Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistokynttilät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistokynttilät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. syyskuuta 2016

Asema-aukion ooppera

Helsingin asema-aukion tapahtumien vuoksi on media pullollaan kiehuntaa ja kuohuntaa, muistuttaen oopperaa ja ääni alakin tuntuu liikkuvan sopraanon ja mezzosopraanon väli maastossa. Siispä oopperaan.

I näytös:
On lauantai, kymmenes syyskuuta, mutta vielä on lämmintä, sillä meri pitää kaupungin vielä hetken lämpimämpämä. Suomen vastarintaliikkeen jäseniä on kerääntynyt paikalle mielenosoittamaan. He jakavat lehtisiä ja levittävät sanomaansa. Liput liehuvat ja kantajat ovat asennossa, kuten lippua kantavan tuleekin olla. Kansallissosialismia, valkoista ylivaltaa ja muita yleviä pohjoismaisia arvoja esiteltiin. Sivussa saivat huutia homot, juutalaiset, islamistit ja Euroopan unioni. Ja tapahtumat etenevät. „Cinque, dieci, venti, trenta“

II näytös:
Paikalle saapuu nuori mies ja kertoo mielipiteensä, ajatuksensa vastarintaliikkeestä ja heidän aivoituksistaan. Sanoja tehostaakseen vielä sylkäisee puhekumppanin jalkoihin. "Insulto". Johan riemastui yksi nuori mies ja sylkäisijä saa vauhdikkaan potkun rintaansa. Seuraa kaatuminen ja hurme värjää asfaltin. Miehet lippuineen eivät eväänsä liikauta, sillä eihän lippuvartio voi lippuaan nolata. Paikalle saapuvat sinivilkut. Meno kiihtyy eli Toréador, en garde ! Toréador !

III näytös:
Dipertnza on nuori mies ja isän viesti sai kansan kaduille kynttilöin ja kukin sekä liitumaalaus viestein. Hämärtyvässä illassa ne loistavat kauniisti. Carabiniere on aloittanut työn ja tutkinnan. Syytetty löytyy hyvin nopeasti ja tapahtumat vyöryvät nopeasti eteenpäin. "Avanti indgine"

IV näytös:
Valtiovalta tuomitsee moisen ja esittää osanoton onaisille. Potkaisija tunnetaan ja on saanut ensimmäisen tuomionsa jo alaikäisenä. "Delitto é conosciuto". Rikollinen rikollisessa järjestössä ja hän itse ilmottautui poliisille ja verkostonsa väelle hän tulee olemaan Mattyri ajamansa asian puolesta."Rispettare fu". Ja sankat ovat nyt kynttilämeret. Muistokirjoituksia on paljon siellä sun täällä. Rasismin ja poliittisen väkivallan kieltoa puuhataan. Vihapuhe on saatava kitkettyä juurineen. Äärijärjestöt pitää kieltää ja tätä sanomaa viestittää Petteri Orpo. Blogeissaan kaikki viestittävät, että rasismi, vihapuhe. Presidenttikin välittää compassione.

Arvostelu:
Ooppera saa peräti kolme tähteä, sillä siinä on perinteinen traaginen kuolema, vihollinen ja poliisi sekä muistelijat. Muistelijat muistuttavat kovin kreivitär Almavivaa, joka muistelee rakkauttaan kreiviin ja hänen pettämisiään sekä rakkauden katoamista. Vihollinen on paha poika ja tehnyt paljon jo ennen ja tästä voimme loikata helposti Edvard Griegin teokseen Peer Gynt, op 23, jota elokuvassa murhaaja käytti.


Loppukaneetti:
Kun meillä on näitä järjestöjä, joilla ei pelilauta ole pudas ja jäsenistössä useammat käyneet valtion täysihoitolaitoksen istunnon, niin pitääkö ehdoin tahdoin hakea turpiinsa. Sylkeä toisen tossulle on haaste saada turpiinsa ja näinhän siinä kävi. Nyt herää epäilys, että uhri ei ollut "selvin päin", sillä kukaan järkevä ei moisille mene päätään aukomaan selvin päin (itsesuojeluvaisto) sen paremmin kuin ulkoa tulevien kanssa hengaamaan, kuten tämä koripallojuttukin. Miksi valtiovalta ei ole julkisesti surunvalitteluja tehnyt maahanmuuttajien tekosten uhreille? 

Ja koska tämän tapauksen käsittely muistuttaa koomista oopperaan niin ottakaa viini-, viski-, olut-, tms. lasi kouraan ja nauttikaa tästä (sikaari tai savuke on myös sallittu):, joten nauttikaa.

https://www.youtube.com/watch?v=uCZIHEoOj6E