Aiheittain

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Hakkaraisen lausumat

Paljon on syntynyt pulinaa ja puhinaa kansanedustaja Hakkaraisen lausunnoista. Niitä on pidetty sopimattomina, rasistisina jne. Mutta ovatko lausumat sittenkin todenperäisiä, tavallisen kansan kokemia? Tässä muutama omasta kokemuksestani.

Kymmenen vuotta sitten lähdimme chat-risteilylle. Saavuimme Helsinkiin rautateitse ja osan joukostamme oli tarkoitus tavata rautatieaseman ravintolassa, josta siirtyisimme taksilla satamaan. Ravintolassa suunnittelimme menemään nurkkapöytään, josta oli näköala sisääntuloon, jotta huomaisimme ryhmämme edustajien saapumisen. Olimme jo istuutumassa pöytään, kun paikallinen alkuasukas varoitti meitä: ”Älkää istuko siihen. Sen kulman on vallannut somalilauma ja ne repii pöydästä pois, kun tulevat paikalle”. Vaihdoimme paikkaa suosiolla, sillä käsittely ei kuulemma ole sieltä hellimmästä päästä.

Toinen risteily parin kuukauden päästä ja samainen asemaravintola. Minun piti käydä hotelli helpotuksessa, mutta en uskaltanut mennä rappuja alas, sillä rappusissa seisoskeli pari epämääräistä tummaa miestä. Pelastuksekseni paikalle saapui pariskunta ja herra sanoi rouvalleen, että tulen saattamaan ja pääsin siinä siivellä alas. Sain kuulla tältä alkuasukas pariskunnalta, ettei wc-tiloihin enää kannata mennä yksin mihinkään vuorokauden aikaan, etenkään naisten.

Ammattini vuoksi, ruokapaikkanani toimivat 24 h huoltoasemat. Muutamassa paikassa en mielelläni enää käy, ellei paikalla ole kollegoita taukoa pitämässä. Sinnekin kun ovat nuo tummat tulijat perustaneet omat kantapöytänsä ja meteli on melkoinen. Happaman mulkaisun saa, jos heidän omimaan pöytään on tullut istutuksi, etenkin kun uusia kantapöytiä vuokrataan jatkuvasti lauman kasvaessa.

Moni vanhus on kertonut pelkäävänsä heitä niin paljon, kun vierailevat Helsingin seudulla sukuloimassa, että pyytävät sukulaistaan tulemaan vastaan junaa tai linja-autoa ja saattamaan sinne takaisin. Ovat myös kertoneet ryöstöyrityksistä.

On aika nostaa kissa pöydälle eikä hyssytellä ongelmaa, joka on monin paikoin vaikea. On iso joukko pakolaisia, jotka eivät ole sopeutuneet yhteiskuntaamme ja tuntuu siltä, etteivät he edes halua sopeutua. He ovat gettoutuneet suurien kaupunkien vuokra-asuntolähiöihin. Niissä ei Suomen sanaa enää kuule lainkaan ja taitaa ihan muut lait olla voimassa, kuin Suomen laki.

Kiitos Herra Hakkarainen, asioista on puhuttava niin kuin ne on, eikä kierrellä kuin kissa kuumaa puuroa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Matkakertomus rekkaretkeltä 1. päivä

Kello neljältä soi, taas lähtee rekkamies, sanotaan laulussa. Meidän puulakissa se soi jo kahdelta aamuyöllä. Olin jo edellisenä päivänä varustanut Scanian hytin matkavalmiuteen, joten heti aamiaisen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Kotipihaamme mahtuu nuppi ainoastaan, joten haimme ensin linkin läheiseltä aakkoselta.

Ajoimme Turun satamaan ja liityimme muiden rahtivaunujen armadaan. Ensin hoidettiin lippumuodollisuudet, joihin kuului ilmoittaa rahdin paino ja meidän tietomme. Rahdin painoa tarvitaan ajojärjestykseen, että laiva pysyy tasapainossa. Lyhyen odottelun jälkeen laiva saapui satamaan ja kun autokansi oli tyhjennetty, tuli opastajat paikalle ja kapellimestarin tavoin ohjasivat rahtivaunut autokannelle. Ajettuamme autokannen portista, oli sivupeilit käännettävä sisään, sillä ajoneuvot ajettiin tiiviiseen kolmoisriviin. Oli aika siirtyä hyttiin.

