Aiheittain

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tutkijan painajainen



Tutkija tutkii ja hänen pahin painajainen on se, että joku huomaa sen, että tutkimustulos ei ole paikkaansa pitävä. Useasti tutkimus on havaittu plagioinniksi. Ennen vanhaan siihen meni aikaa ennen kuin joku ryhtyi epäilemään tutkimuksen tulosta. Nykyisin, ihmeellisen nettiaikakauden aikana, epäilykset syntyvät nopeammin ja suurempi määrä ryhtyy epäilemään. Eilisaamun aviisi tarjosi mielenkiintoisen näkemyksen. Tutkijakin on vain ihminen.

Viime kuussa kirjoitin otsikolla Puulämmityksen pienet hiukkaset, jossa käsiteltiin klapin polttoa erilaisissa tulisijoissa. Kirjoitukseni juonsi juurensa Veli-Pekka Tynkkysen kirjoituksesta aamun aviisissa (6.1.2014). Nyt Veli-Pekalle tuli paha mieli, kun nettikirjoituksia luki. Eilisessä aamun aviisissa oli täten vastine.

Nyt hän vetoaa vanhaan tapahtumaan Lontoossa, jota ei alkuperäisessä artikkelissa ollut ja sitä seuranneeseen määrätietoiseen päästöjen säätelyyn. Mielestään Veli-Pekka halusi ehdottaa vastaavanlaista säätelyä Suomessa ja hänen edellinen kirjoitus sai aikaan vastalauseryöpyn. Veli-Pekka ei vaan tajunnut sanojensa asettelua. Hän kirjoitti, että häntä on epäilty erilaisten yhteisöjen kätyriksi. Miksi mainostaa venäläistä pellettiä, kotimaisen sijaan?

Suomalaiset asuvat entistä pienemmällä maantieteellisellä alueella, kirjoittaa hän. Totta, mutta ottaako hän huomioon, että ennen vanhaan tonttikoko oli muuta kuin 330 m². Maa on kallista ja siksi tontit pienenevät kuin pyy maailman lopun edellä. Uusiotuotantoalueella on siten kolme ja puoli minun tonttia kohden ja kun kaikki naapurit ovat samaa tasoa, niin hiukkasten tiheys on runsaampi uusilla alueilla ja tupruttavia savuja on enemmän. Eikö totta?

Suora lainaus VP:n kirjoituksesta: "Pientalot ovat kuitenkin keskimäärin paremmin toimeentulevaa väestöä kuin esimerkiksi esikaupunkialueilla kerrostaloissa asuva.". Ihan aikuisten oikeastiko ja köyhät maksaa? Näkisi vaan sen paremman toimeentulon. Prosenttipalkkaisena se on alentunut ja paljon. Ja sitten minä velkajärjestelyssä olen tuo rikas ja harrastan ympäristörasismia. Kävikö VP:lle mielessä, että puulämmitys on minulle halvempi, kuin tuo epäluotettava sähkölämmitys?

Muisti VP mainita kuolonuhritkin, mutta jokainen meistä kuolee, ennemmin tai myöhemmin ja jokaisen on se kohdattava. Ei se katso ikää, vaan se kaataa kuin sille itselle on sopivaa. Pienhiukkasia olen kohdannut paljon, jopa lyijyä, hartsia, asbestia, jne. Vieläkin hengissä. Eikö mikrobit ole myös pienhiukkasia? Moni on sairastunut homekoulussa, -päiväkodissa ja -työpaikassa. Ja nämä oireet ovat luulotautia.

Hieman huvitti VP:n kommentti Homma-foorumista, jossa oli kysymys tutkijoiden lopettamisesta. On olemassa Tutkijoita ja tutkijoita. VP, mieti, arvostanko tutkijaa, jonka aiheena on Suomen sukuisten hevosten nimistö ja sai tohtorinhatun. Mihin se johtaa ja mitä oikeaa tieteellistä tutkimusta hän tekee? Toki huumoripuolella on ollut tämäkin: "Yliopiston tutkimuksessa on havaittu melun olevan kadun puolella voimakkaampaa kuin pihan puolella.".

