Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyönteisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyönteisruoka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Vihreää ideologiaa

Päivän uutistarjontaa lukiessa kohosi metrinen lettini kohti taivaita ja leuka loksahti ammolleen. Tämän sai aikaan vihreiden neronleimaukset. Nythän on kesä, joten puolueet järjestävät kokouksiaan ja vihreillähän tuo on reilun viikon kuluttua.

Kannabiksen dekriminalisointi ei minua hämmästyttänyt, sillä sitä ne ovat esittäneet jo kauan ja onhan kannabis kukkiva viherkasvi, joten se siitä vihertämisestä. Perustelut eivät sen sijaan huvittanut yhtään eli ongelma on jo täällä ja sitten suora lainaus: "Ei rankaisemisella saada oikeastaan mitään hyvää aikaiseksi. Meidän pitäisi keskittyä kaikessa siihen, että me autetaan ihmisiä, joilla on aidosti ongelmia näiden asioiden kanssa, Emma Kari kommentoi." Samoilla linjoilla oli vasemmistovarpunen Li Andersson, jonka mielestä kannabis pitäisi dekriminalisoida haittojen vähentämiseksi.

Vihreitä jakaa enemmän alkoholi, kuin kannabis. Alkoholihaittojen kehittymiseen menee paljon aikaa, esimerkiksi alkoholidementia vaatii noin kolmenkymmenen vuoden yhtäjaksoisen käytön. Se vähäinen virkavalta, joka vielä silloin tällöin tekee puhallusratsiota, niin törmää yhä useammin huume- ja lääkekuskeihin kuin humalaisiin. Alkoholi ja lääkkeet eivät ole kriminalisoituja, mutta eipä tuota ole kukaan vaatinutkaan.

Kannabis on huumausaine ja sisältämät hartsit, joissa tuo vaikuttava aine THC on. Päihdyttävän vaikutuksen vuoksi aine on kuumennettava, joten silloin hartsikin liukenee ja sen ikävä puoli on se, että se kiinnittyy aivojen valkeaan aineeseen ja johtaa lopulta taantumiseen, muistamattomuuteen sekä puheen ongelmiin. Toisin sanoen kolme vuotias lapsi on verbaalinen nero, verrattuna ruohojen polttajiin, joiden lauseet eivät useinkaan sisällä kolmea sanaa enempää. Tämän olen itse havainnut, sillä hoitajana olen heikäläisiäkin tavannut liian usein. Matkojen käyttäjät ovat sitten jo oma lukunsa.

Etenkin nuorilla, kannabis laukaiseen skitsofrenian, sillä aivot ovat vielä kehitysvaiheessa ja keskimäärin valmistuvat vasta noin 25-vuotiaana. Syy-yhteydestä toki väitellään, siilä suvusta on sktsofreniaa löytynyt ja kannabis sen laukaisuut, mutta on myös niitä, joilla ei sukurasitetta ole. Sitten lainaus: "Kannabiksen pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa kognitiivisten kykyjen rappeutumista, jonka oireita ovat mm. ongelmanratkaisu- ja keskittymiskyvyn heikkeneminen, muistiongelmat, välinpitämättömyys, ärsyyntyminen ja vuorovaikutustaitojen heikentyminen." Ei siis aivan vaaraton tuote.

Kuten huumausaineet yleensä, niin myös kannabiksen hankinta aiheuttaa rikollisuutta. Se on ensimmäinen porras kovempiin aineisiin. Tämä lisää rikoksia ja johtaa pidemmän päälle sairastumisiin ja ennenaikaiseen kuolemaan. Kerran narkkari on lähes poikkeuksetta ikuinen narkkari ja elinajan ennuste lyhyt. Itseäni kummastuttaa yhä edelleen, että itsemääräämisoikeus on niin vahva, että päihdeäitiä ei raskauden ajaksi saada pakkohoitoon ja täten pilataan yksi pieni elämä lopullisesti. On säälittävää katsoa vastasyntynyttä, joka huutaa, kynsii itseään ja vääntelehtii vierotusoireden kourissa. Asia, jolle olisi ollut tehtävissä aiemmin päätöksiä, mutta kun ei, niin ei.

Sitten tuli niitti tälle päivälle. Vihreät torjuvat hyönteisruuan ja perustelu: "Eettisestä näkökulmasta asia ei ole yksinkertainen. Viimeaikaisen tutkimuksen valossa hyönteiset tai osa niistä on kognitiivisesti kyvykkäitä, vihreiden puoluehallitus huomautti vastauksessaan." Siis maan matoset ja toukat ovat älyllisiä olentoja, joilla on korkeampia henkisiä toimintoja sekä ajattelua tietokykyyn liittyen. Sehän on siten heille silkkaa kannibalismia.