Suomi 100 vuotta osa VII

Tänään vietämme Johan Ludvig Runebergin päivää, jota kirjallisuutemme merkkihenkilöä on juhlittu koko itsenäisyytemme ajan, sillä Runebergiä pidettiin aikanaan niin suurena miehenä, että hänen 50 vuotisjuhlansa kunniaksi sitä aloitettiin viettämään. Runeberg oli myös opettaja, toimittaja, pappi ja runoilija. Hänen kynästään on peräisin Vänrikki Stoolin tarinat ja Saarijärven Paavo.

Hän sanoitti useita virsiä, jotka löytyvät yhä virsikirjan sivuilta. Myös Suomen kansallislaulu on hänen kynästään. Tuo runo on aluenperin kirjoitettu ruotsiksi vuonna 1846 ja sen sävelsi Frederik Pacius. Tunnetuksi se tuli vuoden 1848 Floranpäivän juhlassa ja siitä alkoi sen kulku. 1800 luvun alkupuolella alkoi vakikuttaa joukko suomalaisia (fennomaaneja), jotka puolustivat suomalaisuutta.

Vaikka Runegerbin äidinkieli oli Ruotsi, niin hän oli innokas suomalaisuuden kuvaaja ja kuvittaja kirjallisessa merkityksessä. Lyseon opettajan hän opetti klassista kirjallisuutta ja yliopistoaikanaan klassisia kieliä yhdessä uusien kielien kanssa.

Laulujen tehokkaita levittäjiä olivat kansakoulut ja kuorot. Yritin epätoivoisesti selata albumeita, mutta oli turvauduttava nettiin, josta löytyi liki samanlainen 1900-luvun alun kansakoulu, jossa itse aloitin ensimmäisen vuoteni ja tuolloin vielä oli lauantaikin koulupäivä. Koulussa oli kaksi luokkaa, sillä Simon nuoruudessa käytiin kansakoulua maalla vain kaksi vuotta.

Nykyoppilas tuskin suostuisi astumaan tuohon kouluun, sillä luokat olivat puulämmitteisiä. Koulun päädyssä oli talonmiehen asunto, joka aikaisin aamulla lämmitti uunit. Pulpetit olivat paripulpetteja ja jokaisen oppilaan oli tuotava vakstuuki mukanaan pulpetin suojaksi ruokailun ajan. Pulpetin kansi oli vino, mutta se suoristui, kun alta nostettiin linkku ylös. Pulpetissa oli myös pyöreä ala mustepulolle ja kouru kynille. Ruoka noudettiin luokkien välisestä keittiöstä, josta jokainen sai oman annoksen ja siirryttiin pulpettiin syömään. Vessa oli vanhanaikainen ulkohuussi, jossa oppilaiden puolella viisi reikää tytöille ja toiset viisi pohjille ja näiden kahden välissä opettajien kaksi reikäinen istuin.

Luokka huoneeseen luonnollisesti kuului polkuharmooni, jolla opettaja soitti laulutunneilla. Biisilistalla ei sitten ollut sen paremmin Adelea kuin Robiniakaan, vaan tiukasti opiskelimme Maamme laulun (nykymuoto on Paavo Cajanderin käsialaa), maakuntalaulut sekä virret. Joulun alla toki lauloimme joululauluja, mutta kyllä pääosassa nuo hartaimmat, joista jokunen myös Runebergin kynästä. Useimmat kylläkin aikalaisensa Tobeliuksen käsialaa.

Postimerkkeihin Runeberg ei juuri ole päätynyt. Itse niitä olen keräillyt aikanaan aktiivisesti ja kokoelmistani löytyy tuo sininen merkki vuodelta 1948, jolloin sen julkaisijana oli Suomen Punaisen Ristin toiminnan tukemiseen ja postimaksu oli 12 markkaa ja lisänä oli 3 markkaa toimintaa tukemaan. Samassa sarjassa oli myös tuon Maamme laulun säveltäjä Pacius, jonka merkin väri on punainen. Sen postimaksu oli 7 markkaa ja kaksi markkaa meni toiminnan tukemiseen. Kaksituhatta luvulla lienee pari merkkiä ilmestynyt.

Voimme puhtaalla omalla tunnolla kajauttaa Maamme laulun. Tiesitkö muuten, että alkuperäinen teksti on yhdentoista säkeen mittainen, mutta laulettuna siitä käytetään ensimmäinen ja viimeinen.

Tässä kohtaa suuri kiitos Suomalaisuuden Liitolle, jonka sivuilla on tuo koko teksti nähtävänä ja sen voit katsoa tästä:

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=320

Suomi 100 vuotta osa VI

Pysykäämme hetki vielä vuodessa 1920 ja on elokuun neljästoista päivä. Seuraavat kolme kymmentä päivää jännittävät suomalaiset radiovastaanotinten ääressä ja jos itsellä ei ollut radiovastaanotinta, niin lähdettiin naapuriin ja viemisinä tietysti hieman kahvia ja pullaa tai muuta elintarviketta, sillä eihän naapurilta sovinnut odottaa ilmaista tarjoilua vaikka kuinka vauras talo olisi, sillä maksoihan isäntä radioluvan, joten pääsivät seuraamaan ohjelmaa. Ryhdyttiin näet seuraamaan seitsemänsiä nykyaikaisia olympia kisoja.

