Aiheittain

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Vihapuhetta vastaan

Eilisessä aamun aviisissa oli artikkeli vihapuheesta ja sen vastustamisesta. Sitä varten on oikein pystytetty työryhmä. Lainataan hieman: "Vihapuhe on nykyään Suomessa niin vakava ongelma, että se edellyttää hallitusohjelman tasoisia linjauksia."

Ensin pitäisi tietysti määritellä vihapuhe, sillä nykyisin eriävän mielipiteen sanominen tulkitaan jo vihapuheeksi ja näin se ei voi mielestäni olla vaan kaikilla on oikeus mielipiteeseen. Se taas on eri asia, kuinka vastapuoli kommentit sulattaa ja syntyykö hyvä keskustelu vai loukkaannutaanko ja saadaan henkinen pipi. Tämä jälkimmäinen tuntuu olevan vallalla viherpunaosastolla.

Työryhmä olikin kokoonpanoltaan mielenkiintoinen ja sitä johti ex-arkkipiispa Mäkinen ja ryhmään kuului tutkijoiden lisäksi viharikosten uhreja, joiden on syytä epäillä tulevan viherpunaosastolta. Uhriutuminen on hyvin tyypillinen ilmiö nykyaikaisessa sosiaalisessa mediassa. Esitetty on myös, että kommentoiti poliisia, pappeja, jne vastaan tulisi kieltää. Kun kerran on viranhaltija ja julkisuudessa, niin julkisuus pitäisi kestää ja jos toilaillaan niin arvostelu myös.

Myös ns. maalittaminen, jossa yksi henkilö yllyttää useita ihmisiä hyökkäämään yksittäistä ihmistä vastaan, tulisi pistää valvonnan alle. Yksi ihminen voi joutua useamman hampaisiin, kun toiminta ei täytä ihmisten kriteereitä, kuten tuon pastori Marjaanan hommelit. Ja senkin puolustajat uhriutuivat, ettei toista saa tuomita, kun hyvän asian puolesta on taistellut. Kukin, kun toimii omien moraalisäännösten varassa.

Lainataan hieman artikkelia: "Oikeusministeriön tulisi arvioida, pitääkö sananvapauteen liittyvät viharikokset säätää virallisen syytteen alaisiksi ainakin niissä tilanteissa, jossa henkilö joutuu vihapuheen kohteeksi työnsä vuoksi." Näyttäisi työryhmä ryhtyvän suojelemaan julkishallinnon virkamiehiä (siis anteeksi oletettuja). Jos virkaoletettu töpeksii ja ihmisen moraali ja etiikka saa kolauksen, niin kyllä virkaoletettua saa kritisoida. Jos liperit hulmuten vastustetaan lakia ja oikeutta, niin tulee myös kestää sen mukanaan tuoma kritiikki.

Mutta ei ilmeisesti enää nykyään vaan vihapuhetta tuntuu olevan sekä kriittisyys että arvostelu, kun nykymaailmassa loukkaannutaan niin helposti. En tiedä, johtuuko tämä kuplista, joissa ihminen asustaa ja sen kritisoiminen tai arvostelu johtaa vähintäänkin sammakkovitsaukseen ja psykiatrista hoitoa tarvitaan henkisen pipin ja kuplaan tullee reijän hoitamiseen.

7 kommenttia:

  1. Tiedä perkele, mikä siinä on. Suomessa AINA puututaan ongelmien oireisiin, eikä juuri koskaan oikeisiin syihin. No senhän tietää, kuinka tehokasta oireiden hoito on. Jos nämä suuret päättäjät edes kerran miettisivät, mistä nämä 'vihapuheet' nousevat, ja tekisivät sille jotain... Mutta kun se hyvesignalointi on se päättäjän tärkein toimi.

