Köyhän elämää

Muutama päivä sitten julkaistiin kirjoitus, jossa kerrottiin "Riikan" tarina köyhästä lapsuudesta. Hänen kohtalon jakaa yli 126 000 lasta. Mitään ylimääräistä ei voi hankkia, ei harrastaa, ei käydä missään, saati sitten lomamatkailla. Jokapäiväinen leipäkään ei ole itsestään selvyys. Vähävaraiseksi luokiltellaan jos yksilön tulot ovat alle 60 % keskitulosta, joka lienee noin 2940 €/kk. Lasten lisäksi köyhän kohtalon jakaa monet aikuiset ja vanhukset.

Lainaan pätkän tuosta "Riikan" tarinasta: "Kymmenvuotiaana ahdistus kasvoi niin suureksi, että Riikka teki päiväkirjaansa laskelman. Se oli kolme sivua pitkä. Siinä Riikka laski, miten paljon äidillä menee rahaa hänen elättämiseen. Sitten Riikka selvitti netistä, mitä hautajaiset maksavat.
Hautajaiset tulivat halvemmaksi.". Ja kalliksi nekin tulevat vaikka vainaja on omasta takaa.

Kyllä niin aikuista kuin lastakin alkaa ahdistaa. Lapsen etu tietysti on, ettei tarvitse katsoa laskupinoa peruselämästä ja miettiä ketä laskuttajaa tällä kertaa lepyttäisi. Jos vuokrat jäävät maksamatta, niin huomaa hyvin pian olevansa asunnoton. Veden- ja sähkön jakelu katkaistaan melko nopeasti, kun rästejä alkaa syntyä. Monesti kodin vakuutukset on jo irtisanottu maksurästien vuoksi. Lääkkeistä on jouduttu pihtaamaan ja se alkaa näkyä jo työkyvyssä tai sairaus hoitamattomana tai osin hoidettuna on edennyt jo uudelle tasolle. Luottotiedot ovat luonnollisesti jo historiaa.

Vähävaraiseksi voi päätyä moni ja sen kesto vaihtelee. "Riikan" tarina juontuu vanhempien avioerosta. Vähävaraisuus voi olla seurausta myös puolison työttömyydestä (tai molempien), sairaudesta tai puolison kuolemasta. Valitettavasti moni on tuiki tietämätön lesken eläkkeestä. Moni nainen jää melko tyhjän päälle, jäädessään eläkkeelle, sillä kotona lapsen kanssa vietetyistä vuosista ei eläkettä kerry.

Kun syystä tai toisesta ahdinko koittaa, niin uhkana on oman kodin menetys. Kun on aikanaan koti tullut hankittua omaksi, niin laina on mitoitettu työ tulojen mukaan ja pankki on melko joustamaton näissä asioissa. Monesti on myös käynyt niin, että kodin hinta on pudonnut ja sillä ei velkaa saa katettua. Näitä arvonsa menettäneitä rakennuksia on myös kaupungeissa vaikka yleinen harhaluulo on, että niitä on vain maaseudulla.

Jos keskitulona pidetään tuota 2940 €/kk, niin siitä 60 % on 1764 €/kk ja tästä verot pois. (Toimituksen huomautus, että lukujen taustalla on yksi aikuinen ihminen, lapsilisät muuttavat summia). Siitä sitten maksetaan asumiskulut, ruuat, vaatteet, hygieniatuotteet, tietoliikenne, harrastukset, jne. Saattaa tehdä tiukkaa. Vielä tiukemmaksi menee, jos putoaa Kelan perustyöttömyyspäivärahalle, joka on 703 €/kk ja Kela luonnollisesti pidättää veroina tuosta vähintään 25 %, joten käteen jää 527,75 €/kk eli käteen jää päivässä 17,59 €. Tällä sitten pitäisi maksaa eläminen. Pienipalkkainen työntekijä, jolla on töitä sen verran, että osa-aikaisen työttömyyden ehdot eivät täyty ja hän sairastuu ja Kelan listoille. Nyt mennään jo todella tiukalle. Sairasajan palkka määräytyy palkan mukaan. Esimerkkihenkilön vuositulo on noin 14 000 ja tästä verot pois. Hän on pärjännyt rimaa hipoen palkallaan, mutta mihinkään ylimääräiseen ei ole ollut varaa. Sairauspäiväraha on 590,60 €/kk ja tästä verot pois eli tuo 25 %, niin käteen jääkin päivässä enää 14,99 €. Jopa vouti on armollisempi eli ulosoton suojaraja on 22,60 €/päivä. Viimeisen esimerkin kohdalla ei enää ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa lakki kiltisti kouraan ja lähteä kerjuulle kunnan sosiaalitoimeen. (Toimituksen huomautus, kaikki luvut ovat oikeat).

