Aiheittain

torstai 26. maaliskuuta 2026

Taupaus Päivi Räsänen II

Nyt on korkein oikeus tehnyt päätöksen, että kansanedustaja Päivi Räsänen on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän sai sakkotuomion. Päivi mahdollisesti/todennäköisesti valittaa EU-tuomioistuimeen. Kyse on vanhasta pamfletistä, jossa homojen todetaan olevan psykoseksuaalisesti sairaita. Tämä esiintyy myös sen aikaisissa terveysjulkaisuissa.

Sanan- ja uskonnon vapauden takia tuomio on haasteellinen. Erityisen vaikeana pidän puuttumista aikansa tekemisiin. On pöyritytty peleistä, elokuvista, kirjoista, erilaisista kirjoituksista ja taiteesta. Suurimpana pöyristyksen esittäjinä on vihervasemmiston edustajat, jotka tuomitsevat vanhat teokset rasismiksi.

Kuljetin taksia kymmenen vuotta ja aina homoilla, lespoilla ja transuilla oli tarve avautua suuntauksestaan. Milloin valitetaan peppukipua, milloin taas suhteen vaikeutta. Ei tunnu heillä menevän hyvin.

Tuli tässä mieleen imaamin sanat TV-ohjelmassa, jossa se sanoi, että homot on tapettava. Miksi valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ei tähän puutu ja tapaus on suhteellisen tuore. 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2026

Ulkomailla syntyneiden eläke

Ulkomailla syntyneiden takuu- ja kansaneläke menot ovat kasvaneet 41 %. Summana se tekee 147 miljoonaa euroa. Eläkettä maksettiin 28054 ulkomailla syntyneelle henkilölle. Oletettavasti yksikään ei ole työskennellyt maassamme. Luvusta myös puuttuvat suomessa syntyneiden ulkomaalaisten eläkkeet.

Maahanmuuttajat saavat oikeuden eläkkeisiin kolmen vuoden asumisen jälkeen. Luutavasti suurin osa on opiskelijoiden mukanaan raijaamien vanhempien kuluista. Sanna Marinin hallituskaudella helpotettiin opiskelijoiden perheenyhdistämisiä. 

Työeläkevakuuttajien väistyvä toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes kertoo, että eläkkee hakeminen on tehty liian helpoksi maahanmuuttajille. Ari Koponen on tehnyt aloitteen, jossa eläkeoikeus torpattaisiin. Suora lainaus mediasta: "Kelan tilastojen mukaan viime vuonna maksetuista takuueläkkeistä yli kolmasosa maksettiin ulkomailla syntyneille. Takuueläkkeitä maksettiin heille yhteensä noin 110 miljoonaa euroa.".

Suureksi tulee maahanmuuttajien elättäminen. Eikö ole matuteollisuuden kokonaiskulut jotain kuuden miljardin luokkaa tänä päivänä. En muista kuka lupasi selvittää valtioneuvoston toimesta kustannukset, mutta vieläkään ei ole yhtään laskelmaa esitetty mediassa. 

tiistai 17. maaliskuuta 2026

Tilausrikokset

Tuossa muutamapäivä sitten oli aamun aviisissa juttua tilausrikoksista, joissa alaikäisiä käytetään tekijöinä. Tilaaja ilmeisesti asui ulkomailla (erää median mukaan Marokossa ollut rikollinen, joka on Suomessa tappanut puukolla ihmisen) ja oli aikuinen. Viisitoista vuotiaat pojat värvättiin tekemään murhapoltto Vantaalla ja sitä ennen lapset olivat käyneet Helsingissä tuntemattoman perheen luona kovistelemassa tietoja huumevelallisesta. Pojat syyllistyivät silloin myös varkauteen. Tuhopoltto tapahtui polttopullolla ja ei ollut edes huumevelallisen koti. Lisäksi pojat ovat vastaan-ottaneet huumeita ja välittäneen ja myyneen niitä tilaajan pyynnöstä.

Ei tullut mitenkään yllätyksenä, että tekijöiden kansallisuudet ovat Suomi, Somalia, Kosovo ja Irak. Se uutisoinnissa hieman yllätti, että mainittiin kansallisuus. Ei siis kyse ollut suomalaisista lapsista, vaan olivat maahanmuuttajien jälkeläisiä. Katujengit myös mainittiin huumekaupassa ja sehän on pääsääntöisesti maahanmuuttajien heiniä.