Kisat järjestettiin Belgiassa, Antwerpenissä ja siellä olivat suomalaiset ensi kerran itsenäisenä maana, siniristilipun alla. 2626 urheilijaa kiersivät maittain kentän ja ylpeinä katsoivat nyt ensikerran esillä olevaa lippua, olympialippua. Kuningas Albert I avasi kisat, olympia tuli sytytettiin, vesipalloilija  Victor Boin lausui juhlallisesti olympiavalan ja se myös oli ensimmäinen kerta, kun urheilijat vakuuttavat kilpailevansa reilusti ja rehdisti. Ensikertaa taivalle vapautettiin kyyhkysiä rauhan merkiksi, sillä olihan ensimmäinen maailmansota vielä tuoreessa muistissa. Radioselostajat kertoivat yksityiskohtaisesti avajaisjuhlan tapahtumista ja kuuntelijat tunsivat tapahtumat yhtä tarkasti, kuin itse olisivat olleet seuraamassa avajaisia kentän katsomossa.

Suomen joukkue koostui 66:sta urheilijasta ja erityisesti jännitettiin Paavo Nurmen juoksun sujuvuutta ja kuinka painijamme ja ammunnan mestarit suoriutuisivat vaativasta kisasta. Kisayleisö saapui täsmällisesti radiovastaanotinten viereen ja kun selostus alkoi, niin saliin kuin pirttiin laskeutui hiljaisuus. Ensimmäisinä kisapäivinä oli luistelun vuoro, joka järjestettiin hallissa. Selostaja kertoi Ludovika ja Walter Jakobssonin suorituksesta elävästi. Tämä helsinkiläinen aviopari suoritti juuri pariluistelun esitystään ja sai sen päätyttyä valtaisat aplodit. Radioselostaja ryhtyi lukemaan tuomarien antamia pisteitä ja kun viimeinen piste oli luettu selvisi, että itsenäinen Suomi on saanut ensimmäisen kultamitalin olympialaisissa. Selostaja kertoi myös mitalien jaosta ja siitä kuinka Ludovika ja Valter nousivat korkeimmalle korokkeelle ja ottivat juhlallisesti vastaan kultaisen mitalin. Ensimmäisen kerran soi juhlallinen Maamme laulu voittajan kunniaksi. Keskustelu saleissa ja pirteissä virisi, sillä eihän kukaan ollut kuvittelutkaan, että Suomi voisi voittaa tällaisessa harvinaisessa lajissa. Salin tai pirtin emäntä ilmoitti, että nyt on juhlakahvin aika.

Seitsemäntenätoista päivänä tiivistyi jännitys radiovastaanotinten äärellä, Paavo Nurmi oli lähtöviivalla. Oli viiden tuhannen metrin juoksu alkamassa ja kuului selvästi lähtölaukaus. Kansa seurasi selostusta henkeään pidätellen. Syvä pettymys oli kun Ranskan Guillemot veti viime metreillä ohitse. Hopeaan oli tyytyminen. Pirtin nurkasta sanoi vanha vaari painokkaasti: "Ei hopia ole häpiä."

Kansa kokoontui jälleen radiovastaanotinten ääreen, mutta tunnelma ei ollut yhtä korkealla, kuin edellisen juoksun kohdalla. Kymmenen tuhatta metriä on puolet pidempi matka ja arvelu oli, että jos edes pronssia. Paavo pinkoi tasaisen tappavaan tahtiin ja selostaja kertoi kaikki juoksun vaiheet. Selostaja selosti, kuin viimeistä päivää ja pian oli saleissa ja pirteissä selvää, että Paavo oli juossu olympiakultaa. Monta oli riemun kiljahdusta, sillä Paavo teki, minkä kotikisoissa näytti.

22.8 oli vuorossa maraton ja kisakaupungissa oli synkeä sää, mutta siihen on suomalainen tottunut. Hannes Kolehmainen verryttelee lähtöviivan tuntumassa lihaksiaan, jotta koleus ei luihin ja ytimiin tunkeutuisi. Juoksijat komennetaan viivalle ja lähtölaukaus kajahtaa. Selostaja selostaa 42,75 kilometrin kisaa huolellisesti. Alku ei hyvää lupaa, mutta kun Hannes ylittää maaliviivan ajassa 2.32.35.8 on Suomi voittanut uuden kultamitalin täpärästi, sillä veljeskansan urheilija Lossmann hävisi vain 12 sekunttia.

Monen monta kisaa käytiin ja yhtä uskollisesti kansalaiset saapuivat radiolähettimien ääreen. Viimein koitti syyskuun kahdestoista päivä, jolloin juhlittiin olympialaisen päätöstä. Simo istui radiovastaanottimen ääressä, yhdessä veljensä Juhon, siskonsa Hilman ja äitinsä Liisan kera. Simo ja Juho kuuntelivat tarkasti selostusta ja tekivät uudelleen merkitöjä paperiin. Kyllä, 15 kultamitalia ja hopeisia kymmenen sekä yhdeksän pronssia. Ei huonosti pieneltä maalta. Selostaja vielä kertoi, että Suomi on mitalitilastossa neljäs. Liisa ja Hilma keittivät juhlakahvit ja tarjosivat pullaa ja kaakkua, juhlan kunniaksi.