Ja sitten vielä: " Taloudellisesti vaikeina aikoina kansalaisten luottamus instituutioihin horjuu ja nurkkakuntainen laumahenki vahvistuu.". Sinä edustat instituutiota, jonka palkan minä maksan. Tuliko yllätyksenä epäluottamus? Mitä sinä teet tuottaaksesi tälle maallemme laman kourissa ja EU:n konkurssikypsille maille, joita me epäuskoiset kansalaiset rahoitamme. Sinulla se on professorin arvo. Keksitkö keinon, jolla työpaikat säilytetään, joilla sinunkin palkat maksetaan ja jotka ovat jo kauas kadonneet.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Älä jätä ihmistä yksin



Olipa iltapäivälehden verkkosivuilla melkoisen hyytävä video, jonka oli toteuttanut Helsinkimissio, joka on sosiaalialan järjestö ja toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. He ovat nyt ryhtyneet kampanjaan otsikon tekstillä

Ikävä kyllä tuo video perustuu tositapahtumaan ja valitettavan usein uutinen löytyy myös aamun aviisista. Suora lainaus: "Videon alussa paljastetaan, että sen tarina perustuu tositapahtumiin. Talvella 2012 muistisairas Eila karkasi vähissä vaatteissa hoitopaikastaan ja käveli läpi vilkkaan iltapäiväruuhkan. Kukaan ei pysäyttänyt Eilaa. Lopulta hänet löydettiin pahasti kylmettyneenä, eikä mitään ollut enää tehtävissä.".

Nyt nähtävällä videolla esiintyy näyttelijä liki kymmenasteisessa pakkasessa yövaatteissa ja ilman päähinettä. Helsinkimissio halusi kokeilla, onko Eilan tarina vain yksittäistapaus. Surullista on se, että ollut, vaan ihmiset nytkin kulkivat ohi tai katsoivat outoa hiippailijaa.

Kun nuori lähtee kapinoidessaan omille teilleen ja lakkaa vastaamasta vanhempien puheluihin, tulee uutinen nopeasti tietoon. Aikuisen ihmisen kohdalla saattaa mennä päiviä siihen, että joku kiinnittää huomiota. Tämän koin työtoverini kohdalla, hän ehti olla kotona kuolleena kolme vuorokautta. Tapaus tuli ilmi siinä vaiheessa, kun hän ei saapunut työvuoroonsa. Joskus tuntuu siltä, että koiran tai kissan katoamisilmoitus tulee nopeammin kuin ihmisen.

Muistisairas (oli sitten syy mikä tahansa) ei elä enää tätä päivää. Jos heidän muistiaan voisi karkeasti kuvata, niin elämän filmi on pistetty pölkylle ja pätkä kerrallaan poistettu, loppupäästä. Ei ole mitenkään erikoista se, että 80-vuotias haluaa lähteä kotiin, koska isovanhemmat ovat huolissaan, kun hän on viipynyt jo niin kauan. Muistisairaan ihmisen ongelmana ei ole pelkästään muistin katoaminen, vaan kaikki katoaa. Enää ei tiedetä mitä hammasharjalla pitäisi tehdä vaan aloitetaan sillä siivoamaan lavuaaria tai vessan pyttyä. Käsine toimittaa sukan virkaa, jne.

Videolla näyttelijä liikkuu yövaatteissa, joka muistisairaan kohdalla ei ole yllätys, sillä katoaminen tapahtuu usein yöaikaan. Pihalle voidaan mennä myös kevyissä sisävaatteissa ja usein lehtien katoamisilmoituksessa kuvataan vaatetus vuodenaikaan sopimattomaksi eli toppatakki helteellä tai T-paita pakkasella.

Miksi muistisairas katoaa hoitopaikasta? Hoitopaikka ei ole vankila, jossa kulkua valvotaan ja paloturvallisuusmääräykset rajoittavat ovien lukintaa. Muistan tämän hyvin, kun ryhdyttiin suunnittelemaan uutta osastoamme, vanhan kulkutautisairaalan tilojen sijaan, vuonna 2000. Yritin saada sinne ns. koodilukkoa, joka oli Ruotsissa käytössä jo 80-luvulla. Sen toiminta perustui vuosilukuun eli siihen ohjelmoitiin aina kuluva vuosi ja viitaten kappaleeseen viisi, niin muistisairas elää ihan jotain muuta vuotta, joten oven aukaisu ei onnistu. Niinpä me hoitajat juoksimme heidän peräänsä, niin katolla kuin kadulla. Nyt on myös pyrkimyksenä se, että ihminen, sairautensa kanssa, elää kotona mahdollisimman pitkään. Tämä koskee myös muistisairaita. Hoitava omainen ei jaksa 24/7 ja osalla muistisairaista esiintyy käyttäytymisen häiriöitä, joten ulos (kotiin, työpaikalle, tms.) pyritään väkivalloin.

