Tuossa muutamapäivä sitten oli aamun aviisissa juttua tilausrikoksista, joissa alaikäisiä käytetään tekijöinä. Tilaaja ilmeisesti asui ulkomailla (erää median mukaan Marokossa ollut rikollinen, joka on Suomessa tappanut puukolla ihmisen) ja oli aikuinen. Viisitoista vuotiaat pojat värvättiin tekemään murhapoltto Vantaalla ja sitä ennen lapset olivat käyneet Helsingissä tuntemattoman perheen luona kovistelemassa tietoja huumevelallisesta. Pojat syyllistyivät silloin myös varkauteen. Tuhopoltto tapahtui polttopullolla ja ei ollut edes huumevelallisen koti. Lisäksi pojat ovat vastaan-ottaneet huumeita ja välittäneen ja myyneen niitä tilaajan pyynnöstä.
Ei tullut mitenkään yllätyksenä, että tekijöiden kansallisuudet ovat Suomi, Somalia, Kosovo ja Irak. Se uutisoinnissa hieman yllätti, että mainittiin kansallisuus. Ei siis kyse ollut suomalaisista lapsista, vaan olivat maahanmuuttajien jälkeläisiä. Katujengit myös mainittiin huumekaupassa ja sehän on pääsääntöisesti maahanmuuttajien heiniä.
Huumausainekaupasta ja murhapoltosta on nyt vangittuna seitsemän matua, joista kolme on viisitoista vuotiaita. Pääkaupunkiseutu on jo menetettyä aluetta. Matuja on useampi kymmenen prosenttia, raiskauksista tekee suurin osa matuista, huumekauppa on julkista ja verkossa tapahtuvaa, toimeentulojen saajista tukien saajista, jopa reilusti yli puolet, on matuja.
Maahantulijoista viimeisen kolmenkymmenen viiden vuoden ajalta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ne ovat röyhkeitä, metelöiviä, siivottomia ja aina valittamassa rasismista. Media nostaa matuja aika ajoin pylväänpäälle, kunnes paljastuu, että pylväspyhimys onkin syyllistynyt rikokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti