Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ukraina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ukraina. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Pakolaisia ja pakolaisia

 Meinasi aamulla mennä kahvit väärään kurkkuun, kun luin aamun aviisin pääkirjoitusta. Sen aiheena oli pakolaisuus ja siinä ihmeteltiin kuinka vuoden 2015 invaasion pakolaisiin suhtauduttiin vihamielisesti ja rasistisesti ja nyt tulevat Ukrainan pakolaiset toivotetaan tervetulleiksi.

Tulikohan toimittelija yhtään miettineeksi, että tulijakunta oli ihan erilaisia. Vuoden 2015 pakolaisaalto oli pääasiassa nuoria miehiä ja alaikäiseksi itseään väittämiä, jotka melko pian ryhtyivät rikoksiin suomalaisia vastaan.Heillä oli myös matkustusasiakirjat kadonneet matkalla lähes jokaiselta. Heillä oli myös kalliit merkkivaatteet ja puhelimet. Nyt tulijat ovat naisia ja oikeita lapsia. Heillä on myös matkustusasikirjat mukana. Mukana on useimmalla vain ne vaatteet päällä, jotka olivat lähtiessä. Olisiko tässä syy erilaiseen käyttäytymiseen pakolaisia kohtaan.

Ainakaan nyt tulevien pakolaisten takia ei Oulun kaupungin tarvitse tehdä uutta ei-tiputanssia.

torstai 24. helmikuuta 2022

Sota alkoi

Venäjän presidentti Putin on jatkanut uhkailuaan ja tehnyt päätöksen, jolla tunnustaa itsenäisyyden Donetskin ja Luhanskin alueille. Tosin hän ei sanonut, minkä rajan mukaan mennää eli senkö, mikä on separatistien hallussa vain koko läänin rajojen mukaan. Ilmeisesti jälkimmäisen mukaan, sillä tänä aamuna Venäjän sotilaat ovat ylittäneet Ukrainan rajat monesta kohtaa. 

Venäjä piti sotaharjoitukset yhdessä Valko-Venäjän kanssa, mutta jätti maahan sotaharjoituksiin osallistuneet joukot. Nyt nämä joukot ovat tunkeutuneet Ukrainaan. Samoin vallatulta Krimin niemimaalta on tullut joukkoja. Ukrainalla on siis puolustettavana kolmen rintaman sota maataan kohti.

Eu ei ole saanut mitään aikaiseksi rauhan rintamalle pyrittäessä. Tosin Putin on tyrmännyt kaikki lännen ehdotukset. Mitkään sopimukset eivät näytä koskevan Venäjää ja Putinia. EU:n pakotteet ovat liian lieviä. Venäjä pitää eristää taloudellisesti täysin Euroopasta.

Saas nähdä, kuinka tässä käy. Itseä vähän epäilyttää, että Putinin tarkoitus on tehdä Ukrainasta Venäjän etupiiri ja saada maahan Venäjämyönteinen hallinto. Tässä on tapeltu vasta muutama tuntia, joten on arvoitus, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

lauantai 9. elokuuta 2014

Elämme kovia aikoja ystävä hyvä

Näin todettiin Aku Ankan jaksossa puhuva koira. Nyt tämä on todellisempaa kuin koskaan. Lama on runnellut maamme taloutta rajusti ja YT-neuvotteluja ollut toistuvasti. Yhä useammalla ei enää ole työtä. Aamun aviisia lukiessa paljastui pakotteiden aiheuttama laajuus.

Ukrainan kriisin ja Venäjän toimien vuoksi ovat länsimaat asettaneet Venäjälle pakotteita monella saralla. Venäjä vastasi pakotteisiin ihan oikeutetusti. Tänään pääsevät viimeiset elintarvikelähetykset rajan ylitse. Monessa yrityksessä on nopeasti huomattu viennin Venäjälälle tyrehtyneen.

Vanhan sanonan mukaan diplomatia pelastaa sinut siltä, mihin tahdikkuus olisi estänyt joutumasta. Venäjän presidentti ei ole tyhmä ja osaa saman verran pelata kuin muutkin. Asenne vaan on toinen. Itä ja länsi ovat yhtä kaukana toisistaan kuin yö ja päivä. Tämän pakotekonfliktin maksajina ovat ne maat, jotka elävät idän ja lännen välissä eli keskimaat, kuten Tolkien romaanissaan kuvasi.

En usko, että tilanne jää lyhyeksi, sillä venäläinen toteaa nopeasti, että hoituuhan tämä täälläkin. Luksusautoja valmistetaan Venäjällä eliitin tarpeeseen. Venäjälle on moni yritys perustanut konttorin, joten.............

Keskimaan maatalous tulee olemaan avaruudellisessa kusessa. Iso osa viennistä on ollut Venäjälle. Valio lomautttaa jo nyt, sillä tuoretavaroita ei voi säilöä pahan päivän varalle. Naapuristamme Norjasta ei kalaa voi enää viedä ja kuulin juuri, että venäläinen yhtiö (ajanut paljon) katosi pari päivää sitten. Surullinen olo maanviljelijoiden kohdalla, sillä maito joudutaan kaatamaan maahan eikä juustojakaan voi valmistaa. Marjat, rypäleet, omenat ja sienet saavat vajota maan uumeniin.