Huumausainekaupasta ja murhapoltosta on nyt vangittuna seitsemän matua, joista kolme on viisitoista vuotiaita. Pääkaupunkiseutu on jo menetettyä aluetta. Matuja on useampi kymmenen prosenttia, raiskauksista tekee suurin osa matuista, huumekauppa on julkista ja verkossa tapahtuvaa, toimeentulojen saajista tukien saajista, jopa reilusti yli puolet, on matuja. 

Maahantulijoista viimeisen kolmenkymmenen viiden vuoden ajalta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ne ovat röyhkeitä, metelöiviä, siivottomia ja aina valittamassa rasismista. Media nostaa matuja aika ajoin pylväänpäälle, kunnes paljastuu, että pylväspyhimys onkin syyllistynyt rikokseen.

lauantai 14. maaliskuuta 2026

Kotikoulu

Eilisessä aamun aviisissa oli juttua kotikouluista, josta suojelupoliisikin on kiinnostunut. Epäillään, että siellä saadaan oikeitovaikutteisia ideoita.

Kotikoulu kiinnostaa erityisesti sergeroituneilla alueilla. Kuka haluaan lapsensa maahanmuuttajien kansoittamaan kouluun. Juuri oli juttua maksumuurin takana koulusta, jossa oli kolme suomen kielistä opiskelijaa. 

Myös aistiyliherkkyys aiheuttaa monelle ongelmia kouluissa. Nykyään koulut ovat satojen tai tuhannen oppilaan laitoksia. Siellä meteli ja valot ovat kovia, joten aistiyliherkkyyden kanssa painiva opiskelija on pulassa.

Myös monilla paikkakunnilla lopetetaan kouluja ja matka ajat uuteen kouluun ovat suhteettoman pitkiä.

Kotikoulussa saa varmaan opetuksen turvallisemmin, kuin suuressa koulussa. Itse olen ollut tukena sisareni lapsille matematiikassa. Kummipoikani oppi kertotaulun, ennen kuin sitä oppikirjassa käsiteltiin. Mielestäni kotiopetus pitäisi nostaa kunniaan. 

tiistai 10. maaliskuuta 2026

Pelipaita kausti

Nyt on ollut viikonlopun ja alkuviikon aikana paljon puhetta TSP:n pelipaidasta. Ssuora lainaus mediasta: "Veli-Matti Savinaisen päätös olla pukematta päälleen With Pride from Turku -teemaottelun pelipaitaa on herättänyt laajaa keskustelua, johon myös poliitikot ovat osallistuneet.". Hän vetosi vakaumukseensa.

Osa keskustelijoita on kannustanut pelaajaa ja sanovat hänen tehneen oikein. Osa kritisoi ja on sitä mieltä, että olisi syytä solidaarisuuden nimissä vetää paita päälle. Nyt lusikkansa soppaan on vihreiden Sofia Virta, joka kehoittaa lukemaan pelaajaa koskevan kolumnin. Myös seudun setan puheenjohtaja Kirsi Mikkonen ehti vaatia, ettei pelaaja saisi pelata ollenkaan.

Perussuomalaisten Miko Bergbom sanoikin loistavasti, joten lainaan taas: "  Sen sijaan, että Sofia Virta TPS:n hallituksen jäsenenä asettuisi puolustamaan omaa pelaajaansa, hän päättää jakaa täysin poliittisen ulostulon, jossa Savinaisen toimintaa arvostellaan voimakkaasti. Näinkö TPS kohtelee omia pelaajiaan? Bergbom kyselee.". 

LGTBQ+ porukka on päättänyt pilata senkin vähän kunnioituksen, jonka se on saanut. Seta rummuttaa transuja ja lyö märällä rätillä kansalaisten kasvoihin. Pitääkö tätä pride-hömpötystä pitää yllä koko vuoden. Eikö riitä, että nämä luonnonoikut pilaavat koko kesäkuun, sillä silloin ajatusta hierotaan päin pläsiä urakalla. 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2026

Nasiman itkut

 Nasima Razmyar ensin heitti kehiin, ettei maahantulijat tarvitse hoitoalalla suomen kieltä. Pelkkä tunnetason toiminta riittää, siis maahanmuuttajan tarvitsee hallita vain empatia. Niinhän siinä sitten kävi, että kuraa tuli niskaan.