Miksi emme pysähdy ja kysy mihin harhailija on menossa? Miksi kaatunut jää ilman apua? Miksi onnettomuuspaikan ohi ajetaan? Onko syynä pelko, että tehdään väärin?

Katsokaa hyvät ihmiset tuo video Helsinkimission sivuilta. Kuljetko sinä ohi vai autatko? Kun muistisairas katoaa, niin luvattoman usein uutisissa on lyhyt ilmoitus: "Kadonnut löytyi kuolleena kotinsa lähistöltä. Rikosta ei epäillä.".

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Saattohoitokuvat



Viime sunnuntaina alkoi yhteisvastuu keräys ja sen kotoisena kohteena on saattohoito. Kampanjan nimenä on Lahjoita hyvä kuolema. Nyt on kohu noussut kampanjaan liittyvistä saattohoitokuvista ja osa seurakunnista on kieltäytynyt niitä käyttämästä, sillä ne ovat liian rajuja. Näinkö kauas on ihminen ajautunut elävästä elämästä?

Kun ensimmäisen kerran luin aiheesta ja näin nuo "hyytävät" kuvat, aloin hihittää. Miksikö? Entisen ammattini puitteissa olen laittanut pitkälti toistasataa vainajaa ja kuvien "vainajat" olivat feikkejä. Myöhemmin mediassa myönnettiin, että "vainajat" ovat näyttelijöitä ja ideat kuviin on saatu mm. Michelangelolta, joka oli renessanssinajan taiteen yleisnero ja kuvasi useita kirkollisia aiheita, siksi "vainajien" asento oli hieman arveluttava.

Kun tämän aiheen tiimoilta katselin hieman internetin ihmeellistä maailmaa, niin moni tuntui miettivän, että miltä kuollut ihminen näyttää.

Variaatioita oli useita ja näin on myös todellisuudessa. Kuoleman lähestyminen usein muuttaa kasvojen piirteitä ja siitä tavallisesti käytetään nimeä terävöityminen. Nenä, leuka ja poskipäät tulevat enemmän esille, mutta ei aina. Usein myös puhuttiin "kalman hajusta", mutta eipä tuotakaan aina ole. Itse sen olen haistanut monta kertaa, mutta kuvailla en osaa. Ainoa mikä siitä on mielessäni edelleen on hajun tietynlainen kylmyys.

Vainajaa on kuvattu myös nukkuvaksi, todellisuudessa tämä vaihe on luonnollisen, kivuttoman kuoleman kohdalla hyvin lyhyt. Monelle on tullut yllätyksenä, että vainajan kasvoilta kuvastuvat rauha, levollisuus, jopa hymy. Eräs kommentti jäi vahvasti mieleeni ja siinä kirjoittaja kertoi vainajan menneen laikukkaaksi. Painovoiman ansiosta hajoavat punasolut vajoavat alaspäin, joten esimerkiksi selällään olevan vainajan selkäpuoli koko ruumiissa muuttuu punertavan violetiksi. Alkuun se näyttää laikukkaalta, mutta on myöhemmin tasainen.

Kuoleman jälkeen vainajan koko saattaa pienentyä nesteiden haihtumisen takia. Kuoleman hetkellä lakkaavat kaikki elintoiminnot ja ruumiin jäätymisen seurauksena syntyy haihtumista. Tästä syystä miehille näyttää parran sänki kasvavan. Ihon väri muuttuu vahan väriseksi. Yhdessä kirjoituksessa puhuttiin mustuneista huulista, mutta hän oli nähnyt vainajan hautausvaiheessa ja silloin on tavallista, että kaikki ääreisalueet ovat mustuneet.

Yhteisvastuukeräyksen kohteena on nimen omaan saattohoito, jota tarvitaan sairastuneen (syystä tai toisesta) hyvään hoitoon. Yllä esitetyt kuvaukset vainajasta ovat luonnollisen kuoleman kohdanneilta. Traumaperäiset ovat sitten jo oma lukunsa, joita en lähde tässä erittelemään, sillä en tule tarjoamaan kriisiapua tai muitakaan psykiatrisia palveluita.

