Aiheittain

lauantai 23. toukokuuta 2020

Pakolaiset pelloille

Olen tässä hetken pohtinut sisäministerimme neronleimausta, että pakolaisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, saisivat mahdollisuuden jäädä maahan, jos he lähtevät kausityöntekijöiksi maatiloille. Samalaisia uutisia on myös maailmalta.

Koska maahantulijoiden työllisyysaste huitelee jossain viidentoista prossan luokassa, niin tuskin heillä on suurta hinkua raskaaseen maatyöhön, kun muukaan duuni ei kelpaa. Varmasti myös vokkitädit ovat valistaneet sairauslomasta, jota parin päivän päästä kyllä käyttävät, kun sekalaisin tarinoin kerrottuja vaivoja on työstä syntynyt.

Tällä keinolla saadaan siten hyväksytyiksi  kaikki elintasopakolaiset ja tämähän on vihervasemmiston märkä uni. Nytkin ollaan Kreikasta rahtaamassa lisää partalapsia, sillä vaikka kuinka toivottaisiin tyttöjä ja naisia. Niin esimerkiksi Luxenburgiin tulijoista ei ollut yhtään tyttöä ja Saksan erässäkin vain neljä, noin 50 tulijasta.

En edes usko, että pakolaisista tai maahanmuuttajista löytyy ahkeria ja tunnollisia maataloustyöntekijöitä. Rukoillakin pitäisi säännöllisesti kesken työpäivän. Koronan vuoksi tunnolliset ja ahkerat itäblokin maiden työntekijät eivät matkustusrajoitusten vuoksi pääse nyt eri mahin työskentelemään, joten nyt kuvitellaan, että maahanmuuttajista saadaan apua tilanteeseen. Harhansa kullakin.

2 kommenttia:

  1. Jos joku löytää jostain Suomessa loisivan geelipään joka vaihtaa ilmaisen ylläpidon mansikkamaahan niin lupaan sukeltaa kaikkien näytille savoa puhuvan simpukan.
    Ei etuoikeutettu geelipää halua tehdä töitä kun ei tartte.
    Ainoa asia missä ne edelleen näkyvät kunnostautuvan on seksuaalirikokset.
    Ei olisi ollenkaan väärin jos pimpsavarkaan työkalut tuomittaisiin valtiolle menetetyiksi.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Joppos123!

    En usko, että yhtään vapaaehtoista löytyy. Itse olen pitkään ollut sitä mieltä, että raiskaaja pitäisi kemiallisesti kastroitava. Ongelman nimi on vaan se, että tarvitaan rikoksen tekijän suostumus toimenpiteeseen.

    VastaaPoista