Nyt Nasima tyttönen itkee, kun saa osakseen vihapuhetta. Häntä kun kehotettiin menemään takaisin Afganistaniaan. Se oli kauheaa vihapuhetta. Kuitenkin se haluaa lisää maahanmuuttajia ja "pakolaisia" maahamme ja sillä on sormet syvällä pelissä vokkiteollisuudessa. Joten se menee kaksilla raiteilla.

Olemme molemmat kokeneet kielitaidottoman lääkärin ja hoitajan sekä avustavan henkilökunnan ymmärrystä. Puolisoni liukastui ja sai käteensä kivun. Paljastui, että olkapää on sijoiltaan. Vähä-Aasialainen lääkäri yritti sitä paikoilleen. Se ei varmistanut sitä läpivalaisulaitteella (liekö edes osannut käyttää). No kolme vuorokautta kuuntelin kiroilua ja soitin kollegalle, joka kehoitti tulemaan päivystykseen. Suomalainen lääkäri totesi, että sijoiltaan on ja lähetti yliopistolliseen, jossa nukutuksessa laitettiin paikoilleen. Nyt olkapää ei enää nouse, sillä lopulta olkapallo löytyi lapaluun alta ja vauriot sen mukaiset.

Itselläni on myös hoidot jääneet kesken kielitaidottomuuden vuoksi.  Paha tatu, tautu jaada sairala; sanoi minulle ählämitohtori. Ei antanut hoitajalle ohjetta jatkaa antibioottia. Sepsis jäi hoitamatta ja kävi pumpun päälle ja nyt on kahdenlaiset rytmihäiriöt. Se siitä empatiasta. Ei ollut hoitovirhe. Olisi ilmeisesti ollut rasismia.

Kyllä hoitohenkilöstön ja aputyöläisten pitäisi osata suomen tai ruotsin kieltä hyvin. Yhdeltäkin afrikkalaiselta aputyövoimalta pyysin puoli kuppia kahvia ja siihen hiukkasen kylmää vettä. Sain täyden kupin kuumaa kahvia. Onneksi huoneessa oli suomalainen hoitaja, joka kaatoi osan kahvista lavuaariin ja laittoi siihen kylmää vettä tilkkasen.

Jos Nasima tyttönen ajaisi suomalaisten asiaa, niin se puuttuisi ehdottomasti suomen kielen taitoon, mutta se vihaa suomalaisia, kuten kaikki maahanmuuttaneet muslimit tapaa tehdä. 

maanantai 2. maaliskuuta 2026

Iranin valinta

Nyt on Israel pistänyt kasan Iranilaisia eliittiä paratiisiin. Ajatollo pääsi pois vihaamasta juutalaisia.

Katsotaan onko iranilaisista pistämään maansa kuntoon, vai jatkavatko vanhalla tavalla.

Venäjän pikkutsaari Putin on jäämässä ilman kavereita. Kaksi on jo pois pelistä.

keskiviikko 25. helmikuuta 2026

Naistaksi

Tässä on muutamia aikoja puhuttu naisille ja lapsille lanseeratusta taksista. Tästä nostivat äläkän miehet ja oletettavasti maahanmuuttajataksikuskit, sillä palvelu on pääkaupunki seudulla.

Monissa suurissa kaupungeissa on taksinkuljettajat pääsääntöisesti maahanmuttajia. Niiden tappeluita asiakkaista on kerrottu mediassa jo useamman vuoden. Niillä ei ole kielitaitoa, katutuntemusta tai palvelualttiutta. Tämän olen kokenut itse sotetaksissa. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajataksit ovat raiskanneet tai muuten ahdistelleet. Lisäksi ne veloittavat ylihintaa ja tapaukset ovat levinneet jo Lappiin asti.