Hissistä ulostulo oli järkytys, sillä laivalla oli hirveä siivo ja järkyttävä meteli. Tähän oli syynä ruotsalaisten opiskelijoiden risteily, joita laivalla oli 1400. Voitte kuvitella menon laivalla, kun tuollainen määrä nuorisoa mellastaa enemmän tai vähemmän kännissä. Koska Kalataxilla ei ole rahtarimessiä erikseen, niin vietimme suurimman osan ajasta hytissä. Kävimme yhdessä ravintolassa syömässä, joka ilmeisesti oli pyhitetty muille matkustajille. Ateria oli loistava, mutta tuhti, joten oli ruokalevon aika. Urheilimme taxfree:n ostoksille nuorisojoukon lomitse pujotellen.
Se vähä, mitä laivan muissa tiloissa olimme, kertoi karua tarinaa. Muutamalla oli limitti kortilta loppunut jo edellisiltana ja ostokset jäivät lunastamatta. Jollekin taisi matka tulla hyvin arvokkaaksi, sillä henkilökunta oli ottanut henkilötiedot ylös ja lasku hytin erikoissiivouksesta tulossa.
Laivan lähestyessä satamaa, siirryimme autokannelle. Olin tästä hyvin iloinen, sillä poistumiskansilla oli sellainen meteli, että se olisi kuurouttanut meidän melko varmasti pysyvästi.

Satamasta pujoteltiin Tukholman läpi E20:lle kohti Mariestadia. Oli hienoa nähdä Ruotsin maaseutua. Kiinnitin myös huomiota liikennemerkkeihin, joita oli yhdistetty useampi merkki, ei siis sellaista liikennemerkki rivistöä puolen kilometrin verran, kuten Suomessa. Saavuimme, illan jo pimetessä, Mariestadiin, jossa telakoimme rahtiparkkiin nukkumaan. Olimmekin jo hyvin väsyneitä, sillä olimme olleet valveilla jo kaksikymmentä tuntia.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Sillisalaattia meillä ja muualla

Hyvin ovat mielenkiintoisia ja kimurantteja nämä hallitusneuvottelut. Tulee varsin mielenkiintoinen hallitus meille. Toisille se on sillisalaattia, toisille hävinneiden hallitus. Itsestäni hupaisin oli tuo 112-hallitus tai hätätilahallitus. Nyt kun ovat hätäkeskuspäivystäjät vähän väliä istuneet oikeuden edessä vastaamassa teoistaan, niin en voi kovinkaan paljoa odottaa tulevalta hallitukselta. Moisesta hallituskokoonpanosta tulee mieleeni ampiaispaukku, johon kerrokset lirutetaan hyvin hiljaa, piikki tosin siitä puuttui. Tuleva hallitus taitaa kuitenkin piikittää tavallisia kansalaisia maksamaan EU:n tukipaketit.

Nämä tukipaketit taitavat olla vain utopistien ylläpitämä unelma yhteisestä Euroopasta. Mielestäni pitäisi nämä velkasaneeratut maat irrottaa unionista. Onhan sinne päästäkseen mm. Kreikka kaunistellut komeasti talouslukujaan. Vauras pohjoinen tukee köyhää etelää. Olisi jo kokea aika pistää pillit pussiin tuon unionin suhteen, jolla on useita erilaisia kieliä ja pohjoinen ja eteläinen kulttuuri eroaa toisistaan kuin yö ja päivä. Euroopan unioni on niin sekalaista sillisalaattia, ettei sitä kykene syömään kuin kolmen promillen kännissä.

On hyvä, että perussuomalaiset jäivät oppositioon. Teillä on selkärankaa puhua samoin ennen ja jälkeen vaalien. Selvittäköön sähkönsä nuo edellisessä hallituksessa olleet, jotka nämä sotkut ovat aiheuttaneet.

Rekkaretki

Saattaapi tulla pieni tauko, sillä lähdemme rekkaretkelle. Suunta on arvoitus, mutta jos matkan päältä on mahdollisuus, niin toki kirjoittelua jatkan.

torstai 12. toukokuuta 2011

Hei varo vaan pikku Manfred

Kuten vanha laulu kertoo, Ressu sua jäljitää.  Ja ”se korutont on kertomaa” sanoi komisario Palmu. Äitini totesi, että eikös tuo sota jo sodittu. Mikä vainojahti tuo oikein on?

97-vuotias mies raahattiin oikeuden eteen toisen maailman sodan melskeiden vuoksi ja häntä uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus. Taitaapi vankeusrangaistus jäädä aika lyhyeksi. Periaatteenahan on, että murha ei vanhene koskaan.

