Elämän poluilta löytyneitä VI

Joulu ja uusi vuosi on nyt juhlittu. Joulu oli lumeton Tapaninpäivään asti eikä uutena vuonnakaan lunta paljoa ollut. Tämä sai minut muistelemaan erästä uuden vuoden aattoa lapsuudestani.

Elettiin seitsemänkymmentäluvun alkuvuosia, jotenkin on jäänyt mieleen, että vuosi olisi ollut 1972. Pakkasta kyllä oli, sillä nurmikko oli tuleentunut aivan keltaiseksi.

Uuden vuoden aattona oli meillä komeimmat raketit, sillä isi ampui taivaalle vanhenevat merkinantoraketit. Isi oli Vapepan pioneereja ja heillä oli vihreitä, punaisia ja valkoisia merkinantoraketteja, joita ammuttiin kynällä. Kynä oli terästä eikä paljon paksumpi kuin lyijykynä ja siinä oli oikein pidike, jolla sen sai kiinnitettyä taskuun. Kynän päässä oli kierteet rakettia varten ja sivussa nappula, jolla kynä viritettiin ja sitten nappula päästettiin vapaaksi, joka laukaisi raketin.

Merkinantoraketti itse oli vain viisi senttiä korkea ja halkaisija pari senttiä. Sen alareunassa oli hyvin kapea osa, jossa oli kierteet ja se ruuvattiin kynän kärkeen. Jotenkin minulla on muistikuva, että kaikkien rakettien kyljet olivat teräksen värisiä, mutta lakki kertoi värin. Saatan olla väärässä, sillä nämä ovat lapsen muistoja.

Merkinantoraketti oli valkoinen, vihreä tai punainen pallo, joka nousi korkealle taivaalle ja paloi pitkään. Laukaisun jälkeen isi ruuvasi patalapulla ammutun rakettipatruunan pois ja kiinnitti uuden. Nopeasti isi sen teki, sillä taivaalla oli kolme eriväristä yhtä aikaa.

Isi valvoi myös koko uuden vuoden yön, sillä tuolloin meillä oli ulkorakennus, jonka entinen navetta toimi puuliiterinä, oletettavasti sauna oli entinen karjakeittiö sekä ulkohuussi. Sisävessaahan meillä ei tuolloin ollut. Valvomisen syynä oli se, että tuon rakennuksen katto oli vanhaa lumppupohjaista huopakattoa ja sen sorat olivat lähteneet evakkoon jo vuosia sitten ja isi pelkäsi, että uuden vuoden raketit sytyttää katon palamaan, joten hän vartioi tuon yön.