Ei siis mikään ihme, että naisille haluttiin tarjota turvallinen kyyti. Itselläni on kammokokemuksia sotetaksista. Yleensä maahanmuuttaja taksikuskeilla on aina kiire johonkin. Pahin kokemukseni näistä kamikatsekuskeista on eräs, joka lyhyellä kotikadullani kiidytti ensin kuuteen kymppiin (yksisuuntainen katu) ja teki äkkijarrutuksen. Seuraavaksi neljänkympin alueella ajoi kahdeksaa kymppiä. Valituksia olen tehnyt lukemattomia. Ilmeisesti yhdelle maahanmuuttajataksille oli tästä huomautettu, joten kosto tuli arabian kielisestä musiikista nupit kaakossa.

Lisäksi tuli hyvä päätös Finavialta, ettei taksitolppa ole mikään rukouspaikka, näin ramadanin aikoihin. Tietysti muslimitaksikuskit ovat tilanteesta ottaneet nokkiinsa ja syyttäneet rasismista. Eihän se mitään asiakaspalvelua ole, jos kuski on tolpalla perse pystyssä mattonsa päällä.

On todella hienoa saada naisille oma taksi ja lakia pitäisi muutenkin tiukentaa. Anne Berner pilasi koko taksijärjestelmän. Olen joutunut sotetaksitilauksiini liittämmän nykyään, ettei olisi ulkomaalaista kamikatsekuskia. Tämäkin siksi, ettei Pirha myöntänyt minulle tuttutaksioikeutta ja vetosivat, että sotekeskus hoitaa homman.

Hieno homma WOWO firmalle.

maanantai 16. helmikuuta 2026

Kansalaisuuskokeesta

Aamun aviisissa oli juttua kansalaisuuskokeesta. Tähän saakka kansalaisuutta on jaettu kuin ämpäreitä marketin avajaisissa. Laissa olisi tarkoitus, että kansalaisuutta hakeva osoittaisi integroituneen Suomeen. Suora lainaus lehdestä: "Ministeriön mukaan koe voisi sisältää perustietoa yhteiskunnan toiminnasta, yksilön oikeuksista, suomalaisen yhteiskunnan arvoista, keskeisestä lainsäädännöstä sekä perus- ja ihmisoikeuksista. Lisäksi mukana voisi olla tietoja yhdenvertaisuudesta, sukupuolten tasa-arvosta sekä Suomen historiasta.". Epäilen tämän toimivuutta.

Lakia ovat arvostelleet keskuskauppakamari, Uudenmaan elinvoimakeskus, Suomen asianajajat, pakolaisnevonta ja oikeusministeriö. He epäilevät, että kokeesta tulisi tarpeeton pullonkaula maahanmuutolle ja se saattaisi muodostua tiettyjä hakijoita syrjiväksi eli rikkovan yhdenvertaisuuperiaatetta. Esimerkiksi muodostetaan luku- ja kirjoitustaidottomat, joita on suurin osa muslimeista ja humanitäärisistä muuttajista.

Maahanmuuttovirasto vastaisi kokeesta ja yliopistoilta hankittaisiin sopivat kysymykset. On myös esitetty, että koe olisi monivalintakoe. Koska yliopistot tekevät kysymykset, niin epäilen tekijöiden olevan humanisteja ja kysymykset sen mukaisia. Todennäköisesti kysymyksistä tulee helpot ja selkokieliset. Maahanmuuttajat saavat tulkkipalvelut, joten tulkki voi kertoa oikeat vastaukset. Tosin testin kielinä olisi Suomi tai Ruotsi.

Kalliiksi tämäkin tulee. Alkuinvestointi maksaa viisimiljoonaa euroa. Luulisi kysymysten teko ja kokeen aloitus halvempaa, mutta maahanmuuttajien teollisuushaara kustantaa paljon. On luvattu hallituksen toimesta laskea kustannukset, mutta en ole sellaista löytänyt. Eräiden arvioiden mukaan maahanmuuttajat aiheuttavat noin 6,3 miljardin kulut vuosittain.

Suora lainaus lehdestä: " Lakiluonnoksen kommenteissa huomautetaan lisäksi, että kansalaisuuden saamisen vaikeuttaminen voi heikentää maahan muuttaneiden sitoutumista Suomeen ja vähentää pitovoimaa. Tätä korostivat etelän suuret kaupungit Espoo, Helsinki, Turku ja Vantaa.". Nämä ovat jo menetettyjä kaupunkeja, jossa ulkomaalaisten osuus on suuri. Menetettyihin kaupunkeihin kuuluu myös Oulu, jossa juhlitaan ramadania ja Tampere, jossa ulkomaalaisten tekemät rikokset on nousussa.