Miksi kampanjaa tarvitaan? Moni kuolee yksin ja usein kaukana läheisistään. Suomessa on hoitokoteja saattohoitoon, mutta usein sinne on vaikea päästä. Tekniikka (kivunhoito, hengitysapuvälineet, jne.) mahdollistaa kuoleman kotona, mutta usein sen esteeksi muodostuu  kotipalvelun puute. Ei tule yllätyksenä, että omaishoitaja jää yksin. Olen entisen urani aikana tavannut lääkärin, joka kieltäytyi syöpäpotilaan kipulääkityksen tehostamisesta ja syyksi hän mainitsi, että tulee riippuvaiseksi. Mitä hiton väliä sillä on, jos elinaikaa on muutamia viikkoja ja tasan varmasti haudassa ei tarvitse kärsiä vieroitusoireista.

Kotona kuoleminen on myös ongelma, sillä vaikka eläisit viimeiset päiväsi rakkaasi luona, on kuolemasi jälkeen hänellä ikävä työ, joka valitettavasti, luvattoman usein jättää pahat muistot. Suora siteeraus: "Kotiin annettava sairaanhoidollinen apu on tehnyt mahdolliseksi hoitaa vakavasti sairaita potilaita omassa kotiympäristössään kuolemaan asti. Kuoleman saapumiseen voidaan valmistautua, ja tässä ovat tukena potilaan hoitoon kotona osallistuvat hoitajat ja lääkäri. Kun lääkäri on todennut kuoleman tapahtuneen, hoitava lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen ja voidaan käynnistää normaalit toimet vainajan hautaamiseksi.". Valitettavasti tämä ei toimi, vaan ensisijainen yhteydenotto tapahtuu hätäkeskukseen, kun paikkakunnalla ei muutakaan ole ja paikalle saapuu poliisi virkapuvussa ja virka-autolla. Pahimmat pölvästit vielä vilkut päällä.

Toivon, että kampanjaa tukevat monet ja siitä ohjattaisiin rahaa myös koulutukseen hoitohenkilökunnalle. Että yllä oleva siteeraus toteutuu ja alla oleva kertomus ei enää koskaan. Saattohoidossa korostuvat läheisyys, oireiden asianmukainen hoito ja rauhallisuus.

Moni ajattelee, että hoitajat turtuvat kuolemaan. Näin ei ole, sillä ihmisiä mekin olemme. Toki hoitajissa ja lääkäreissä on näitä virkahoitohenkilökuntaa, jotka ovat alalle täysin soveltumattomia. Hoitajana on kiva saada kuulla positiivinen palaute hoidon onnistumisesta, jota harvoin kuulee. Hoitajaurani parhain palaute tuli yli kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen. Omainen kertoi kuinka hyvä mieli jäi siitä levollisuudesta ja rauhallisuudesta, joka ympäröi läheisensä poismenon hetkeä ja kuinka kauniisti olin ruumiin laittanut sekä siitä, kuinka kunnioittavasti kohtelin heidän läheisensä muistoa ja tukea, jota he saivat minulta. Vieläkin muista tuo hetken ja silmäni kostuvat.

Miksi kuvat siis järkyttävät? Onko todellakin niin, että ihminen on kuin pelin olento, joka saa pisteiden mukaan lisää elämiä ja pomppaa uudelleen pystyyn. Elokuvien kuolleet, zombit, muumiot, jne.  ovat hyväksyttyjä, mutta kuolema elävässä elämässä ei.

Kävin kurssin saattohoidosta 1987 ja yksi luennoitsija oli mallia luotijuna. Kuten tekstejäni lukeneena olette huomanneet, niin yksi lause voi poikia paljon, siispä....

Sairaus on minut runnellut ja ruumiistani jäljellä vain tämä tomumaja.
Katseeni ei enää sinun katsettasi tavoita, mutta katso silti minua silmiin.

Ota kädestäni kiinni, vaikka en sinun kättäsi enää voi puristaa.
Halaa minua, vaikka en käsiäni enää voi ympärillesi kietoa.

Ole lähelläni, sillä tiedän sinun siinä olevan, vaikken sitä näyttää voi.
Anna suukko, vaikka siihen vastata en voi.

Puhu minulle, vaikka sanaakaan enää sano en.
Lähelläni viivy, sillä läheisyytesi yhä tuntea voin.


Toivon, että jokaisella on mahdollisuus hyvää kuolemaan, sillä se on jokaisen kerran koettava.

Rövernes vise eller Tyv vise



Eilen aamun aviisia lukiessani osui pieni kirjoitettu uutinen silmiini. Aihe oli ulkomaan uutisissa ja se kertoi Norjan poliisin on saanut tarpeekseen ruotsalaisten rikollisten mellastamiseen maassa. Suora siteeraus mediasta: "Oslon poliisin mukaan yhä jatkuva ilmiö havaittiin jo vuosia sitten.".

