Aiheittain

torstai 20. huhtikuuta 2017

Pettynyt pastoritar

Oli todella hilpeää luettavaa pastoritar Marjaana Toiviaisen nassukirjapäivitystä otsikolla Mitä on rasismi Suomessa. Ensinnäkin otsikko oli kirjoitettu isoin kirjaimin, joka nettietiketissä tulkitaan huutamiseksi. Täten voitaneen todeta, että Marjaana on vetänyt pussillisen herneitä nenään. Lisäksi hän ilmoittaa muuttavansa Tansaniaan, joka hänelle taitaa paremmin sopia, kuin kylmä pohjolamme, jossa ihmiset taitavat lämmetä hetkeksi juhannuskokon äärellä. Toki sillä edellytyksellä, että kaatosateessa sen saa syttymään.

Marjaana tyttönen on ollut kovasti maahantunkeutujien puolella ja näissä toimissa ryhtynyt viranomaisia kohtaan kapinoimaan, kuten kunnollisen anarkistin tuleekin tehdä. Taisipa organisoida Helsingin torille mekastusteltan, jotta jokainen nyt tajuaisi, kuinka hän yrittää auttaa erivärisiä ystäviään. Ainoa vaan on se, että nämä eriväriset ystävät kustantavat valtiolle (lue: veronmaksajille) yli miljardin tänäkin vuonna. Varsinkin kun tiedämme, että näistä erivärisistä ystävistä ei juuri tule veronmaksajia, niin kustannukset ovat vuosi vuodelta suurempia. Tätä Marjaana ei pysty ymmärtämään, sillä hänen mantrassa on vain eriväristen ystävien kokemat kauhut, joista suurin osa on satua ja tarinaa.

Sitten suora lainaus: "En voi asua tässä maassa enää. Muutan pois ensi kuussa. Tässä maassa ei enää voi elää. Terveiset hallitukselle: voititte." Eihän tähän voi muuta todeta, kuin sen, että jos ei viihdy, niin ei täällä pakolla tarvitse olla. Sinivalkoiset siivet kyllä kiikuttaa parempiin paikkoihin. Tosin Tansaniaa ei oikein parempana voi pitää, mutta makunsa kullakin. Ja onhan Tansaniassa kristitylle papille duunia (jos naisen siihen duuniin hyväksyvät), sillä 30 % väestöstä on kristittyjä. Työsarkaa on, sillä yli kolmekymmentä prosenttia uskoo paikallisiin jumaliin.

Lisää lainaten: "Yksi Toiviaisen ystävistä muistuttaa, että ihmisoikeudet mukaan lukien vähemmistöjen oikeudet ja sanavapaus ovat Tansaniassa "valitettavasti tällä hetkellä vähän niin ja näin"." ja Marjaana vastaa: "Tiedän. Mutta Tansanialta en ole odottanut tällä vuosikymmenellä vielä homojen oikeuksia tai ihmisoikeuksia. Suomelta odotin". Vastaus sai minussa aikaan perisuomalaisen eläimen eli leppäkertun pahimman vihollisen. On siis erikseen homojen oikeudet ja ihmisoikeudet, joten homo ei ole ihminen, paitsi latinassa.

Kun on katsellut Marjaanan aktiviteettiä maahantunkeutujien eteen, niin hetkeksi tuli mieleen, että jos hän olisi tuon tarmonsa suunnannut maamme vanhusten, lapsien ja köyhien eteen, niin saavutukset olisivat olleet mahtavat. Tosin tässä kohtaa mieleeni hiipi Epäilyksen Piru (joka päivystää, armollisen blogistin, Yrjöperskeleen sivuilla) ja tällä kertaa sain hyvin hellän huomautuksen, että hän ei olisi voinut tehdä sitä, sillä eriväriset ystävät ovat heikoimmassa asemassa, sillä heillä ei ole kotia, ei maata, ei ystäviä ja ruokakin on kehnoa heidän herkälle vatsalleen ja virikkeitä ei tarjota. Täten Marjaana ei olisi voinut suunnata voima varojaan muuhun toimintaan.

No, joka tapauksessa onnea ja menestystä, vaikka en hänenlaistaan jää kaipaamaan.

13 kommenttia:

  1. Aatteleppas sitä, että jospa tää Marjaana meneekin sinne Tansaniaan kääntymään johonkin paikalliseen uskoon??
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Katos perskules. Saattapi kyllä olla paikallisille jumallille aika kova pähkinä. Tosin tunnen vain nämä pohjoisen jumalat, joten nuo eteläiset ovat täyttä hepreaa, mutta saattavat olla hyvinkin voimallisia.

    VastaaPoista
  3. Onkohan suurella yleisöllä oikein tietoa tämän papittaren puuhasteluista, esimerkiksi:

    https://www.youtube.com/watch?v=0myRm0MG5DM

    Näitä konkreettisia esimerkkejä ei ole pahemmin tuolla mediassa levitelty, olisi varmaan ihan hyvä jos näitä suru-uutisia lukeva massa näkisi myös tätä puolta.


    t: v...Stadilaine'

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Stadilaine'!