Nykyään riittää kansalaisuuden saamiseen usean ehdon täyttyminen, mutta vaaditaan vähintään tyydyttävää taitoa suomen tai ruotsin kielessä ja sen huomaa. Maahanmuuttajat eivät osaa kieliämme riittävästi ja älämölöävät sitten omalla kielellään. Lapset eivät opi maamme kieliä ja menetetyissä kaupungeissa vanhemmat valitsevat päiväkoteja ja kouluja suhteessa ulkomaalaisiin lapsiin. Mediassa oli maksumuurin takana kertomus päiväkodista, jossa oli vain kolme suomalaista lasta. En maksanut, joten en tiedä, mitä mieltä tarhatädit olivat.

Mielestäni kokeessa voisi olla viitisen kymmentä kysymystä, jotka olisi historiaa, lakia ja tasa-arvoa. Arvoja on vaikea mitäta, sillä ne vaihtelevat puolueesta ja ihmisestä riippuen. Tasa-arvo olisi tärkeä kysymys, sillä muslimit valehtelevat niissä kysymyksissä. On myös irvokasta, että imaami voi sanoa TV:ssä homojen tappamisen oikeudesta, mutta Päivi Räsänen ei saa siteerata raamattua. Lain tuntemus olisi myös hyvä.  Kielitaitovaatimusta tulisi korottaa. Tyydyttävä kielitaito ei riitä.

Moni arvostelija puhuu työperäisestä maahanmuutosta. Tosiasia on se, että moni tulee halpapalkka-aloille ja kun maahanjäänti on mahdollinen, niin irtisanoudutaan töistä ja aletaan elämään sosiaali-turvalla. Kun katsoo menetettyjen kaupunkien kauppakeskuksia, niin sieelä notkuvat pitkin päivää nämä työperäiset maahanmuuttajat. Niiden osuus sosiaalitukien saajista on paikoin yli viisikymmentä prosenttia ja maksetut summat suuria.

Mielestäni humaritäärinen maahanmuutto saisi loppua. Ne on pääsääntöisesti kouluttamatta olevia luku- ja kirjoitustaidottomia, joiden kyky oppia kieliämme on pahasti pakkasen puolella. Nytkin niitä otetaan viisisataa lisää elätiksi. Myös työlupien kanssa saataisiin olla tiukempia. 

Maahanmuuttoa tulisi muutenkin rajoittaa. Lukioihin ja yliopistoihin haetaan jatkuvalla syötöllä ulkomaalaisia opiskelijoita rahan perässä. Viisikko vielä löysensi opiskelijoiden perheiden yhdistämistä, mistä syystä meillä on runsaasti sosiaalisella tuella elätettäviä. Palautusta ei niille saada aikaan. Muutenkin maasta poistamiset takkuaa. Moni muslimimaa ei ota niitä takaisin, jos paluu ei ole vapaaehtoinen.

perjantai 13. helmikuuta 2026

Vanhusten hoito kriisissä

Aamun aviisissa oli iso juttu Pirkanmaan hyvinvointialueen (pirha) vanhushuollon tilanteesta. Satoja vanhuksia on erikoisairaanhoidon, perusterveydenhuollon vuodeosastoilla ja kotona, jopa ilman palveluja. Tämä ei ole yksin Pirha ongelma, vaan koskee koko maatamme.Nyt sattuneet kuolemantapaukset ovat vain jäävuoren huippu.

Vanhainkotijärjestelmä ajettiin alas, mutta tilalle ei tuotu mitään, vaikka väestön vanhenemisesta on puhuttu jo vuosikymmeniä. Kotipalvelu ajettiin myös alas ja kotisairaanhoito muuttui kotisairaalaksi. Vanhankodeissa järjestettiin toimintaa. Ne eivät olleet vain makuupaikkoja kotona pärjäämättömille vanhuksille.

Ihmiset elää yhä vanhemmiksi ja se lisää muistisairauksien riskiä. Lähes päivittäin etsitään kotoaan kadonnutta vanhusta. Kotona usein iäkäs puoliso joutuu raihnaisena hoitamaan vielä raihnaisempaa.