Ihmisen historia on vain ihmisen mittainen ja historialla on tapana toistaa itseään. Tunnemme hyvin toisen maailmansodan tapahtumat ja moni on lukenut Annen päiväkirjan. Kauhistelemme tapahtuneita ja kuitenkin sama tapahtui noin kaksi ja puoli vuosisataa aiemmin Ranskassa, prikulleen samalla kaavalla. Monessa maassa ja eri vuosisatoina on tapahtunut samaa.

Siis mitä? Nantesin edektin peruuttaminen 1685 laukaisi hugenotti vainot, joissa kuoli tuhansia ihmisiä. Juutalaisvaino kesti noin kymmenen vuotta, mutta hugenottivaino kesti liki sata vuotta.
Vain tuhansia ihmisiä miljoonan sijaan. Miettikääpä hieman väestön kasvun kehitystä noin neljän sadan vuoden aikana.

Keitä olivat nuo vainotut hugenotit. Pääsääntöisesti varakas ja tuottelias keskiluokka. He olivat kauppiaita, pankkiireja, laivan varustajia, käsityöläisiä. He hoitivat Ranskan vienti- ja tuontitavaroiden liikkumisen. He olivat kalvinisia protestantteja, jotka saivat 1500-luvulla uskonvapauden kuningas Henrik IV:n toimesta.

Kun Nantesin edekti peruutettiin, alkoi käännytystyö, jotta heistä olisi tullut kunnon katolisia. Ensin se oli hienovaraista, mutta saavutti pian julmuuden huipun. Katoliset sotilaat aloittivat teurastuksen. Talon kaikki kulkutiet tukittiin ja sytytettiin palamaan, asukkaineen. Hirtto oli nopea ja kivuton kuolema, mutta keihästys ei, sillä siinä saattoi pahimmillaan virua kituuttamassa kolme vuorokautta. Kohteeksi joutuvat myös ne, jotka olivat kääntyneet katolisiksi, sillä alkuperäisten katolisten mielestä he olivat kääntyneen vain pinnalta, ei sydämestään.

Vainon vuoksi alkoi piiloutuminen ja pakeneminen, jossa moni auttajaverkoston jäsen menetti henkensä. Pakenijoita oli arviolta 250.000. He veivät mukanaan tiedon ja taidon. Esimerkiksi Englannissa he loivat kukoistavat kutomoteollisuuden. Ranska menetti arvokkaita vientituotteita, kuten silkkipitsit. Heillä ei ollut Annea, joka olisi tuntonsa kirjannut.

Kautta historian on ollut vainottuja uskontonsa, taitojensa tai mielipiteensä takia. 1100-luvulla oli voimissaan inkvisitio: ”Ilmoita meille noidasta ja sinut palkitaan”. Noitatesti oli helppo tehdä, sidotaan kädet ja jalat ja sitten jokeen. Jos pysyi pinnalla, oli ilmiselvä noita ja eikun roviolle, jos taas vajosi pinnan alle ja hukkui: ”Ups, ei se sittenkään ollut noita”. Tiberiukselle druidit olivat kynnyskysymys ja taasen miekka sai puheenvuoron. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

En väheksy tai kiellä juutalaisten julmaa kohtaloa toisen maailmansodan aikana, mutta te ette ole olleet ainoat, jotka ovat kärsineet uskontonsa, aatteensa, tms. vuoksi. Olisiko syytä jo lopettaa tuo ajojahti? Jos murha ei vanhene koskaan, niin eikö aurinkokuningas, kirkkoherra Augustinus ja Tiberius, ynnä muut kumppanit olisi syytä saattaa vastuuseen teoistaan?

Toivottavasti historia ei jälleen toista itseään, sillä pahalta näyttää maailman tilanne tällä hetkellä.
Profeetan nimiin tehdään paljon pahaa ympäri maailmaa, jopa yksityisissä kodeissa.
Toivon kuitenkin, että uskonnostasi huolimatta ajattelet Franciskuksen tavoin:

Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale:
Niin, että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden.
Missä on loukkausta, toisin anteeksiannon.
Missä on epäsopua, loisin yksimielisyyden.
Missä on erehdystä, osoittaisin totuuden.
Missä on epäilystä, auttaisin uskoon.
Missä on epätoivoa, nostattaisin luottamuksen.
Missä on pimeyttä, loisin Sinun valoasi.
Missä on surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita, hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta kuin rakastaa muita.

Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen Elämään.

