Aiheittain

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015 Kuudes luukku

Tonttulassa suoritettiin viimeiset valmistelut illan juhlaa varten. Odottavan aika on aina pitkä, joten jokainen uskoi kuulleensa junan vihellyksen.

Koko eilisen päivän oli juna kulkenut pitkin Suomen rajaa ja nyt se puksutti kohti Tonttulaa ja saapui, kuten oli Tonttu Tohvelo kertonut, niin tasan yhdeltä iltapäivällä. Kylän väki oli saapunut runsain joukoin vastaanottamaan vieraita.

Valaistua kujaa myöten siirtyivät vieraat ja kyläläiset kunnantalon edustalle, jossa Tonttuorkesteri, johtajanaan Tonttu Sointuva, aloitti tilaisuuden juhlallisella Finlandia hymnillä.Samalla nousivat liput yhtäaikaisesti salkoihin. Tänä vuonna tehtävän oli valittu Pekka Pykälä, Tekla Tekstiili, Tuuli Tunturipuro sekä Janne Jauhopeukalo.

Väki siirtyi koulun juhlasaliin, jossa nautittiin juhlalounas. Puheensorina oli melkoinen, joka vaimeni vasta kun puhujapönttöön nousi kunnanjohtaja Tonttu Tuikitärkeä. Hän toivotti vieraat vuolaasti kiitellen tervetulleiksi. Juhlapuheessa hän kävi läpi muuttoliikkeiden vaikutuksesta maamme historiassa.

Ulkomaiden tervehdyksen toi Notre Damen kirkkotonttu Elfe Altéré kuvaten tonttujen hyvää yhteistyötä kaikilla osa-alueilla. Samoilla linjoilla oli Kölnin yliopiston tonttu Elf Weise.

Maamme-laulu raikui salissa Tonttuorkesterin säestämänä. Laulua seurani näytelmä, kuinka Suomelle kuningasta etsittiin.

Lopulta penkit ja pöydät siirrettiin sivuun ja väki pääsi tanssin pyörteisiin. Juhla jatkui pitkälle iltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti