Aiheittain

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Oman pesän likaaminen

Poliisien suljetun Facebook-ryhmän kirjoitteluista on tehty tutkintaa, sillä pääosin helsinkiläisistä vapaista toimittelijoista (ja tämähän selittää jo paljon) koostuva Long Play on saanut käsiinsä yli sata kuvakaappausta em. sivulta. Aiheena tutkintaan on tietysti rasistinen kirjoittelu, joka on ollut täysin avointa sekä etninen profilointi, joka tietysti on rasistista. Sivuston moderaattorina on toiminut nettipoliisina tunnettu Marko Forss, joka luopui tehtävästä siirryttyään vihapuheen tutkijaksi ja pelkäsi myös ryhmän vuotavan. Täten on todettava, että ryhmässä on luopio tai luopioita, joten tekstien leviäminen ei oikeastaan ollut yllätys.

Sivustolla irvailtiin kuvakaappausten mukaan mm. hylsyn saaneen maahantunkeutujan hirttäytymisyrityksestä Helsingin Rautatietorilla. Kuvakaappausten mukaan tekstit kuuluivat: ”edes tota ne ei osaa” ja ”kelvottomalta yritykseltä näytti”. Maahantunkeutujat ovatkin melko usein vahingoittaneet itseään tai yrittäneet itsemurhaa protestiksi, kun unelmien lorvailupaikka jää saavuttamatta. Tämä on jo niin tavanomaista, että mieleen tulee lähinnä sama tilanne, kuin kaupan karkkihyllyn edessä kiukutteleva lapsukainen, kun namipussi jää saamatta. Tavallisen suomalaisen itsemurha jää mediassa käsittelemättä ja tähän on vain yksi poikkeus, jossa kirjoitetaan: "Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään rekkaan (edelleen virheelinen informaatio). Onnettomuus tapahtui suoralla tieosuudella ja ajokeli oli hyvä. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa (paskapuhetta). Poliisi tutkii onnettomuuden syytä (siirtää mappiin Ö)."

Luonnollisesti soppaan pisti lusikkansa myös sisäministeri Paula Risikko, joka on hoitotieteilijä ja niistä meillä vanhoilla hoitajilla ei ole positiivistä kerrottavaa. No, Paulan mielestä asia on selvitettävä perusteellisesti ja rasismille on nollatoleranssi. Täten on lainattava Paulan omia sanoja: "Lainvartijan tehtävä on niin arvokas tehtävä, että pitää tietää, mitä kirjoittelee. Poliisihenkilön käyttäytymiselle on samat säännöt työssä ja vapaa-ajalle." Poliisikin on vain ihminen, jolla voi pinna palaa ja nykyisellä menolla en sitä ihmettele lainkaan, sillä väkeä kentällä on liian vähän ja kun luvattoman usein on tutkittavana rikos, johon maahantunkeutuja on syyllistynyt ja kun näistä suurin osa on seksuaalirikoksia, niin kyllähän sellainen paidan alle menee.

Kuvakaappausten joukossa on myös juttu, jossa poliisi kysyy ulkomaalaisilta papereita. Kun ulkomaalaiset olivat etniseltä taustaltaan hyvin etelästä, niin mediamessuhan siitä tuli. Lakiahan tässä noudatettiin ja nyt kun tämä on kiellettyä, niin olemme samassa tilanteessa muiden läntisten maiden kanssa, jossa on laittomia asujia. Näistä suurin osa on Yhdysvalloissa, johon heitä on tullut runsaasti Etelä-Amerikasta. Maassamme on nyt todennäköisesti tuhansia laittomia olijoita ja tähän ei lasketa EU:n jäsenmaiden kiertäviä rikollisia, jotka lorvivat maassamme niin kauan, kunnes naama rupeaa käymään liian tutuksi. Tällä vauhdilla olemme samassa tilanteessa kuin tunkeutujien valtiot eli väkiluku ilmoitetaan noin periaatteella.

Valitettavasti maahantunkeutujien sopeuttaminen yhteiskuntaamme on epäonnistunut täysin. Tämä tapahtui jo 1990-luvun somaalien rantauduttua maahan. Tätä tosin Manu vastusti, mutta joutui myöntymään ja tämä kusi lopulta omiin muroihin pahasti. Alkoi heidän gettoutuminen, rikollisuus ja monet muut ikävät ilmiöt. Ehkä joistakin on söpöä kuunnella heidän vilkasta puhettaan, mutta jos tajuaisi sisällön, niin niskakarvat nousisivat pystyy. Näin kävi minulle kerran aamuyön tunteina, kun huoltamolla pidin taukoa. Tunkeutujat "keskustelivat" ja meteli oli basaarimaista mölyämistä. Kahvia tuli nauttimaan, myös lentokenttäbussia odottava, joka kielen tunsi. Käännös ei ollut söpöä kuunneltavaa alkuunkaan, sillä yksi ryhmästä valitti tyytymättömyytta seksielämäänsä ja hänelle sanottiin, että etsi baarista tuleva nainen, sillä humalassa niiltä saa helposti.

Poliisin ylin johto on ollut tietoinen sivustosta ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen laittoi lusikan tähän soppaan ja korosti, että some-käyttäytymisestä on käyty keskusteluja ja jokaisen poliisipäällikön tulee valvoa alaistensa toimia, myös somessa. Hieman minussa herätti hilpeyttä seuraava lainaus: "Poliisilla on sananvapaus, mutta poliisilaki velvoittaa käyttäytymään myös vapaa-ajalla niin, ettei toiminta vaaranna luottamusta poliisiin."