Ammattina syyllinen

Bibliassa pieni David voitti ison Goljatin. Tieliikenteessä David ei kuitenkaan koskaan voita Goljattia ja yllättäen David ei koskaan ole syyllinen tapahtuneeseen. Miksi? Siksi, että lakia tulkitaan aina heikomman eduksi. Laki ei siis kaikille ole sama.

Tällä kertaa syytteen saa puutavara-auton kuljettaja, joka joutui kohtaamaan Seatin. Seatissa oli kuusi nuorta henkilöä, vaikka viisi olisi saanut olla ja tuli tieltä, jolla oli väistämisvelvollisuus. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan syynä on ammattilaisuus. Hänen olisi ammattilaisena pitänyt tajuta varoa pientä ajoneuvoa. Tekosyynä nyt lievä ylinopeus ja ylipaino.

Tässä pari esimerkkiä omasta elämästä. Syksyinen iltahämärä oli molempien tapahtumien kohdalla. Ensimmäisellä kerralla ajoin hieman yli kaksitonnista, tutun koulun ohi kotia kohti. Koulun sivusta kulki kevyenliikenteen väylä, joka yhtyi jalkakäytävään. Väylän vierellä oli isoja puita, jotka peittivät näkyvyyden ja pääosin katuvalot. Luonnollisesti ajoin hiljaa, vain noin 10 mailia tunnissa. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin, sillä kevyenliikenteen väylältä syöksyi eteeni mopo, jonka nopeus oli ihan jotain muuta kuin mopolle sallittu. Mopon takaritsissä oli jalallaan kiinni fillaristi ja sen takaritsissä roikkui käsiensä varassa rullalautailija. Hiljaisen ajonopeuden vuoksi ehdin pysähtyä ja tämä laiton ajoneuvoyhdistelmä pääsi tällä kertaa turvallisesti pakosalle, rullalautailijan nostaessa keskarinsa.

Toinen kerta ei ollut yhtä onnekas ja ajoneuvona hieman alle kaksitonninen. Tulin huoltamon pihalta, jonka sivulla oli jalkakäytävä ja ajorata nouseva. Näkyvyyttä peittivät pensaat ja rakennuksen portaat. Liikenteen vuoksi jouduin pysähtymään ja katsottuani ympärille, jotta voi turvallisesti lähteä liikkeelle. Kun näin oli, niin lähdin liikkeelle ja metri eteenpäin, kolahdus ja fillaristi konepellillä. Osumakohta oli noin 1,6 metriä nokasta, kantattu peltireuna, joka fillarin voimasta painui sisään puolisen senttiä. Olin syyllinen, koska en noudattanut ammattikuljettajana erityistä huolellisuutta. Minun olisi pitänyt havaita valoton, heijastimeton pyörä ja sen kuljettaja mustissa vaatteissaan. Ajolasit olisivat pitäneet olla infrapunalasit.

Iso yhdistelmä tai auto juustokuvulla huomataan heti, mutta kukaan ei kiinnitä huomiota siviilipörriäisiin. Siviiliautonkuljettajan etu on epäammatillisuus. Häneltä ei voi vaatia vastuuntuntoa teoistaan. Sen joka ajaa ammatikseen on tunnettava vastuunsa ja noudatettava tieliikenteen sääntöjä kirjaimellisesti. Tosiasiahan on, että mitä pienempi kulkupeli, sen vähemmän vastuita.

Pari esimerkkiä. Ensin pienen puoleinen henkilöauto ja iltapimeä. Ensin ajattelin, että se ajelee ilman valoja, mutta kaarteessa huomasin, että etuvalot on, mutta takana paloi ainoastaan oikean puolen vilkku ja sekin perin himmeästi. Toinen oli mopoauto ja yöaika. Sen liikkuessa, istui katolla alaston poika.

Herää kysymys, että saako ajokortin liian helposti nykyisin? Pitäisikö ammattiliikenne jatkossa hoitaa hevoskärryin? Pieni vihje tulevalle liikenneministerille. Ei enää väliaikaisia ajolupia ja jos tolloillaan ja kortti otetaan pois, niin kortti pitäisi mitätöidä. Ehkä honkkeluutta vähentäisi tieto siitä, että uusi kierros autokoulussa on edessä.

Meillä on tapana toisillemme toivottaa töihin lähtiessä: ”Turvallista matkaa, varo hirviä ja torvia, ennen kaikkea torvia”.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Opetusministeriö on huolissaan

Johan pomppasi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut huolissaan valmennuskurssien luomasta eriarvoisuudesta, kun kaikilla ei näihin ole varaa ja täten jäävät heikompaan asemaan. Hei, haloo ministeriö, koska rahalla on älyä saanut? Todellista tasa-arvoa ei ole koskaan ollutkaan eikä sellaista tule koskaan syntymäänkään.

