?

Älä rääkkää sitä kääkkää, en mä rääkkääkään

Otsikko on vanha rallatus kouluajaltani. Kiusaajia oli jo silloin, mutta silloin oli keinot käyttää. Kiusaajat tiedettiin ja usein vanhemmat/opettajat lopettivat sen. Rehtorilla ja opettajilla oli valta lähettää häirikkö toisenlaiseen kouluun. Alkuaikana heidät lähettiin apukouluun, mutta myöhemmin tulivat tarkkailuluokat. Kumpaakaan ei enää ole.

Minun koulukiusaaminen loppui kansalaiskoulun ensimmäisen luokan osalta vanhempainiltaan, jossa isäni ilmoitti muille vanhemmille kokolailla suoraan: "Jos tytärtäni tarkoituksen mukaisesti tähän tahtiin rääkätään, en minä ota vastuuta, iskeekö hän kirveellä vai vesurilla.". Se loppui siihen, ilmeisesti muut vanhemmat tekivät selväksi jälkikasvulleen, että jos homma ei lopu, saatte seurauksen kärsiä ihan itse. Kansalaiskoulun viimeisellä lopetin erään pojan kiusanteon nyrkillä (hänellä kun oli viehättävä tapa laittaa kätensä tyttöjen haarojen väliin takaa päin), kun ei sanallinen ohjaus mennyt jakeluun. Opettajat olivat tietoisia tästä ja sanktiota minulle ei tullut, sillä tiesivät minun varoittaneen poikaa toistuvasti. Poju sitten siirrettiin toiseen kouluun. Puolisoni isä totesi pojalleen: "Iske takaisin, jos ei käsi yllä, niin ota kättä pidempää.".

Tänä päivänä on kaikki toisin. Koulukiusaaja saa ihan rauhassa rääkätä ja järjestelmä on täysin hampaaton. Usein opettajat ovat taivaallisen tietämättömiä asiasta, kun vanhempi ottaa asian puheeksi. Kiusauksen kohteeksi joutunut on se joka vaihtaa koulua. Kiusaajan siirtäminen taas leimaisi hänet poloisen ja se saattaisi olla hänelle jopa traumaattinen kokemus. Kriisiapua siten tarvitaan ja sekin kustantaa.

Siinä missä ennen puhuttiin selän takana ja kirjoiteltiin lappusia, niin hyökkäykset ovat tänään siirtyneet netin erilaisiin sovelluksiin (tosin tätä harrastavat aikuisetkin kun parisuhde on karahtanut karikolle). Toivosin tässä kohtaa, että lapset ja nuoret kertoisivat vanhemmilleen näistä ja toivoisin, että vanhemmat osaisivat opastaa nuorta, että tallentaisivat nuo kiusat, sillä rikostutkinnassa vaa'assa painavat todennetut faktat. Tosin luvattoman usein poliisikin viittaa tapauksille kintaalla rikoksen vähäisyyden varjolla ja pahimmat pölvästit todenneet vain, että tuo nyt on noita lasten touhuja. Ikävä kyllä, että tässä unohdetaan lordi Lyttonin kuolematon lausahdus, vuodelta 1839: "Kynä on miekkaa vahvempi.". Nyt ei ole kynää ja kaunokirjoituskin kouluista päättyy, mutta näppäimistöllä saadaan sama aikaiseksi, hyvässä ja pahassa.

Kiva koulu hanke on suunnattu koulukiusaamista vastaan, mutta valitettavan usein se ei toimi. Erään isän kommentin lainasin suoraan mediasta: "Satunnaisille kiusaajille keskustelutuokiot ehkä tehoavat, mutta ammattikiusaajat pitävät hanketta pilkkanaan. Opettajien kanssa keskustellaan ja anteeksi pyydetään, mutta sen jälkeen asialle naureskellaan sosiaalisessa mediassa.".

On ollut, on ja tulee olemaan näitä, joista haastateltu opettaja kertoi eli "Kouluissamme on parantumattomia "rikollisia", jotka vähät välittävät rangaistuksista, kielloista, sopimuksista tai muista sellaisista. Kiusaaja kiusaa koulussa ja vapaa-aikana netissä.". Näitä oli minunkin kouluaikana, kolme heistä on haudassa ja kaksi lienee edelleen linnassa. Tällaisille tyypeille puhuminen on ihan turhaa, sillä puhe valuu kuin vesi hanhen selästä. Heillä ei ole omaatuntoa, ei moraalia, ei etiikkaa, ei mitään muuta kuin MINÄ ITSE.

Lain mukaan on mahdollista erottaa häiriköivä oppilas kolmen kuukauden ajaksi, mutta Pyhä Peruskoulu kun on kaikkien oikeus, niin eihän sellaista voi tehdä, että oppilaspoloinen jää vaille perusopetusta, johon hän on lain mukaan oikeutettu. Erottamisajaksi oppilaalle tulisi järjestää opetussuunnitelma, jotta hän ei jäisi muista jälkeen. Tosiasiassa useat kiusaajat ovat oppilastovereitaan jäljessä vähintään pari vuotta. Tietenkin myös raha ratkaisee. Taloudellisesti halvempaa on se, että vanhemmat anovat kiusatun koulun vaihtoa ja kuljettavat oppilaan itse kouluun.