Aikuinen osaa sopeutua lasta paremmin. Lapsella, jolla ei ole harrastuksia, leluja ja oikeanlaista kännykkää on heikoilla ja helposti kiusattavaa. Aikuiselle moiset voivat olla turhuuksia, esimerkiksi vanhalla simpukkakännykällä pärjää hyvin. Lapsen näkökulmasta asia onkin toinen. On noloa, kun ei ole esitellä uutta lelua tai ei kännykkä ole viimeistä huutoa ja penaalikin väärää mallia. Koululaisella on kuitenkin pieni etu puolellaan eli kouluruokailu. Hän saa edes kerran päivässä vatsansa täyteen, mutta aikuinen jää vähälle ruualle, sillä hän ajattelee lapsen etua.

Kun rahaa ei ylimääräiseen ole, niin tingitään monesta. Ruoka on yksi ja jokainen vanhemman polven opiskelija muistaa makarooni ja tonnikala ateriat (tosin tonnikala on nykyisin kaikkea muuta kuin halpaa). Parilla eurolla kokkaa jo melko ison ruoka-annoksen, kun hieman hintoja tutkailee. Tosin ateriat tuppaavat olemaan melko samanlaisia päivästä toiseen. Kiinteät kännykkä ja internetyhteydet ovat aikaa sitten vaihtuneet prepaid versioon. Parturit ja kampaamot ovat jo historian siipien havinaa. Onneksi miehilläkin voi nykyisin olla pitkä letti tai sitten saksitaan itse. Viihdeillat ovat myös mennyttä. Pimeässä on hyvä olla, joten säästyy sähköä. Vaatteet oli joskus aatteet, mutta nyt kirpparilta tai samat vanhat, liki loppuun kalutut. No eipä juuri muualla tarvitse käydä kuin kaupassa, joten ne kelpaa, on siellä huonomminkin pukeutuneita. Vettä voi säästää huuhtomalla kahvikupin pikkuruisella vesitilkkasella, niin sitä voi käyttää monta, monta kertaa. Puhtaudesta ei voi paljon tinkiä, sillä silloin ympäristö helposti arvelee mopon lähteneen käsistä nestemäisellä ruokavaliolla. Tosin monelle on tullut avuksi halppiskannu sitruunaista saippuaa, jolla onnistuu myös vaatteiden pesu ja sitä ei tarvita edes paljon käyttokertaa kohden.

Kaupungissa asuvilla on ruuan kanssa enemmän ongelmia kuin vanhoissa omakotitaloissa tai maalla asuvilla, sillä ruokaan saadaan täydennystä omasta maasta. Toki sillä edellytyksellä, että kunto riittää maan muokkaamiseen ja istuttamiseen. Siemenet maksavat myös yllättävän paljon. Kuitenkin itse tekemällä säästää paljon.

Jäin kerran miettimään vanhuksen kertomusta. Hänellä oli hyvin pieni eläke ja vanhassa kerrostalossa omistusasunto, joka on rakennettu 1920 luvun lopulla. Taloon tehtiin katto- ja putkistoremontti. Tämän jälkeen vastikekulut nousivat ja hänelle jäi käteen alle kymmenen euroa päivässä, kun vastike oli maksettu ja siitä piti kustantaa sähköt, lääkkeet ja ruuat sekä perustarpeet. Asumistukea saavien vanhusten määrä on lisääntynyt voimakkaasti.

