Jokunasteinen episodi tuli julki Ruotsista, kun blondi aktivisti alkoi mesomaan lentokoneessa ja ryhtyi filmaamaan propagandafilmiä, silmät kyynelissä ja alahuuli väpättäen, siitä, kuinka afgaania ei olisi saanut palauttaa takaisin. Kieltäytyi istumasta, kunnes afgaani poistettiin koneesta. Tässä kohtaa täytyy epäillä lentoyhtiön työntekijöiden kyvykkyyttä, sillä nomaalisti koneesta poistetaan riehuja.
Nyt toivoisin, että lentoyhtiö nostaisi syytteen blondia vastaa, aivan kuten tehdään normaalistikin koneessa riehujasta ja korvaukset päälle. Käsittääkseni lentokoneen seisottaminen kentällä ei ole sen halvempaa kuin rahtilaivan turha seisottaminen satamassa. Myös matkustajien mahdolliset myöhästymiset jatkoyhteyksistä tulisi huomioida. Tämä siksi, että blondi oli ostanut lentolipun, kuultuaan palautuksesta eli teko osoittaa tahallista lentoliikenteen häirintää.
Lisäksi palautettava oli jo syyllistynyt rikoksiin Ruotsissa ja myös siellä on "hakijan" palauttamisen syy rikollisuus. Ruotsissa on muutoinkin tulijoiden rikollisuus suurta ja autoja kärvähtää vähän väliä, ellei sitten ammuskella. Näitä tämä yliopisto-opiskelija sitten haluaa puolustaa ja voinen arvata oppiaineenkin, sillä meillä on yliopistomaailmassa samanlainen mesominen menossa.
Tosin Ruotsin hieman kiristynyt pakolaispolitiikka on vain silmän lumetta, sillä syksy koittaa pian ja vaalit ovat perinteisille puoluille nyt kova paikka, sillä Ruotsidemokraatit ovat suosion huipulla ja niitä ei vallan kahvaan haluta.
Toivon totisesti, että tuo tavallistakin typerämpi blondi saa kunnon rangaistuksen ja joutuu maksamaan reilut korvaukset tempauksestaan, mutta pelkään pahoin, ettei näin käy.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aktivisti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aktivisti. Näytä kaikki tekstit
torstai 26. heinäkuuta 2018
torstai 10. lokakuuta 2013
Tapaus Saarela
Viime päivinä on kovasti puhuttanut Greenpeacen isku Pohjois-Venäjällä,
jossa on myös suomalainen Sini Saarela. Nyt on uhkana usean vuoden
vankeustuomiot. Em. organisaation iskut ovat usein mediassa. Järjestö on
ilmaissut, että jäsenet osallistuvat vapaaehtoisesti mielenilmauksiin, jotka
ovat rauhaomaisia.
Suora lainaus: " Greenpeace on kansainvälinen
ympäristöjärjestö, joka tekee sanoista tekoja vastustaakseen ympäristön
tuhoamista maailmanlaajuisesti ja tuodakseen esiin ratkaisuja rauhan ja
ekologisen tasapainon saavuttamiseksi maailmassa.". Näillä aktivisteilla
on tekoja ja usein ummistetaan silmät. Erilaiset tunkeutumiset kohteisiin
aiheuttavat selkeää vaaraa, mutta hyvän puolestahan se kannattaa.
Nyt on noussut esille myös em. järjestön tekemät mielenilmaukset
öljy-yhtiö Shell:n tekemiä öljynporauksia vastaan ja valtaukset suomalaiselle Arctia
Shipping-yhtiön jäänmurtajille, jonka avustavat alukset olivat menossa väylänaukaisuun.
Tästä on rikosilmoitus tehty, mutta mediassa on tietoa myös, että
rikosilmoituksen teko olisi estetty. Tapauksesta on aikaa jo likipitäen
puolitoista vuotta, joten mitkä lienevät osapuolien muistikuvat. Heidi Hautalan
kommentit ovat muutoinkin verrattain eriomaisia.
Hieman mietityttää tuollainen kansalaistottelemattomuus, sillä se
antaa viestin myös muuhun rikolliseen toimintaan. Saihan juuri syytteet
yrittäjä, joka puolusti omaisuuttaan. Puolustuksen perustelu ei ollut se, että
tekijät tulivat sisäpihalle, josta käynti asuintiloihin (yritys ja asunto
samassa rakennuksessa). Täten ei
puolustaa saa valtiollista tai yksityistä omaisuutta.
