Viikon alussa käytiin budjettiriihi, jonka ensimmäinen päivä meni rasismin, vihapuheen ja perussuomalaisen haukkumiseen. Varsinkin jälkimmäinen median toimesta. Vasta toisena päivänä päästiin itse asiaan eli ensivuoden budjettiin.
Kaikki sai alkunsa Teemu Keskisarjan puheista TV-ohjelmassa, jossa hän puhui totuuksia. Tosin media tarkasteli faktoja vihreiden edustajan kanssa ja suurin osa todettiin valheeksi. Tunnettuahan on median vasemmistolaisuus ja persuviha. Teemun toteama lausunto ala-arvoisista tulijoista pitää pakkansa. Jos on luku- ja kirjoitustaidoton omalla kielellään, niin miten voi oppia vierasta kieltä.
Somalinaiset sanoivat suoraan haastattelussa, että ovat mieluummin lasten kanssa kotona, kun Kelasta saa hyvät korvaukset. Työt eivät kiinnosta sen enempää afrikkalaisia kuin Lähi-Idän tulijoitakaan. Maahan tulijoista poikkeuksen muodostaa ukrainalaiset, joilla on useimmilla koulutus ja mikä eroaa edellisistä, niin paperit ovat tallessa. He myöskin opettelevat kielen ja työllistyvät helposti.
Budjetti saatiin siis ennätysnopeasti kasaan. Alkoholin ja tupakin sekä nikotiinipussien verotusta taas kiristetään. Kultturiväki on kärmeissään niiden rahavirtojen leikkauksista. Tosin rahoituksella on rahoitettu elokuvia, jotka eivät ole keränneen yleisöä kuin muutaman satasen.
Rasismista pitäisi sanktioida, kuten epäsopivista puheista. Missään ei kuitenkaan sanottu mitkä sanktiot olisi. Jäin sellaiseen käsitykseen, että keskusteluja on luvassa. Myöskin punavihervasemmisto on ottanut Milan Jafarin karkoituksesta nokkiinsa. Mielestäni saa mennä perustaman jengiä, tappamaan ja raiskamaan sinne mistä on tullutkin.
Orpon loputon "pakolaismyönteisyys" on epäilyttävää!
VastaaPoistaOrpo on kyllä onneton, miten kauan kokoomus kestää häntä, vai onko kok tosiaan vain ison pääoman edunvalvoja?
VastaaPoista