Aiheittain

Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiaatit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. syyskuuta 2018

Ihmisroskaa

Oulun kaupunginvaltuustossa loihi lausuman Riikka Moilanen (kesk) päästi suustaan oikean rupisammakon, kun vertasi syrjäytyneitä ihmisroskiksi. No, moinen möläytys maksoi sitten myös toimitusjohtajan pesti Pihlajalinnan Oulun toimipisteestä.

Lainaan nyt suoraan tuon puheen: "
- Tässä on käyty keskustelua kivetyksen likaisuudesta ja muusta roskaamisesta, mutta mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon. Tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen, Moilanen sanoi.
- Olen huolissani niistä ihmisistä, mutta olen huolissani myös oululaisista. Tämä on ihan selkeä turvallisuusriski. Toisaalta myös Oulun kaupunki haluaa olla matkailun vetovoimainen kaupunki. Se on myös elinkeinoelämälle suuri riski, Moilanen jatkoi"

Moni vanhempi lukija muistaa ajan, jolloin päihdeongelmaiset eivät juuri katukuvassa näkyneet ja puhuttiinkin miehistä ja naisista veneiden alla, josta keväällä poliisi korjasi muutaman vainajan. Tuolloin oli käytössä irtolaislaki ja nämä ihmiset eivät tulleet esille, sillä sijoituspaikka olisi ollut mielisairaalan katkaisuosasto, työvelvoite työ eli käytännössä vankila ja moni halusi kulkea vapaana. He tekivät pieniä hanttihommia silloin tällöin ja joka ihmiselle töitä antoi, niin tiesi, ettei tilipäivän jälkeen ihmistä näkynyt.

Em. laki päätettiin lopettaa päihdehuoltolain valmistuttua 1987 alusta. Alkuun vanha kaarti pysyi pois, mutta kun uusi sukupolvi tuli, niin he alkoivat kerääntyä kaupunkien puistoihin, rautatieasemille, jne., josta poliisi sitten hätisteli väkeä pois. Nykyinen tilanne johtuu pääasiassa huumeista, sillä hoitajan työssä näin tuon muutoksen eli vanhan ajan alkoholistia ei juuri näkynyt, vaan yhä enemmän oli lääke- ja huumeriippuvaisia.

Aamun aviisissa oli poliisin kertomaa, että vaikka yksi myyjäryhmä saatiin kiinni, niin jakelua oli edelleen eli huumeiden suhteen rajat vuotavat kuin seula ja internetin mustan verkon kautta saa tilattua sitä sun tätä amfetamiinistä ydinohjukseen.

Yhdysvalloissa opiaattien käyttö on jo räjähtänyt käsiin ja erään uutisen mukaan yliannostuskuolemat tappavat enemmän kuin liikenne. Hyvin huolestuttava on tilanne myös meillä, sillä luvattoman usein "rattijuoppo" ei ole juovuksissa vaan aineissa. Poliisin resursseja on pienennetty ja pidän suurena virheenä liikkuvan poliisin lakkauttamista, sillä peruspoliisille jää nyt kaikki ja mikä myös on huolestuttavaa, niin itä-rajalta siirettiin 30 rajavartiolaitoksen työntekijää Helsinki-Vantaalle.

Riippuvuus on sairaus ja tähän sairauteen ei ihmiskunta ole vielä viisasten kiveä löytänyt. Alkoholistien kanssa pärjää paremmin, mutta kaupunkikuvassa seikkailevat huumeiden käyttäjät ovat täysi arvoitus, sillä huumausaineiden vaikutus on arvaamaton ja osa altistuu psykoosille tai skitsofrenialle, joiden käytös on vielä arvaamatonta. Katkaisuhoito onnistuu harvoin ja se on liian lyhyt. Tämän usein määrittää usein sairastunut itse eli kun on käveleväksi taas saatu, niin veri vetää. Ihmisiä he ovat silti ja aina jonkun veli, sisar, äiti, isä, lapsenlapsi, kummi, isoäiti tai -isä, tms. läheinen.