Kotiin saatavia palveluja on säästösyistä vähennetty. Palveluasuntoihin on pitkät jonot ja se saattaa sijaita eri kunnassa, mikä vaikeuttaa puolison ja muiden läheisten vierailuja. Pirha on vetänyt tiukille ns. RAI-arvion, jotta hoitoon pääsy on mahdollisimman hankalaa ja vaikeaa. Vanhusten palveluasumisia ei ole alkuunkaan riittävästi.

Kotio saatavat palvelut ovat heikentyneet huomattavasti. Ei ole enää terveyssisaria tai kotisairaanhoitajia. He kävivät apua tarvitsevan luona monta kertaa päivässä ja tarvittaessa yölläkin. Nyt suositellaan teknologiaa avuksi. Moni ei hallitse sairautensa takia teknisiä laitteita. Yksinkertainen on turvarannekke, jolla voi hälyyttää apua. Tosin yksi kuolintapaus liittyi nimen omaan em. järjestelmään. Siinä vastaanottava tahon puhelimia ei oltu ladattu tai olivat muuten sammuksissa ja yhdentoista hälyytyksen tehnyt vanhus löytyi kuolleena.

Kotipalvelun puutteen vuoksi on ralli kodin ja päivytyksen välillä. Pirha alueella jopa joka kolmas päivystyksen asiakas on kotona pärjäämätön vanhus. Pirha on saanut jo kaksi huomautusta vanhusten hoidosta. Mitään tilanteen korjaamiseksi ei ole tehty.

Tilanne on katastrofaalinen. En yhtään ihmettele sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson eroa pestistään. Säästöjä pitäisi saada aikaiseksi, mutta se tapahtuu hoidon kustannuksella. Soteala ei ole toipunut edes -90-luvun lamasta, jolloin kaikki toiminta ajettiin alas. Siitä alhosta ei ole toivuttu, vaan ajauduttu vielä alemmaksi.

torstai 29. tammikuuta 2026

SDP:n sekoilua

Nyt on ollut mediassa paljon puhetta demarien käytöksestä. On uhkailtu, huudettu, puhuttu sopimattomia ja käytetty hyväksi. Puolue on kieltänyt kaiken ja esittänyt tekevänsä ulkopuolisen selvityksen tilanteesta. Nyt viimeisin kohu nousi Tytti Tuppuraisesta, joka on vähätellyt, painostanut ja huutanut. Nyt Tytti sitten uhkaa mediaa oikeustoimilla, kun kunniaa on loukattu. Tosin monelle Tytti on jäänyt mieleen Uniper kohusta, jossa Suomi sai takkiinsa oikein kunnolla.

Puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman taas puolustelee Tyttiä, joka on vetänyt ryhmää jämäkästi ja määrätietoisesti. Tulee mieleen päärsmänttäri, joka on aina oikeassa ja sanoo miten menetellään. Ei savua, ilman tulta, sanoo vanhakansa, joten demareissa on jotain hämärää menossa.

Eipä puolueen paikallispoliitkotkaan järkevästi toimi. Tampereen demarilainen pormestari Ilmari Nurminen halusi lähettää 50 000 euroa Gasan lapsille.Muistaakseni se oli italialainen tutkimus, jossa todettiin, että suurin osa avustuksista meni Hamasille tai sitä tukeville ihmisille. Lisäksi häiskä käädyt kaulassa julisti budjetin, jonka säästöt teki kipeää. Kuitenkin oli varaa kaupungilla kuvata pormestaria melkein neljällä tuhannella eurolla. Turussa koko pormestarin ja apulaispormestarien viralliset kuvat oli alle viisisataa. Kyllä demari löytää rahaa aina omiin tarkoituksiinsa.