    VastaaPoista
  2. Tässä vaiheessa kyse on työryhmän 12-kohtaisesta ehdotuksesta hallitusohjelman linjauksiksi ja joka löytyy täältä:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006108340.html

    Mutta koska olemme Suomessa ja pääministerimme on Antti Rinne salkunkantajinaan soma Li sekä lukuisa joukko hänenkaltaisiaan, on tuo ehdotus seuraavien neljän vuoden aikana oleva suunnilleen sellaisenaan laki, jonka 12 aliota nuo suositukset muodostavat.

    Sen jälkeen tämän lain pykälien ja niiden alioiden tarkoituksellisen epämääräisesti määritellyt vihapuherikokset tarkennetaan hyvin nopeasti Korkeimman Oikeuden ennakkopäätöksiksi!

    En todellakaan usko demlakraattisen oikeuslaitoksemme enää muistavan valittaa resurssipulstastaan, joka venyttää rikosten uhreiksi joutuneiden muurahaiskansalaisten tapausten käsittelyn vuosien mittaiseksi.

    Ehei!
    Kunhan laki on saatu säädettyä - ja sehän saadaan mitä pikimmiten - alkavat jo entuudestaan varsin tunnetut nimet tehtailla rikosilmoituksia lain kaikkien 12 alion kuvaamista vihapuherikoksista.

    Syyttäjät nostavat virallisen syytteen joka ainoasta, käräjäoikeudet tuomitsevat joka ainoasta raskaimman mukaan, hovioikeudet myöntävät joka ainoaan valitusluvan vahvistaen KäO-päätökset ja - mikä tärkeintä - Korkein Oikeus myöntää jokaiseen valitusluvan.

    Pian on jokaiseen 12 alioon saatu vähintään kolme KKO:n ennakkopäätöstä, joihin voidaan vedota ja vedotaan kaikissa seuraavissa vihapuherikosjutuissa.
    Ja niitähän riittää.

    And so it goes, sanoi Vonnegut.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Olavi Koskela ja Qroquius Kad!

    Olavi Koskela: Totta, maamme ongelma on puuttua syiden sijaan sen aiheuttamiin ongelmiin ja juurisyiden korjaaminen olisi tehokkain ratkaisu.

    Qroquius Kad: Olipa listaus. Mutta totta mitä kirjoitat ja oikeusprosessaja tulee riittämään.

    VastaaPoista
  4. Vierailu Alkon kassalla ei poista tuskaa, mutta voi kyllä helpottaa, ainakin tiedon janoa.

    http://alkonkassalla.blogspot.com/2018/05/sensuurilait-viisaat-suut-tukkoon_13.html?view=flipcard

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Veijo Hoikka!

    Kirjoitus ei tuosta linkistä auennut, mutta löysin sen toisaalta. Hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
  6. Vihapuheen määrittelemättömyys merkitsee, että vaikka ihmiset vähentäisivät puhumista ja olisivat entistä varovaisempia, niin vihapuheeksi tulkittavan ilmaisun kynnys laskee. Näin saadaan syyllisten määrä pidettyä tavoitetasolla. Unelmaan perustuva yhteisö tarvitsee syyllisiä, siksi heitä tehdään.

    Eilen sallittu puhe on nykyhetken vihapuhetta. Nykyään sallittu puhe on huomisen vihapuhetta.

    Lopulta päädytään käsitteeseen "vihahiljaisuus". Se on puheen määrän absoluuttinen nollapiste. Koska tarve vihapuheesta tuomitsemiselle ei poistu, ryhdytään rankaisemaan hiljaisuudesta. Jos ei selkeästi kivapuheen termein ota kantaa johonkin asiaan, katsotaan hiljaisuuden olevan vihateko.

    Tarve rankaisemiselle ja kieltämiselle ei poistu, koska unelma ja todellisuus ovat ristiriidassa. Unelma on tärkeämpi, joten todellisuuspohjaiset ajatukset ja niiden ilmaisu estetään.

    acc

    VastaaPoista
  7. Tervehdys acc!

    Katsoisin, että kuvaamasi on selkeä jatkumo nykyilmapiirissä ja unelmoijia meillä riittää ja sen kanssa todellisuudella ei ole mitään tekemistä.

    VastaaPoista