Aiheittain

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Suomi 100 vuotta osa XII

Kesä on häiden aikaa, mutta aiemmin maatalousyhteiskunnassa häät pidettiin syksyllä. Tämä siksi, että maatalouden työt oli jo hoidettu siltä suvelta. Vanha kansahan totesi, että Mikosta nauriit kuoppaan, päre pihtiin ja tukko rukin lavoon.

Hilma ei pahemmin huvituksista välittänyt, mutta ystävänsä kanssa oli mennyt seurojen talolle tansseja katsomaan. Ystävänsä, myös Hilma, iski silmänsä Simon serkkuun, joka oli uljas näky luurankopuvussaan. Hilma, siis Hilman ystävä sanoi, että tuon miehen minä otan. Otti ja sai. Hilma, siis se alkuperäinen, loi arkoja katseita Simoon ja lopulta soivat heille hääkellot.

Häät pidettiin lokakuussa, joka sattui olemaan poikkeuksellisen lämmin. Häät eivät olleet suuret, mutta morsian oli puettu valkoiseen ja sulhasella oli musta puku ja vitivalkoinen paita kalvosin nappeineen, kuten asiaan kuului. Pappi kysyi kysymykset; "Tahdotko ottaa tämän naisen/miehen aviovaimoksesi/-mieheksesi ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, aina kuolemaan asti." Molemmat lupasivat ja heidät julistettiin aviopuolisoiksi.

Hääjuhla oli ruuan suhteen monipuolinen, sillä leipä oli tehty uudisviljasta ja muutkin maan ja veden tuotteet tuoreita. Avion myötä Hilma muutti Simon kotitaloon ja toi mukanaan upeat kapiot, sillä Hilma oli käsistään taitava. Anoppi arvosti miniäänsä ja elo oli työntäyteistä, mutta toisiaan kunnioittavaa.

Koska kesä on häiden sesonki aikaa, niin ajatellaan siis häitä. Suomessa ei sovittuja avioliittoja juuri ollut, kuin vallasväen piireissä. Jos poika tai tytär solmi "epäsäätyisen" avioliiton, saattoi seurauksena olla jopa perinnöttömyys, mutta jätetään vallasväki sikseen. Vuosituhannen alussa, moni pukeutui valkoisiin, mutta huolehti, että kansallispuvun päähine vaihtui. Lännessä päähineet olivat erilaisia myssyjä ja idässä pieniä huntuja. Saamelaispukuihin en puutu, sillä kultuurin pukuja tunnen huonosti, mutta käsittääkseni siellä puku muuttuu avioliiton myötä. Samaa kuvastaa myös naisen sormukset, vaikka nykyisin myös miehellä on tuplat.

Entisajan häiden arvo mukautui ruokatarjonnan mukaan ja häissä yleensä tarjoilu oli talon parasta, vaikka se saattoi syödä suuren osan loppuvuoden varannosta ja saattoi jopa johtaa sihen, että keväällä oli pettua leivässä. Tänä päivänä on toisin, sillä häiden budjetti voi olla suuri ja sitä varten otettu jopa lainaa.

Ruokaa pitää häissä olla ja paljon. Nälkäinen häävieras on kiukkuinen vieras, sanoi minulle aikanaan vanhus. Mitä laajempi tarjoilu, niin sen parempi ja osoitti talon vaurautta. Talo kohtaista oli myös alkoholin tarjonta. Oli niitä häitä, joissa väkeviä tajottiin ja joissakin runsaasti, mutta oli myös taloja, joissa ei ollut lainkaan alkoholitarjontaa. Tänä päivänä Virosta hankitaan lasteittain juotavaa, mutta häiriöt lienevät vähäisempi, kun tarjontaa on koko ajan. Toisin oli ennen.

Häissä on aina ollut leikkejä, joilla mitataan pariskunnan "voimia". Näistä tunnetuin on hääkakun leikkaaminen, jossa ensin polkaissut on saanut määräysvallan. Morsiuskimpun heitto on myös vanhaa ja sillä on toivottu kimpun saajalle naimaonnea.

Palaan vielä lopuksi hyvin vanhaan aikaan. Minulla on vanha kansallispuku, jonka vyöllisiin liittyy sanonta: "Älä hukkaa puukkoa, sillä voit joutua naimisiin." Puku on sitä harvinainen, että naisen vyön varusteisiin kuuluu puukko, tulusrauta ja tuluskukkaro. Kauan aikaa sitten olivat vyölliset erotettuja toisistaan ja kylän juhlapyhänä neidot laittoivat tyhjän tupen selkäpuolelle. Kirkon menojen jälkeen, jos poika oli kiinnostunut tytöstä, niin hän laittoi oman puukkonsa, tytön tyhjään puukontuppeen. Viikon kuluttua poika sai käydä katsomassa kosionsa tuloksen. Jos puukko oli isketty tytön aitan oven pieleen, niin pojalla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin korjata puukko pois ja asia oli siinä. Jos taas puukko tuppeineen oli siirtynyt tytön vyölle edessä, niin pojan kosinta oli hyväksytty. Nyt oli aika koota kosioimiehet yhteen ja sopia häät.

2 kommenttia:

  1. Eikös tunnetun sanonnan "Jos ei heilaa helluntaina, niin ei sitten koko kesänä" taustalla ole agraariyhteiskunnan työntäyteinen kesä: ellei nuoriso ollut helluntaihin mennessä ehtinyt pariutua, ei siihen sen jälkeen ollut enää oikein aikaa eikä energiaakaan?

    Tuossa häätarjoilun ja -budjetin menneen ja nykyisen välisten erojen vertailussa en sanoisi asioiden oikeastaan olevan toisin muuten kuin materiaalisella tasolla.
    Aikoinaan pantiin hääpitopöytään parasta mitä talosta löytyi, silläkin uhalla, että saatettiin sen takia joutua keväällä joutua syömään pettua.
    Nykyään pannaan hääpitopöytään parasta mitä talosta ja kaupasta löytyy jopa lainaa ottaen, silläkin uhalla että saatetaan sen takia menettää pankille talo ja muutakin.

    Onko tässä lopultakaan niin suurta eroa?

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Qroquius Kad!

    Historioitsijat ovat tätä asiaa tutkineet ja on myös löydetty sanonta: "Jos ei heilaa juhannuksena, niin on jussina jonoa."

    Heilastelu kesällä oli helpompaa, kun nuoriso siirtyi asumaan aittoihin. Helluntain heilasta tuli sitten syksyllä usein puoliso. Selasin myös omaa sukua, jota äitini on tutkinut ja minä sen puhtaaksi kirjoittanut. Selaus tuki tuota syksyn vihkimisiä. 90% avioliitoista on solmittu syksyn aikana. Varhaisin näistä varmistetuista on vuodelta 1739 ja vihkikuu oli lokakuu.

    Tarjoilu on, kuten totesit, parasta mitä löytyy, joten sen suhteen eroja ei ole.

    VastaaPoista