Erilaiset valmennuskurssit ovat muotia nykyisin ja tuntuvat olevan edellytyksenä korkeakouluopinnoissa. Minusta ne ovat silkkaa rahastusta. Minun nuoruudessa opiskelija, joka tarvitsi valmennusta, oli avuntarpeessa, kun koulunkäynti ei jostain syystä sujunut.

Opetusministeriö on tahallisesti ja tuottamuksellisesti kuitenkin saattanut kansalaiset eriarvoiseen asemaan, uudistamalla koulutusrakenteita.

Aloitetaan perusopetuksesta. Ennen oli kansa-, kansalais- ja oppikoulu. Sitten tuli peruskoulu, jossa alkuun oli tasokurssit, jotka myöhemmin poistettiin. Minä olen viimeinen ikäpolvi, joka kävi kansa- ja kansalaiskoulun. Meitä huijattiin, sillä peruskoulun alkaessa oli oppikirjoissa teksti: ”Kouluhallitus on hyväksynyt 15.12.1976 tämän teoksen oppikirjaksi kansakoulujen ja peruskoulun opetussuunnitelmaa noudattavien koulujen x kouluvuoden z opetusta varten”. Kirjat ovat keskitason kirjoja. Huijattiin, kyllä, sillä myöhemmin jouduin sen tilanteen eteen, että tarvitsin uuden, kevyemmän ammatin ja etsin koulutuspaikkoja, mutta törmäsin umpikujaan. En päässyt edes aikuislukioon, vaan minun olisi pitänyt suorittaa peruskoulu, koska kansa- ja kansalaiskoulua ei voitu rinnastaa peruskouluun ja kuitenkin samat oppikirjat. Samassa tilanteessa ovat nuo poloiset peruskoululaiset, jotka olivat valinneet johonkin oppiaineeseen kurssitasoksi suppean. Tätä tilannetta naureskelimme yhden ex-kollegan kanssa tuolloin. Hän, oppikoulun käytyään, pääsisi aikuislukioon, päästötodistuksen keskiarvolla 6,9 ja minulla ei ole sinne mitään asiaa, kansa- ja kansalaiskoulun käyneenä, päästötodistuksen keskiarvolla 9,2.

Ennen oli koulu- ja opistopohjaisia ammattikouluja. Useimmat koulupohjaiset koulutukset kestivät 1½-2 vuotta. Nyt on ammattikorkeakoulu, jonne ei uudelle alalle ole mitään asiaa vanhalla koulupohjaisella tutkinnolla, sillä sinne pääsyyn vaaditaan 3. vuoden koulupohjainen tutkinto. Entistä alaa, sinne kyllä, pääsee opiskelemaan. Taas meitä huijattiin.
Entäpä opistolaiset, suora tie jatko-opintoihin on estetty. Heidän pitää ensin päivittää tutkintonsa AMK:ksi. Taas ylimäärästä opiskelua ja monellako siihen on halua, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden työkokemuksella ei välttämättä ole hinkua opetella perusasioita pentujen kanssa, jotka eivät niistä ole edes kuulleet. Kuten yksi ex-kollega totesi: ”Olisi ollut parempi olla ensimmäinen AMK kuin viimeinen opistolainen”.

Te, hyvät ministerit olette saattaneet meidät eriarvoiseen asemaan. Kuitenkin, kuten vanhakansa sanoo: ”Maasta se pienikin ponnistaa”. Koulutuspohja ei saa ratkaista, vaan osaaminen, tietäminen ja halukkuus opiskella. On väärin laittaa ihmiset eriarvoisiksi, sillä kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta oppikouluun. On myös väärin, etteivät jo suoritetut opinnot ole voimassa ja rinnastettavia. Arvon ministerit, faradin häkin ominaisuudet ovat edelleen samat kuin opistojenkin aikaan. Lopettakaa tuo huolestuminen, sillä raha ei ratkaise vaan se mikä on korvien välissä.

Oletteko unohtaneet arkkiatri Arvo Ylpön, maanviljelijä perheeseen syntyneenä keskosena? Paljonko hänen vanhempansa venyttivät penniä, jotta poika saisi opiskella ja älyään käyttää?
Entä erään luokkatoverini, joka vastasyntyneenä on viety lastenkotiin ja tänä päivänä arvostettu tutkija.