Erityisesti olen miettinyt, että nyt on viimeaikoina Greenpeace
vastustanut öljynporauksia. Ei taida ihan tuulivoimalla ja aurinkoenergialla
toimia heidän aluksensa. Nyt kiistaa käydään siitä, että ajoiko Greenpeacen
kumivene tahallaan miliisiveneen päälle vai oliko se tahaton ohjausvirhe vaiko väärä
kuvakulma. No, joka tapauksessa tuo kumivene käytti perässään ihan tavanomaista
perämoottoria ja öljynjalostetuotteella sekin liikkuu. Samoin tuo heidän
laivansa, joka on 1970-luvun puolivälissä rakennettu hylkeenpyyntialukseksi. Ei
taida vuosikymmenten jälkeen painaa omaa tuntoa moinen saalistusalus lainkaan,
oli se sen verran veristä hommaa. Onko moottoria muutettu? 1970-luvun vehkeet
kyllä tiedetään ja mitään taloudellisia ihmeitä ne eivät ole, puhumattakaan
päästösäästöistä. Alueelta on tullut videokuvaa ja -klippejä. Millähän mahtaa
niiden akut olla ladattu? Onkohan kaikki lopultakaan niin vihreää ja
rauhaomaista kuin julki tuodaan.
Sitten vielä tuo huumausainejuttu. Laivan apteekki sisältää
huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä ja laivan matkustajalla saattaa olla
käytössä lääkitys, joka tulkitaan toisaalla vahvaksi opiaatiksi, toisaalla
huumaavaksi aineeksi. Tästä on maakohtaisia eroja (mitä saa mukana olla ja
kuinka paljon sekä vaatimukset dokumenteista). Greenpeace on iskenyt kohdemaan
taloutta vastaan ja peruslääkevalikoima on saatettu täten tulkita huumaksi
aineiksi ja varsinkin kun vihreiden joukossa on julkisuudessa ollut paljon
niitä, jotka kannattavat kannabiksen vapautuksen puolesta.
Nyt sitten vaaditaan aktivistien vapauttamista. Sini Saarela on pyytänyt
Suomen hallitusta toimimaan, että heidät koteihinsa saatettaisiin. Jos kerran
vapaaehtoisesti lähdetään touhuamaan maailmalle, jossa lait ja sen tulkinta
ovat toisia kuin turvallisessa Suomessamme, niin on ihan turha ryhtyä
konsulikyytiä kotiin vaatimaan. Hölmöilystä tulee kärsiä ne sanktiot, jotka kohdemaan laki sanoo, vaikka se menisi kuinka
monta metriä letin ylitse ymmärtää.
Kun vihreitä ihmisiä kuuntelee, niin hukassa tuntuu olevan moni
asia. Tässäkin tapauksessa tulee mieleeni ammattiliitot, jotka alkuun
puolustivat työoloja ja ensin kiellettiin alle kahdeksanvuotiaiden työnteko
tehtaissa ja kaivoksissa. Vuosikymmenet ovat vierineet ja nyt he taistelevat
ainoastaan euroista. Työt ovat karanneet jo jonnekin kauas. Moni ihminen heittää
roskat ulos autosta, pitsalaatikko jää kadulle osittain syötynä, listaa voisi
jatkaa vaikka kuinka pitkään. Terrorilla ei saada muutoksia aikaan, sillä se
koetaan hyökkäykseksi.
Muistan ikäni, tämän vihreän kanssa käymäni keskustelun (tästä on
oikeasti jo aikaa). Hänen mielestään sähkö pistorasiaan tuli tuleen voimalla tuulivoimalasta
ilmoja pitkin ja vesi hanasta virtasi puhtaasta lähdevedestä, kun vesiputki oli
maahan työnnetty, puolen metriin syvyydeltä ja kompostimulta on vaarallista,
sillä se sisältää matoja.
Nähtäväksi jää, mikä on tämänkin episodin lopputulos.
Tunnisteet:
aktivisti,
attentaatti,
aurinkoenergia,
Greenpeace,
Heidi Hautala,
hyökkäys,
hölmöily,
kansalaistottelemattomuus,
mielenilmaus,
rauhaomainen,
Sini Saarela,
tullivoima,
öljy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)