Ukraina ei ole EU-maa, joten olisimme voineet moisen kriisin jättää omaan arvoonsa, mutta ei. Super/hyper/ymmärtäis/humanistit/jne. piti lähteä tuohon. Taloutemme on kuralla ja kuralla se keskimaassa tulee olemaan.

maanantai 4. elokuuta 2014

Välienselvittelyä

Nyt on ollut mediassa paljon uutisia sodista, konflikteista ja terrorismista. Voittajia ei ole, on vain häviäjiä sanotaan. Nykyisin ei ole edes yhteisymmärrystä näkyvissä. Lisäksi kaikki tapahtuu etelässä ja idässä.

Aloitetaan luvatusta maasta eli Israel. Valtio perustettiin toisen maailmansodan jälkeen eli 1948. No vanhojen palestiinalaisten kanssa on ollut napit vastakkain jo tuosta alkaen, eikä loppua näy. Kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi omista mielipiteistä, joten raketit, ammukset, itsemurhaiskut, jne. ovat käypää kamaa yhä edelleen, puolin ja toisin. Vasta 66 vuotta taisteluja. Pitäisi varmaan päivittää Beethoven sävellys 30-vuotisesta sodasta likimain satavuotiseksi sodaksi. Tosin tuo taitaa jatkua maailman loppuun, joten päivityksiä tarvitaan useita, sillä poloinen Beethoven ei tiennyt, että sota voi jatkua yli sävellyksen. Joka tapauksessa onnea valitsemallenne tielle.

Ukraina, tuo monien asuttama maapala. Itä-Euroopan maa on jatkanut ja jatkanut välienselvittelyä milloin kenenkä kanssa. Korruptoitunut hallinto, johon kukaan ei usko ja sitten mellakoimaan. Ryssä ei hyvällä katsonut maksamattomia kaasulaskuja ja soppa oli valmis. Kuka sitten lienee tehnyt, mutta siviilikone ammuttiin alas. Ruumiinryöstö alkoi välittömästi. Kukaan ei tiedä minne osa ruumiista edes joutui ja kenen haltuun. Yllätyksetöntä oli myös se, että uhri nosti tililtään valuuttaa muutaman päivän päästä ja puhelinkin oli yhä aktiivisessa käytössä. Kenen toimesta?

Norja nosti hälytystasoa terroriuhan vuoksi. Nyt eivät sodi, tappele ja taistele omalla maallaan vaan lähdetään rikkaiden kulttuurien kotimaihin taistelemaan hyvän asian puolesta. Pohjoismaihin on otettu runsaasti pakolaisia ja heistä iso osa ei ole sopeutunut. Moni nuori on lähtenyt turvallisesta pakomaasta sotimaan uskontonsa/kulttuurinsa mukaisiin yhteisöihin. Somen kautta heihin saa yhteyden ja nuorta on helppo manipuloida. Uhkana ovat siis henkilöt, jotka ovat osallistuneet yhteisöiden tekoihin ja uutta meriittiä hankkiakseen maasta, joka antoi turvapaikan. Taisi olla vika tikki olla humanitäärinen toiminta. Itse olen sitä mieltä, että jos sinne takaisin lähdetään, niin turvapaikkamaan kansalaisuus tulee kumota ja passi mitätöidä.

Afganistanissa teloitettiin kaksi suomalaista. Mitä hittoa sinne menemään? Se porukka ei ole tajunnut pitkiin aikoihin mitään ja lääkitys on kaikkea muuta kuin kohdallaan. Ennen heidän historiaansa rakennetut maailman perintökohteet piti pommittaman, koska ne olivat epäsopivia heille. Muinainen uskonto taisi olla liikaa. Heille nykyisin on jokainen länsimaalainen paholaisen kaltainen ja ruumiita tulee riittämään.

Nainen pitää silpoa, jotta ei syntisiä tuntemuksia tulisi. Eikö nuo perkeleet tiedä, että ilman naista ei synny miehiäkään. Itse asiassa tämä on kulturellista ei uskonnollista ja on ollut käytössä jo muinaisessa Egyptissä. Naisen täydellinen silpominen tunnetaan lääketieteessä termillä "Inkisio Faraoiden tapaan". Täten päästään jälleen kerran etelän ja idän kulttuureihin sekä niiden eroihin. Onko opetus jäänyt vajaaksi pohjoisen käsityksistä vai ymmärretäänkö etelän kulttuuri?

Tuossa takavuosi nousi esille iän testaaminen "lapsi pakolaisilta". Se ajatus sai viherkukkahattusosiaalitantta porukan raivoihinsa eli polven röntenkuvan ottaminen oli rasistista ja loukkaavaa, ihmisarvoa alentavaa, jne. Afrikasta tulee pakolaisia sotien ja konfliktien vuoksi, mutta myös paremman elämän vuoksi. Afrikan mantereen viimeaikaiset tuontitavarat ovatkin olleet pakolaiset, hiv ja uutuutena ebola. Eikö nyt pitäisi testata jokainen tulija (vaikka olisi käynyt vain vierailulla), jotta vältyttäisiin espanjankuumeen kaltaiselta pandemialta.

Schengen sopimus takaa vapaan liikkumisen ja sen seurauksena ovat loputtomat ryöstöt ja varkaudet. Näistäkin olen usein kirjoittanut.  Dokumentteja on ollut nyt paljon romaneista, mutta rikostilastot kertovat muuta. He ovat omaa kansakuntaa ja lain yläpuolella, ettei tuo kuuluisa rasistikortti vilahda ja me ymmärrämme heidän kulttuuriaan. Näihin ovat nyt liittyneet myös itä-blokin ihmeet ja heitä on runsaasti. Ja poliisi on voimaton, ei ole resursseja, ongelma on tiedetty, ei voi tehdä mitään lain vuoksi, jne. Voi kun huolehtisitte suomalaisista noin hyvin