    Ei ollut kaunista katseltavaa ja erittäin epäaikuismaista käyttäytymistä. Missä vaiheessa pappi on asianajaja?

    VastaaPoista
  5. Mikäli joku haittamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuva tai vaikka ihan persutavis olisi käyttäytynyt arvon pastorin tavalla, niin alle kolmen sekunnin olisi henkilö ollut maijassa, eikä siinä kantapäät olisi maahan koskeneet. Huuto ja somemyrsky olisivat kuuluneet taivaaseen asti. Juoskaa jorpakkoon pankkopojat ja muut pöyristelijät.Itse erosin kirkosta punapastorin ansiosta, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  6. Tämä on hieman surullista ja kiusallista, koska kyseessä ei ihan omien kommenttiensa pohjalta tulkittuna ole ihminen jolla on kaikki muumit laaksossa tai inkkarit kanootissa, mitä ilmausta suosittekin. Avohoitotapauksia ei pitäisi riepotella mediassa ja kirkon olisi pitänyt hoitaa tämä asia työpaikan hoitoonohjauksen ja sairaslomien avulla. Nyt kun tämä ilmeisen heikoilla käyvä ihminen kohdistaa paranoiansa niin sanotusti hyvän asian puolesta mörköjä vastaan, niin kukaan ei uskalla sanoa että viekääs tuo nainen sivummalle ja toimittakaa hoitoon.

    VastaaPoista
  7. Aamen. Ja koska Tansanian mielenterveyshoito ei liene aivan samalla tasolla suomalaisen kanssa, alkaa jo melkein huolestuttaa pienen Marjaanan puolesta, millainen tulevaisuus häntä siellä mahtaa odottaakaan.

    Olettaen siis, että hän pitää lupauksensa ja lähtee ihan oikeasti, eikä myöskään tule heti seuraavalla viikolla takaisin.

    VastaaPoista
  8. Ei taida olla Pastorittarellalla kaikki seurakuntalaiset kirkossa. ;)

    Ja veikkaan, että nenäherneitten lisäksi on maankuulua Äkkölämäkölän genitaalihiekkaa (pussittanut Son Lönsön) joissain muissa ruumiinaukoissa. :D

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Anonyymi1, Thorvald Eskilinpoika, Qroquis Kad ja Anonyymi2!

    Anonyymi1: Todella, jos olisin itse käyttäytynyt tuolla tavoin virkavaltaa kohtaan olisin saanut kyydityksen miekkalinjalla pohtimaan käyttäytymistäni. Tosiasiassa henkilö, joka menettää malttinsa on hävinnyt henkilö.

    Thorvald Eskelinpoika: Valitettavan totta kirjoitat. Etenkin kun pastoritaren toimista on tenty jo kolmattakymmentä kantelua, niin kaikki ei ole kohdallaan. Erityisen valitettavaa on, että alueen piispa on samaa maata, joten muutosta menoon ei liene odotettavissa.

    Qroquius Kad: Nähtäväksi jää, että lähteekö ja jos lähtee, niin epäilen pikaista paluuta maitojunalla takaisin.

    Anonyymi2: Hiekka saattaisi selittää kovin kiemurtelevan kulkutyylin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin hänen oman henkiköesittelynsä juuri äsken. Ja toden totta, hän kuvailee itsekin itseään mielenterveyskuntoutujaksi. Eli aavistus osui ihan oikeaan. Kirkko hoi, teidän henkilöstöosastollanne on tekemättömiä töitä työhyvinvoinnin ja työterveyden puolella.

      Poista
    2. https://viinipuu.org/keita-me-olemme/pappisehdokkaat/marjaana-toiviainen/

      Poista
  10. Kun katselee televisiotuotantoa, nuoria papittaren ikäisiä naisia, jotka hilluvat milloin missäkin tositeeveeohjelmassa ja ovathan jotkut sanoneet suoraan haluavansan julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä, niin voisiko tässä vain ollakin kyseessä hirvittävä halu päästä julkisuuteen, kun ei oikein muilla ansiollakaan julkisuuteen tulo ole onnistunut?

    Kaikkihan noita (kuten huomasitte vaalien alla) käyttävät hyväksi omissa pyrkimyksissään. Veikkaanpa, ettei suurinta osaa noista suvakkihillujista hirveesti kiinnosta tai että ne edes tietävät mistä turvapaikassa, taloudessa, ym. on kyse.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys Throvald Eskilinpoika ja Anonyymi!

    Thorvald Eskilinpoika: Kovin oli käyttäytymistä ja toimintaa tukeva esittely. Kirkon työterveyshuollon olisi ollut syytä puuttua asiaan jo aiemmin ja nyt on ehkä jo liian myöhäistä.

    Anonyymi: Totta turiset. Itsellä jäi eräs tositeeveen ensimmäisen jakson katselu alle kahden minuutin, sillä henkilön esittely itsestään sai minut voimaan pahoin. Julkisuuden hinku saa näköjään tekemään mitä vaan ja kyllä tämä koskee myös politiikkaa.

    VastaaPoista