Kun luin tuon "Riikan" tarinan, niin tunnen lapsuuteni rikkaaksi, vaikka kaikkea ei aina ollut. Kun jollain lelulla ei hetkeen leikitty, niin se vietiin piiloon vaatekaapin ylähyllylle ja vaihdettiin leluun, jolla ei oltu leikitty, niin se oli taas mielenkiintoinen. Alunperin asuimme kerrostalossa ja kun Xtie 12 N 95 (O rapussa oli lastentarha ja lapset tuppasivat pomppimaan rappuralleilla ja asuntomme oli alimassa kerroksessa, niin isi kypsyi yötyöläisenä jatkuvaan meluun) vaihtui Ztie 24:ksi, niin siellä ei ollut juoksevaa vettä. Vesi tuli ja meni kun jaksoi kantaa. Meillä oli ulkohuussi ja puskasauna, jossa saimme ämpäristä lämmintä vettä niskaan. Alkuun tiskitkin tiskattiin ulkona. Kerrostalossa meillä oli pesukone, mutta uudessa paikassa vesijohto sille tuli postiluukun läpi ja liitoskohdassa oli saavi, ettei lattialle vettä päässyt. Poistovesi ohjattiin saaviin ja se kipattiin pihalle. Oi, että olin onnellinen kuin sain uuden äisin ompeleman vaatteen. Taisi tuohon maailman aikaan vaateet olla pienempiä.

Fiktiivinen fakta I

Monet ovat lukeneet historiallisia romaaneja, joissa osa on totta (jopa henkilöt) ja sitten niitä, jotka ovat täysin puun takaa temmattuja. Tämä on yksi niitä.

Erään Pyhäjärjen rannalla asuu mies ja nainen. Kotinaan heillä on vanha omakotitalo, joka vuosien saatossa on hieman rapistunut. Puuhastelivat siellä mieluusti ja ahkerasti. Anselmilla ja Annilla oli molemmilla työpaikka, mutta kohtalo iski iskujaan.

Viisikymppisiä molemmat, joten ammattitaitoa ja koulutusta oli taustalla ja paljon, puhumattakaan hiljaisesta osaamisesta. Anselmi joutui yllättäen työttömäksi, sillä suomalainen oli liian kallis ja työt virtasivat ulkomaille. Anselmi sai sitten lopulta Kelan työttömyystukea.

Kohtalo iski iskujaan ja Anni joutui työmaallaan tapaturman uhriksi. Syytä haettiin kauan, mutta alkoi herätä epäilys, ettei vaivan syynä ollutkaan työtapaturma. Varmaan jokin vanha juttu, kun ovat niin vanhojakin. Täten palkan maksu loppui.

Anselmi stressasi omaansa ja vaimonsa kohtaloa. Eräänä päivänä ei Anselmin toinen puoli vastannut ja lasareettikeikka siitä tuli. Lääkkeitä sai Anselmi poloinen repullisen ja ne söivät ison osan rahavarannosta. Anni joutui ravaamaan erikoislääkärillä ja tutkimuksissa ja ne soivät sitten loput vähäisistä rahoista.

Kummatkin lähettivät sairauslomatodistukset ja -hakemukset Kelaan. Viikkoja meni, mutta vastausta ei kuulunut, sillä tarvittiin lisälomakkeita. Takapäivät lomakkeiden lähettämisistä olivat pitkiä ja paljastui, että Annin työnantaja ei ollut toimittanut vaadittavia kuponkeja ja vakuutusyhtiö oli toimittanut, mutta Kela hukannut. Alkoi uusi kierros.

Kun vaadittavat lääkket oli noudettu ja tuo erikoislääkärillä käynti hoidettu, ei rahaa enää ollut. Ilahdutti Kela Anselmia satasen työttömyyskorvauksella ja sillä piti loppukuu elää. Pieni pelto oli lahjoittanut perunoita, joita söivät. Höysteitä ei paljon ollut, sillä niitä ei raskittu ostaa.

Monesti Anselmi ja Anni miettivät sitä, kuinka kauan Kelan käsittely jatkuu ja Anni kyynelsilmin sanoi, kuinka kauan jaksamme.

Kiitti Ykä, sain kirjoitukseeni aiheen sinulta.