Tämän tapauksen tiimoilta meni minulta luottamus poliisiin, mutta aivan toisesta syystä. Kun kyseessä on suljettu ryhmä, niin siellä ei ole muita kuin poliiseja. Lakitekstiä mukaillen; Todennäköisin syin, on syytä epäillä, että kuvakaappaukset on toimittelijoille välittänyt yksi tai useampi ryhmän jäsen. Täten on joku poliisi tai jotku poliisit lianneet oman pesän ja pettäneet kollegojen luottamuksen. Miten voin tietää, jos poliisin apua tarvitsen, että poliisi on luotettava ja tekee työnsä eikä hölötä tietoja kaiken maailman toimittelijoille, jotka tänä päivänä vääristävät kaiken mahdollisen ja mahdottoman.

Mahdollisesti olen nyt syyllistynyt vihaiseen kirjoitteluun, sillä en oikein arvosta toimittajia, vaan kutsun heitä toimittelijoiksi. Olen tavannut maahan tulijoita erilaisissa tilanteissa ja toiset ovat sopeutuneet, mutta luvattoman paljon on niitä, jotka eivät ole. Lontoo, Manchester, Nizza, Pietari, Tukholma, Pariisi, jne. eivät ole parantaneet näkemystäni tulijoista tai heidän jälkikasvustaan.

Ko. mediamessun voit lukea tästä https://longplay.fi/sidetone/rasismi-rehottaa-poliisien-salaisessa-facebook-ryhmassa

4 kommenttia:

  1. Tuollainen suljettu keskusteluryhmän voisi rinnastaa siihen, että jätkäporukka tuulettaa tuntojaan erämaamökin saunan lauteilla, kun viittä kilometriä lähempänä ei ole ristin sielua heidän lisäkseen. Piruako se kenellekään kuuluu mitä siellä jutellaan?

    Minuakin kiukuttaa tuollainen kiusanteko.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Yksi Turkkulaanen!

    Totta turiset, sillä suljettu ryhmä on suljettu ryhmä ja sen tekstit eivät kuulu kenellekään. Jos saunamökin äijäporukasta joku katsoo velvollisuudekseen kertoa ulkopuolisille, niin saunan takana yleensä alkaa tapahtua.
    Ja petturi on aina petturi.

    VastaaPoista
  3. Luottamus on kuin peili: jos sen särkee, voi sen korjata, mutta siitä huolimatta siinä näkee sen jälkeen aina särkemisen jäljet.

    Suomen poliisi nauttii kansalaisten keskuudessa kansainvälisessä vertailussa huomattavan suurta luottamusta, eikä syyttä. Näinhän ei silti ole aina ollut. Huono vitsi "Poliisipartiossa on kaksi miestä siksi, että niistä toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa!" oli karua todellisuutta 1920-luvulla: silloin poliisin arvostus oli pohjalukemissa.

    Se johtui osittain vastikään päättyneestä Venäjän vallasta, jolloin poliisi oli joutunut osallistumaan sortotoimenpiteisiin, sekä sitä seuranneesta sisällissodasta, jonka hävinnyt osapuoli koki poliisin lahtarin kätyriksi. Seurauksena oli mm., että rivipoliiseista moni ei ollut käynyt edes kansakoulua loppuun, josta syystä heidän raporttinsa olivat usein käyttökelvottomia.

    Asiat eivät ole enää aikoihin olleet noin. Olemme tottuneet luottamaan poliisiime hämmästyttävän tehokkaana turvallisuusorganisaationa, kun otetaan huomioon sen alati alimitoitetut resurssit:

    YK:n suositus valtion minimiturvallisuudeksi on mm. 222 poliisia 100 000 kansalaista kohden. Suomen väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaisi nyt vähän reilu 12 200 poliisia. Sen sijaan meillä on vain n. 7 000.

    Tällä on pärjätty, koska me suomalaiset olemme kilttejä hallintolampaita. Poliittinen eliitimme vain on päättänyt alkaa venyttää lammasmaisuutemme rajoja ennennäkemättömällä muslimimaahantunkeutujien tulvan sallimisella, jonka kritisoimisen se meiltä kieltää.

    Samaan aikaan poliisin resursseja heikennetään tarkoitushakuisesti edelleen. Uusimpana ilmiönä poliisijohto on alkanut määrätietoisesti heikentää poliisin kansalaisten keskuudessa nauttimaa luottamusta.

    Onko tässä todellakin kyse siitä, ettei Suomi ole ollut oikea EU-maa, kun terrorismia ja muuta muslimirikollisuutta on ollut aivan liian vähän ja luottamus poliisiin korruption ja muun puuttuessa aivan liian korkea, ja siksi Sipilä&Kumpp. ovat ryhtyneet asiantilan voimaperäiseen korjaamiseen?

    Vähän sellaiseen johtopäätökseen tästä kaikesta voisi tulla.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Qroquius Kad!

    Olen itsekin sitä mieltä, että poliisivoimia on supistettu liikaa ja valitettavasti vähennyksiä ei ole tehty sikariportaasta.

    VastaaPoista