Enää eivät hiljaa hiivi yössä Kasper ja Jesper ja Joonatan. Tänään heidän nimensä on ihan muuta. Nämä rosvot ovat kotoisin Tukholman ja Göteborgin alueiden ongelmalähiöistä ja he kuuluvat johonkin etniseen vähemmistöön. Koska naamat ovat liian tutut Ruotsin poliisille, niin on lähdetty ryöstöjä (lue elantoa hankkimaan) tekemään toisaalle. Saavat nyt varpaillaan olla Suomen rajakunnat vai liekö tuttua jo siellä, mutta viranomaiset eivät vielä uskalla julki tuoda.

Meidän maailmassa Tukholman, Göteborgin ja Malmön alueella turvallisen pysäköinnin suojaraja nostettiin viime vuonna seitsemästäkymmenestä kilometristä sataan kilometriin. Levähdyspaikka pysäköinti kiellettiin. Käytettäväksi määrättiin ns. turvaparkit, jotka ovat vartioituja. Tulee ehkä monelle yllätyksenä, että Suomessa on samat säännöt, mutta en paikkoja kerro.

Oletko kohdannut esimerkiksi moottoritien rampilla ajoneuvon hätävilkut päällä ja mies huitoo avun merkiksi? Kotoisessa Suomessamme, joka julkisesti on edelleen lintukoto ja meidän on ymmärrettävä vähemmistöjen ahdinkoaan ja taustaansa. Nyt ovat nuo eräiden maiden vähemmistöryhmät huomanneet, kuinka helppo on suomalaista huijata. Halaus kiitoksena ja korut ovat poissa tai vaihdettu helyihin. Bensiiniä tarvitaan, kun eno, setä, serkun veljen pojan kummin kaima on kipeä. Vaihda tämä kultakoru seteliin, jotta polttoainetta saadaan ja koru on rihkamaa.

Naapurissamme Ruotsissa ovat ottaneet käyttöön jo aseet, aidot tai ei. Näiden vuoksi on kirjoittamaton sääntö, älä pysähdy tai hiljennä vaan aja. Jos tullaan tielle huitomaan tai osoitetaan aseella, niin ohje on painaa kaasu pohjaan.

Jo toistakymmentä vuotta sitten sain kokea, kuinka maahanmuuttajat ovat maailmaamme muuttaneet. Helsingin asemaravintolassa istuimme pöytään odottamaan ystäviämme. Ravintolatyöntekijä ilmoitti, että pois tuosta pöydästä, jos he tulevat ja näkevät meidän istuvan "pöydässään", tulee ikävyyksiä ja kun sinä olet vielä naisena istunut siihen. Kuukausi myöhemmin, sama ravintola, helsinkiläispariskunnan rouva oli menossa WC:n ja puoliso lähti mukaan ja ilmoitti, että yksin et mene. Odotimme ystäviämme ja minulle tuli tarve käydä käymälässä. Kuultuani sanat, pelkäsin. Suomalainen mies näki pelkoni ja kehotti tulemaan mukanaan, hän turvaisi. Käymälän rappusissa oli viisi miestä ja yhdellä heistä oli käsi takana. Mitä minulle tai tuolle rouvalle olisi tapahtunut ellei meillä olisi ollut turvana suomalaista miestä. Kerroin tapahtuneesta puolisollinen, joka oli täysin järkyttynyt. Hän sanoi: "Jos olisin ymmärtänyt, niin olisin ehdottomasti lähtenyt suojaksesi.".

Nyt heitä halutaan tänne lisää, koska meidän tulee ymmärtää kokemansa kauheudet. He eivät halua ymmärtää lakejamme ja tekemiensä rikosten määrä kasvaa. Kun asian ottaa esille viuhuu ilmassa rasistikortteja bumerangien tavoin.

Tämä maa on Suomi ja tuossa vieressämme on Ruotsi, jonka kanssa pidimme kimppaa noin tuhat vuotta. Salliiko nyt presidenttimme ja en  konung Svenska tämän nykyisen käyttäytymisen jatkuvan.

Minulla on oikeus olla turvassa, ilman ulkoista uhkaa. Naisena voin kävellä kauppaan ilman raiskausta. Intiassa nämä on jokapäiväistä kauraa, Siellä nainen on vapaata riistaa, asusta riippumatta hänet voi väkivalloin ottaa, oli mies mukana tai ei.

Eivät hiivi enää Kasper, Jesper ja Jonatan yössä hiljaa. Ainoa hiipijä on pelko.