En tiedä mistä yhteiskuntaamme on pesiytynyt tämä kaikki suvaitsevainen yltiöhumanistisuus. Meidän "tavisten" pitää ymmärtää häiriökäyttäytyjää, kun sillä on ollut niin vaikea lapsuus tai jokin muu traumaattinen kokemus. Miksi pitää löytää aina ymmärrettävä syy? Eikö vihdoinkin voida todeta vanhanaikaisesti, että on ihmisiä, joista ei ikinä tule yhteiskuntakelpoisia. Tietysti moinen olisi rasismia, suvaitsemattomuutta, jne.

Ja sitten tuo Arkadianmäen pellesirkus ei saa mitään aikaiseksi. Opetusalan Ammattijärjestö on yrittänyt saada aikaan konkreettisia keinoja kiusaamisen lopettamiseen, mutta Lastentarhahallitus on niin suvaitsevainen ja ymmärtäväinen eli ei onnistu. OAJ:n lakiasiantuntija Nina Lahtinen sanookin loistavasti: "Mitä poliitikkojen esittämä koulukiusaamisen kriminalisointi muuttaisi, kun esimerkiksi pahoinpitelyt ja kunnianloukkaukset määritellään jo rikoksiksi. Kyse on enemmänkin siitä, että ymmärretään väkivallan vakavuus, vaikka tekopaikkana on koulu. Väkivalta on väkivaltaa koulussakin.". Kouluihin on nyt tullut sama ilmiö kuin sairaaloissa on ollut jo vuosikymmeniä eli hoitajan pahoinpitely ei ole pahoinpitely, vaan hoitaja ei ole ymmärtänyt potilaan sairauden aiheuttamaa käyttäytymisen muutosta. Samanlainen ilmiö on ollut opettajilla jo jonkin aikaa.

Niin opettajat kuin päiväkodin työntekijät ovat helisemässä kullannuppujen kanssa. On vanhempia, jotka viisveisaavat jälkikasvunsa toimista, sillä hän on niin vilkas ja aktiivinen, mutta hyvätapainen lapsi ja tällainen lapsi ei tee vanhempien mielestä mitään pahaa. He kieltävät jyrkästi, että heidän kullannuppu voisi painaa toisen pään vessanpyttyyn, kun se ei sovi hänen herkälle luonnolleen. On myös vanhempia, jotka vähättelevät tapahtunutta. Itse sain yhden pojan toimesta harpin piikistä tunneilla selkääni ja toistuvasti, sillä hän hakeutui usein selkäni taakse. Kerroin tästä vanhemmilleni, mutta äiti totesi: "Kaikki mikä on tiiliskiveä pienempää on rakkautta.". Isäni oli erimieltä aiheesta ja lopputulos näyteltiin kappaleessa kaksi. On myös opettajia, jotka sulkevat silmänsä. Lasten normaalia nahistelua, painia, jne. Täten osa ei tunnista toimintaa kiusaamiseksi. Toisilla saattaa syynä olla pelko joutua todistamaan. Otetaan esimerkiksi hatusta tempaistu taru, jossa opettaja joutuu todistamaan oikeudessa, että oppilaat Q, W, E, R, T, Y kaatavat oppilaan X maahan ja potkivat häntä ja upottavat nassun kuralätäkköön ja vaativat siitä juomaan. Opettajan naapurina on E:n perhe, harrastusporukassa W:n ja Y:n isä/äiti ja Q:n isä/äiti on kollega, R:n perhe on sukua ja T:n isä/äiti on paras kaveri. Tällöin on helppo ummistaa silmät.

Nina Lehtinen sanoo, että kaikki väkivaltatapaukset pitää viedä poliisin käsittelyyn. Poliisin resurssit ovat säästöjen takia niin minimissä, että aikaa jää juuri ja juuri kurkunleikkauskeikoille. Rikoslabrakin on jo avaruudellisessa kusessa. Kyllä poliisi haluaisi tutkia jokaisen väkivaltarikoksen, olkoon tekijänä kuka ja minkä ikäinen tahansa, mutta hampaaton laki tulee resurssipulan lisäksi. Sitten on tuo henkinen väkivalta. Moni heistä kokee sen pahempana kuin fyysisen väkivallan. Henkistä väkivaltaa on esim. nimitteleminen, julkinen nolaaminen, arvostelu vähättelevästi (esim. pukeutuminen, jne.) uhkailu väkivallalla, jne. Tämä ei ole useinkaan syyteoikeus rikokseen, sillä siitä ei useinkaan ole kuin sana sanaa vasten. Fiksu kiusaaja osaa pitää näppinsä erossa toimista, joista jää mustaa valkoiselle.

Ilokseni on mediassa kerrottu henkilöistä, jotka ovat puuttuneet kiusaamiseen. Se on yksi hailea oletko lapsi, nuori, aikuinen, vanhus. Kun näet kiusaajan tekevän temppujaan, niin puutu, sano sanasesi ja toivottavasti se on EI NOIN.