Aiheittain

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kansalaispalkka

Nyt on Kelan johdolla ryhdytty selvittelemään tukien viidakkoa ja tämän homman alkuunpanija lienee Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä. Sosiaalituet harvoin koskettavat työtätekevää, mutta sen ulkopuolelle pudonneet joutuvat painimaan melkoisen byrokratian papyruskaislaviidakon läpi. Monesti on täytettävä lippuja sekä lukemattomia ja toimitettava tositteita siitä, sun tästä ja monesti joutuu hakemaan lausuntoja eri paikoista, esim. lääkärin lausunnon perussairauksien lääkkeistä ja niiden tarpeellisuudesta.

Nyt on esitetty kansalaispalkkaa, joka olisi mallista vaihdellen 550 - 800 €/kk. Tämä olisi verovapaata, mutta se on jäänyt epäselväksi, että meneekö siitä työttömyysvakuutusmaksut ja muut sen semmoiset vaiko puhtaana käteen.

Jakaako tämä kansan kahteen ryhmään eli niihin, jotka saavat perustuloa ja niihin, jotka saavat palkkaa. Valitettavasti monen palkkatulo ei ole tuon kummosempi, monella alalla 30 - 50% tuon perustulon päälle. Tästä tietenkin kun maksetaan verot, tyelit, työttömyysvakuutusmaksut, niin käteen ei jää paljon tuota suurinta perustuloa kummempaa. Etenkin, jos puoliso on työssä ja elätettävänä ei enää ole lapsia.

Koko sosiaalipuoli ja mukaan lukien TE-keskukset pitäisi panna totaaliremonttiin. Esimerkiksi Kela vaatii yhä toimittamaan paperiset sairauslomatodistukset vaikka ne voi skannata ja verkon yli lähettää. Miksi? TE-keskus puolestaan on varsinainen leppäkertun pahin vihollinen, sillä se on ensisijainen lausunnon laatija työttömyystilanteesta ja jos sen lausunnossa on yksikin byrokratian kukkanen, niin Kela ei ei etuuksia myönnä. Tällöin saat vaan sekokielisen ilmoituksen siitä, että laki tämä, pykälä tuo, momentti muunlainen ei toteudu ja täten ette ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Ja aut armias, jos jos kaikki onkin ok, mutta työkkärin netissä on ongelmia ja et voi ilmoitusta määräajassa tehdä, niin koko homma alusta, kareseineen päivineen ja arvaa uskovatko nuo, että heidän sivuillaan saattaisi muka olla häiriöitä. HiH

Tähän väliin pieni vinkki, arvoisat kansalaiset, medborgare. E-resepti sovellus on kaatunut nyt lyhyellä aikaa pariin otteeseen. Kun sovellus ei toimi, niin lääkettä ei apteekista ulos saa. Jos aamulla huomasit, että viimonen pilleri/kapseli/tms. meni, niin saat edellistä pakkausta vastaan lääkkeen. Minulla ei ole tiedossa, päteekö tämä kaikkien lääkkeiden kohdalla, mutta oletettavasti useimmissa. Ja tämä on vinkkini: Kun laatikko tyhjenee viimeisestä laatasta tai purkki tyhjenee, niin heitän ne pois vasta sitten kun apteekista on saatu uusi erä.

Kun olen lueskellut erilaisia selostuksia kansalaispalkasta, niin mieleeni tuli ajatus eli voisiko jokainen ansaita 550 €/kk verottomana, maksuttomana ja sen jälkeen alkaisi pyöriä verotus ja muut maksut maltillisesti. Meidän ammattialalla tammikuu on täysin kuollutta ja kun ajotunteja on vähennetty, niin minun palkkani tammikuussa oli 1067,76 € ja siitä sitten verot ja muut kulut pois. Voit arvata, että jääkaapissa ei paljon tuotteita ollut. Mikä olisi ostovoimani ja sitä kautta työllistävä vaikutus, jos tuolta 550 € olisin ollut vero- ja maksuvapaa? Ylimenevältä osalta voisi sitten pienipalkkaisilta periä veroa hillitysti, esim. pari prossaa tonttuun saakka ja sitten porrastetusti ylöspäin. Nähtäväksi jää saavatko instanssit aikaiseksi muutoksen?




8 kommenttia:

  1. Tässä kansalaispalkassa on toki taustalla hyvä ajatus byrokratian vähentämisestä. Käytännössä homma taitaa vaan toimia siten, että jos työt julkishallinnossa vähenevät, niin sieltä ei henkilökuntaa vähennetä samalla lailla, kun yksityisellä puolella jouduttaisiin tekemään.

    Lopputuloksena voi olla kansalaispalkka, mutta yhtä suuri määrä verovaroista kustannettuja työpaikkoja kuiin ennenkin.

    Korkea tasavero yhdistettynä kansalaispalkkaan kyllä lisää huomattavasti harmaan talouden houkuttelevuutta.