Mediassa on esiintynyt arvioita kohusta, että syynä taitaisi olla valtapoliittinen taistelu. Antti on ollut lievästi sanottuna näkymätön. Tytti on taas aina äänitorvena puolueen asioissa. Saas nähdä, mitä valintoja tehdään istuntokauden alussa ja lopulta puoluekokouksessa, kun on takana tällainen työpaikkakiusaamiskausti takana.

tiistai 20. tammikuuta 2026

Empatiataulu

Tämän aamun aviisissa oli kirjoitus Tampereen hyvinvointisuunnitelmaksi. Sen liitteenä oli empatiataulu, jossa eroteltiin ryhmiä, jotka tarvisevat positiivistä erityiskohtelua ja niitä ryhmiä, jotka sitä eivät tarvitse. Jo ensimmäisestä kohdasta tuli ristiriitainen olo, sillä siinä puhuttiin viittomakielisistä tai ilman suomen ja englannin kielen taitoa olevia. Kuurot siis pannaan samaan ryhmään kirjoitus ja lukutaidottomien maahanmuuttajien tasolle.

Empatiataulussa on myös positiivisen erityiskohtelun kohteena on myös sukupuolivähemmistöt, joihin nykyinen Tampereen pormestari Ilari Nurminen kuuluu. Maahantulijoihin liittyvät myös näkyvästi uskontoihin liittyvät. Tosin siinä mainitaan myös katsomusryhmään kuuluvat.

Vähiten erityiskohtelua tarvitsee Suomen kielen taitoinen, sukupuolienemmistöön kuuluva hetelo ja mies. Lisäksi maalistunut valtauskontoon kuuluva tai uskonnoton.

Tämä on puhtaasti punavihervasemmiston käsikirjata. Muslimeita ja maahanmuuttajia täytyy tukea, mutta kantasuomlaiset saa pärjätä omillaan ja veroilla maksaa muslimien ja muiden maahanmuuttajien elätys sosiaaliavulla.

Lainaan vielä median kirjoittamaa: "Jussilan mukaan päätös pois vetämisestä johtuu siitä, että empatiataulussa on ollut sanavalintoja, jotka ovat voineet johtaa yksinkertaistettuun tulkintaa. Empatiataulut tulevat valmistelussa uudelleen lautakuntakäsittelyyn.", näin sanoi kokoomuslainen apulaispormestari Anne-Mari Jussila. Miten niin yksinkertaistettuun? Se empatiataulukko on täysin rasistinen suomalaisia kohtaan.

Mielestäni empatiataulu on rasistinen. Siinä sorsitaan suoraan suomalaista heteroseksuaalista miestä ja jalaustalle nostetaan muslimit, maahanmuuttajat ja lgtbq+ ihmiset. Suomalaisia kantaihmisiä lyödään märällä rätilla päin naamaa, sillä mediassa suitsutetaan maahanmuuttajien eriomaisuutta, vaikka ne tekee rikoksia suuresti enemmän väkitasoon nähden. Punavihervasemmiston mielestä ei voi olla rasismia arvostella suomalaisia. Rasismia on niiden mukaan vain maahanmuuttajien kritisointi, joka tapahtuu aiheesta.

torstai 15. tammikuuta 2026

Räppäri rikollisena

Nyt on media ensin täyttynyt rappariin kohdistuneesta rasismista, josta uutisoi Yle. Nyt on paljastunut synkkä menneisyys. Media mielellään rummuttaa maahanmuuttajista. Erityisesti jos ne tulevat Vähä-Aasiasta tai Afrikasta. Ensin on oikein kamalaa rasismia ja sitten paljastuukin muuta. Nämä ovat hyviä valehtelemaan ja se kuuluu kulttuuriin ja islamin uskoon, joka kehoittaa valehtelemaan vääräuskoisille, jos siittä on etua.

Nyt räppäristä nimeltä Zpappa eli Cigalo Ezang-Lubuma on tuomittu useista väkivaltarikoksista ja tuorein tuomio on toissa vuodelta rahanpesusta. Tuomiot ovat olleet ehdollisia tai ehdottomia. Näistä rasismia kohdanneista kultamunista tuppaa säännöllisesti paljastumaan rikoksia.

Nyt huippuma on, että räppäri on Emma-gaalassa ehdokkaana ja vastaava on kertonut, ettei sovitetuilla menneisyyksillä ole vaikutusta ehdokkuuteen. Abiristeily kuitenkin katsoi toisin ja päätti perua räppärin keikan ja tekivät mielestäni oikein.

