Aiheittain

perjantai 11. lokakuuta 2019

Hoidon priorisointi

Luin eilen emeritusprofessori Martti Kekomäen kirjasta Etiikasta ekonomiaan - ja takaisin. Siinä esitettiin hyvinvointiveroa, joka olisi korvamerkittyä veroa terveydenhuoltoon. Nykyisin terveydenhuolto ei toimi, sillä hoidettaviin nähden on resursseja liian vähän ja tämän on huomannut jokainen kunnalliselle puolelle lääkäriin pyrkivä eli ajan saattaa saada vasta kuukauden päähän. Yksityiselle puolelle pääsee nopeasti, mutta tämä palvelu ei ole kaikkien ulottuvilla, sillä monen talous on muutenkin tiukoilla. Täten tasa-arvo ei toteudu.

Kirjassa otettiin myös kantaa hoidon priorisointiin, joka mielestäni on melkoinen eettinen kysymys. Kirjassa otettiin esimerkiksi vanhukset ja alkoholistit, joiden kohdalla ei useinkaan saada tervehtymistä aikaiseksi. Jos priorisoidaan, niin se tulisi ulottamaan kaikkia elämäntapasairauksia. Vanhus voi yhtä hyvin hyötyä hoidosta, kuin nuorikin ja monesti se parantaa elämänlaatua, kuten tekonivelleikkaus.

Kirjassa ei kuitenkaan haluta mennä ikäpriorisointiin, vaan haluttiin tarkastella hoidon hyötyjä ja sellainen voi olla missä iässä tahansa. Kuitenkin esimerkit olivat sellaisia, että tietyn ikäisiä ei kannata hoitaa ja tietty sairausryhmä ei hoidosta hyödy. Toivon kuitenkin, ettei priorisointia tapahtuisi missään kohden, sillä se on eettisesti erittäin arveluttavaa ja valinta on lääkärin käsissä. Moniko tahtoo sellaisen omalle tunnolle? Eikö sitten myös eutanasia-asiaa pitäisi edistää, ettei ihminen turhaan kärsi, jos priorisointi toteutuu.

6 kommenttia:

  1. Kekomäki sairastaa itse kihtiä, joka on ilmiselvästi alkoholisairaus ja näin ollen itse aiheutettu eikä sitä pitäisi julkisin varoin hoitaa.
    Kihtihän on tunnetusti parempien ihmisten sairaus, seurausta konjakin, viskin, rommin ja punaviinin lipittelystä. Harvemmin muusta syystä sanoi mulle lääkäri kun kihti todettiin. Kovasti ensiksi utelin moisten juomien nauttimista sillä niitähän ei juoda, nautitaan. Niissäkin ei vaikuta keratamäärä vaan jatkuvuus, eli kuinka pitkän aikaa juominen jatkuu.
    Kerroin kyllä juovani, huom!! juovani, en nauttivani ko. juomia vaan harvakseltaan, johon tohtori totesi ettei noilla määrillä ja ajalla se voi olla kihtini syy. Nose syy löytyi labrassa,muta ei siitä sen enempää. Tämä vain tuli yhtenä esimerkkinä mieleen kekomäen puuskahduksesta.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Hoidon priorisointia tapahtuu nyt jo, haastattele vaikka monisairaita eläkkeellä olevia. Ei hoideta, ei leikata, jonossa pisimmät ajat vaikka olisi kiireellisyysluokat ykkösessä, ei perustella siirtoa hitaaseen luokkaan, jne.

    VastaaPoista
  3. Kun hoitoja aletaan priorisoida ja sairauksia keskenään arvottaa, looginen lopputulos on, ettei muita sairauksia hoideta kuin synnynnäisiä. Kaikki muuthan ovat itseaiheutettuja.

    Matkalla lopputulokseen on yhdellä ja toisellakin potilaalla hauskaa, kun lääkäri heittää arpakuutiolla mistä hoidosta on hyötyä ja mistä ei.
    Saattaisi se Kekomäenkin naama mennä metkaksi, kun hänelle ilmoitettaisiin kihti- ja verenpainelääkityksen loppuvan nyt ja heti, koska nuori lääkäri päättää despoottisesti, ettei niistä ole noin vanhalle hyötyä.

    Valitusosoitetta ei ole.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Huru-ukko, Anonyymi ja Qroquius Kad!

    Huru-ukko: Selvä elintasosairaus, harvoja poikkeyksia lukuun ottamatta ja siinä on majoneesi ja äyriäiset pannassa.

    Anonyymi: Totta ja se on selkeää ikärasismia, sillä hoito evätään juuri vanhusväestöltä.

    Qroquius Kad: Tarkoittanet geneettiseltä pohjalta tulevia? Noppa-arvonta lienee tulevaisuuden näkymä ellei sitten priorisoinnin alle laiteta kaikkia elämäntapasairauksia.

    VastaaPoista
  5. Heh:) Niinpä on vaan onneksi eivät kuulu ruokavaliooni eivätkä ole kuuluneetkaan. Ja mie taisin olla se poikeus, kun sitä ei todettu elintasosta johtuvaksi.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. Tervehys Huru-ukko!

    Geneettisellä pohjalla tunnistetaan harvoin sairauksia ja se on mielestäni huono juttu. Itsellä on nivelrikko geneettiseltä pohjalta ja oireet alkoi 23 v. eikä ikä ole asiaa parantanut.

    VastaaPoista