    550 euroa käteen ja siihen sitten jotain pimeätä hommaa tuhannella tai kahdella päälle kuulostaa aika paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta useimmille, kuin tehdä siihen päälle hommia isolla veroprosentilla.

    Ps. Toimimme ilmeisesti samalla alallla. Se on vahvasti menossa siihen suuntaan, että verojen kierto on tulevaisuudessa alan yleinen toimintatapa. Tammikuut on yleensä olleet hiljaisia, mutta tänä vuonna tulos oli odotettua parempi. Saa nähdä mitä kesä tuo tullessaan.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Ekku!

    Tuota itsekin pelkään, että jakkupukuporukkaa ei hevillä ulos laiteta. Oman kunnan teknisellä puolella oli neljä työnjohtajaa ja kullakin sata alaista. Kun tultiin 90-luvun lopulle, niin oli edelleen nejä työnjohtajaa ja kullakin neljä alaista. Täten pelkään, että sama peli jatkuu tälläkin vuosituhannella.

    Tuota harmaata yritin torjua juuri tuolla viimeisellä kappaleella eli kaikki saisivat verotta 550€ ja sitten vasta verot ja muut maksut. Kuten kirjoitit, niin korkea tasavero on tässä tuo hankala yhtälö. Jos veroja tasoitettaisiin tulojen mukaan, niin tuo homma saattaisi toimia, sillä tällöin verotus siirtyisi enemmän kulutuksen piikkiin, jolla saattaisi olla työllistävä vaikutus.

    VastaaPoista
  3. Olen kansalaispalkka asiaa luontaisen tyypillisesti laiskasti pyöritellyt mielessäni.
    Ei. Niin kauan ei, kunnes saan sen perusteltua itselleni. En näe mitään syytä saada vastikkeetonta rahaa siksi vain että on syntynyt.

    Tietysti kiirehdin myös sanomaan, että joo, hyvä kirjoitus ja olen pitkälti samaa mieltä. Erinäisiä instansseja ois syytä luudata rankasti. Itseä ketuttaa eniten se, että sen,minkäpiti asioita helpottaa, vaikeuttaa niitä. Daa-ah.

    Mikä on leppäkertun pahin vihollnen?
    Pitääkö kuukkeloida. Enpä jaksa.
    Tuli muuten mieleen tuosta, että kakara kun olin, mummon saliviidakkoon osui kirvavyöry. Mummo maksoi 10 penniä jokaisesta leppäkertusta, joka saatiin toimitettua saliin. Yksi irtokarkki maksoi 10 penniä.
    Do the math.

    Leso

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Leso!

    Lähinnähän minulla oli yhtenä ajatuksena byrokratian purku. Esimerkiksi Kelalla menee kuponkien käsittelyyn sama kolmeviikkoa kuin paperi- ja etanapostin aikana, joten tietotekniikka ei ole asioita nopeuttanut pennin vertaa.

    Vastauksena kysymykseesi, niin se on pilkun nussija.

    Meillä mummu maksoi kärpäsestä pennin, no pennillä sai jo yhden namun. =)

    VastaaPoista
  5. Oon viime aikoina taas jälleen kerran ja milloinka en tekemisissä byristen kanssa. Alkaa oikeesti tympimään saatanan suojatyöpaikat.

    Perhana. My bad. Oishan tuo pitäny muistaa. :D

    Leso

    Paitsi että ruma sana ja hyi hyi. :(

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Leso!

    Juu ja sitten jos byrokratiaa lähdetään purkamaan kuin korttipakkaa, niin pöydälle jää vain ne pari jokeria. Suojatyöpaikka muuten vähentää työttömien määrää, mutta palkkakulut ovat huimat. Oletko yrittänyt TE-keskuksen kanssa operoida? Eräs kuulemani tarina oli se, että kansalainen meni TE-toimistoon ja hänet opastettiin tietokoneelle, josta otetaan sitten yhteyttä.

    Mikä paha sana? Kyllähän suomalaisia kansallispyhimyksiä tulee säännöllisesti kunnioittaa. :DD

    VastaaPoista
  7. Olen operoinut myös TyömikävitunElämä-keskuksen kanssa. Juuei. Se henkilö, jonka kanssa minun piti muka asioida, ei ottanut yhteyttä edes sähköisesti.
    Tähän iso naamapalmu.

    Kaikki siellä häröilevät virkailijan näköiset oli nuoria. Ei siinä sinänsä pahaa, mutta erinäisistä kokemuksista olen päätellyt, että jos tärkeilijät on nuoria, homma ei pelitä. Kulissit on komeet.

    Vaikkakin arvaan, että silloin siellä konttorilla se husu ja virolainen saivat palvelua. Ihanaa. :)

    Leso

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Leso!

    Lisätään tähän hyvinvoiva byrokratian kukkanen.

    VastaaPoista