Mistä näitä väkivaltaisia, raiskaavia, huumausaineiden myyjisä ja käyttäjia ilmestyy Etelä-Suomen alueelle ja Oulun seudulle. Ne on pääsääntöisesti peräisin Vähä-Aasiasta tai Afrikasta. Rikosoikeusvirasto kertoi mediassa juuri, että ulkomalaisia on vankiloissa likemmäs tuhat ja pääasiassa rikokset koskevat huumeita ja raiskauksia. Nyt tuli myös uutinen mediasta, että räpäri jää tauolle.

perjantai 9. tammikuuta 2026

Puolesta loukkaantujat

Kyllä tämä Suomi on kummallinen maa. Täällä on aktiivinen punavihervasemmisto ja kommunistit jotka loukkaantuvat kaikesta. Nyt on loukkaannuut lasten musiikkiyhtye Fröbelin palikoiden vanhoista lauluista. Kommunistit aikovat mellakoida Lahdessa, kun Keskisarja pitää luentoaan väestönvaihdosta ja sen historiasta. Jopa AY-pomot ovat solvenneet naishiihtäjää b-luokan toimijaksi, kun kehtasi sanoa heidän vaikutusaluetta Mogadishuksi. Historiaa ne sorvaavat uusiksi ja kieltävät kaiken menneen elämän.

Kristilliset arvot on jo pistetty romukoppaan. Ei saa toivottaa hyvää joulua, mutta punavihervasemmisto muistaa toivottaa hyvää silloin, kun on muslimien paastokauden  loppujuhla. Kevätjuhlissa pöyristytään, jos lauletaan suvivirsi, joka on ylistys puhkeavalle luonnon kauneudelle. On pöyristytty silmien venyttelystä, vanhoista elokuvista ja tv-sarjoista. Kyllä puolesta loukkaantujat vielä julistava Tuulen viemää elokuvan rasistisen konialistiseksi.

Punavihervasemmistossa ei ole mitään hyvää eikä järjellistä. Juuri luin nettiuutisia ja yksi vasemmiston rapalanaama esitti tekoälyveroa. Koko pääkaupunkiseutu ja suuret kaupungit on menetetty näille rapalanaamaisille, sini-, puna-, vihertukkaisille ja muilla tavoilla möykkääville tuhansille erilaisille sukupuolille.

Minusta tämä on jo mennyt liian pitkälle. Nyt suomalaisten tulisi korottaa äänensä näitä vastaan realiteeteillä. Uskon niiden yhä olevan niin dei- kuin woke kuplassa, ettei mitkään faktat pure ja media komppaa.

sunnuntai 4. tammikuuta 2026

Turhaa anteiksipyytelyä

 Nyt on eri medioissa kohistu hiihtäjä Vilma Nissisen sanomisiin. Häneltä kysyttiin hiihtokisojen jälkeen, että kilpaileeko mieluummin nyt käytävissä kisoissa Italiassa vai Vantaan kisoissa. Hän vastasi: "Sata kertaa täällä mieluummin hiihdän kuin Suomen Mogadishussa. Voi olla norjalaisille pieni kulttuurišokki, hiihtäjä ilmoitti." Tämä oli suora lainaus mediasta.

Tästä alkoivat mahtavat rasismisyytökset. Vantaan kaupunginjohtaja poltti päreensä. Hiihtoliitto purki tuntojaan ja sen jälkeen Vilma parka joutui turhaan pyytämään sanomisiaan anteiksi. Vantaan Hakunila kun on maahanmuuttajien, etenkin somalien asuttama alue.

Onneksi meillä on myös Vilmaa puolustavia tahoja. Lainaan nyt suoraan mediasta: "Brighton Beach saa olla pikku Odessa (siellä venäläiset, juutalaiset ja ukrainalaiset), Houstonissa voi olla Little Lagos, Lahti voi olla Chicago, Seattlessa voi olla Chinatown, Losissa on Koreatown. Mutta Vantaa ei voi olla Mogadishu, koska rasismi, Alizad kummastelee. Niin syvällä asuu rasismi liberaaleissa, että he eivät itsekään näe sitä, hän lisää."

Nykysuomessa on hyvin tavallista sanoa totuutta puhuvaa rasistiksi tai fasistiksi.Suurimmat kaupungit ja varsinkin niiden lähiöt ovat maahanmuuttajien paikkoja. Suuret keskittymät ovat Lähi-Itäläisten tai afrikaanojen hallitsemia alueita. Tätä totuutta ei saa sanoa ääneen.